meille tulossa kolmas poika ja tuntuu että en halua koko lasta!

on aika neitimäinen. Eilen halusi, että piirrän hänelle paperille kukkia, jotta hän oppii niitä piirtämään. Kohta oli koko paperi täynnä kukkia, joita väritteli onnessaan. Muille pojille on aina pitänyt piirtää se auto. Tämä poika on aina ollut tarkka vaatteistaan ja katsoo kaupassa äiti täällä olisi sulle sopiva ja hieno paita. Huomaa aina jos verhoja on vaihdettu tms.. On ihana poika muutenkin. Niin kuin kaikki meidän muutkin pojat. Poika on nyt viisi. Eli täällä tyttömäinen poika ja ihana vasta onkin!

on edelleen arvostetumpaa saada poikia kuin tyttöjä. Valitettavasti.

jännä muuten miten erilailla suhtaudutaan siihen, että "puuttumaan" jäi tyttö vs poika Vähän aikaa sitten täällä oli ketju, jossa ap suri kun ei saanut kovasti haaveilemaansa poikaa vaan kolmas tyttö tulossa. Silloin aloittaja sai mun mielestä paljon enemmän lokaa niskaan nimenomaan tyttöjen äideiltä, että miten hän voi olla kolmannesta tytöstään pettynyt. Nyt taas poikalasten äidit pikemminkin lohduttelevat ja jakavat vertaistukeaan ap:lle.

Mä olen aina toivonut poikaa, jo pienenä kuvittelin itseni pojan äidiksi, sain esikoiseksi tytön. Rakashan se on, mun oma lapsi. Silti olin todella onnellinen kun sain toiseksi lapseksi pojan, tuntu että mun haave on täyttynyt. En tiedän mitä tuntisin jos olisin saanut toisen tytön, sen tiedän että sitäkin olisin rakastanut kovasti, mutta ehkä mä silti olisin tuntenut pientä surua siitä että poikaa ei meille olisi tullut. Ymmärrän ap:een tuntemuksia, vaikka ei nyt sitä kokemusta olekaan että kaikki lapset olisivat samaa sukupuolta.

joka mun sylissä istuu ja kujertelee! :)



ja muuten kukaan normaali ihminen ei äimistele ystäviensä lasten sukupuolta. jos joku perähikiän kylähullu näin tekeekin, niin se olkoon hänen ongelmansa.

Oikeasti voisi olla aika hauskaa :)

Olen sanaton...



Antakaa kuulkaa ne lapsenne adoptioon - varmasti saavat sitä kautta paremman kodin.

asemaasi...koska..olen eronnut, minulla on 1 poika ja ikää 40 eli lisää en kaiketi saa lapsia. Sulla on mies ja perhe ja olet raskaana, joten en ymmärrä ongelmaasi, sori. Et kai vaan osaa olla kiitollinen mistään.

ja lsitten viimeiseksi tyttö. Kahden pojan jälkeen toivoin kolmannesta tyttö (samoin kuin mieheni), ja kun hänkin oli poika niin sitten neljännestä toivoin tyttö (kuten mieheni), mutta hänkin oli poika. Muistan kyllä, että minulle oli hyvä, että sain tietää sukupuolet jo ennen synnytystä, koska näin sain aikaa käsitellä "pettymystäni" ja osasin sitten vastaanottaa uuden perheenjäsenen asiaankuuluvalla ilolla ja onnellisuudella.



Mutta ihmeellistä on elämä. Alkaessani odottaa viidettä lasta kohtasi toiseksi nuorinta poikaamme onnettomuus, tapaturma, josta hän ei selvinnyt. Kuopuksen raskausaika meni minulta täysin ohi, en muista siitä mitään muuta kuin että yöllä itkin ja rukoilin että hänessä syntyisi uudelleen menettämämme poika. Mutta ei syntynyt, vaan tyttö - jota oltiin aiemmin niin kovasti toivottu.



Ja hyvä ettei syntynyt uutta poikaa, ei ole kenenkään lapsen tehtävä kantaa niin kohtuutonta taakkaa että pitäisi yrittää korvata joku menehtynyt tai syntymätön sisarus. Kun aikaa menee, ja saat tuon kolmannen poikanne syliisi, niin ymmärrät mitä tarkoitan. Jokainen äiti ymmärtää.

vauvaa ajoituksen tms. kanssa? Ymmärrän täysin nuo "meillä vain poikia tai tyttöjä"- fiilikset, kun itsellä molempia ja hävettää olla siitä iloinen.



Mutta, siis, olen vaikeasti raskautuva ja kalenterin, ovistestien ja hyvä ettei kellon kanssa 2 ajoitettu ja yksi ilman. Ilman tuli tehtyä tyttötekniikalla, poika tuli. 2 tyttöä tehtiin täydellisellä poika-ajoituksella.



Ne ei oikeasti toimi, on sattumaa, että joillain tulee poika ns. poikatekniikalla jne. Olen myös lapsettomuuslääkärin kanssa tästä jutellut ja höpöhöpöksi totesi hänkin.



Emme käyttäneet tekniikkaa tehdäksemme jotain sukupuolta, kunhan nyt noteerasin, että mikä se ajoitus sattui olemaan, kun vihdoin tärppäsi.



Häpesin sitä ilontunnetta, kun pojan jälkeen tuli tyttö ja sitten vielä yksi. Että ihan teitä muita ymmärrän kyllä. Ekan lapsen, pojan jälkeen, en tietoisesti odottanut tyttöä tai poikaa, olin vain iloinen, että jotain tuli. Myöhemmin tämä tabumainen ilo on kasvanut. Hui, tässä sen nyt ääneen lausuin kuitenkin

En usko, että itkevät kun eivät saaneet poikaa... Mulla yksi tyttö, jonka saamiseen meni kuusi pitkää vuotta. Olen niin onnellinen tästä lapsesta. Jos mieletön tsäkä käy, me saadaan vielä toinen LAPSI ihan sama kumpaa sukupuolta. Että, joillekin soisi vähän tervettä järkeä enemmän.

Itselläni on kaksi tyttöä tekemällä tehty; hormoonihoitoja, akupunktioo ym. ym. apuna käyttäen ja lopulta yrityksissä onnistuen... Lapsiluvun piti jäädä siihen, mutta kävikin niin, että yht'äkkiä yllättäen kolmas ilmoitti tulostaan - juuri kun parisuhde oli muutenkin kriisissä ja minä kaipasin työelämään...



Vaikka kahden ekan teossa jouduttiin tekemään töitä olan takaa, niin silti vakaasti alkuunsa harkitsin aborttia, uusi vauva kun ei olisi sopinut kuvioon. Omat periaatteet kuitenkin voittivat ja vauva sai luvan tulla - odotusaikani meni kuitenkin totutteluun, että olenkin kohta kolmen lapsen äiti kahden sijasta...



Pikku poikain mellastusta "vihaavana" ihmisenä toivoin tietenkin taas tyttöä, olihan minulla ollut onni myötä tähänkin mennessä. Jokaisessa raskaudessani minulla on ollut vahva tunne tytöstä ja niin oli nytkin alkuunsa - vahva tunteeni muuttui kuitenkin peloksi pojasta mitä edemmäs raskautta edettiin. Etukäteen emme kuitenkaan ottaneet selvää mikä tuleman pitää. Itse olisinkin halunnut mutta mieheni ei ja tuskin olisin pystynyt tietoa pimittämään koko raskausaikaa jos olisin itse asiasta tiennyt.



Kun sitten synnytin pojan, sanoin heti "muka vitsinä" kätilölle, että pistä takaisin, sitä ei ole tilattu! Hoidin rutiinilla mutta vieroksuin poikaa aluksi ja tuntui, että vauva myös minua - esim. imetys lähti käyntiin huomattavasti hankalammin kuin aikaisemmilla kerroilla.



Tuntui, että kaikki pikku asiat olivat suuria vastoinkäymisiä... Martoilta tuli vääränväriset villasukat, ripset alkoivat harventua, sitä sun tätä joka tuntui pieneltä maailmanlopulta ja oli varmaan muka seurausta siitä, että tuo pieni viaton ihminen jota en ollut alkujaankaan halunnut olikin tytön sijasta poika!



Päätin puhua asiasta avoimesti neuvolassa ja siellä itkuni itkettyäni ja ääneen noita asoita lausuttuani huomasin itsekin miten naurettavaa se oli ja miten kaikki pienet asiat saivat turhan isot mittasuhteet.



Sitten eräänä päivänä kun taas poikaa imetin rupesin itkemään kun katsoin hänen viatonta olemusta, miettimään lumoavia hymyjä... Miten tuo pieni ihmisen taimi ansaitsee enemmän kuin nyt saa - ei ollut hänen vika, että tuli kutsumatta ja toi väärän sukupuolen mukanaan. Aloin löytää paljon positiivisia asioita hänestä; syö paremmin, nukkuu paremmin kuin tytöt. Tyttöjen kanssa jouduin heräämään ainakin vuoden ajan tunnin parin välein imettämään, nyt herään ehkä kerran yössä jos sitäkään... Tytöille iskä on se ihana, pojalle tulen olemaan minä!



Eihän rakkaus lapseen koskaan synny samalla hetkellä kuin lapsi itse - joskus se ottaa enemmän aikaa, joskus vähemmän. Mutta olen varma, että se sinullekin syntyy ajan kanssa.



Poika on nyt kohta 5 kk enkä mene väittämään ettei

hänen mellastamisensa aikanaan tule saamaan minua hermoraunion partaalle, mutta niin tekee monet tyttöjenkin jutut. Mieli on nyt kuitenkin valmiimpi siihen, tulee mitä tulee...



Suosittelen sinuakin ottamaan asian esille neuvolassa tai vaikka hyvän ystävän kanssa! Asian ääneen sanominen saattaa jo laittaa paranemisprosessisi käyntiin. Onnea odotukseen!

"pelkään" etten saa sitä tyttöä..

t.2 pojan äiti

Koska olen aina toivonut poikaa ja nyt niitä on kaksi. Kolmatta odotan ja olen miettinyt toivoisinko erikseen oikeastaan kumpaakaan. Pojista tykkään joten ei haittaisi vaikka tulisi kolmaskin, mutta toisaalta tyttö voisi olla kivaa vaihtelua tähän taisteluleikki-arkeen :) Aika näyttää (ja ultra) kumpi tuloillaan.

Kolmannen pojan odotus oli kamalaa. Itkin kaksi viikkoa ultran jälkeen. Toki rakastin vauvaa, mutta kaksi vuotta pojan syntymän jälkeen puin asiaa ja sitten, pikku hiljaa, opin hyväksymään ja olemaan todella ylpeä poikakatraastani. Vaikeimamksi asian ja luopumisen tuskan teki tietoisuus siitä, etten ikinä saa haaveilemaani tyttöä eli sukupolvien jatkumo päättyy nyt tähän. Minusta tulisi vain se kamala anoppi, joka tekee asiat väärin. Edelleen, kun kuopus on eskarilainen, ajoittain ikävöin tyttöä, mutta pääosin olen vain ylpeä ja onnellinen ihanista pojistani. Toisissa asioissa heidän kanssaan pääsee sitä paitsi helpommalla, vaikka aika rankkaa tämä testosteronin huuruinen elämä kyllä onkin! :)



Neuvoni on siis ainoastaan se, että puhut asiasta, puhut ääneen, käyt läpi miehen ja tuttavien kanssa. Neuvolasta tuskin saat apua, siellä vouhotetaan vain lapsen terveydestä. Kukaan, joka ei ole itse kolmen pojan äiti, ei tiedä, mitä nyt käyt läpi. Mutta voin vakuuttaa, saat ihanan poja, jota rakastat varmasti ja josta tulee upea pikkuveli ja perheenjäsen. Kysehän ei ole siitä, etti haluaisi sitä lasta vaan siitä, että haluaisi tytön. Voimia ja halauksia!!

teitte kolmannen lapsen, jos tunteesi ovat nuo?? Anna poika adoptioon. En alkuunkaan ymmärrä tuollaista ajattelua. Kuulostaa siltä, että kaikki lapsesi ovat pettymyksiä. Jokainen lapsi joka tähän maailmaan syntyy, ansaitsee tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin hän on. Jos sinun äidinrakkaudellasi on ehtoja, olisi ehkä kannattanut harkita tarkemmin.

Minusta aika tyhmää ja lapsellista valittaa,että lapsi on väärää sukupuolta!Ja että haluttais nyt vaikka tyttö,kun on 2 poikaa.



Näkee,että eipä ole elämässä ollut mitään vastoinkäymisiä,kun lapsessa tärkein ominaisuus tuntuu olevan se sukupuoli!



Kannattais vaikka tosiaan antaa se "väärä"lapsi adoptioon..



Jos lapsi ei oliskaan terve tai vaikka kuolis/vammautuis synnytyksessä,niin sitten ei taitais sillä sukupuolella olla enää väliä.

Kukaan, joka ei ole itse kolmen pojan äiti, ei tiedä, mitä nyt käyt läpi.

Siis vaikka tietäisit sukupuolen, eihän sitä tarvitse kertoa. Omassa tuttavapiirissäni on tapana, että lapsen sukupuoli kerrotaan vain lähimmille ihmisille. Itse kerroin vain parhaalla ystävälleni.



Eipä nuo sukupuoliarviot edes aina pidä paikkaansa.

ymmärärän täysin! Olen aina toivonut tyttöä, pojista ei ole ollut mitään kokemusta kun meitä oli kaksi tyttöä (minulla siis pikkusisko).



Ensimmäinen lapsi on poika, todella rakas, aivan ihana poika (5,5v). Pelkäsin koko kuopuksen odotusajan että saan toisen pojan koska olimme miehen kanssa sitä mieltä että kaksi lasta riittää. Ja hirveät paineet oli myös nimenomaan muiden taholta, varsinkin anopin joka selvästi toivoi tyttöä ja koko ajan vihjaili että varmaan tulee pieni prinsessa kun vatsani oli niin pieni (hänellä ei ole ollenkaan tyttöjä vaan kaksi poikaa). Samoin oma äitini selkeästi (ja äänekkäästi) toivoi tyttöä. Välillä ihan itkin raskauden aikana sitä että jos saan pojan niin kukaan ei hänestä välitä (paitsi me vanhemmat tietenkin) ja pettymys olisi kaikille.



Toinen lapsi on tyttö ja mikä paino putosi harteilta kun kätilö ilmoitti että pieni tyttö syntyi. Tyttö on nyt 3v ja melkoisen tyttömäinen, tykkää mekoista ja juhlakengistä yms ja on isoveljensä kanssa niin läheinen että ihan sydän välillä sulaa :). Ja leikkii hyvin mielellään myös autoilla ja junilla yms.



Itse ainakin ymmärrän täysin sen että joku haluaa molempia sukupuolia. Tottakai sitä kaikkia lapsiaan joka tapauksessa rakastaa! Ja ymmärrän myös tuon surusi koska itsekin tiesin että jos nyt toinen on poika niin tyttöä en saa ja surin sitä jo raskausaikana vaikken edes tiennyt sukupuolta. Tsemppiä sinulle kovasti!

Eikä pettymyksentunne, jollei saa toivomaansa. Eikö ole ihan perinteistä toivoa jompaa kumpaa sukupuolta? Nykyään nämä asiat ovat vain tabuja. Eikä sitä voi sanoa, että ei väliä onko tyttö vai poika, kunhan on terve. Eikö jokainen toivo tervettä lasta eikä sitä saa sillä tavalla, ettei toivo tyttöä tai poikaa.



Itse toivon tyttöä ja sain pojan. Toisella kerralla toivoin epätoivoisesti tyttöä ja sain tytön. Olisi voinut käydä miten vain, olisin voinut jäädä vaikka ilman lapsia, mutta näin vain toivon. Toiveet ovat tunteita, joiden kanssa pitää pystyä elämään.



Ei se lapsen sukupuoli muuta kokonaan AP:n elämää. Sillä on vaikutusta, mutta sukuopuolesta riippumatta sulla voi olla yhteisiä mielenkiinnonkohteita, läheisyyttä ja mitä nyt ikinä pojan tai tytön kanssa.