Tiesittekö, että Jari Sinkkonen ei puolla jäähypenkkiä

Oletko alistanut lapsesi, vai huumannut ne kun ne ei huuda?? Huomaatko, miten tyhmä kysymys? Ihan yhtä tyhmä kuin omasi "miten teette sen?"

Mitä te siis teette siellä kun sellainen raivokohtaus tulee, ettet saa puheella rauhaa aikaiseksi? Tarkoitan ihan käytännön tilannetta. Vai alkaako lapsesi ihan vaan yhtäkkiä huutamaan tyhjästä? Yhtäkkiä vaan päättää ruveta huutamaan? Jos semmoista on, siitä mulla ei ole mitään kokemusta. Yleensä meillä on aina ollut jonkun sortin konflikti ennen hankalaa tilannetta.

esimerkiksi yksi tilanne, jossa lähes aina alkaa silmitön raivo, on pukeminen/ lähtötilanne. 2,5 -vuotias siis kysymyksessä. Viemme esikoisen kaksi kertaa viikossa kerhoon ja kun lähdemme nuoremman pojan kanssa hakemaan vanhempaa tyttöä on lähes joka kerta raivokohtaus päällä. Poika siis tietää, miten rutiini menee. Sanon muutaman kerran ennen lähtöä, että pian täytyy lähteä. Otan vaatteet lattialle valmiiksi. Kaikki menee hyvin siihen saakka kun pitää oikeasti lähteä. Sanon, että nyt lähdetään, tule pukemaan, sanon toisen kerran, tule pukemaan, sanon kolmannen kerran. Lapsi vain leikkii ja nauraa. Sitten haen hänet pukemaan ja raivokohtaus on valmis. Kiljumista ja rimpuilua. Yritän selittää, että vanhempi lapsi odottaa ja että meidän pitää mennä juuri nyt ja että lapsi voi jatkaa leikkejään sitten kun tulemme takaisin. Mutta minkäs teet kun toinen kiljuu ja huitoo ja rimpuilee ja potkii. Tuossa tilanteessa ei tosin voi jäähyä käyttää, mutta tuo on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa ei auta puheet eikä mitkään.

juuri tuona hankalana hetkenä tai vähän sitä ennen. Varaa kaappiin piiloon joku uusi lelu tms. ja ota se sieltä juuri siinä vaiheessa kun pitäisi ruveta pukemaan ja ohjaa lapsen huomio siihen ja samalla kun katsotte sitä puet lapsen. Mulla on toiminut tuollainen. Tietysti voisit myös tehdä yllätyshyökkäyksen, älä sano etukäteen, että kohta lähdetään vaan käske lapsi vessaan ja sitten vaan alat pukemaan kun on aika lähteä.

tässä kokeiltukin kaikenlaista eikä tuo nyt minulle mikään iso ongelma ole. Vastasin vain kysymykseen, miten tuollaisia tilanteita syntyy. Ihan helposti meillä ainakin. Pointti ei ollut siis, miten tuossa tilanteessa pitäisi toimia vaan se, että ei tarvitse tapahtua mitään kovin ihmeellistä, kun raivotilanne on valmis.

Ok, no meillä ei raivotilanteita juuri synny kun ennakoin sen verran

siis tällaisessa tapauksessa tietäisit ennakoida, ennen raivokohtausta. Jos ei teidän lapsille siis koskaan tule raivokohtauksia, niin miten sitten osaat "väistellä" niitä ennakoimalla? Sehän siinä juuri onkin, ettei mitään ongelmaa käytännössä pitäisi olla, miksi alkaisin etukäteen miettimään harhautuksia tma.

Ok, no meillä ei raivotilanteita juuri synny kun ennakoin sen verran

siis tällaisessa tapauksessa tietäisit ennakoida, ennen raivokohtausta. Jos ei teidän lapsille siis koskaan tule raivokohtauksia, niin miten sitten osaat "väistellä" niitä ennakoimalla? Sehän siinä juuri onkin, ettei mitään ongelmaa käytännössä pitäisi olla, miksi alkaisin etukäteen miettimään harhautuksia tma.

edellisen jutuissa on tässä hieman epäloogisuutta.

Ja miten ihmeessä ennakoi sen, että lapsi haluaa juuri kurkun palasen pöydästä tai milloin mitäkin. Jos on nähnyt todella voimakastempperamenttisen lapsen, joka hermostuu herkästi, ei puhu enää ennakoinnista mitään. Ei niitä tilanteita voi arvata etukäteen, ja jos voisikin ei normaalista elämästä tulisi mitään, jos yrittäisi niitä alkaa ennakoimaan.

t. 63 vai mikä mä olin, jonka sisarus sai raivarit kurkkusiivusta

Ok, no meillä ei raivotilanteita juuri synny kun ennakoin sen verran

siis tällaisessa tapauksessa tietäisit ennakoida, ennen raivokohtausta. Jos ei teidän lapsille siis koskaan tule raivokohtauksia, niin miten sitten osaat "väistellä" niitä ennakoimalla? Sehän siinä juuri onkin, ettei mitään ongelmaa käytännössä pitäisi olla, miksi alkaisin etukäteen miettimään harhautuksia tma.

edellisen jutuissa on tässä hieman epäloogisuutta.

Ja miten ihmeessä ennakoi sen, että lapsi haluaa juuri kurkun palasen pöydästä tai milloin mitäkin. Jos on nähnyt todella voimakastempperamenttisen lapsen, joka hermostuu herkästi, ei puhu enää ennakoinnista mitään. Ei niitä tilanteita voi arvata etukäteen, ja jos voisikin ei normaalista elämästä tulisi mitään, jos yrittäisi niitä alkaa ennakoimaan.

t. 63 vai mikä mä olin, jonka sisarus sai raivarit kurkkusiivusta

vaan näistä tavallisista, joihin tehoaa se puhe ja normaali vanhemman yritys.

Ok, no meillä ei raivotilanteita juuri synny kun ennakoin sen verran

siis tällaisessa tapauksessa tietäisit ennakoida, ennen raivokohtausta. Jos ei teidän lapsille siis koskaan tule raivokohtauksia, niin miten sitten osaat "väistellä" niitä ennakoimalla? Sehän siinä juuri onkin, ettei mitään ongelmaa käytännössä pitäisi olla, miksi alkaisin etukäteen miettimään harhautuksia tma.

edellisen jutuissa on tässä hieman epäloogisuutta. Ja miten ihmeessä ennakoi sen, että lapsi haluaa juuri kurkun palasen pöydästä tai milloin mitäkin. Jos on nähnyt todella voimakastempperamenttisen lapsen, joka hermostuu herkästi, ei puhu enää ennakoinnista mitään. Ei niitä tilanteita voi arvata etukäteen, ja jos voisikin ei normaalista elämästä tulisi mitään, jos yrittäisi niitä alkaa ennakoimaan. t. 63 vai mikä mä olin, jonka sisarus sai raivarit kurkkusiivusta

vaan näistä tavallisista, joihin tehoaa se puhe ja normaali vanhemman yritys.

meidän pojalla ei kyllä ole mitään diagnoosia, eikä niillä sadoilla muillakaan lapsilla, joilla tiedän olevan päivittäin samanlaisia tilanteita!!!

Ok, no meillä ei raivotilanteita juuri synny kun ennakoin sen verran

siis tällaisessa tapauksessa tietäisit ennakoida, ennen raivokohtausta. Jos ei teidän lapsille siis koskaan tule raivokohtauksia, niin miten sitten osaat "väistellä" niitä ennakoimalla? Sehän siinä juuri onkin, ettei mitään ongelmaa käytännössä pitäisi olla, miksi alkaisin etukäteen miettimään harhautuksia tma.

edellisen jutuissa on tässä hieman epäloogisuutta.

Ja miten ihmeessä ennakoi sen, että lapsi haluaa juuri kurkun palasen pöydästä tai milloin mitäkin. Jos on nähnyt todella voimakastempperamenttisen lapsen, joka hermostuu herkästi, ei puhu enää ennakoinnista mitään. Ei niitä tilanteita voi arvata etukäteen, ja jos voisikin ei normaalista elämästä tulisi mitään, jos yrittäisi niitä alkaa ennakoimaan.

t. 63 vai mikä mä olin, jonka sisarus sai raivarit kurkkusiivusta

vaan näistä tavallisista, joihin tehoaa se puhe ja normaali vanhemman yritys.

63:n sisaruksellakaan mitään diagnoosia. Vai onko se nyt normaalin lapsen määritelmä, että siihen tehoaa yksi määrätty kasvatustapa. Kaikki muut ovat epänormaaleja?

t. 63

Ok, no meillä ei raivotilanteita juuri synny kun ennakoin sen verran

siis tällaisessa tapauksessa tietäisit ennakoida, ennen raivokohtausta. Jos ei teidän lapsille siis koskaan tule raivokohtauksia, niin miten sitten osaat "väistellä" niitä ennakoimalla? Sehän siinä juuri onkin, ettei mitään ongelmaa käytännössä pitäisi olla, miksi alkaisin etukäteen miettimään harhautuksia tma.

edellisen jutuissa on tässä hieman epäloogisuutta. Ja miten ihmeessä ennakoi sen, että lapsi haluaa juuri kurkun palasen pöydästä tai milloin mitäkin. Jos on nähnyt todella voimakastempperamenttisen lapsen, joka hermostuu herkästi, ei puhu enää ennakoinnista mitään. Ei niitä tilanteita voi arvata etukäteen, ja jos voisikin ei normaalista elämästä tulisi mitään, jos yrittäisi niitä alkaa ennakoimaan. t. 63 vai mikä mä olin, jonka sisarus sai raivarit kurkkusiivusta

vaan näistä tavallisista, joihin tehoaa se puhe ja normaali vanhemman yritys.

vastannut mitään tuohon ennakoimiseen. Miten siis voit puhua ennakoinnista yhtään mitään, jos ei lapsesi ikinä ole saanut raivokohtauksia?

olla paikalla miedän kaikkien sankari SUPERÄITI, joka on hoitanut lastensa kasvatuksen täydellisesti. Tavalliset paskamutsit kiukkukakaroineet saavat hävetä tämän puolijumalan rinnalla.



Repikää vaatteenne ja sirotelkaa tuhkaa päähänne än-yy-tee-NYT!

Meillä on jäähypenkki ollut käytössä. Pieni lapsi on siellä minuutin pari miettimässä, isompi sitten vähän pidemmän ajan.



Jäähypenkin ajatus on, että ensinnäkin saadaa tilanne ja lapsi rauhoittumaan. Asiasta on helpompi keskustella, kun on vedetty henkeä.



En minäkään sitä ymmärtäisi, että istutettaisiin pitkiä aikoja. Isommat lapset meillä passitetaan omaan huoneeseen. Tekevät siellä mitä tekevät, mutta ovat vähän aikaa yksinään, rauhoittuvat ja miettivät elämän kulkua. Musta on parempi, että aikuisenakin osaa lähteä tilanteesta pois, kun jäädä rähjäämään. Jatkaa juttua sitten, kun on rauhoittunut.

jäähyä, enkä kyllä havainnut toimivaksi. Siis jäähyllehän ei laiteta ihan pikkujutusta eikä ilman varoitusta, ja kun kyseessä on kunnon uhmasähikäinen, on lapsi tässä vaiheessa jo mahtavassa tunnelatauksessa, eikä todellakaan meillä ole pysynyt itsekseen jäähypaikassa! Ja koska tenava on todella itsepäinen, voisi satoja kertoja kävellä pois penkiltä ja olisi lopulta ihan hysteerinen. Mikään miettiminen ja katuminen ovat mielestäni lähinnä absurdeja asioita tuossa tilanteessa. Ylipäänsä jos joudun törmäyskurssille lapseni kanssa, siinä hetkessä ei sivistynyt keskustelu auta, myöhemmin kyllä.



Tottakai konkreettisesti pitää estää lapsen tuhoisa käytös, mutta pieni lapsi ei ainakaan meillä osaa ihan itse kontrolloida käytöstään, jos on vihainen. Juu, ja mielestäni on ihan normaalia, että lastakin suututtaa välillä. Lapsuudenkodissani ei ollut suotavaa suuttua, puhistiin vaan ja haudottiin kostoa. Järkevääkö sitten sekään.

Jäähypenkin ajatus on, että ensinnäkin saadaa tilanne ja lapsi rauhoittumaan. Asiasta on helpompi keskustella, kun on vedetty henkeä.

Tai siis näin jäähypenkkiä meidän perheessäkin ollaan käytetty. Jäähypenkissä ei siis meillä mietitä tekosiaan vaan rauhoitutaan. Sen jälkeen keskustellaan.

ja jäähypenkki tarkoittaa samaa.

Minusta lasta ei pidä laittaa häpeämään itseään, niin lapsi sen kuitenkin käsittäisi, ei siten kuin aikuinen tarkoittaa, eli tekoaan.

ja jäähypenkki tarkoittaa samaa.

Minusta lasta ei pidä laittaa häpeämään itseään, niin lapsi sen kuitenkin käsittäisi, ei siten kuin aikuinen tarkoittaa, eli tekoaan.

on rauhoittumista, ei häpeämistä varten. Tai niin mun tutut ainakin sitä käyttää. Ei kukaan ole koskaan käskenyt koskaan mennä jäähypenkille häpeämään.

Miksi päästät tilanteen tuohon? Vai kiljuuko sun lapsesi aina heti? Tästä lauseesta huomaa, ettei sulla ole kovin temperamenttista lasta.

En keksi edes syytä miksi lapsen pitäisi alkaa huutamaan niin, ettei siihen saa puheella kontaktia. Mitä te oikein teette sen?

Kakkonen sai kerran maailmanluokan raivarit siksi, että oli jäänyt pyörällään kuoppaan jumiin, ja yksi nuori tyttö oli auttanut hänet siitä pois. Itse olin n. 5 metriä edempänä työntäen lastenvaunuja.

Lapsi ei saanut raivareita heti, vaan alkoi itsekseen kasvattaa raivoa siitä, että se oli väärin, että se tyttö auttoi, ja äidin olisi pitänyt auttaa, ja nyt mennään takaisin sen kuopan kohdalle ja sitten äiti auttaa... Me oltiin siis tultu jo monta sataa metriä siitä kohdasta, ja vauva huusi nälkäänsä rattaissa.

TOtta kai mä puhuin kuin ruuneperi, mutta ei se mitään auttanut, pyörä piti jättää läheiselle kirppikselle, koska lapsi olisi karannut sillä.

Ei meillä siis todellakaan usein ole tuollaisia raivareita, ehkä 2-3 kertaa vuodessa jompi kumpi isommista saa ihan tolkuttomat kilarit.

En mä niitä siinä tilanteessa jäähylle laita, lähinnä lähetän niitä omaan huoneeseen silloin, kun ovat tehneet jotain todella tyhmää, ja itse pelkään menettäväni malttini ( esim potkaisseet 1-vuotiaan selästä naamalleen lattialle, leikin tiimellyksessä mutta kuitenkin).

ovat temperamentiltaan erilaisia. Ei siis voi alkaa mielstäni vertailemaan lapsia. Eikä syyttelemään kasvatuksen konsteista. itsellänikin pieni uhmäikäinen joka vaatii oman aikansa huutaa jos sillä päällä on. Ei siinä muu auta kuin antaa pojan huutaa ja kun rauhoittuu niin sitten puhutaan ja slevitetään asiat.



Jäähypenkin käytöstä olen kuullut että hyvä aika olisi pitää jäähyllä minuutti/lapsen ikä vuodet.

Meillä "jäähypenkki" sijaitsee milloin missäkin, yleensä vain siirrän pojan hiukan kauemmas jos puhe ei ole tepsinyt. Hetken päästä menen jo kysymään joko olisi helpottanut. Kyllä ihan itsekin tulee anteeksi pyytämään monesti. Meillä siis toimii mielestäni hyvin näin, voimakkaan temperamentin omaavan uhmiksen kanssa!

ja jäähypenkki tarkoittaa samaa.

Minusta lasta ei pidä laittaa häpeämään itseään, niin lapsi sen kuitenkin käsittäisi, ei siten kuin aikuinen tarkoittaa, eli tekoaan.

on rauhoittumista, ei häpeämistä varten. Tai niin mun tutut ainakin sitä käyttää. Ei kukaan ole koskaan käskenyt koskaan mennä jäähypenkille häpeämään.

ei itseään.

sitä anteeksipyyntöä pitää korostaa niin paljon? Eikö lapsi voi muuten osoittaa olevansa pahoillaan? Voit kehua isosiskoa täysin sydämin siitä, että hän osaa jo pyytää anteeksi etkä mitenkään mitätöi sitä, että pikkuveli toimi väärin. Pikkuveljelle teet myös sanallisesti selväksi, että teki väärin ja vahdit, ettei tee lisää. Sanot myös, että voi pyytää anteeksi tai muuten näyttää, että tykkää kuitenkin isosiskosta, mutta älä vaadi tätä.

tartuttiin nyt näköjään tuohon anteeksipyyntöön, vaikka se ei ole ongelman ydin, vaan se, että näitä tilanteita tulee päivän aikana lukemattomia. Tuo anteeksi pyytäminen oli vain esimerkki.

Joo myönnän, että on muitakin tapoja toimia tuossa esimerkkitilanteessa, mutta alkuperäinen tilanne ei ollut mielestäni mitenkään omituinen. Tuollaisia tilanteita on tullut meillä ennenkin ja niistä on ihan kunnialla selvitty. Tällä kertaa lapsi vain päätti nostaa metelin.

Eli jos muutan toimintatapaa tuon anteeksipyynnön kohdalla, minun pitää muuttaa toimintatapaa monen muunkin asian kohdalla. Mistä voin etukäteen tietää, millä kerralla hyväksi havaittu käytäntö ei olekaan hyvä?

Nykyään ei saisi lasta rangaista millään tavalla. Katsotaan silmiin ja lässytetään, vaikka toinen löisi sua täysillä korville ja huutaisi "tyhmä äiti kun et anna mun itse avata auton ovea" (vaikka olisi juuri avannut sen itse). Tilanteessa ei varsinkaan saa suuttua, sillä siitähän lapsi traumat saa.



Temperamenttinen poika on nyt 4. Tyttö ei tarvi jäähyjä vaan kaikesta selviää keskustelemalla. Minuutin jäähyt toisessa huoneessa ovat olleet pojan kanssa käytössä meillä jo pitkään. Hän saa myös ihan täydet pultit kiinnipitämisestä. Siis ei todellakaan ole sellainen hyssyteltävä raivoaja. Kokeilin sitä ekaksi puoli vuotta ja raivarit vain pahenivat. Jäähy on ainoa joka meillä toimii. Poika rauhoittuu nopeasti kun saa olla yksin. Joskus menee jopa mielellään itse rauhoittumaan toiseen huoneeseen.

Jos minä aikuisena teen väärin, niin kyllä sen väärinkohdellun on ihan oikeutettua odottaa anteeksipyyntöä. Enkä minä voi jättää sitä tekemättä vain siksi ettei minua huvita tai mielestäni tilanteessa ei ole mitään anteeksipyydettävää.

Yleisiin käytöstapoihin kuuluu anteeksipyytäminen. Hyvä olisi oppia jo lapsena.

Jos minä aikuisena teen väärin, niin kyllä sen väärinkohdellun on ihan oikeutettua odottaa anteeksipyyntöä. Enkä minä voi jättää sitä tekemättä vain siksi ettei minua huvita tai mielestäni tilanteessa ei ole mitään anteeksipyydettävää.

Yleisiin käytöstapoihin kuuluu anteeksipyytäminen. Hyvä olisi oppia jo lapsena.

Aikuinen voi hyvin jättää pyytämättä anteeksi, ja jättääkin jos kokee ettei ole tehnyt mitään väärin. Koska kukas häntä pakottaisi? Sillä vaan on sosiaalisia seurauksia, jos ei ymmärrä pyytää anteeksi virheitään. Kukaan ei halua leikkiä sellaisen kanssa, joka kiusaa toisia ja/tai ei kanna vastuutaan virheistään, oli sitten aikuinen tai lapsi. Sitten taas rehellistä anteeksipyyntöä arvostetaan. Valheellisella anteeksipyynnöllä ei ole mitään arvoa.

Miksi lapsen ei voisi antaa oppia sosiaalisia taitoja samalla tavalla, itse oivaltaen? Käsittääkseni se että ymmärtää tekemisen syyt ja seuraukset on tehokkaampaa oppimista kuin se että käskettynä tekee ja sanoo, vaikka ei itse ole samaa mieltä. Itse olen vähän sitä mieltä, että lapsille kehittyy yllättävän varhain oikeustaju... Anteeksipyytämisen vaatiminen (silloin kun vaatija on ulkopuolinen auktoriteetti) on nöyryyttävää ja aiheuttaa lähes kaikissa vastustusta. Olen samaa mieltä jonkun aikaisemman kirjoittajan kanssa, että olisi hyvä jos lasten annettaisiin enemmän hoitaa tilanteita keskenään. Siinä tilanteessa, jossa pikkuveli on kiusannut isosiskoa, isosisko omaan oikeudentajuunsa vedoten vaatii anteeksipyyntöä ja pikkuveli oman kunniansa takia kieltäytyy, voisi toimia niinkin että sisko lopettaa leikin pikkuveljen kanssa ja vie lelunsa pois. Se on luonnollinen sosiaalinen seuraus huonosta käytöksestä. Jos veli on siskoa loukannut pahasti, voi mennä pitkäänkin ennen kuin sisko taas luottaa siihen että leikit sujuu yhdessä, sekin on luonnollinen seuraus veljen virheestä. Äidin rooli voi olla siskon lohduttaminen ja jonkun kivan puuhan keksiminen, johon pikkuveljeä ei heti ehkä oteta mukaan, ja myöhemmin keskusteleminen siitä miten ikävissä tilanteissa toimimalla voidaan leikkiä onnistua jatkamaan yhdessä.