Lue keskustelun säännöt.
Millaista on lapsen aito luovuus? Lapsen kerho-ohjaaja niuhoaa askarteluohjeiden kanssa.
15.03.2010 |
Tuli mieleen tosta sivun yläosan PlayDoh-mainoksesta... että miten tarkkaan te ohjeistatte lastanne sen suhteen, mitä askarrellaan tai piirretään?
Kotona kerron lapselle (4v), miten eri välineitä käytetään ja askartelen mukana (siis annan tavallaan mallia), mutta jos lapsi keksii omia ratkaisuja, se on vain hyvä asia. Toki niistä kyhäelmistä monta krt tulee sellaisia, että ainoastaan lapsi itse näkee niissä sen aiotun lopputuloksen. Muttab silti minusta on tärkeää, että lapsi saa itse miettiä, mitä luo ja miten.
Kerhossa ohjaaja taas valvoo hyvin tarkasti, että kaikki noudattavat ohjeita ja lopputuloksista tulee samanlaisia.
Tietysti ymmärrän, että ryhmä on eri asia ja kaaosta ei saa päästä syntymään. Eikä yksi lapsista voi rohmuta esim. kaikkia piipunrasseja... Mutta pitääkö kaikkien tehdä täsmälleen samanlaisia klooneja ohjaajan väkerryksistä? Miten se LUOVUUTTA kehittää?
Kommentit (66)
Niin minunkin lapseni päiväkodissa vaikka luulin sen olevan historiaa.
Itse olen onneksi oppinut sen, että tekeminen on tärkeintä.
Minun työpaikalla kukaan ei paskartele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vitsit, että olet rasittava, Fletcher. Kuten varmaan aloituksestani voit (jos haluat) lukea, en nyt varsinaisesti halua ruotia kerhoamme, vaan otin sen esimerkiksi siitä, mikä on minusta vääränlaista luovuuden tukemista. Eli minun aloitukseni koski luovuuden tukemista, kerho tietysti myös tukee käden taitoja.
Kyllä kerhon toimintatapojen arvostelu välittyi oikein hyvin ensimmäisestä viestistäsi. Jo otsikossa arvostelet ikävin sanoin kerhon ohjaajaa.
1) en sanonut, etteikö kerhoilla ole muutakin funktiota. Kyseisen kerhon tavoitteeksi on kuitenkin julkilausuttu myös luovuuden tukeminen. Senkin olen sanonut sinulle ainakin kertaalleen. Ja minusta ei tue luovuutta LAINKAAN, jos lapset mekaanisesti toistavat millilleen ohjaajan antamaa mallia.
Tekniikan oppiminen antaa palikoita luovuuden käyttöön. Lisäksi en ihan usko, että kerhossa jokainen työ on täysin 100 % kopioimista. Vai esimerkiksi kopioidaanko maalatessakin siellä ohjaajan maalama taulu prikulleen?
2) koko ajan olen sanonut, että tekniikoiden opetus on olennaista ja siinä lapsi toki noudattaa saamiaan ohjeita. Kyse on tekniikoiden SOVELTAMISESTA.
Ensin pitää oppia tekniikka, ennen kuin sitä voi soveltaa. Pätee suurin piirtein kaikkeen. Ja on se asia, joka ihan liian usein nykyään unohdetaan.
3) kyseinen kerho ei ole varsinainen kuvataidekerho, eikä tähtää kuvataidetutkintoon. Kyse on askartelu ja kuvataidekerhosta. Isompi lapsi on kuvataidekerhossa. Laulu- tai leikkikerho se ei myöskään ole, sellaiset ovat erikseen ja niitä harjoitetaan myös päiväkodissa. Olemme maksaneet nimenomaan kuvataide- ja askartelukerhosta.
No siellä kuitenkin opetetaan askartelu- ja kuvataidetekniikoita? Silloinhan se on juuri sitä, mitä lupaakin. Jos olisitte maksaneet luovuuskerhosta, niin ymmärtäisin paremmin pettymyksesi, mutta silloin pettymyksesi pitäisi koskea myös yksipuolista tapaa harjoittaa luovuutta.
4)Kyllä, saan anonyymissä keskustelussa kutsua laiskaksi anonyymiä ohjaajaa, jos tämä ei halua varioida eikä sallia lapsilleen sitä. Tekniikoita voi opettaa monella tapaa, etkä edelleenkään ole sanonut, miksi jatkuva mallin orjallinen toisto olisi paras tapa.
Miksi halu opettaa tekniikkaa tekee ohjaajasta laiskan? Ohjaajalla saattaa olla koulutusta ja kokemusta eri tavoista opettaa tekniikkaa ja hän saattaa hyvinkin pitää omaa tapaansa toimivimpana.
5)Mikä sinusta on sitten rakentavaa? Yritin synnyttää asiasta keskustelua, mutta sinä aika pian vedit tämän henkilökohtaiselle tasolle ja aloit arvostella sitä, miten kehtaan jupista täällä luovuudesta.
Sinä et salli tässä ketjussa keskustelua, ainoastaan hymistelyä.
6) huomasitko ollenkaan, että olen kaiken aikaa pitänyt olennaisena niiden tekniikoiden opettamistakin? Enkä ole kiistänyt, että niiden opetuksessa lasten on syytäkin kuunnella ohjeita.
Et ole kiistänyt, mutta et halua edes yrittää ymmärtää, että ohjaajalla voi olla syynsä opettaa tekniikkaa tavallaan. Hän todennäköisesti kokee sen tehokkaimmaksi tavaksi opettaa.
7) tässä ketjussa on monikin ollut eri mieltä kanssani. Enkä ole väittänyt vastaan. Sinäkin saat olla. Minua karhesi erityisesti muistaakseni kolmas kommenttisi, jossa julistit, että avaukseni on turha. Ja kuule - kun nyt siitä sananvapaudesta niin tunnut kantavan huolta - minullakin on oikeus olla eri mieltä kommentoijien kanssa ja monasti juuri ne jatkokeskustelut ovat hedelmällisimpiä.
Sinä hyökkäsit kimppuuni jo ensimmäisen kommenttini jälkeen. Vai onko tämä sinust pyrkimystä asialliseen keskusteluun, jossa kunnioitetaan myös toisen mielipidettä:
Fletcher, huomasitko, että kyse siis
- oli kerhosta, ei päiväkodista
- ohjeita voi noudattaa mm. tekniikoiden suhteen, luovuutta saisi antaa harjoittaa siinä, millaisia teoksia niillä tekniikoilla haluaa toteuttaaJoo, lapsemme saavat kotona toteuttaa itseään melko vapaasti.
Mutta ohjaajissa on isoja eroja. Esikoisen kuvataideohjaaja osaa minusta erinomaisesti yhdistää opetuksen ja luovuuden kannustamisen.
Luovuutta EI kannusteta sillä, että lapsille lätkäistään valmis askartelu eteen ja käsketään tekemään SAMANLAINEN! Siitä tässä nyt oli puhe.
Kolmannessa viestissäni totesin vain ja ainoastaan, että jos haluat muutosta kerhon toimintatapoihin, se tuskin toteutuu Aihe Vapaalle kirjoittamalla. Minä en nimittäin teksteistäsi huomannut niinkään sitä, että olisit kiinnostunut siitä, miten maksimaalisesti kehittää lasten luovuutta kuin siitä, että aisit arvostella lapsesi kerhon ohjaajaa.
Sinun kanssasi en kuitenkaan näe enää hedelmälliseksi keskustella. Adieu!
ap
Parempi näin. Tämä ei tosiaan ole rakentavaa. Vastasin nyt kuitenkin, kun näit tarpeelliseksi esittää minulle oikein numeroituja kysymyksiä. Hauskaa kevättä kuitenkin sinullekin ja toivottavasti lapsesi seuraava kerhokokemus on tyydyttävämpi teille kaikille.
meillä näin:
lapsi käy päiväkerhossa, jossa askarrellaan joka kerta tätien ohjeiden mukaan. Ohjeet ovat tarkat ja niitä noudatetaan. Minusta niihin on ihan syynsä. Leppäkertulle laitetaan ne seitsemän pistettä, jotta lapsi samalla oppii laskemaan, että tulee se oikea määrä. Väri on punainen, koska tädit tuovat valmiiksi sen väristä pahvia ja lapsi oppii tavallisen leppäkertun värin jne. Eli hommassa on muitakin puolia kuin se luovuus tehdä ihan mitä haluaa.
Ja tärkeintä tietysti, että lapset opettelevat kuuntelemaan ohjeita ja toimimaan niiden mukaan. Se on tosi tärkeää.
Lasta ne säännöt välillä harmittaa, mutta ollaan juteltu, että kerhossa tehdään tätien tavalla. Kotona saa sitten olla luova ja tehdä ihan niin kuin haluaa.
Minusta hyvät taidot antavat hyvät valmiudet luovuudelle. Luovuus voi kehittyä myös jäljittelemällä. Lapsi saa kokemuksia erilaisista menetelmistä ja näkee millaiseen hän pystyy. Aina se, että antaa lasten tehdä mitä tahtovat ei kehitä luovuutta. Se riippuu prosessista. Vaikka työt näyttäisivät kaikki samalta, prosessikin on saattanut olla luova. Asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin tässä ketjussa annetaan ymmärtää. Ajatelkaapa vaikka luova ongelmanratkaisu matikassa tai luovuus musiikissa. Ei varmaan kukaan oleta, että silloin sanottaisiin tässä on piano soittakaa mitä haluatte tai laskekaa jotain laskuja ihan miten vaan niin teistä tulee luovia.
Minusta hyvät taidot antavat hyvät valmiudet luovuudelle. Luovuus voi kehittyä myös jäljittelemällä. Lapsi saa kokemuksia erilaisista menetelmistä ja näkee millaiseen hän pystyy. Aina se, että antaa lasten tehdä mitä tahtovat ei kehitä luovuutta. Se riippuu prosessista. Vaikka työt näyttäisivät kaikki samalta, prosessikin on saattanut olla luova. Asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin tässä ketjussa annetaan ymmärtää. Ajatelkaapa vaikka luova ongelmanratkaisu matikassa tai luovuus musiikissa. Ei varmaan kukaan oleta, että silloin sanottaisiin tässä on piano soittakaa mitä haluatte tai laskekaa jotain laskuja ihan miten vaan niin teistä tulee luovia.
Olen samaa mieltä. Usein niillä kerhossa opetetuilla askartelutavoilla lapsi tekee sitten omia versioitaan kotona. Ei olisi itse välttämättä heti keksinyt sillä tavoin tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kotonahan sitten voi kaiken muun vapaa-ajan tehdä mitä haluaa, kun on ensin saanut evästä siihen miten onnistuu, siinä kasvaa itsetunto ihan eritavalla, tavoitteellisuus, oma vaatimustaso jne kun on opastusta pohjalla.
ja ymmärrän mitä ajattelet, itse ohjaan lapsia työkseni ja kotoa löytyy vapaasti luovuutta käyttäviä omia lapsia. (Partakonelaatikosta kaupan skannaava laite, piirrettyjä värillisiä kukkia teipillä lattiaan on puutarha, numeroituja vaalimainoksia seinillä joten ponit kävivät äänestämässä äänestyslaatikkoon...)
Olen ajatellut joitain kerhotätejä sekä päivähoidon henkilökuntaa. Saattaa olla heidän joukossaan just sellaisia, jotka esim. toimivat ehkä tahtomattaankin väärin.
Ajatellaan vaikka niitä lumiukkoja. Lapset ovat saaneet työnsä valmiiksi ja aikuinen siinä alkaakin laittamaan pienen lapsen liimaamaa hattua suoraan tai oikeinpäin, jos lapsi on liimannut sen nurin. Lapsi on saattanut nähdä sen oikein päin.
Tässä mennään jo lapsen alueelle, lapsi on nähnyt asian toisin ja aikuinen näkee sen vuosia harjaantuneena toisin; hatut kaikilla ukoilla suorassa, napit ojennuksessa rivissä jne.
Lopputuloksena on seinällä esillä "tusinattuotteita" vieri vieressä, nimet esillä.
Olen nähnyt piirustusten ja vesiväritöiden sekä askartelujen rivistöt, -ei sano mitään vaan ohi kuljen.
Näissä rivistöissä on sekin paha puoli että lasten töitä aletaan helposti vertailemaan toisiinsa, mikä on paras ja -Kato ku ton on huono.
Työt tulisi laittaa eri paikkoihin muutama kerrallaan, ei viivasuoraan vertailtavaksi. Jos seinätilaa ei ole niin ehkä vuorollaan työt esille, ei samojen töitä esillä kuin muutama päivä. vuorollaan kuitenkin kaikkien, ettei vain aikuisen mielestä parhaiten leikatut jne.
Yleensä näkee kuinka lasten työt on laitettu aikuisia varten. On esillä korkealla eikä lasten silmien tasolla. Minä en laita ylös vaan vanhemmat saavat katsoa siitä mistä lapsetkin näkevät.
"Massahoidoissa" askartelussa saatta olla tyyli että vaikka otetaan vain pöytäryhmään 6-8 lasta, valmiit työt näyttävät samoilta. Totta kai voi ollakin, jos halutaan joku kiva juttu tehdä valmiin mallin mukaan.
Koska lapset ovat yksilöitä, voi joku heistä nähdä asian eri tavalla ja haluta tuottaa se näkemyksensä mukaan.
Aikuinen jakaa materiaalit, jokaisella on sakset ja liima-astia kaikkien ulottuvilla tai liimapuikot.
Aikuinen esim. leikkaa piirrettynä olevan osan ja näyttää millainen tuli. Sitten on lasten vuoro. Jotkut aikuiset eivät näytä ja lasten on leikattava ensimmäinen kappale jne.
Kaikkia odotetaan ehkä ennen kuin siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Kaikille tulee sama tulos, sitten otetaan seuraava aikuisen "määräämä" jne. Odotetaan että kaikki...
Mielestäni teema-askarteluina voi antaa malleja valittavaksi sekä vihjeitä, mutta ei muina aikoina, vaan vapaasti mieleen tulevia.
Noistä ohjeiden noudattamisista, ohjeita oppii kyllä noudattamaan ihan sillä, kun lapset ovat istuutuneet pöydän ääreen. Heille kerrotaan mistä saa tarvikkeet jos ei valmiina pöydässä, mutta painotetaan tärkeää ohjetta mm. kuinka toimitaan lopuksi.
-Nimi paperiin.
-Valmis työ jätetään esim. sivupöydälle kuivumaan,
-Omat roskat pois -mihin. Millaiset palat säästetään.
-Saksien palautus, ainakin pöydässä koriin tai hyllyyn omalle paikalleen.
-Liimapuikossa korkki ja mihin laitetaan, ehkä jokainen pesee liimalastan jos käytetty ja se kuivumaan.
-Jos käytetty essua, sen palautus paikalleen
-Omien käsien peseminen jos ei liimalastan pesulla puhdistunut.
Tässä muutama esimerkki jolla voi harjoittaa ohjeiden noudattamista. aika paljion kerralla lapsen muistettavaksi, mutta ei mahdoton tehtävä ja sitä opetellaan.
Usein lattialta löytyy vielä jotain pois otettavaa oman paikan kohdalta, kynää jne. joten sitäkin voi vaatia.
Ei meillä työyhteisössä ole ohjattuja askarteluja. Autamme tarvittaessa, leikkausharjoituksia on valmiina saatavilla saksien kanssa. Harjoituksissa on suikaleita joissa aikuisen tekemää viivaa jota pätkitään, on kiemuraa ja sik-sakkia jne.
Askaretlupaperit, sakset, liimat ja kynät ovat aina käytössä, kun lapsella on mahdollisuus valita mitä tekee. Korista löytyy pahvirullista alkaen monia yhdistettäviä materiaaleja, ja joskus niihin tutustuessaan lapselle muodostuu käsitys mitä lapsi tekee itsenäisesti. hän saattaa pyytää jotain puuttuvaa lisäksi. Työ alkaa elää...
On ollut kiva huomata mitä kaikkea lapset keksivät saadessaan tehdä päähän pälkähtäneitä töitään. Kotiin lähtee paljon sellaisiakin, joilla leikit jatkuvat kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapset ovat tuoneet kotiin?
Onko näkynyt omaa ideaa vai jäljitelmiä valmiista askaretluista, jotka ihan Ok monesti, jos joku malli on sellainen ettei oma idea voi näkyä.
Missään ryhmässä tuskin eletään ohjeitta ja säännöittä, siitä tulisikin jo kaaos. Ja soveltaessaankin lapsi tietysti noudattaa kunkin tekniikan sääntöjä ja ohjeita... mutta ohjeet koskevat tekemisen tapaa, ei sisältöä.
Itse asiassa siinä, että lapsi itse saa vaikuttaa, miten opetettavia tekniikoita käyttää, hän tutustuu tehokkaimmin niihin tekniikoihin. Kun lapsi itse saa päättää, millaisen kuvan tai askartelutyön tekee, hän innostuu ja oppii ne tekniikat aika lailla paremmin kuin mitä oppisi pelkästään jäljentämällä ohjaajan työtä!
Uteliaisuus ja kokeilunhalu nujerretaan tehokkaasti, kun kaikki ohjeistetaan vaihe-vaiheelta aikuisen toimesta. Ja tosiaan joutuu odottelemaan joka välissä, että kaikki ovat samassa vaiheessa, ettei ohjaaja joudu montaa kertaa näyttämään...
Tuokin on taivahan tosi, että jos tekemiset pitää tehdä mallin mukaan, niiden onnistumista on helpompi arvostella ja töitä vertailla. Ja kun - kuten hyvin kuvailit - työt pannaan seinälle riviin, myös muiden lasten vanhemmat osallistuvat siihen arviointiin. "Tossa on jollain lapsella tosi heikko saksien käsittelytaito, kato nyt miten on hatut vinksallaan!"
Uteliasuus, kokeilunhalu, yrittämisen into ja kekseliäisyys... miten niitä tukee se, että lapsi kerta kerran jälkeen joutuu toistamaan tarkasti vaihe vaiheelta ohjaajan tekemän työn.
PS: Tuo asettaa tietysti ohjaajalle paljon vaatimuksia. Värkkejä pitää olla runsaasti, kun lapsen tekemisen sisältöä ei tarkasti etukäteen voi tietää. Ohjaajan pitää osata soveltaa itsekin osaamiaan taitoja ja tekniikoita: millainen tekemisen tapa sopii parhaiten nyt, kun lapsi haluaakin rakentaa tällaisen?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siitä, saako tai pitääkö lapsille antaa malli ja edellyttää sen noudattamista?
No ei pidä. Miettikää nyt ite, kuinka kauan sellainen tekeminen jaksaisi kiinnostaa! Ja vielä kun siinä sitten odotat, että se ryhmän hitain Tauno-Petteri saa vihdoin palan leikattua.
Onhan se nyt kai jo maalaijärjelläkin selvää, että kekseliäisyyttä ja luovuutta edistää parhaiten se, että lapselle annetaan välineet, opetetaan niiden käyttö ja annetaan itse ideoida se, millaisen kuvan tai leppäkertun niillä tekee.
Aika monella meistä on vaan tainnut jäädä oma kouluopetus niin päälle, ettei osaa enää ajatella sitä, että lapsi tekisikin jotain omasta päästään.
Askartelimme syksyllä omenoita: opettaja piirsi mallin (Omena, se keppi ja yksi lehti), piirsimme samnlaiset ja leikkasimme ne. Sitten saimme kaikki omat paketit väriliituja ja saimme värittää omenat - punaisiksi :D Ei siis muilla väreillä, vaikka valinnanvaraa olisi ollut.
siitä, saako tai pitääkö lapsille antaa malli ja edellyttää sen noudattamista?
No ei pidä. Miettikää nyt ite, kuinka kauan sellainen tekeminen jaksaisi kiinnostaa! Ja vielä kun siinä sitten odotat, että se ryhmän hitain Tauno-Petteri saa vihdoin palan leikattua.
Onhan se nyt kai jo maalaijärjelläkin selvää, että kekseliäisyyttä ja luovuutta edistää parhaiten se, että lapselle annetaan välineet, opetetaan niiden käyttö ja annetaan itse ideoida se, millaisen kuvan tai leppäkertun niillä tekee.
Aika monella meistä on vaan tainnut jäädä oma kouluopetus niin päälle, ettei osaa enää ajatella sitä, että lapsi tekisikin jotain omasta päästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin tässä on tullut esim. 48:n kirjoituksessa esiin monta muutakin hyvää pointtia siitä, millaiset jutut kannustavat lasta ideoimaan ja millaiset latistavat tekemisen intoa.
ap
miksi pistin omat lapseni montessori-leikkikouluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi pistin omat lapseni montessori-leikkikouluun.
Sen verran, mitä olen asiasta lukenut, olen ollut ymmärtävinäni, että siinä juuri sallitaan lapsen kokeilla ja itse päättää, mitä tekee. Ja opettaja on sellainen "fasilitoija", joka lapsen herkkyyskausia hyödyntäen opettaa lapselle asioita sitä mukaa, kun lapsi itse haluaa niitä kokeilla.
Jos osaat antaa esimerkin normaalista kuvataidetilanteesta pienten lasten kanssa, niin kuulisin mielelläni.
ap
viimeset kolme lastamme eivät ole olleet koskaan kerhoissa tai päiväkodeissa, ja hauskoja juttuja on saanut katsella lasten tekeminä.
Kerran katsoin kun 5-vuotias tyttö teki jotain paperista, hän käytti tähän tekemiseensä materiaalina vain paperia, maalarinteippiä ja saksia sekä omaa luovuuttaan.
Katsoin askartelun jälkeen mitä hän oli valmistanut. Hän oli tehnyt biljardipöydän "palloineen" lyijykynän toimiessa biljardikeppinä.
Pöytä itsessään oli kaksinkertaista paperia, jossa oli "jalat" teipattuna" sekä kulmissa roikkuvat pussit, niin ikään paperista.
Itse "pallot" olivat rypistettyä paperia, aika lailla pallon muotoon saanut. Siinä sitten "kumartui" kuten aikuisetkin pelatessaan ja alkoi kepittämään "palloja" pusseihin.
Yksi asia mikä on tärkeää muistaa, on se, ettei aleta viisaampana heti neuvomaan lasta vaikka itse tiedetäänkin lopputuloksen mahdottomuus.
Esim. jos lapsi alkaa valmistella jotain mikä ei aikuisen tietämyksen mukaan tule onnistumaan, kuten vaikka hän yrittäisi saada pallon pysymään kolmion päällä. Eihän pallo siinä pysy, mutta laitettuaan uudelleen ja uudelleen pallon vieriessä pois, kyllä lapsi itsekin tajuaa ettei pysy.
Antaa lapsen kokeilla, jos kokeilut ovat muuten asiallisia eikä vaarallisia. Moniko alkaa liimaamaan saippualla paperikuvia liiman puuttuessa? Keitetyllä perunalla? Jos joku haluaa kokeilla voi tulla kommentti ettei näillä voi liimata.
Kokeilemalla huomaa kuinka keitetylla perunalla liimattu kiiltokuva pysyy paperissa ja ehkä maitokin liimaa hyvin, sillä taannoin maitolasin kaaduttua kirjan päälle ei sivuja saanut millään kuivuttuaan irti toisistaan. Sivut olivat kuin liimattuja.
juurikin tuollaista väkertelyä meilläkin harrastavat molemmat ja annan heille siihen auliisti tilaisuuden.
En kerhossa oleta ohjaajan ihan niin pitkälle menevän, ja se on ok - mutta jotain siltä väliltä ;-)
Keitetty peruna on muuten vanhan kansan hyvin tuntema paperiliima, meilläkin on muutaman kerran käytetty, kun oikea liima on hukassa tai lopussa.
ap
Kertoessani lapsen yrityksestä saada pysymään pallo kolmion päällä, kerroin oman työni arjesta, jossa kerron pallosta sekä pyramidista. Minulla on ohjaajana kokemusta Montessoriympäristösta.
Lapsilla on ns. herkkyskaudet. Silloin on helpompi ottaa uusia asioita vastaan, eli ei kaikki lapset oppimaan saman ikäisinä, ikä on vain suuntaa antavaa.
Ohjaajan ehkä kaikkein vaativimpia asioita on lapsen tarkkailu, jossa ohjaaja tarkkailee koska lapselle on hyvä esitellä uusi asia. Kun lapsi on kiinnostunut esim. kirjaimista, on ns. herkkyskausi jolloin kirjaimiin tutustuminen voi alkaa. Kaikille samanikäisille ei aleta "opettaman" kirjaimia, vaan kaikki lähtee lapsesta, lapsen kiinnostuksesta, herkkyyskaudesta.
Montessoreissa on esim. maalausteline. Telineessä on aina valmiina puhdas paperi kiinnitettynä lapsen kiinnostusta herättäen, telineessä ovat värit kupeissaan valmiina ja jokaisessa kupissaan myös sivellin.
Lapsi saa maalata aivan spontaanisti, häntä ei häiritä eikä missään tapauksessa maalauksia tuoteta vain seinille esittelyä varten. Näin lapsi jaksaa keskittyä yhteen maalauskeen tai piirrokseen kauemmin kun ei ole kyse määrästä, kuka tekee eniten jne.
Valmiille kosteille malaustöille on oma teline, johon työt laitetaan kuivumaan. Lapsi vie esssun paikalleen, mahdollisesti katsoo värien kunnon ennen seuraavan maalaajan saapumista ja pesee kätensä...
Juuri Montessorissa laitetaan muutama työ esille yhteen kohtaan, lasten silmien kohdalle, ei vertailuksi eikä kilpailuksi.
Muutenkin pedagogiikkaan ei kuulu kilpailemista, ei palkintoja...Lapsi kilpailee vain itsensä kanssa. "Ennen tein sellaisia kiemuroita ja nyt teen ympyröitä kukkasiksi" on lapsen oivallus omasta kehityksestään, omaan tahtiinsa.
Ei ole valmiita askartelumalleja vaan tarvikkeet ovat vapaasti kaytettävissä omiin ideoihin.
Lapset vievät värikynillä tekemänsä työt omiin laatikoihin odottamaan mitä niille tehdään jatkossa. Osa esim. portfolioon, niitattavaksi kirjan tapaan ym. kotiin vietäviksi.
kävin joskus srk:n perhekerhossa. Siellä täti jakoi lapsille monisteet, joissa värityskuva. Sitten hän jakoi värikynät ja ohjeet: väritä seinät punaiseksi ja savupiippu mustaksi. Ja äidit päpätti lapsilleen samat ohjeet kuorossa. Mitään muita värejä ei lapsille annettu ja voi ressua, joka yritti sooloilla ja väritti seinän mustaksi. Haukut sai.
Jos siellä srk:n päiväkerhoissa on samanlaista, niin mun lapset ei sinne mene. Kyllä se luovuus tapetaan sitten koulussa viimeistään.
Itse olen ammatikseni kerhon ohjaaja seurakunnalla. Pidän 4-6v. kerhoa, keskitymme juuri askarteluun ja kädentaitoihin.
Haluan kannustaa lapsia luovuutteen ja omaan päätlksen tekoon. Tämä onnistuukin helposti maalatessa/piirtäessä. Silloin annan vain aiheen jonka mukaan lapsi saa toteuttaa itseään. Esim. tänään maalataan talvi. Sitten mietimme yhdessä lasten kanssa mitä kaikkea talveen liittyy ja maalaavat sitten oman mieltymyksensä mukaan.
Silloin kun annan lasille saksia, liimaa yms. on toiminnan usein oltava ohjatumpaa. Minullakin ohjaaja parini kanssa kerhossa usein 14 4-6v lasta. Kyllä siinä on pakko mahdollisimman ohjatusti hoitaa saksien yms. käyttö. Kaikki lapset eivät ole edes koskaan saksia käyttäneet ennen meille tuloa.
Toki en määrää kuinka monta pilkkua leppäkertulla pitää olla, tai montako tuntosavea on perhosella. Vaikka laspi ääriviiojen mukaan sen leppäkertun leikkaisikin haluan että se on kuitenkin lapsen tekemän näköinen. Lapsi saa itse piirtää silmät, leikata pilkut,liimata siivet. En oleta pieniä kopioita minun tekeleestäni vaan lapsen näköisiä leppäkerttuja.
Meillä ainakin kerhossa olemiseen kuuluu myös ohjeitten noudattaminen, saksien käytön harjoittelu, kynäote yms.
Vitsit, että olet rasittava, Fletcher. Kuten varmaan aloituksestani voit (jos haluat) lukea, en nyt varsinaisesti halua ruotia kerhoamme, vaan otin sen esimerkiksi siitä, mikä on minusta vääränlaista luovuuden tukemista. Eli minun aloitukseni koski luovuuden tukemista, kerho tietysti myös tukee käden taitoja.
Koska nyt kuitenkin haluat puhua juuri lapsemme kerhosta, niin:
1) en sanonut, etteikö kerhoilla ole muutakin funktiota. Kyseisen kerhon tavoitteeksi on kuitenkin julkilausuttu myös luovuuden tukeminen. Senkin olen sanonut sinulle ainakin kertaalleen. Ja minusta ei tue luovuutta LAINKAAN, jos lapset mekaanisesti toistavat millilleen ohjaajan antamaa mallia.
2) koko ajan olen sanonut, että tekniikoiden opetus on olennaista ja siinä lapsi toki noudattaa saamiaan ohjeita. Kyse on tekniikoiden SOVELTAMISESTA.
3) kyseinen kerho ei ole varsinainen kuvataidekerho, eikä tähtää kuvataidetutkintoon. Kyse on askartelu ja kuvataidekerhosta. Isompi lapsi on kuvataidekerhossa. Laulu- tai leikkikerho se ei myöskään ole, sellaiset ovat erikseen ja niitä harjoitetaan myös päiväkodissa. Olemme maksaneet nimenomaan kuvataide- ja askartelukerhosta.
4)Kyllä, saan anonyymissä keskustelussa kutsua laiskaksi anonyymiä ohjaajaa, jos tämä ei halua varioida eikä sallia lapsilleen sitä. Tekniikoita voi opettaa monella tapaa, etkä edelleenkään ole sanonut, miksi jatkuva mallin orjallinen toisto olisi paras tapa.
5)Mikä sinusta on sitten rakentavaa? Yritin synnyttää asiasta keskustelua, mutta sinä aika pian vedit tämän henkilökohtaiselle tasolle ja aloit arvostella sitä, miten kehtaan jupista täällä luovuudesta.
6) huomasitko ollenkaan, että olen kaiken aikaa pitänyt olennaisena niiden tekniikoiden opettamistakin? Enkä ole kiistänyt, että niiden opetuksessa lasten on syytäkin kuunnella ohjeita.
7) tässä ketjussa on monikin ollut eri mieltä kanssani. Enkä ole väittänyt vastaan. Sinäkin saat olla. Minua karhesi erityisesti muistaakseni kolmas kommenttisi, jossa julistit, että avaukseni on turha. Ja kuule - kun nyt siitä sananvapaudesta niin tunnut kantavan huolta - minullakin on oikeus olla eri mieltä kommentoijien kanssa ja monasti juuri ne jatkokeskustelut ovat hedelmällisimpiä.
Sinun kanssasi en kuitenkaan näe enää hedelmälliseksi keskustella. Adieu!
ap