Te, jotka olette saaneet esikoisen jo 26 vuotiaana tai nuorempana!

Mitä syitä teillä on siihen, että saitte ensimmäisen lapsen jo tuon ikäisenä?

Ikää esikoisen syntyessö 26v.8kk.



Ei ole mitään erityistä syytä miksi lapsi saatiin jo "noin aikaisin". Meillä oli miehen kanssa jo 7 v. yhteistä eloa takana, molemmilla opiskelut hoidettu, vakkarityöt. Miksi ei?



Oikeastaan lasta tehtiin kaksi vuotta putkeen ennen kuin tärppäsi, eli olisin voinut olla jopa 24+v. jos raskaus olisi alkanut heti.

..jota en tosin kadu hetkeäkään, tein ihan oikein ja mitään en tekisi toisin. Uskokaa tai älkää, se ei ole minun murheeni =)



Onnea on ollut mukana miehen löytämisessa, joka pysyi rinnalla kun kuuli tulevansa isäksi ja yhteistä taivalta takana reippaat 10 vuotta ja lapsia kolme, kaksi seuraavaa ihan suunniteltuja, mutta ei suinkaan enemmän rakkaita kuin esikoisemme.



Ikä nyt 25 ja lapset 8,4 ja 1,5v

Ja lapsellisuuttani halusin lapsen. Aivan liian nuori ikä. Opinnot loppusuoralla ja niinhän ne venyivät, ei vakityötä tiedossa eikä siis rahaa. Siinä tulee ero ja vuokrakämppä eikä kukaan lapsi sellaista ansaitse.



Nyt odotan kakkosta, olen 32. Nyt tunnen olevani valmis perustamaan perhettä, menojalka ei enää vipata ja olen kypsä vanhemmuuteen. Säälittää ja kiukuttaa kun ajattelen minkälainen kakara esikoiseni on kasvattanut, ihan liian nuorihan tuolloin vielä on.

tai oikeastaan juuri täyttänty tuon 25, enkä mielestäni ollut mitenkään nuori. Toinenkin syntyi, kun olin "vasta" 26-vuotias. Mikäs siinä, vakityö, työelämässä vietetty 8 vuotta omissa töissä (tauko siis paikallaan), oma asunto, hyvä parisuhde... Kaikki elämässä reilassa ja tuntui sopivalle hetkelle saada lapsi.

Olin siihen mennessä potenut ankaraa vauvakuumetta kuusi vuotta. Olisin halunnut lapsia jo paljon aiemmin, mutta miehen painostuksesta/pakottamana hankin ensin tutkinnon ja ehdin sitten olla just 6 kk töissä ennen kuin jäin äitiyslomalle.



32-vuotiaana mulla oli jo neljä lasta :)

vaan oikein hyvä ikä tulla äidiksi. Oltiin oltu naimisissakin jo vuosi kun lapsi sai alkunsa. Seuraava sitten heti perään, olin 24v. Nyt lapsia on jo neljä ja esikoinen 10v. Katunut en ole.

onnellinen vahinko oli, mutta tuskin oltais paria vuotta pidempään odotettu kuitenkaan.

Raskaus oli vahinko, mutta hyvin pärjäsimme nuoresta iästä huolimatta. Ei ollut isovanhemmat apuna kun molempien vanhemmat haudassa. Yhdessä olen yhä lasteni isän kanssa ja nyt olen 33v ja lapsia meillä on seitsemän. Kaksosten jälkeen opiskelin ammatin ja sain vakituisen työn, jossa yhä olen.



Olin aina ajatellut, että haluan lapset nuorena, tarkoitus oli kyllä ensin opiskella, mutta nyt meni näin päin.

Olin 17v ku sain esikoisen ja 16,5v jätin pillerit pois.. Nyt oon 25v ja komen lapsen äiti..



Ihan ekan kerran olin raskaana 14v ja sillon tein keskeytyksen ja oli vahinko.. En olisi kyenyt oleen vielä sillon äiti.

Siis kolmen lapsen äiti

ja täytyy minunkin myöntää, ettei se ollut suunniteltu juttu. Olin tavannut lapsen isän vasta vähän aikaa sitten, ja olisi vissiin kuitenkin pitänyt muistaa ottaa ne pillerit säännöllisesti, kun kondomi mitä ilmeisimmin petti.



Mies kuitenkin ilmoitti, kun kuuli raskaudestani, että "jaaha, johan sitä on kaikki muu kokeiltukin paitsi kansantanssit ja isänä olo" (ko. mies oli tuolloin jopa hurjat 22v :D), ja siitä alkoi sitten yhteisen elämän ja perheen suunnittelu. Aikaa tuosta on nyt pian kuusi vuotta, naimisissa olemme olleet niistä viisi, ja vuosi sitten syntyi toinen lapsemme, tällä kertaa tosin suunniteltu.



On mukaan mahtunut ongelmiakin, ja vaikeita ajanjaksoja, nytkin on vähän hankalampi jakso menossa, mutta pääpiirteissään - olemme hengissä, joten kaikki on hyvin. Päivääkään en ole katunut, mutta omaa äitiyttäni ja kykyäni olla äiti olen kyllä epäillyt. Se tosin johtunee siitä, että mun henkilökohtaiset tukiverkkoni ovat aika suppeat, ja joskus olen äärettömän yksinäinen, väsynyt ja avuton, eikä minulle ole ketään, keneltä pyytää apua, neuvoja tai tukea. On mies tietenkin, mutta mitä se muka tietää jostain tämmösistä akkojen hömpötyksistä, kun ei se edes ymmärrä, että äitinä minä todella pystyn vaistoamaan lasteni itkun, vaikken sitä kuulekaan.

Mies tuntui oikealta, oltiin oltu hyvän aikaa yhdessä, naimisissa, vakityö ja omakotitalo. Esikoinen syntyi kun olin 22, toinen kun olin 23, 3. lapsi 25-vuotiaana ja pahnan pohjimmaisena 4. minun ollessani 27.

Mitä syitä teillä on siihen, että saitte ensimmäisen lapsen jo tuon ikäisenä?

esikoisenne 26-vuotiaana tai yli, siihen on?

Opiskelut oli gradua vaille valmiit, hyvä ja vakaa parisuhde ihnan miehen kanssa jo useamman vuoden.



Meidän vanhempamme ovat aikoinaan olleet suunnilleen saman ikäisiä kun me olemme syntyneet. Itse asuin elämäni ekat 5 v opiskelijakaksiossa. Äiti oli 2 v kotona, sitten auskultoi ja meni töihin, isä oli saanut töitä 3 kk syntymäni jälkeen. Lapsuuteni oli ihana, en koe että pieni asunto tai vanhat huonekalut olisivat sitä jotenkin pilanneet. Minulla oli rakastavat vanhemmat joilla oli minulle AIKAA, tarpeeksi ruokaa ja vaatteita ja leluja.



Ja hyvin on mennyt sekä mun että miehen vanhemmilla meidän syntymämme jälkeenkin. Kaikki on hyvätuloisia ja asuu kivoilla alueilla ja hienoissa asunnoissa.

En kokenut olevani erityisen nuori enkä erityisen vanha, vaan sopivan ikäinen ja sopivassa elämäntilanteessa.

Olimme seurustelleet 6 vuotta, josta naimisissa olimme olleet vuoden. Työkokemusta oli kolme vuotta takana samassa yrityksessä koulujen jälkeen (aloitin tosin työnteon noin yleisesti ottaen lukiossa). Miehellä hyvä työpaikka, meillä hyvät tulot, ostimme ensimmäisen kotimme ja oli meille sopiva aika saada vauva.

Parisuhde oli vakiintunut ja naimisissakin jo oltu pari vuotta. Opinnot olivat aivan lopuillaan eikä työpaikasta tietoakaan. Bile-elämää tuli vietettyä pari vuotta railakkaasti ja tuntui että elämässä ja perheessämme oli juuri vauvan kokoinen aukko. Varauduimme myös siihen ettei lapsi heti tulisikaan ja siksikin heti asiassa liikkeellä, mutta vauvahan saikin heti alkunsa. Oli siis kaikin tavoin "sopiva hetki" saada vauva. Vauva-arjen rankkuus ja muutos aikaisempaan elämään oli yllätys ja shokki. Nyt yli 30v. olemme saaneet kakkosen ja olen moneen kertaan todennut kuinka paljon parempi äiti ja vanhempi nyt olen kuin silloin kun esikoinen oli pieni. En kuitenkaan katso sen liittyvän ikään, vaan enemmänkin siihen että nyt on jo kokemusta esikoisen myötä pohjalla ja esikoinen on jo kasvattanut minusta äidin.

ja kyllä mä mielestäni jo olin aika vanha eikä mitenkään jo... hyvänen aika... maisteriksi kirjoitin 21 v, kävin asumassa sen jälkeen ulkomailla, sitten vihdoinkin miehen kanssa tajuttiin, että halutaan oikeesti olla yhdessä ja miksi sitten enää odottaa lasten hankkimista kun niitä kuitenkin haluttiin useampi kappale...

Mitä syitä teillä on siihen, että saitte ensimmäisen lapsen jo tuon ikäisenä?

esikoisenne 26-vuotiaana tai yli, siihen on?

Sitähän joku täällä kans kyseli. Sekä alle että yli 26-vuotiaita ottaa ymmärrettävästi päähän että joutuu "selittelemään" miksi on tehnyt lapsensa juuri sen ikäisenä kuin on.

enkä todellakaan kokenut olevani mitenkään nuori äiti. Olin opiskellut itseleni ammatin ja mieheni pääsi armeijasta niin mikäpä siinä. nyt kolmikymppisenä on ihan kiva ko ei ole enää pieniä lapsia ja ite on vielä nuori!