Miks kaikki pykää lapsia 2 v ikäerolla??? Mitä järkee??

Jaa tä?



Ja onko siinä "järkeä" että tekee toisen jos se ekan kasvaminen vauvasta leikki-ikäseksi on ollut niin vaikeaa? Aloittaa nyt uudestaan kun toinen on 5? Meiltä on 4 sisarusta, 5 vuoden ikäerolla siis nuorimmalla ja vanhimmalla 20 vuotta välissä. Ei paljoa äiti ole ehtinyt töissä käymään.



Minusta kaksi menee siinä missä yksi ja neljä siinä missä kolme. Mutta meillä ei ole ollut korvatulehduskierteitä eikä koliikkeja, toisin kuin niillä yhden lapsen mammoilla joilla tuntuu ihan normaali arki olevan raskasta, silloinhan olette tehneet oikein omassa elämässänne ja hankitte niitä muksuja kun ne kasvaa ja aloittaa taas alusta koko show. :)

Niistä on niin paljon seuraa toisilleen. Ja vaatteet menee suoraan toiselle.

ja on oikein sopiva. Minulla on siskon kanssa 4v. ikäeroa, ja se on kyllä ihan liian paljon. Oltiin aina ihan eri kasvuvaiheessa menossa.



Jos teen kolmannen, niin teen hänetkin pian, ettei tule 2v. enempää ikäeroa edelliseen.



Ja kiitos kysymästä, minä jaksan ainakin oikein hyvin heidän kanssaan!



En muuten tajua, että mitä väliä sillä on, onko töistä pois samaan putkeen vai eri pätkissä. Sama poissaolo kuitenkin. Tai jopa pidempi, jos on ensin kolme vuotta, sitten kolme ja vaikka taas kolme.

olen aina tiennyt, että mulle ei sovi lapset pienellä ikäerolla. Nyt esikoinen on 4-vuotias ja vähitellen on alettu miettiä toista. Mutta hyvä, jos jotkut muut jaksavat! Ei kai ikäeroasiat kuulu juuri muille kuin perheelle itselleen - elleivät sitten kohtuuttomasti rasita ympärillä olevia ihmisiä.

että ei sitä ikäeroa voi valita! Meillä ensimmäistä toivottiin vuosia ja pelkäsin, että seuraavan kanssa menee yhtä kauan. No ei mennyt. Lapsilla ikäeroa tasan se 2v ja se tuntuu niin täydelliseltä omassa elämässäni.

joten tokaa piti ryhtyä pykäämään heti, kun vaan jotenkuten tuntui, että olisi just ja just selvinnyt kahden kanssa. Tärppäsi sitten luomusti ja nopeasti.

Meillä ekaa tehtiin 2,5vuotta, joten varauduimme siihen, että pikkukakkosta tehtäisiin vähintään yhtä kauan. Tärppäsikin huomattavasti nopeammin, joten ikäeroksi tulee se 2vuotta.



Mahdotonta ikäeroa en lapsille halua, juuri sen vuoksi, että olisi leikkiseuraa toisilleen.

Poika syntynyt 1/1999 ja tytöt 2/2004, 8/2005 ja 11/2007. Nyt olen raskaana, laskettu aika helmikuussa 2012.



Meillä ikäeroon on vaikuttanut enempi elämäntilanne kuin se, paljonko lapsille tulee ikäeroa. Tämä on sopinut meidän perheellemme. Kokonaisuutta ajatellen sanoisin kuitenkin, että tuo 1,5v ikäero on ollut ehkä "paras" tai helpoin. Molemmat nukkuivay pitkät päiväunet yhdessä, tytöt ovat tosi pienestä asti leikkineet yhdessä ja vaatteet saa siirtää suoraan isomman kaapista pienemmälle :)

On oikeasti se kaikista helpoin ja lapsista on seuraa toisilleen ihan samalla lailla. Minä nautin molempien vauva-ajoista, eikä ollut rankkaa kun esikoinenkin oli jo aika omatoiminen.



Itse olen ihmetellyt myös tätä max 2v ikäeroa ja sitä kuinka mammat sitten valittaa suu vaahdossa kuinka väsyneitä ovat. Onneksi en mennyt samaan lankaan itse ja tehnyt "niin kuin kaikki muut".

tarkoitin siis 3-4 v ikäeroa.



-edellinen.

En enää tekis ihan yhtä pienellä ikäerolla. Nyt lapset 8 ja 6v. ja ovat todella hyvät kaverit keskenään. Esikoinen menee tokalle ja kuopus ekalle. Nyt elämä lasten kanssa on ihanan leppoisaa ja en enää kyllä vauvarumbaan alkais. Olisin kolmaskin pitänyt näin jälkikäteen ajateltuna tehdä samaan syssyyn.



Mutta ehkä n. 3v. ois hyvä ikäero?

ja näi heistä leikkiseuraa toisilleen. Ja hyä on näin ollut. En tehnyt ä-rahojen takia sillä kävin lasten välissä töissä.

Jos lasten ikäero on suurempi, eivät enää leiki yhdessä niin hyvin. Tai tappele.

Myöskään vaatteet ja muut varusteet eivät yhtä sujuvasti siirry lapselta toiselle. Tosin moni pukee lähes samanikäiset lapsensa "kaksosiksi" jos vanhempi onkin muuten pienempi ja nuorempi ikäisekseen isompi, eli molemmille joutuu hankkimaan eri vaatteet jo vuoden ikäisinä.

Lapsilla seuraa toisistaan ja jos vanhempi on itse kotona niin ei tarvitse laittaa isompaakaan "vauvana" päivähoitoon.

30 ikävuotta, ja jos haluaa vielä useamman lapsen niin toimitaan nopeasti mikäli tärppää. Eihän lapsia tehdä, vaan saadaan.

voin sanoa tietäväni syitä, miksi joku "tekee lapset" parin vuoden ikäerolla. Mutta kertokaapa, miksi minua ärsyttää se, että motiivina on "niistä on sitten seuraa toisilleen"? Ymmärrän, että ihan konkreettiset leikit VOIVAT mennä yksiin, siis iän puolesta, mutta uskotteko, jos sanon, että toisilleen on seuraa myös 2-vuotiaasta ja 10-vuotiaasta...?

Meillä tärkein syy 2,5v ikäerolle oli se, että ikää alkoi olla sen verran, ettei haluta riskeerata yhtään enempää kuin on tarpeen. Eli että ei enää tulisi raskaaksi tai että lapsella olisi downia, kehitysviiveita tms.



Yksi jälkeenpäin havaittu hyvä juttu näin työssäkäyvälle (joilla lapset ovat menneet pienenä hoitoon) on se, että se päiväkotirumba on lyhyempi kun kaksi on suht peräkkäin. Jos lapset olisivat tyyliiin 5v ikäerolla, päiväkotirumba jatkuisi yli 10 vuotta. Nyt kun ovat pienemmällä ikäerolla, päiväkotirumba on vuosia tuota lyhyempi. Vaikkei meillä erityisiä ongelmia ole ollut, niin kyllä se vain helpottaa elämää kun ei ole aamuisin ja iltapäivisin sitä lenkkiä tehtävänä.



No, tämä on kuitenkin pienempi, tällaineen jälkikäteen huomattu juttu. Suurin syy siinä, että pyrittiin maksimoimaan todennäköisyys saada vielä terve lapsi. Ja meillä lapsista on ihanasti seuraa toisilleen.

Ootko huomannut, että meitä on monenlaisia? Ei kaikkien mielestä vauva-aika ole rankkaa tai rasittavaa! Mä en todellakaan miettinyt ikäeroa, vaan uudelle vauvalle annettiin mahdollisuus tulla, kun rupesi tekemään mieli toista lasta. Itse koen sen 1,5v vaiheen rankimmaksi, mutta itse vauvavaihe on ihana. Ei kannata suunnitella pientä ikäeroa, jos on vielä uupunut edellisestä vauvasta, mutta miksi et ymmärrä pientä ikäeroa, jos ei koe siitä rasittuvansa? Ja elämäntilanne vaikuttaa paljon enemmän, kuin mikään ikäero. Eikä minustakaan 2v ikäero ole mikään erityisen pieni, vaan ihan normaali. Yhtä normaali, kuin vaikka 3v, 4v tai 10v....

voin sanoa tietäväni syitä, miksi joku "tekee lapset" parin vuoden ikäerolla. Mutta kertokaapa, miksi minua ärsyttää se, että motiivina on "niistä on sitten seuraa toisilleen"? Ymmärrän, että ihan konkreettiset leikit VOIVAT mennä yksiin, siis iän puolesta, mutta uskotteko, jos sanon, että toisilleen on seuraa myös 2-vuotiaasta ja 10-vuotiaasta...?

On varmaan seuraa, mutta tosiasia on se, että kyllä vain kiinnostuksenkohteet ovat suurimmilta osin ihan erilaiset jos ikäero on suuri. Minä haaveilen esimerkiksi tiettyjen perheen yhteisten liikunta- ym harrastusten aloittamisesta, jotka vaativat tiettyä ikää (sukeltaminen esim). Tällaiset ei onnistu jos ikäero suuri, koska tiettyjä juttuja pienempi ei vain voi/osaa tehdä. Toki silti on paljon juttuja mitä voi tehdäkin, mutta ei välttämättä niitä mistä me haaveilemme koko perhe. Mutta en mä sitä väitä, etteikö olisi seuraa toisilleen..

Että se on rankkaa kun toinen saa jalat alleen eikä pää sano vielä mitään. Joo, varmasti näin, mutta voi se vauva-aika olla paljon rankempaa siihen nähden. MEillä oli vauva keskonen, ei osannut syödä rinnasta, pumppailin maitoa kuukausia... Vauva kärsi refluksista ja piti aina pitää puolituntia pystyssä öin ja päivin syötön jälkeen. Keskosena nukahteli pullonkin ääreen.. Ei vaan jaksanut syödä, joten syömistä varten piti öisinkin nousta ylös (piti muutenkin tietty kun maito piti valmistella) ja pysyä itse valppaana, jotta vauva sai syötyä eikä nukahtanut kesken.



Mä en aina ihan ymmärrä, miten joku sanoo kun suunnittelen jo toista, että hullu olen! Mitä sitten? Lapsille tulisi ikäeroa se 1,5 v pahimmillaan, mutta kun tunnen itseni siihen valmiiksi. Enköhän mä tiedä, mitä se vauva-aika ainakin melkolailla pahimmillaan voi olla!? En mä kuvittele että se vauva vaan nukkuu. Siinä kohtaa jos on toinen samanmoinen vauva ja taapero, joka ei ymmärrä minne jalat vie, uskon silti jaksavani, koska selvisin edellisestäkin. Todennäkösiesti seuraavan vauva-aika ei ihan yhtä hankalaa tule edes olemaan.. Ainakin jollei ymmärrä rintaa syödä, lopetan lyspyhommat heti alkuunsa ja kasvatan lapsen korvikkeella. Lypsäminen vei minulta vuorokaudessa (öin, päivin) aikaa aina 2 h/vrk.

Omassa perheessäni meitä on isoilla ja pienillä ikäeroilla. Minulla ja veljelläni on juurikin tuo maaginen kaksi vuotta ikäeroa ja lähinnä meistä oli toisillemme seuraa tappelumielessä. Nyt aikuisiällä olemme kyllä läheisiä, mutta niin olen 5 ja 13 vuotta vanhempien sisarusteni kanssa.



Kuten jo totesin, minulle on ihan sama, miten jokainen lapsensa tekee ja mistä syystä. Toivoisin kuitenkin, että kahden vuoden ikäeron kannattajat eivät julistaisi omaa totuuttaan joka käänteessä. Oma lapseni sai alkunsa ehkäisyn pettäessä. Elämäntilaanteemme oli tuolloin vakaa, olimme olleet pitkään yhdessä mieheni kanssa jne., tosin minulla oli (ja on yhä) opinnot kesken. Lapsi sai siis syntyä hyvään tilanteeseen, vaikkei suunniteltu ollutkaan.



Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ihmisten on usein erittäin vaikea ymmärtää, että ennen enempien lapsien hankkimista aion toteuttaa loppuun ne suunnitelmat mitä minulla oli ennen tätä yllätystä. Haluan valmistua ja saada urani alkuun. Emme tahdo uppoutua vielä ihan täysin lapsiperhe-elämään ja yhden lapsen kanssa koemme olevamme vielä suhteellisen riippumattomia ja vapaita esimerkiksi matkustelemaan.



Rakastamme lastamme yli kaiken, mutta mielestäni rakkautta ei tarvitse osoittaa tekemällä hänelle leikkikaverin, kuten meille on usein vihjailtu. Toisin kuten eräs ihmettelijä epäili, kyseessä ei ole arvovalinta, vaan koen olevani realisti. En halua olla se äiti joka myöhemmin harmittelee menetettyjä mahdollisuuksiaan vain sen takia, että kahden vuoden ikäero koetaan yleiseksi ideaaliksi. Vauva-aikana tekemättömät opinnot kummittelivat mielessä, enkä osannut täysillä nauttia äitiyslomastani. Seuraavavien lasten toivon syntyvän tilanteeseen, jossa voin uppoutua täysillä lasten ja vauvojen maailmaan :)