Minkä ikäisenä lapsi tajuaa, että hänen perheensä on köyhä?

Olen itse miettinyt samaa kysymystä, sillä meillä on se tilanne, että vaikka olemme ihan "tavallisia" keskiluokkaisia niin asumme alueella, jossa kuulumme varmasti köyhimpään osaan väestöä. Lapset eivät ole vielä kouluikäisiä, mutta pian se aika koittaa. Missäköhän vaiheessa lapset tajuavat sen, ettei meillä ole kaikkea sitä, mitä monilla naapurin lapsilla, ja mitenköhän he tilanteen kokevat?

Itse olen elänyt perheessä, jossa omaisuuden haaliminen on ollut se pääasia. Okei sain paljon kaikkea lapsenakin, mutta joka ikinen asia piti aina perustella juurta jaksaen. Toisaalta vanhempani pihtailevat jostain ihan mitättömistä asioista, koska kaikki omaisuus on omalla työllä tehtyä. Todella ahkeralla työllä ja nuukailulla tehtyä. En kuitenkaan ymmärrä miksi ihmiset joilla on hyvin menestyviä yrityksiä, kiinteistöjä, asuntoja ja vaikka mitä, niin eivät käytä rahojaan myös itseensä? Isän ainut ajatus tuntuu olevan siirtää lapsille mahdollisimman paljon kiinteää omaisuutta...se mitä itse teemme kaikilla kiinteistöillä ja yrityksillä...en ymmärrä. Osan saisi kyllä ihan itse vanhempani pistää lihoiksi ja elellä yltäkylläisyydessä loppuelämänsä!



Itse olemme keskituloinen perhe, mutta silti pidän huolen ettei lapsiltamme mitään puutu. Lapseni ja läheiset muutkin lapset ajaa ajatusmaailmassani kaiken edelle. Haluan taata heille hyvän lapsuuden ja mahdollisuudet mihin ikinä he haluavatkaan. Tämä ei tarkoita ettenkö rajoita materiaa, mutta ehjät kivat vaatteet, harrastukset yms. niistä en pihistele.

Meillä esim olisi kyllä varaa ostaa lapsille omat tietsikat, hienot puhelimet jne. Mutta emme tee niin. Haluamme opettaa muita arvoja. Yksi yhteinen tietokone ja lasten puhelimet maksaneet n.60€. Sanottu, et ovat soittamista varten ja siihen ovat tyytyneet. Leluja ovat saaneet synttäreillä ja jouluna. n. 2 kertaa vuodessa saa ostaa säästämillään rahoillaan muuta haluamaansa esim. leluja.



Lasten harrastuksiin tosin menee keskivertoa enemmän rahaa, n.13 000€ vuodessa.



Mitään vaatetta ei osteta pelkän merkin vuoksi. Lapset nykytyyliin puettu. Nuoremman vaatteet pääasiassa marketista, vanhemman mic macista, ginatricoosta jne. Käymme myös kirpparilla.



Se ehkä eroaa joistain perheistä, et pääsevät aina leffaan kun haluavat tai muuhun esitykseen jne. Niin tosin on monella muullakin vaikka ei rahaa olisi kauheasti ylimääräistä.

kai rahaa (lähes velaton talo Hgissä, 2 autoa) muttei pleikkaa eikä edes tietokonetta, lapsraukat saa pelata ilmaispelejä miehen työkoneella viikonloppuisin. Kai ne ajattelee, että ollaan toosi köyhiä??

Meillä pleikka 2 joka kohta 10 vuotta vanha, sekä lapsella käsikonsolina game boy, sekin vanhana saatu. Wiitä, pleikka 3, tai muuta uudempaa käsikonsolia, emme ole ostamassa. Pelaaminen näillä vehkeillä sujuu oikein hyvin, vaikka välillä kinutaan hienompia. Mutta, koska ihan ehjät ja toimivat, saavat kelvata.



En vieläkään oikein ymmärtänyt tai saanut vastausta, mitä rikkaan lapsella tulee olla?

Miltei jokaiselta aikaansa seuraavalta nuorelta aikuiseltakin löytyy pleikka kolmoset ja tietokoneet? Nehän on lasten, nuorten leluja nykyään, joten kyllä aika metsässä ollaan jos noista pihistellään. Samoin tietokone, se on välttämättömyys nykymaailmassa, ellei kasvata metsäläisiä.

En ole eläissäni koskenut mihinkään pleikkoihin ja nyt siis aukko sivistyksessäkö? Joudunko jonkun ryhmän ulkopuolelle, jonka olemassaolosta en tiedä vielä?

terv fil.maist.

että kummitäti tarjoaa sen reissun.



Eikä mekään kyllä lapsina kaikkiin laitteisiin päästy - eikä pääse omanikaan, kun niihin on pituusrajoitukset.

vaikka isänsä tienaa 6000 € kuussa ja äitinsäkin on työelämässä. Heillä kotona raha on jatkuvasti puheissa, ja korostetaan äidn pientä palkkaa ja suurta talolainaa.

Tuntuu aika oudolta kun lapsi puhuu, ettei ole varaa esim. huvipuistorannekkeeseen, kun ovat niin köyhiä...

selitti silmä kirkkaana, että "me ei tehdä sitä kun me ollaan niin köyhiä kun meillä on monta lasta"

Piti vähän aikaa miettiä, mitä ne meinaa. Sitten tajusin, että perustelen monesti ihan tyhjänpäiväistä kuluttamista sillä, ettei ole järkeä jokaiselle neljälle ostaa joka vuosi uutta kännykkää kun tulee niin kalliiksi.

Olen sen jälkeen perustellut, että en osta uusinta pelikonetta ja kosketusnäyttökännykkää kaikille, koska maailmassa on muutenkin jätettä ihan tarpeeksi ja heidän lapsensa kiittää jos kulutamme vähemmän.

Varaa olisi kyllä huomattavasti enemmän kuin useimmilla heidän luokkakavereillaan. Liekö heidän kaverit naljailleet, että miksi ei ole kaikkein kalleinta ja uusinta kun meillä on lapsia niin monta ja ollaan varmaan niin köyhiä.

En ole eläissäni koskenut mihinkään pleikkoihin ja nyt siis aukko sivistyksessäkö? Joudunko jonkun ryhmän ulkopuolelle, jonka olemassaolosta en tiedä vielä?

terv fil.maist.

tuossa perässä? Mitä se kertoo?

Mun mielesta on vaarin perustella kieltojansa lasten haluihin rahattomuudella, jos ilmiselvasti ei ole siita kyse. Ensinnakin se on valehtelua usein.

Mun mielesta on parempi perustella asioiden oikeilla syilla tai vanhempien arvovalinnoilla.



Omiin korviin kuulostaa aina niin materilistiselta perustella asiat ensisijaisesti rahassa.

Oma mielipide ehdottomasti on tuo että jos mennään esim. jonkun kaverin ja hänen lapsen kanssa johonkin omien lastensa kanssa niin kaikille lapsille samat jutut.

Vaikka kyse olisi pelkästä jäätelön ostamisesta huvipuistossa. Aikuiset voi hyvin keskenään sopia että ostetaanko lapsille jätskit. Eri asia on jos toinen lapsi ei halua niin sitten voi ostaa vaan toiselle.

Enkä tällä kirjoituksella väitä että sinä olisit näin toiminut. Huomasin kyllä mitä olit sulkeisiin kirjoittanut ja usein sitä ylimääräistä rahaa ei huvipuisto reissuilla mukana ole kun muutenkin aika kallista.

Tälläinen vaan tuli itselle mieleen.

Oli kutsunut erääseen tapahtumaan pojalleen kaveriksi köyhemmän perheen lapsen.

Voi sitä ivailua kun osti omalle pojalleen jäätelöä ja herkkua ja leluja ja muisti mainita sille kaverille koko ajan, että minkäs mahtaa kun sun vanhemmilla ei ollut rahaa antaa sulle enemmän. Sinä nyt et saa mitään.



Pojat ei ole enää kavereita keskenään.

Minäkin luulin pitkälle aikuisuuteen että perheeni on köyhä, koska en koskaan saanut uusia vaatteita, meillä ei ollut varaa harrastuksiin eikä koskaan matkusteltu, ja vanhemmat voivottelivat köyhyyttään jatkuvasti. Vasta kun pääsin työelämään, tajusin ettei pariskunta jonka nettotulot verojen jälkeen on 6000€ kuussa, joilla on iso metsätila, kolme kiinteistöä + kesämökki, kaksi autoa ja suuri määrä muuta kiinteää omaisuutta, ole oikeastaan mitenkään vähäosainen. Kaikki raha vaan meni siihen omaisuuteen eikä elämisen laadulla ollut mitään merkitystä.



Isäni sanoi juuri pari päivää sitten, että muistaa kuinka rankkaa oli tehdä paljon töitä kun velat painoi päälle. Mutta että perheen vuoksi jaksoi. Mä en edes tiennyt mitä siihen sanoa - mä en saanut edes uusia talvikenkiä, samaan aikaan kun isä ajoi uudella volvolla. Todellakin meillä on vähän eri näkökulma tähän meidän "köyhyyteen".

Köyhyys on Suomessa suhteellista. Jos toinen on rikkaampi, toinen on köyhempi. Minulla oli pienestä asti merkkivaatteet ja sain aina oikeastaan kaiken mitä halusin. Itse huomasin eka luokalla, että osa koulukavereistani oli köyhempiä. Ei ollut paljoa leluja eikä vaatteita. Asuivat pienissä kerrostaloasunnoissa, ei omaa huonetta. En kuitenkaan ajatellut köyhempien lasten olevan yhtään sen huonompia. Äitini antoi minun vaatteita ja tavaroita näille kavereilleni.

Meille tuli kyläilemään perhe pk-seudulta. Taivastelivat talomme ja tontimme kokoa ja nurisivat, että heillä ei olisi ikinä varaa tällaiseen asumiseen. Vihjailivat että olemme saaneet varmaan perintöjä tai lottovoiton...

Todellisuudessa syrjäisellä pikkupaikkakunnallamme iso uudehko okt-talo maksaa saman kuin Helsingissä kerrostalokaksio. Heidän rivitaloasuntonsa hinnalla saisi paljon hulppeamman talon kuin tämä meidän.

Minä olin lapsena kateellinen naapureille, kun he matkustelivat ulkomaille ja vuokrasivat mökkejä ja käyttivät kai kaikenlaisia palveluja. Vanhempani huomauttivat, että heillä on erilainen arvojärjestys. Meillä oli sitten naapuriin verrattuna iso telkkari, videot, yksi ensimmäisiä tietokoneita ja nettiyhteyksiä kylällä ja muuta sellaista. Perustelu oli, että sama raha voidaan käyttää joko esim. viikon kestävään matkaan tai vuosikausia kestävään laitteeseen, josta on iloa monta kertaa. Ihan järkevä perustelu minusta, olen noudattanut tätä itsekin nyt isompana. Huomasin muutamia vuosia sitten opiskeluaikana, että toiset kävivät baareissa ja matkustelivat, mutta minulla ei ollut ensimmäisenä itku kurkussa, kun telkkarin analogiset kanavat lopettivat, kun minulla oli ollut digiboksi jo pitkään ja olin nähnyt useampia kanavia kuin opiskelukaverini.

Me esim. rakennamme omakotitaloa Helsinkiin ja pelkkä tontti maksoi 450000 haluamaltamme alueelta ja siihen kun talon laittaa päälle, niin sillä olisi ostanut jostain muualta jo vaikka mitä.

Aika samalla tavalla eletään, vaikka meidän 6 hengen perheessä tulot 1000-2000e/kk:D

Pojalla oli 12-vuotiaana kaveri joka sai viikkorahaa 100e, siis 400e/kk eli työttömän kuukausitulot(!). Lisäksi tämä poika rikkoi säännöllisesti puhelimensa, aina kun halusi uuden kännykän (joka tietenkin oli kalleimpia malleja..). Ikinä en kasvattaisi lasta noin vaikka varaa olisikin.

Meillä esim olisi kyllä varaa ostaa lapsille omat tietsikat, hienot puhelimet jne. Mutta emme tee niin. Haluamme opettaa muita arvoja. Yksi yhteinen tietokone ja lasten puhelimet maksaneet n.60€. Sanottu, et ovat soittamista varten ja siihen ovat tyytyneet. Leluja ovat saaneet synttäreillä ja jouluna. n. 2 kertaa vuodessa saa ostaa säästämillään rahoillaan muuta haluamaansa esim. leluja.

Lasten harrastuksiin tosin menee keskivertoa enemmän rahaa, n.13 000€ vuodessa.

Mitään vaatetta ei osteta pelkän merkin vuoksi. Lapset nykytyyliin puettu. Nuoremman vaatteet pääasiassa marketista, vanhemman mic macista, ginatricoosta jne. Käymme myös kirpparilla.

Se ehkä eroaa joistain perheistä, et pääsevät aina leffaan kun haluavat tai muuhun esitykseen jne. Niin tosin on monella muullakin vaikka ei rahaa olisi kauheasti ylimääräistä.

Meillä on 4 telkkaria, yhden pienen matkatelkkarin olen ostanut 17v sitten omaan kotiin muuttaessani, muut on sukulaisilta saatuja kuvaputkitelkkareita, yhtään flättiä ei löydy talosta. Miksi ostella kun nuokin toimii... Gamecube ja psp on pojan itse lahjarahoilla ostamia, pleikka2 on isovanhemmilta joululahjaksi saatu vuosia sitten. Tietokoneita on 4, 2 saatu, läppäri ostettu käytettynä ja yksi vuosia vanha kone uutena ostettu vuosia sitten työkoneeksi.

Rahaa ei hirveästi ole, jos ylimääräistä tulee jostain niin matkusteluun menee tai sitä ennen usein kyllä laskuihin..

Minä olin lapsena kateellinen naapureille, kun he matkustelivat ulkomaille ja vuokrasivat mökkejä ja käyttivät kai kaikenlaisia palveluja. Vanhempani huomauttivat, että heillä on erilainen arvojärjestys. Meillä oli sitten naapuriin verrattuna iso telkkari, videot, yksi ensimmäisiä tietokoneita ja nettiyhteyksiä kylällä ja muuta sellaista. Perustelu oli, että sama raha voidaan käyttää joko esim. viikon kestävään matkaan tai vuosikausia kestävään laitteeseen, josta on iloa monta kertaa. Ihan järkevä perustelu minusta, olen noudattanut tätä itsekin nyt isompana. Huomasin muutamia vuosia sitten opiskeluaikana, että toiset kävivät baareissa ja matkustelivat, mutta minulla ei ollut ensimmäisenä itku kurkussa, kun telkkarin analogiset kanavat lopettivat, kun minulla oli ollut digiboksi jo pitkään ja olin nähnyt useampia kanavia kuin opiskelukaverini.