Lue keskustelun säännöt.
Mulla on ongelma!
02.03.2010 |
Oon aina ollu porukassa se yks jätkistä, sellainen joka ei näytä tunteitaan eikä pahemmin lämpene millekään hempeilyille. Erosin viime kesänä miehestäni ja lasteni isästä, nautin vapaudesta ja julistin sen ihanuutta, ei seurustelua mulle kiitos. En halunnut rajoja tai siteitä. Nyt kuitenkin olen alkanut kaipaamaan sitä toista. Minä ikuinen heavyn ja raskaamman rockin suurkuluttaja saatan löytää itseni kuuntelemasta jotain oikein lässya rakkauslaulua ja iskee kaipaus! Minä haluan sittenkin seurustella! Mutta... Kukaan ei enää uskalla lähestyä mua seurustelumielessä, koska a)olen liian hyvä kaveri, b) miehet luulee etten halua parisuhdetta.
Ja toisekseen, mä olen ihastunut yhteen ihmiseen, joka on vielä muutaman kuukauden ulkomailla, enkä edes tiedä uskallanko lähteä treffailemaan, sillä pelkään, ettei mun tunteet tätä ihmistä kohtaan katoa kun hän palaa. En tiedä onko meillä edes tulevaisuutta, sen verran läheisestä ystävästä kyse. Toisaalta en halua pysäyttää omaa elämääni ja jäädä odottamaan jotain mikä ei ehkä koskaan toteudukaan.
Ei tämä varmaan ongelmista ole suurimpia, mutta mietityttää päivittäin.
Kommentit (3)
Minäkin olin se "jätkä jätkien joukossa"- tyyppinen tyttö. Vuoden kaksi sain pyöriä jätkien seassa ilman että kukaan katsoi mua "sillä silmällä". Musiikki tyyli ja ylipäätänsä jutut olivat muuttuneet niin "mies tyyliseksi" ettei osannut sitten enää olla nainen miesten joukossa. Jossain vaiheessa sitten iski tunne että ollaanko sitä liian kavereita kaikkien miesten kanssa. Tällöin tuli se irroittautuminen, hain tietoisesti enemmän takaisin naisporukkaan. Piti vähän niinkuin opetella olla uudestaan nainen. :) Nyt sitten olen avoliitossa ja lapsi tulossa että vissiin onnistui se opettelu :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On mulla naisiakin ystävinä, mutta niistäkin suurin osa on samanlaisia kuin minä ja niiden harvojen naisellisimpien naisten kanssa on vähän ulkopuolinen olo. On mussakin naisellisia puolia, en siis kulje meikittä epäistuvissa vaatteissa, vaikka pukeutumistyyli ei kaikista naisellisinta olekaan. Huumori on karskimpaa ja moni mies säikähtää kun nainen puhuu kuin rekkamies, noin niinkuin karrikoidusti.
Ystäväpiiriini olen oikein tyytyväinen ja en luonnettanikaan halua lähteä muuttamaan, koska silloin en olisi enää minä. No, ehkä tämäkin "ongelma" ratkeaa itsekseen sitten kun on sen aika.
t.Ap
varmaankin itse odottelisin ja katselisin kaikessa rauhassa. En päättäisi suuntaan tai toiseen mahdollisista deitteailuista, vaan katsoisin mitä eteen tulee.
Jos ja kun mitään järisyttävää ei ole tapahtunut ihastuksesi kotiuduttua, ota rohkeästi häneen yhteyttä ja kerro tunteistasi.
Ei se pelaa joka pelkää.