Miksi lapsen kehitysvammaisuus on huono juttu?

Kyllä kai vanhemmat yleensä toivovat, että lapsi pärjäisi elämässä ja kykenisi huolehtimaan itsestään. Eihän se ihmisen arvoa vähennä, vaikka hän vammansa vuoksi joutuisi olemaan aina muiden armoilla, mutta ei sellaista elämää lapselleen toivo.

Eli taas katsotaan asiaa ulkopuolisten näkökannalta.

Eli taas katsotaan asiaa ulkopuolisten näkökannalta.

Kuka sanoo, ettei kehitysvammainen kärsi itse siitä, että on rutiköyhä ja toisten armoilla?

ulkopuolisen kannalta, koska ulkopuoliset joutuvat huolehtimaan kehitysvammaisesta.



"Sairaus on eri asia, koska se huonontaa elämänlaatua. Hörökorvat ja vasenkätisyyskään eivät ole huonoja asioita. Ne ovat ihmisen ominaisuuksia. Kuinkahan monen palstalaisen mielestä tumma ihonväri on huono asia? Sehän vaikeuttaa joskus elämää."



Kyllä kehitysvamma tai vaikkapa autismi vähentää elämänlaatua, jos tulee vaikkapa ahdistuskohtauksia tai ei tule ymmärretyksi.



Toki apn logiikalla lobotomia ei ole huono asia, jos potilas ei tajua että elämänlaatu olisi kaventunut.

Kyselkääpä itse kehitysvammaisilta mitä mieltä he ovat elämästään. Voitte yllättyä.

kehitysvammaisuus olisi huono juttu vaan miksi LAPSEN kehitysvammaisuus on huono juttu. Tällöin ei keskitytä vain kehitysvammaisen mielipiteeseen tai elämään, vaan myös vanhempien mielipiteellä ja miten lapsen kehitysvammaisuus vaikuttaa heihin ja perheeseen on merkitystä.

nähdä miten vastataan. Ja kuten oletinkin, kaikki vastasivat jonkun muun kannalta, ei kehitysvammaisen itsensä. Kukaan ei tule edes ajatelleeksi, miten kehitysvammainen itse kokee asian. ap

Se voi liittyä kyllä kehitysvammaisuuteen, mutta olla myös ilman sitä.

Kysymyksesi ei kysynyt miten kehitysvammainen kokee asian vaan kysyit vanhempien kannalta kun mainitsit sanan LAPSI. Miten kehitysvammainen itse kokee asian on ihan perusasia ja kyllä ihmiset sitä ajattelee, ainakin minä olen monesti kuullut kun ihmiset sanoavat että hyvä kun tuo ei tajua tilaansa ja on elämästään tyytyväinen (silloin kuin menee hyvin ja on tyytyväinen). Et osaa kysyä asioita oikein ap ja jankkaat.

Kertoo paljon ihmisen sivistyksestä. Tai paremminkin sen puuttumisesta. Kuka voi määritellä milloin asia on kysytty oikein? Jos sinä kysyt: Paljonko kello on. Sehän voi olla väärin kysytty. Eihän siitä selviä tarkoitatko paljonko kello on juuri nyt vain tunnin päästä. Tai paljonko kello on Suomessa vai Amerikassa.

joutuvansa auttamaan lasta ja se homman raskaaksi tekee.

Normi lapsi selviytyy yksin.

Itselläni kehitysvammainen lapsi 8v. ja kyllä siihen sopeutuu.

Tarvitsee apua pesussa, pyllyn pyyhkimisessä ja pakettejen avaamisessa.

Muuten selviytyy itse.

Leikkii aivan normaalisti.

Pelkäsin etten fyysisesti jaksa, kun ikää tulee lisää. Lapsi oli pienenä täysin autettava, mutta meillä oli onni ettei vamma ollut, kuin lievä. Lisäksi ei puhunut, eikä ymmärtänyt puhetta pienenä.

Vaikeasti vammaisen lapsen hoito vie kyllä piippuun.

Suurin osa kehitysvammaisista on lievästä vammaisia, joten huono esimerkki on aina se vaikeasti vammainen.

Nyt lapsi jo puhuu ja ymmärtämis vaikeuksia on, muuta petraa kokoajan.

Siitä viis oppiiko lukemaan.

Monesti ajattelin vain itseäni, enkä lasta. Sillä lapsella on vain yksi äiti ja sen äidin jaksaminen on tärkeää.

Ihana poika hän on nyt ja hänestä onnellisia ollaan.

Siis jotkut tietyt kriteerit ja säännökset lapsena olemiseen?

Josset ole huomannut niin kieli elää ja muuttuu koko ajan. Kannattaa pysyä ajan hermolla, ettei tarvitse esittää tuollaisia tyhmiä kysymyksiä.

Esikoisella on selkeä kehitysvamma (down) ja nuorempi (autisti) tulee myös todennäköisesti aikanaan saamaan kehitysvamma-diagnoosin.



Mutta miksi se nyt sitten on huono juttu. No, ihan lähtökohtaisestihan sitä haluaa lapselleen mahdollisimman hyvää elämää ja kaikkia mahdollisuuksia käytettäviksi. Kyllähän kehitysvamma rajaa noita paljon ja tavallaan mukana kulkee kokoajan se jonkinlainen huoli lapsen tulevaisuudesta, millaisen paikan he löytävät elämässään ja miten tuelvat pärjäämään kun kuitenkin ovat toisten tuesta riippuvaisia. Toki se vaikuttaa myös arkeen ihan näin alle kouluikäistenkin lasten kanssa, uskoisin että monet arkielämän liikkumiset yms olisivat hepommin hoidettavissa terveiden 5v ja 3,5v lasten kanssa (vaikka joskus kavereiden valituksista saa päinvastiaisen kuvan :D). Molemmat lapset kuitenkin tarvitsevat ikäänsä verrattuna enemmän apua ihan pienissäkin arjen jutuissa. On ikävää etteivät lapset pysty ilmaisemaan itseään niin kuin haluaisivat, eivät ole motorisesti yhtä kehittyneitä kuin ikätoverinsa jne.



En sano kuitenkaan sen olevan kauheaa tai mitään yliraskasta vanhemmille - ainakaan tässä vaiheessa. Meille se on normaaliarkea, lasten kanssa liikutaan, matkustellaan, harrastetaan, ulkoillaan, leikitään jne. Toki kuntoutus kulkee kokoajan mukana, mutta siitä on vaan tullut niin kiinteä osa arkea ettei sitä oikeastaan edes huomaa. Itse koen fyysisen puolen joskus raskaaksi, esikoinen kun oppi kovin myöhään kävelemään ja yhä tarvitsee rattaita oikeastaan aina jonnekin liikuttaessa. Tarvitaan paljon nostelemisia ja jatkuvaa vahtimista ettei joudu ymmärtämättään vaaratilanteisiin. Kommunikaation heikkous rasittaa henkistä puolta, turhautuminen siitä ettei läheskään aina ymmärretä toisiamme on molemminpuolista.



lasten itsensä kohdalla en voisi sanoa heidän nyt niin ihmeesti kärsivän. He leikkivät ja touhuavat omina iloisina itsenään vaikeuksistaan huolimatta, eivät ole vielä edes täysin ymmärtäneet eroavaisuuttaan. Mutta teidän että sekin päivä on edessä kun tämä heille selviää ja se on meille iso haaste, miten saada lapsi myös ymmärtämään ja hyväksymään oma vammansa tajuten että ovat silti ainutlaatuisia ja aivan yhtä rakkaita kuin mitä olisivat terveinäkin. Ja että he näkisivät myös elämässään mahdollisuuksia ja saisivat tehdä sellsiia asioita mistä nauttivat.



En näe lastemme tai perheemme kohtaloa mustana tai mitenkään sääliteltävänä. Uskon että lapsemme saavat elää hyvän ja antoisan elämän ja että he myös tuelvaisuudessa - niin kuin jo tänäkin päivänä - antavat meille paljon ilonaiheita. Olen heistä kummastakin suunnattoman ylpeä ja onnellinen, vaikken kehitysvammaisuutta lähtökohtaisesti hyvänä asiana pidäkään. Kehitysvammainen lapsi on kuitenkin aivan yhtä rakas ja arvokas kuin tervekin.

Monet kehitysvammaiset on onnellisia ja heitä paljon olen nähnyt.

Varmasti meidän kehitysvammaien esikoinen on positiivisempi, kuin meidän terve kuopus.

Monen kehitysvammaisen onni on kiinni hyvistä aikuisista ympärillä.

77 voisi mennä viilaamaan sitä pilkkuansa muualle!

Ei pidä ottaa kaikkea niin kirjaimellisesti, joten en edes viitsi vastata sulle.

"Olen heistä kummastakin suunnattoman ylpeä ja onnellinen, vaikken kehitysvammaisuutta lähtökohtaisesti hyvänä asiana pidäkään. Kehitysvammainen lapsi on kuitenkin aivan yhtä rakas ja arvokas kuin tervekin."

Miksi lapsen suuri lahjakkuus olisi huono juttu? Harvastapa se on, koska silloin oletetaan, että lapsi menestyy elämässään ja pärjää hyvin aikuisena.



Kehitysvammaisuus taas antaa aihetta olettaa toisin eli lapsi ei pärjää elämässään ja tarvitsee vanhempiensa (tai jonkun muun henkilön) suurta tukea aikuisena. Nykyisessä individualismia korostavassa yhteiskunnassa toisiin tukeutumista pidetään yleisesti huonona asiana.

Näen myös laitoksen tai asuntolan kotina. Vaikka lapsemme tuleekin tarvitsemaan tukea asumisessaan en näe meillä järkevänä vaihtoehtona hänen kotiin jäämistään. Myös hänellä on oikeus itsenäistyä, saada oma kotinsa ja elämänsä vaikka tietysti toivon että tulemma aina säilyttämääns e läheisyyden, vierailemme paljon toistemme luona ja hän tulee olemaan meillä yötä jne. Silti toivon että hän löytää oman kaveripiirin, omat harrastukset, tukityön ja tyttöystävänkin. Elämän missä hän viihtyy.



koen myös että emillä hänen (heidän?) vanhempinaan on oikeus omaan elämäämme, harrastuksiimme jne. Otamme tänäkin päivänä omaa lapsivapaata aikaa, jonka avulla taas jaksaa paljon paremmin tätä arkea. En näe millään lailla mielekkäänä sitä että olemme 24/7 sidoksisssa kehitysvammaiseen lapseemme/lapsiimme aina sinne hamaaseen ahutaan asti.

tai muu puhekielen sana. Kielenhuoltajalle.

on latinasta periytyvä sana 'kulmamitta', joka tarkoittaa mm. seuraavia asioita:



* matemaattinen normi, itseisarvon yleistävä funktio, matematiikan käsite

* eettinen tai filosofinen normi, sääntö tai ohje, etiikan ja filosofian käsite

* sosiologinen normi, yhteisön jäseniä ohjaava vuorovaikutuksen muoto, sosiologian käsite

* sosiaalinen normi, jonkin yhteisön hyväksymä käyttäytymissääntö

* normi, jonkin yhteisön jäseniä sitova toimintaohje

* normi, jonkin yhteisön keskimääräinen moraalikäsitys

* normi, jonkin yhteisön yleisimpien perinteiden kokonaisuus

* normi, jonkin yhteisön käskyt, kiellot, luvat, velvollisuudet ja lait

* normi, pelisäännöt

* normi eli standardi, määritelmä siitä, miten jokin asia tulisi tehdä

* normi, sovittu työtavoite tai vastaava ("täyttää norminsa").



Usein sana normi voidaan korvata esimerkiksi sanalla sääntö, ohje, malli tai esikuva. Eettisen tai sosiaalisen normin suomennokseksi on myös ehdotettu sanaa mitta.