Lue keskustelun säännöt.
Olen 34 vuotta ja elämä hukattu
15.03.2010 |
Vielä 5 vuotta sitten luulin kaiken olevan vasta edessäpäin, mutta nyt huomaan, että silloin alamäki juuri alkoi. Mitä siis tapahtui? Sain ensimmäisen lapsen, muutimme miehen työn takia toiselle paikkakunnalle.
En ole löytänyt tältä paikkakunnalta vakituista työtä, vaan olen tehnyt määräaikaisia äitiyslomien välissä. Lapsia on nyt kaksi ja kolmas on tulossa.
Olen niin ahdistunut, kun jälleen jään täysin tyhjän päälle äitiyslomalle jäädessäni. En pysty nauttimaan tästä raskaudesta yhtään, kuten en edellisestäkään, kun jatkuvasti mieltä painaa huoli töistä ja tulevaisuudesta. Voi kun saisikin odottaa ja tehdä suunnitelmia varma työpaikkka taustalla.
Kun kolmas syntyy, olen jo 35 vuotta ja kun seuraavan kerran haen töitä, olen jo lähempänä 36 vuotta. Kuka enää palkkaa näin vanhan?
Huomaan, että elämä on yhtäkkiä lipunut sormien välistä ja viimeiset viisi vuotta ovat täysin hukkaanheitettyä aikaa. Vastahan minä valmistuin ja ovet olivat aukenemassa työelämään, nyt ne ovat yhtäkkiä jo sulkeutumassa :(
Kommentit (98)
Aina sinulla on ollut varaa valita - ja velvollisuuskin.
Väännät mukuloita ja ruikutat, etkä kanna vastuuta yhtään mistään.
Uskomatonta, että voit olla 34 ja noin käsittämättömän lapsellinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiat muuttuvat kyllä vieläkin. Jaksa vain uskoa tulevaan ja nauti nyt lapsista. Siksi toisekseen, olet nuori vielä.
nuori ja ehdit vielä vaikka mitä! Jospa kokeilisit ajattella niinpäin että hyvä kun olet tehnyt 3 lasta tuohon ikään mennessä. Olisit ylpeä itsestäsi ja perheestäsi. Ota elämä vastaan, mitä se tuo tullessaan ja ole kiitollinen tästä hetkestä. Jos tuntuu liian ahdistavalta ja masentavalta niin kannattaa hakea ammattiapua. Pitkiksi ajoiksi ei kannata jäädä potemaan ja kun sanoit että tämä tila on vaivannut sua jo aiemminkin niin minusta se on aika huolestuttavaa. Ei ole mikään häpeä hakea apua vaan se on itsestä ja myös läheisistä huolehtimista. Selviät kyllä!
Aina sinulla on ollut varaa valita - ja velvollisuuskin.
Väännät mukuloita ja ruikutat, etkä kanna vastuuta yhtään mistään.
Uskomatonta, että voit olla 34 ja noin käsittämättömän lapsellinen!
Mä olen yrittänyt kovasti pysyä kiinni sekä työ- että kotielämässä. Ja nimenomaan siksi, että kantaisin vastuuni lasten elättämisestä myös tulevaisuudessa. Nyt vaan alkaa tuntua, ettei se yrittäminen koskaan lakkaa. Olen lapsellinen, mutta tosissani toivoisin, että välillä olisi vähän helpompaa. Ei aina jaksais pinnistellä ja taistella.
Mitä sä sitten olisit tehnyt tai tekisit, kerro toki myös hyvät neuvosi ivan ja pilkan lisäksi, oi viisas aikuinen?
alle yksivuotiaina päivähoitoon ja pilaat heidän lapsuutensa täydellisen itsekeskeisellä asenteellasi.
Ja pilaat varmaan elämänsä vielä 10 vuodenkin päästä, koska sinulla on jo nyt ruikutuksen aihe, jota aiot hokea mantrana silloin.
Vain sinä itse olet vastuussa omasta elämästäsi. Ja kun hankit lapsia, vastuu heistä on sinun.
Se ei ole "jonkun", joka on pannut sinut luulemaan ja kuvittelemaan ja whatnot.
Minä hankin ensin hyvän koulutuksen, tein koko opiskelujen ajan myös alan töitä ja nain miehen, joka on hoitanut puolet perhevapaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
49v ja täytän 2 vkon kuluttua 50! Muuten voisin pelätä että elämäni on ollut mennyttä jo lähes 20v sitten.... Mä olen saanut viimeisen muksuni 42v, vaihtanut (aina vain parempiin) työpaikkaa 46v ja 48v enkä vieläkään ole varma ettenkö aloittaisi vielä yhtä uraa. Ihanaa kun lapset on aikuisia ja viimeinenkin koulussa, ihana mies vierellä ja 101 unelmaa toteuttamatta!
Kyse on asenteesta, mä olen sitä mieltä että naisen potentiaali on parhaimmillaan 40+ mutte sen pitää näkyä ihmisestä ulospäin. Harmaita nössyköitä ei kukaan palkkaa!
alle yksivuotiaina päivähoitoon ja pilaat heidän lapsuutensa täydellisen itsekeskeisellä asenteellasi.
Ja pilaat varmaan elämänsä vielä 10 vuodenkin päästä, koska sinulla on jo nyt ruikutuksen aihe, jota aiot hokea mantrana silloin.
Vain sinä itse olet vastuussa omasta elämästäsi. Ja kun hankit lapsia, vastuu heistä on sinun.
Se ei ole "jonkun", joka on pannut sinut luulemaan ja kuvittelemaan ja whatnot.
Minä hankin ensin hyvän koulutuksen, tein koko opiskelujen ajan myös alan töitä ja nain miehen, joka on hoitanut puolet perhevapaista.
Ei syy kenenkään muun olekaan, vaan kuten sanot, olin tyhmä ja luulin.
Minä muuten hankin hyvän koulutuksen, tein koko opiskeluajan töitä - loppuajasta myös alan töitä, sain vakipaikan. Tässä vaiheessa elämämme menevät eri suuntiin, nimittäin mieheni työkuviot veivät hänet toiselle paikkakunnalle. Valinnanmahdollisuudet olivat joko pysyä entisellä paikkakunnalla ja mies jäisi työttömäksi, minä äitiyslomalla tai vaihtaisimme paikkakuntaa, mies pysyisi koko ajan töissä mutta minun pitäisi etsiä uusi työ äitiysloman jälkeen. Silloin teimme valintamme pitkällisen harkinnan jälkeen. Luulo ja kuvittelu tulee mukaan siinä, että ajattelin saavani helpommin ja nopeammin uuden vakituisen työn. Erehdyin siinä.
Ja mitä tulee lasten elämän pilaamiseen, niin pikemminkin uskon että kaltaisesi tunnekylmä fanaattiset vouhkaajat aiheuttavat traumoja lapsilleen. Mutta jos kuvittelee eläneensä täydellisen elämän omilla ansioillaan, ei ehkä ole kovin helppo ymmärtää toisten erilaisia elämäntilanteita.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tartutit sen muhun. Mun täytyy mennä varmaan saunan taa ampumaan itseni. :( Jäin 3 kk ennen äitiyslomaa työttömäksi firman toiminnan loputtua koko paikkakunnalta. Nyt olen kotona vauvan kanssa ja aikeissa jäädä vuodeksi hoitovapaallekin. Olen 39 kun haen seuraavaksi töitä. Mua ei sit palkkaa kukaan, jos kolmevitostakaan ei? Nice.
Tartutit sen muhun. Mun täytyy mennä varmaan saunan taa ampumaan itseni. :( Jäin 3 kk ennen äitiyslomaa työttömäksi firman toiminnan loputtua koko paikkakunnalta. Nyt olen kotona vauvan kanssa ja aikeissa jäädä vuodeksi hoitovapaallekin. Olen 39 kun haen seuraavaksi töitä. Mua ei sit palkkaa kukaan, jos kolmevitostakaan ei? Nice.
Jäin työttömäksi ennen ekan lapsen syntymää ja sen jälkeen työn saaminen onkin ollut TOSI takkusta ja vaikeaa. Olen yhä vailla vakityötä nyt noin 10 vuotta myöhemmin. :-/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on 2 omaa ja yksi puolikas lapsi. En ole lukion jälkeen valmistunut mistään, vakitöissä olen ollut kuitenkin koko ajan ja vieläpä mielenkiintoisessa työssä. Itse oikein odotan että lapset vielä hiukan kasvavat, niin alan itskein opiskelemaan (työn ohessa) ja elämä helpottuu koko ajan, kun muksut kasvavat. Vanhaksi en itseäni koe, eikä 36v ole vielä mikään ikäloppu ja töitä varmasti löytyy. Tsemppiä ap:lle ja aurinkoista kevättä.
AP:lla on tosiaan pointtia. Naiset tosiaan ajautuvat helposti täysin sivupolulle työelämässä lastentekovuosina. Minulla on itsellä se tilanne, että on vakityö, hyvä koulutus. Mä olin ennen lapsia ihan hyvässä uranousussa. Mutta ne pätkät kun lasten välissä olen töissä käynyt, niin on täysin pelkkää kolmannen luokan tehtäviä. Olin siis jo vuosia ennen lapsia päällikkötehtävissä, nyt ohi ovat menneet kyvyttömät miehet.
Sanomattakin on selvää, että palkkakehitys on jäänyt jälkeen. Omalla alalla hyvät saa joka vuosi sen kymmenen prossaa, mulla jäi prossat ekaan raskaustestiin.
Mun alalla yöitöitä tekevät vain kyvyttömät, työn pystyy sovittamaan perhe-elämään, siitä ei ole kyse.
Mutta tääkin on tietysti ihan tabu, koska naiisen kuulua katsoa sivusta tyytyväisenä kun häntä sorretaan,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ensinnäkään et ole vanha,ja töitä kyllä aikanaan löytää jos haluaa.nauti lapsistasi ne vain hetken pieniä.toivottelee 33vuotias 4lapsen kotiäiti
ensinnäkään et ole vanha,ja töitä kyllä aikanaan löytää jos haluaa.nauti lapsistasi ne vain hetken pieniä.toivottelee 33vuotias 4lapsen kotiäiti
kun luulot ja kuvittelut ei vastaakaan todellisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:lla on tosiaan pointtia. Naiset tosiaan ajautuvat helposti täysin sivupolulle työelämässä lastentekovuosina. Minulla on itsellä se tilanne, että on vakityö, hyvä koulutus. Mä olin ennen lapsia ihan hyvässä uranousussa. Mutta ne pätkät kun lasten välissä olen töissä käynyt, niin on täysin pelkkää kolmannen luokan tehtäviä. Olin siis jo vuosia ennen lapsia päällikkötehtävissä, nyt ohi ovat menneet kyvyttömät miehet.
Sanomattakin on selvää, että palkkakehitys on jäänyt jälkeen. Omalla alalla hyvät saa joka vuosi sen kymmenen prossaa, mulla jäi prossat ekaan raskaustestiin.
Mun alalla yöitöitä tekevät vain kyvyttömät, työn pystyy sovittamaan perhe-elämään, siitä ei ole kyse.
Mutta tääkin on tietysti ihan tabu, koska naiisen kuulua katsoa sivusta tyytyväisenä kun häntä sorretaan,
AP:lla on tosiaan pointtia. Naiset tosiaan ajautuvat helposti täysin sivupolulle työelämässä lastentekovuosina. Minulla on itsellä se tilanne, että on vakityö, hyvä koulutus. Mä olin ennen lapsia ihan hyvässä uranousussa. Mutta ne pätkät kun lasten välissä olen töissä käynyt, niin on täysin pelkkää kolmannen luokan tehtäviä. Olin siis jo vuosia ennen lapsia päällikkötehtävissä, nyt ohi ovat menneet kyvyttömät miehet. Sanomattakin on selvää, että palkkakehitys on jäänyt jälkeen. Omalla alalla hyvät saa joka vuosi sen kymmenen prossaa, mulla jäi prossat ekaan raskaustestiin. Mun alalla yöitöitä tekevät vain kyvyttömät, työn pystyy sovittamaan perhe-elämään, siitä ei ole kyse. Mutta tääkin on tietysti ihan tabu, koska naiisen kuulua katsoa sivusta tyytyväisenä kun häntä sorretaan,
Siinä mullakin se ongelma on että kykyjä olisi paljon vaativimpiin tehtäviin mutta edelleen silti otan käskyjä vastaan esimiehiltä jotka osaa nää hommat paljon mua huonommin, ainoastaan siksi että he on olleet siellä paikalla saamassa ylennyksiä. Kun tämä "ura" näin pilkkoutuu niin ei missään projektissa pysty olemaan loppuun asti, aina tekee vaan jotain pätkää jossain jonka kaikki unohtaa ja sit taas uudestaan alusta kun palaa töihin. Kyllä ottaa päähän. Lukekaa kiinnostuneet muuten Kirsi Pihan kirja äitijohtaja. Antaa ajattelemisen aihetta.
6
Ja ap:n tekstiin, minusta tuntui myös töihin toisen äitiysloman jälkeen palattuani, että 5 v on pyyhkiytynyt johonkin jäljettömiin. Ennen esikoisen syntymää olin suht äskettäin valmistunut alle 30 v., nyt "ikäloppu" joka korkeakoulututkinnosta huolimatta edelleen tekee sitä perusrutiinityötä. Jälkiviisaana, olisi pitänyt ensin hankkia se asiantuntijatyöa ja sitten vasta lapset.
ja painin edelleen. Mulla riittää korvien välissä älyä ja kapasiteettia vaativiinkin tehtäviin ja olen sen jo monissa irtoprojekteissa osoittanut työnantajalleni. On siis äärimmäisen turhauttavaa tehdä lällyhelppoa rutiinihommaa, kun tietää, että pystyisi älyllisiltä kyvyiltään tekemään samaan hommaa kuin esimiehet tässä firmassa. Mulla on myös periaate, että työt täytyy pystyä tekemään työaikana = 37,5 h/vko niin kauan kuin olen normaali kuukausipalkkalainen. Suurilla johtajilla on viikkotuntimäärän jatkuva ylitys huomioitu palkassa, mutta ei heidän alapuolellaan olevilla. Olen siis motissa. Olisi kiva, jos joku osaisi vinkata firman missä saa tehdä kohtuullisen vaativaa työtä normaalilla viikkotuntimäärällä... ei sellaista varmaan olekaan. - 7
Marttyyriasenne oikein paistaa.
Miksei miehesi jäänyt kotiin lasten kanssa, kun kerran ei saanut töitä? Miksei hän hankkinut tilapäisasuntoa sieltä uudelta paikkakunnalta ja ollut siellä viikolla? Miksi sinun piti lähteä vakipaikasta, kun kuitenkin olet perhevapailla? Mikset pitänyt sitä vakipaikkaa perhevapaiden aikana?
Olen 23 vuotias ja tällä hetkellä äitiyslomalla. Koko ajan ahdistaa mitä seuraavaksi alan opiskelemaan, en yhtään tiedä mikä kiinnostaa.
Olen yhden ammatin opiskellut, josta ei kuitenkaan pääse työllistymään. Toisen aloitin ja nyt yritän pohtia jatkanko koulutusta vai lähdenkö uudelle alalle. Välissä olen tehnyt joitakin "hanttihommia". Mitään kunnon työtä tuskin saan ilman koulutusta, ellei hyvä tuuri kävisi. Mutta tuuriinkaan ei viitsisi yksinään luottaa.
Tiedän että olen vielä nuori jnejne, mutta silti ahdistaa!
Marttyyriasenne oikein paistaa.
Miksei miehesi jäänyt kotiin lasten kanssa, kun kerran ei saanut töitä? Miksei hän hankkinut tilapäisasuntoa sieltä uudelta paikkakunnalta ja ollut siellä viikolla? Miksi sinun piti lähteä vakipaikasta, kun kuitenkin olet perhevapailla? Mikset pitänyt sitä vakipaikkaa perhevapaiden aikana?
Mieheni ei jäänyt kotiin lapsen kanssa, koska lapsi oli 4kk. Valinta toki, mutta oltiin yhtä mieltä siitä että rintaruokitun lapsen on parempi olla äitinsä kanssa.
Meillä ei ollut varaa kahteen asuntoon ja eihän se kuitenkaan olisi ollut pidemmän päälle kestävä ratkaisu. Etäisyys oli lisäksi 600 km.
Ihan järkeenkäypiä syitä minusta. Plus se, että LUULIN vakityön löytyvän helpommin. Töitähän kyllä on ollut, mutta näitä määräaikaisia vaan. Olisi helpompi hengittää, jos ei tarvitsisi huolehtia ja miettiä tulevaisuutta ja elää pätkissä.
Ehkä mulla on se kolmenkympin kriisi, tai oisko pikemminkin joku keski-iän kriisi :) Tuntuu hurjalta, miten nopeasti vuodet alle kolmikymppisestä pian nelikymppiseksi menevät. Yhtäkkiä tosiaan huomaa olevansa keski-ikäinen ja miettii, mitä oikein on saavuttanut ja saanut aikaiseksi. Minä en ainakaan mitään kovin erikoista, vähän sinnepäin, muttei kuitenkaan.
ap
olisin kyllä kovasti mielelläni tehnyt jotain toisin, jos olisi ollut vara mistä valita.