Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
meille tulossa kolmas poika ja tuntuu että en halua koko lasta!
17.02.2010 |
Olen toivonut aina tyttöä ja nyt sain kuulla, että kolmaskin lapsni on poika. Ajatukseni ovat todella sairaita, mielenkiinto koko raskauteen meni samantien. Välillä jopa tuntuu, että en halua koko lasta!
Teidän, että tämä tunne väistyy ja tulen rakastamaan kolmatta poikaani aivan kuten edellisiäkin! Ellen jopa vielä vahvemmin. Mutta nämä hullut ajtukset saavat minut aivan masentuneeksi. Pitäisikö tällaisista fiiliksistä käydä jo juttelemassa ammattilaisen kanssa?
Näitä ajatuksiani ei tietenkään tiedä tosielämässä kukaan!!!
Kommentit (274)
Minulle taas oli pettymys ensin kun kolmas oli tyttö. 2 poikaa oli ennestään.
Neljäs onneksi oli sitten taas poika.
Ei se pettymys ole kuitenkaan haitannut. Kyllä tyttökin on ihana, mutta en nyt niin välttämättä olisi yhtään tyttölasta halunnut.
Mutta en nyt ole ehkä niin perinteinen tyttölapsen äitikään ollut ja tytöstä ei ole kasvanut perinteistä tyttöä. Kulkee isänsä kanssa autoa rassaamassa ja kalassa veljiensä kanssa ja on koko porukan kovin pelaamaan jääkiekkoa.
Hulluksi olisin tullut jos se olisi ollut joku rinsessakrumeluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olen katkera kaikille joilla on tyttölapsi. En pysty ymmärtämään miksi niin moni muu ihminen saa tässä elämässä mitä haluaa.
Arvaa miten katkera olen ollut niille kaikille joilla on lapsi. Enkä ole pystynyt ymmärtämään miksi niin moni muu ihminen saa tässä elämässä mitä haluaa.
Katkeruutta ei enää ole, kun on oma lapsi, mutta edelleen on joskus vaikeaa hyväksyä se, että toiset ovat saaneet lapsen niin paljon helpommin kuin itse.
se lapsensa hoidoilla saanut, joka ei ymmärtänyt - ja jonka ei ehkä tarvitsekaan ymmärtää
olisitte hommanneet sellaisen kiinasta.
Koska olen aina toivonut isoa perhettä. Kome lasta on ollut mieheni ja minun alkuperäinen päätös kasten lukumääräksi. MAtkalla on ollut monta muttaa, lapsettomuushoitoja ja keskenmenokin. Kyllä laspen saaminen on suuri lahja ja olen siitä kiitollinen, mutta samalla myös katkera siitä, että en koskaan saanut mitä toivoin. ap
minulle oli todellinen pettymys kun kuulin, että odotan 3 tyttöä, meinasin hommata obortin ja mieskin painosti siihen, lapsemme ovat olleet meille todellisia pettymysiä. 4 raskauden aikana kuulin taas odottavani tyttöä, meinasin kuolla häpeään ja inhoon, mutta onneksi vauva olikin sittenkin poika, eikä virheellinen tyttö.
nyt olen onnellinen pojastani, tytöt vain tulevat tuossa sivussa...
minulla on vain 3 tyttöa ja häpeän niitä kaikkia. häpeän sanoa kenellekkään, että minä olen epäonnistunut, en saanut poikaa, en antanut miehelleni poikaa.
tytöillemme ei ole ikinä ostettu pinkkejä vaatteita, eikä yhtään mekkoja.
kaikki lelulut joilla tyttömme leikkivät ovat autoja yms. ei yhtään nukkea. kiipeilevät puissa, harrastavat jalkapalloa ja korista, yms
tyttöni kalastavat, nikkaroivat ja rakentavat majoja. onneksi olemme saaneet tytöistämme edes poikamaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinkuin itse jossain viestissä tuolla kerroin, niin 60-vuotias anoppinikin vielä muistaa ettei saanut toivomaansa tyttöä. Sen asian kanssa joutuu elämään koko elämänsä, mutta asia pitää pystyä suhteuttamaan niin ettei siitä tule koko elämää hallitseva ja katkeroittava.
Mä ymmärrän poikien äitinä niin hyvin. Itsekin kauheasti vieläkin haaveilen tytöstä. Ja toisaalta haaveilen myös siitä että saisi lapsenlapsen joka olisi tyttö. Ihan kauhealta kuulosti, että joku oli saanut 7 poikaa lapsenlapsekseen. Jos minä poikien jälkeen saisin vielä lapsenlapsiksi poikia niin ajattelisin kyllä että minua jotenkin rankaistaan.
Mullakin on ollut kaikenlaisia vastoinkäymisiä, mutta tämä ei ole niistä helpoimpia. Oon sanonut monelle tutullekin että ehkä sitten joskus saan lapsenlapseksi tytön ja tämänikäisen suusta sitä pidetään kummana. Mutta sitä odotellessa.
Ja toivon myös mukavia miniöitä, jotka korvaisivat oman tytön ja joiden kanssa voisi oikeasti olla lämpimät ja mukavat välit.
mitähän pahaa on olen tehny jos saan vai tyttöjä, sitä kohtaloa en haluaisi, eikä varmasti kukaan halua.
tai jos omat tytöt saavat lapsikseen myös vain pelkkiä tyttöjä, eikö se olisi jo liian kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se kurja poika sairaalassa tyttöön. Paitsi jos se on vammainen, sitten ei mene läpi.
Olen kolmas neljästä tytöstä. Isäni yritti vielä äitiä saada tekemään viidennen lapsen "jos se vaikka olisi se kaivattu poika". Eipä tehnyt, ja isäni oli katkera tyttökatraastaan, sanoi sen ääneen..
Tiedän miltä tuntuu olla ei-toivottua sukupuolta :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitenhän tämä vaikuttaa parisuhteeseemmekin! Olen niin katkera (ainakin juuri nyt) että en halua nähdä enkä kuulla mitään perheistä joissa on tyttölapsia. Ja niitähän riittää miehen ystävissä. Olen aina ollut tosi ylpeä perheestäni ja miehestäni, meillä on ollut mielestäni täydellinen perhe. Nyt tuntuu, että se ei sitä todellakaan ole! Minä olen vain katkera kolmen pojan äiti! Mieheni ei ollenlaan ymmärrä näitä tunteitani ja luultavasti tämä johtaa vielä eroonkin... huoh
ap
En jaksanut lukea tätä ketjua loppuun asti, joten en tiedä, että ehkä käsittelittekin jo asiaa. Meillä on molempaa sukupuolta, itse salaa hiemantoivoin poikia, kun ei itse ole ollut prinsessa tyyppiä. Nykyisin olen tyytyväinen tytöstäkin, enkä jaksa lakata ihmettelemästä, miten samanlaisen kasvatuksen saaneet ovat niin erilaisia, sukupuolesta riippumatta.
Asia, miksi lähdin kirjoittamaan liittyy pojan asemaan. Mieheni on se kovasti toivottu prinsessa kolmen pojan jälkeen. Ja traumat ovat syvät edelleenkin. Äiti oli pukenut vauvan välillä vaalenpunaiseen ja pari kertaa kotona käyttänyt mekkojakin ja
täysin avoimesti näistä asioita meillekin naureskelee. Itsellä yleensä vain alkaa itkettämään tuo pikkupoika, jota yritettiin äidin taholta muuttaa pojaksi. Vieläkin huomaa, kuinka huonot välit miehelläni on asian sunteen äitiinsä ja tilannetta pahentaa vielä nykyään se, että kun meillä on myös tyttö, on hän anopille kaikki kaikessa ja poika saa olla vaikka ilman huomiota kokonaan.
Ajatelkaa oikeasti sitä lasta ja lopettakaa itsenne sääliminen, kun ei nyt tullutkaan sitä oikeaa sukupuolta olevaa prinsessaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mitenhän tämä vaikuttaa parisuhteeseemmekin! Olen niin katkera (ainakin juuri nyt) että en halua nähdä enkä kuulla mitään perheistä joissa on tyttölapsia. Ja niitähän riittää miehen ystävissä. Olen aina ollut tosi ylpeä perheestäni ja miehestäni, meillä on ollut mielestäni täydellinen perhe. Nyt tuntuu, että se ei sitä todellakaan ole! Minä olen vain katkera kolmen pojan äiti! Mieheni ei ollenlaan ymmärrä näitä tunteitani ja luultavasti tämä johtaa vielä eroonkin... huoh
ap
Ymmärtäisin että harmittaa 3 tyttöä, varsinkin jos mies olisi kovasti toivonut poikaa. Itseä olisi jo miehenkin takia harmittanut jos kaikki lapset olisivat olleet tyttöjä. Ja pelkäisin että mies olisi pettynyt perheeseensä bimbojen keskellä.
En ymmärrä miten ketään voi harmittaa kolme poikaa? Minä olisin vaan ylpeä aikaansaannoksistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eipäs nyt liioitella! Sairas taidan olla, ei nämä ajatukset minustakaan ihan terveiltä tunnu. Mutta en minä kahta edellistäkään poikaani ole tappanut, vaikka heistä tyttöä toivoinkin! :)
Oikein ovat rakkaita ja pois en vaihtaisi!
ap
ja olisin kyllä halunnut kokea tytönkin äitiyden. Selvitimme jo raskausaikana tulevan vauvan sukupuolen (siis se 3. poika) ja kyllä mäkin tein "surutyötä" luopuessani ajatuksesta omasta tytöstä.
Mutta älä sure, ihan varmasti tulet rakastamaan kolmattakin poikasi kovasti. Itse en mistään hinnasta luopuisi kolmesta komeasta pojastani.
Ymmärrän tunteesi, itselläkin 2 poikaa ja kolmannesta toivoisi kovasti tyttöä. Jollei kolmas ole tyttö, niin ilman tyttöä jää tämä nainen. :O
Mutta uskon rakastavani kolmatta lasta ihan yhtä paljon sukupuolesta riippumatta.
Jos tuntuu, että jäät jumittamaan liikaa noihin ajatuksiin, niin kannattaa jutella niistä jonkun kanssa. Tokihan suru ja pettymys täytyy käsitellä, mutta ei niihin saa jäädä vellomaan liian pitkäksi aikaa.. Eikä sukupuoli todellakaan ole syntyvän lapsen "vika"..
kun tämä meidän todennäköisesti kolmas tyttö syntyy maaliskuussa:DToivon edelleen että kätilön kommentti "näyttäisi että teillä ei mikään muutu",tosiaan oli väärä ja saan nähdä että saankin sen pojan.En silti ole varsinaisesti masentunut, en ole pettynyt tähän lapseen vaan lähinnä itseeni ja siihen että olin niin "varma"jo seksin ajoituksenkin suhteen että nyt se tulee..se poika, en osaa selittää tarkemmin:D
, mutta jaan kyllä tunteesi...
Tosin itse jo pelkäsin kolmatta odottaessani pettyväni, eli en edes selvittänyt asiaa etukäteen. Ja kun se kolmas poika tuli, oli se "pettymys" helpompi kestää kun se oli vain ohihäivähtävä hetki vauvan synnyttyä, "taas poika" ajatus. Mutta sitten ilo uudesta ihanasta vauvasta vei voiton.
No, toki asiaa sai käsitellä myöhemminkin - tuli ihan masennusta tms., piti käsitellä sitä "luopumisen" tunnetta / pelkoa ettei saakaan ehkä ikinä tyttöä.
Avauduin asiasta näilläkin palstoilla joskus, ja sain aika rumaa vastaanottoa.. :(. Tää asia on tosi tabu. OIs mielenkiintoista, miten osaisivat tätä neuvolassa käsitellä, jos puhuisit suoraan.
No, mun tapa olikin sitten kuitenkin se, että kun sitä suloista vauvelia sylissä pidin, niin aloin miettiä, että miksei vielä neljäskin. (Tai siis olin aina ajatelltu että neljäs mahdollinen mutta vasta myöhemmin "vanhoilla päivillä" - aloin ajatella että miksei jo nyt muutaman vuoden ikäerolla.)
Ja netistä löysin paljon tietoa ja vinkkejä tytön "tekemisestä", niitä sitten sovelsin vähän (en edes kovin tunnollisesti mutta tehtiin kuitenkin tää eri tavalla kuin pojat) - ja tyttö tuli :) !
Eli en tiedä voisiko se ajatus lohduttaa, että neljännen lapsen OPTIO säilyy - eri asia käyttääkö sitä sitten vai ei.
Mutta menetyksen tunne se jollain lailla on, jos/kun ei sitä toivomaansa tyttöä saa. Vaikka ois sata ihanaa poikaa niin aina sitä haaveilee jostain muusta.
Tosin se totuus on sitten vähän toista - tää tyttökin on kyllä aika poikamainen ärisijä ja tykkää vaan autoista...
enemmän se meidän kolmas poika rakastaa vaaleanpunaista ja hoitaa nukkeja ja on kiinnostuntu kaikista "ihanista" asioista :).
Esikoinen on tyttö ja on niin poikamainen... villi, kovaääninen, seikkailua ja vaaroja etsivä. Mitä kovempi meno ja mitä vaarallisempaa niin sitä parempi. Nyt 5v ja ilmestyi ekaa kertaa prinsessavaihe... Mutta mutta ne korut ja hepeneet ei muuta sitä luonnetta. Kaulakorut menee touhuissa poikki, vaatteet saa puhki... paikoillaan ei ole koskaan jne.
Entäs se poika... on hyvin rauhallinen. Kiharat ja pitkät hiukset. Kasvot hyvin tyttömäiset. On kyllä kiinnostunut autoista ja porakoneista jne. Mutta muutoin ei tykkää mistään kovasta menosta jne.
Että onkohan sillä sukupuolella väliä oikeasti? Lapset on niin erilaisia persoonia, olivat sitten tyttöjä tai poikia.
Alue: Aihe vapaa
Koska olen aina toivonut isoa perhettä. Kome lasta on ollut mieheni ja minun alkuperäinen päätös kasten lukumääräksi. MAtkalla on ollut monta muttaa, lapsettomuushoitoja ja keskenmenokin. Kyllä laspen saaminen on suuri lahja ja olen siitä kiitollinen, mutta samalla myös katkera siitä, että en koskaan saanut mitä toivoin.
ap