Te, jotka olette saaneet esikoisen jo 26 vuotiaana tai nuorempana!

22-vuotiaana. Aika oli silloin sopiva. Valmistuin ammattiin. Vakituinen parisuhde, isällä oli vakituinen työpaikka ja meillä oma koti.



Toinen lapsi syntyi, kun olin 23 v.



Myöhemmin kyllä erosin lasten isästä. Isä ei ilmeisesti ollutkaan niin valmis vakituiseen parisuhteeseen ja elinikäiseen sitoutumiseen.

Sain esikoiseni 24-vuotiaana, enkä koe olleeni mikään erityisen nuori äiti. Halusimme lapsia, emmekä nähneet mitään syytä odottaa tuon pidempään.

enkä nähnyt syytä pitkittää lapsen hankkimista.. Vaikka ajatus on pelottanut, niin pitkän harkinnan jälkeen tajusin etten koskaan tulisikaan olemaan "täysin valmis".

Ja vielä on pieni hetki siis laskettuun aikaan..

En pidä itseäni mitenkään erityisen nuorena äitinä, vaikka tilastollisesti sellainen ilmeisesti olenkin. :) Miehen kanssa oltiin seurusteltu jo useita vuosia ja naimisissakin vuosi. Lapset tulivat vakaasta harkinnasta rakastavaan ja tasapainoiseen suhteeseen.



Halusin tulla äidiksi nuorena, enkä ajatellut, että lapsille pitäisi olla elämä "valmiina" omakotitaloineen ja hienoine puitteineen. Ne on saatu lasten kanssakin hankittua, samoin maisterin paperit.

olin juuri valmistunut yliopistosta ja työtön. Kyllä se vähän työllistymistä varmaan haittasi, että oli pieniä lapsia 2 kpl ja moni meno jäi siinä vaiheessa tekemättä, mutta ehtii sitä sitten joskus kun saa vakiduunin ja kunnon palkkaa. Jos saa.

- 2 lasta 90-luvun alun lama-aikaan, 24- ja 26-vuotiaana-

en koe olleeni mitenkään nuori että siksi ihmettelen tuota " jo 26 vuotiaana"



no ukon kanssa oli 8 vuotta yhteistä elämää takana ja naimisissakin olimme olleet jo 4 vuotta. kummallakin hyvät vakituiset työpaikat ja omakotitalo ostettuna. olimme kerenneet mennä ja elää yhdessä ja omilla tahoillamme.



aika vaan oli sopiva...=) nyt onkin jo kakkonen tulossa =)

enkä tosiaan pitänyt itseäni ihmeellisen nuorena. Mies (oli 31 ekan lapsen syntyessä) oli vakkaritöissä, itselläni opinnot viittä vaille vajaat ja sainkin ne valmiiksi lasten välillä. Mentiin naimisiin kun odotin ekaa.

sain esikoisen juuri ennen kuin täytin 21v, toinen vuosi myöhemmin ja kolmas 26vuotiaana.

löysin ihanan miehen ja halusimme tehdä/saada ensin lapset ja sitten myöhemmin työhommiin, itse olen aina halunnut lapsia ja pelännyt että jos niitä ei tee nuorena ja sitten ei saakkaan myöhemmin!

kuopuksen 22 vuotiaana. Lapset sattuivat vain sopimaan elämäämme jo silloin :) Eikä ole kaduttanut ollenkaan! Joku voisi nyt lohkaista että kyllä se vielä joskus kaduttaa. Olen vieläkin 22 vuotias :) Seuraavaksi opiskelemaan toinen ammattini loppuun ja jos tuota työpaikan saisi :) Miehellä nyt on vakityö ja pystyy elättämään meitä vaikka olen vielä kotona.

joskus kolmekymppisenä, että olisin ehtinyt vähän luoda uraa ja matkustellakin enemmän. Mutta tulin raskaaksi, kun oli 26-vuotias ja en halunnut aborttia. Alussa oli taloudellisesti tiukkaa ja määräaikainen työkin loppui äitiyslomaan. Mutta en kadu, lapsi on rakas ja tässä on mukava odotella talouden nousukautta (odotan toista lasta).

Hyvänen aika, eikö se ole paras aika lapsia tehdäkin?



Ainakin silloin itse sain esikoisen, ja olin juuri sopivan ikäinen. Sittemmin ehdin tehdä vielä kaksi lisää enkä viimeisenkään kohdalla ollut mikään ikäloppu synnyttäjä, vaan 32-vuotias. Ja ennen esikoista ehdimme jo olla kuitenkin yhdessä 10 vuotta, eli oikein sopiva hetki elämässä oli silloin perhe perustaa.

Hedelmällisin ikähän naisella on siinä 20-23v, raskaaksi tulo myöhemmin voipi olla sitten vaikeampaa ja tarvitaan kalliita hedelmöityshoitoja ja iäkkäällä ensisynnyttäjällä riskejä raskaudessa enemmän. Eikö siinä ole jo syitä..:) Itse sain lapseni 22 ja 24, koulu oli vielä kesken. Mitä syitä on lykätä lasten saamista kovinki pitkälle, aivan hyvin pärjää vaikka ei olis ammattia ja pitkää työuraa, omaa taloa ja huipputuloja.

melkein valmiina maisterina ja naimisissakin olevana. En ymmärrä, miksi perheen perustamista olisi pitänyt vielä pitkittää.

Nyt kolmekymppisenä olen kai materiaalisesti valmiimpi: on se omakotitalo ja meillä molemmilla vanhemmilla vakituiset virat. Ja toinen lapsi tulossa.

Mutta energiaa oli kyllä tuolloin nuorempana enemmän - samoin yliopisto-opiskelijana raskausaika oli helpompi, työelämä kun ei jousta ollenkaan samalla tavalla :(

ja nuorempana sairastanut vaikean anoreksian. Halusimme lapsia ja aloimme yrittämään ajoissa, kun emme tienneet kuinka vaikeaa mun olisi raskautua.

koska ajattelimme ettei meillä ole varaa matkustella eikä "elää" muutenkaan asuntovelallisina mitenkään hulppeasti niin tehdään lapset heti. Lisää tuli sitten 30v ja 42v, on matkusteltu ja eletään mukavasti:)

lapsettomuushoitojen avulla, joten oli kyllä ihan harkittu ja toivottu kovasti.

ja mikä on se yleisin syy =) eli halusin vauvan ja onneksi sain.

Naimisissa olimme mieheni kanssa olleet jonkin aikaa ja lapsi oli toiveissa. Vuoden verran yritettiin saada raskautta alulle, lapsi syntyi kun olin juuri täyttänyt 24v.

ja jotenkin olin aina ajatellutkin, että olen noin 25-27 kun saan ensimmäisen lapseni. Vielä nuori, mutta kuitenkin jo tarpeeksi "vanha" ja elämää nähnyt. Hyvä ikä se olikin!

26-vuotiaana lapsettomuushoitojen jälkeen eli erittäin toivottu lapsi oli. En kokenut olevani erityisen nuori äiti, mutta totesin kuitenkin käytännössä sitä olevani ollessani perhekerhoissa yms. joissa äidit olivat järjestäin yli 30v ja minä aina nuorin.



Silloin oltiin oltu naimisissa 3 v ja yhdessä miehen kanssa 7 vuotta. Opiskelut oli opiskeltu ja työkokemustakin takataskussa. Hyvä aika.