meille tulossa kolmas poika ja tuntuu että en halua koko lasta!

haluaisin tytön, kaksi poikaa jo on. Pitäisi mies taivutella vaan ekaks kolmosen tekoon ja sitteen vaan toivoa parasta.

Meillä on 2 poikaa ja kun aloin kolmatta lasta odottaa, ajattelin juuri noin. Onneksi ultrassa paljastui, että vauva on tyttö! olin niin onnesta sekaisin ja niin oli miehenikin ja ollaan tietysti edelleen, kun vauva on nyt kuukauden ikäinen =) Jos tämä kolmas ei olisi ollut tyttö niin olisimme yrittäneet vielä neljättä. Nyt ei sitten tarvitse enää neljättä lasta "tehdä". Jokaisesta lapsesta olen toivonut tyttöä ja kyllä olen onnellinen kun sen viimein sain =) Ehkä teidän vaan täytyy sitten vielä tehdä neljäs lapsi jos se vaikka olisi se tyttö?

Mä olen aina halunnut molempia, tällä hetkellä meillä on tyttö ja poika ja olen todella onnellinen ja ylpeä siitä.

Tilanteemme on erilainen mutta haluan kertoa siitä. Meillä on yksi lapsi, poika, nyt 3kk vanha. Mieheni sukuun on syntynyt pelkkiä poikia jo 20 vuoden ajan. Kun tulin raskaaksi, toivoin epätoivoisesti tyttöä. Olin aina kuvitellut itseni tyttölapsien äidiksi. Pettymys oli suuri kun kuulin ultrassa odottavani poikaa. Itkin asiaa monta päivää. Sitten kävimme vielä 4d ultrassa jossa tulokas edelleen todettiin pojaksi. MUTTA siellä näkyi myös munuaisissa vikaa ja sanottiin että lapsi on vakavasti sairas. Hän sairastaa kuolemaan johtavaa sairautta (arpkd). Tästä alkoi HELVETTi. Lapsemme olisi vakavasti sairas. Se että olin niin kiihkeästi toivonut tyttöä tuntui nyt aivan uskomattoman typerältä! Huoli pienestä pojastani oli ihan hirveää. Loppuraskauden kontrolliultrissa ihme oli tapahtunut: vauvamme todettiinkin täysintreveeksi. Synnytin ihanan, ihanan pienen poikamme, joka nytkin unissaan vieressäni tuhisee. Yhteenkään tyttöön en häntä vaihtaisi. Sanonta "aivan sama onko lapsi tyttö vai poika" todellakin konkretisoitui minulle. Se todellakin on aivan sama. Olen onnekas kun minulla on lapsi, terve lapsi.

Tilanteemme on erilainen mutta haluan kertoa siitä. Meillä on yksi lapsi, poika, nyt 3kk vanha. Mieheni sukuun on syntynyt pelkkiä poikia jo 20 vuoden ajan. Kun tulin raskaaksi, toivoin epätoivoisesti tyttöä. Olin aina kuvitellut itseni tyttölapsien äidiksi. Pettymys oli suuri kun kuulin ultrassa odottavani poikaa. Itkin asiaa monta päivää. Sitten kävimme vielä 4d ultrassa jossa tulokas edelleen todettiin pojaksi. MUTTA siellä näkyi myös munuaisissa vikaa ja sanottiin että lapsi on vakavasti sairas. Hän sairastaa kuolemaan johtavaa sairautta (arpkd). Tästä alkoi HELVETTi. Lapsemme olisi vakavasti sairas. Se että olin niin kiihkeästi toivonut tyttöä tuntui nyt aivan uskomattoman typerältä! Huoli pienestä pojastani oli ihan hirveää. Loppuraskauden kontrolliultrissa ihme oli tapahtunut: vauvamme todettiinkin täysintreveeksi. Synnytin ihanan, ihanan pienen poikamme, joka nytkin unissaan vieressäni tuhisee. Yhteenkään tyttöön en häntä vaihtaisi. Sanonta "aivan sama onko lapsi tyttö vai poika" todellakin konkretisoitui minulle. Se todellakin on aivan sama. Olen onnekas kun minulla on lapsi, terve lapsi.

Kaikkea hyvää Sinulle.

-ei ap-

Olettaisin asian olevan niin,että et ole surullinen siitä lapsesta,jonka kohta tulet saamaan. Et varmasti häntä keneenkään vaihtaisi eikä hän ole sinulle vastenmielinen tai ei-toivottu. Varmasti hän on yhtä rakas kuin kaksi edellestä poikaasi. Mutta, suret sitä menetettyä tyttölapsen äitiyttä. Suret sitä,ettet tule tyttöä saamaan,etkä sitä,että nyt saat pojan. Jos ymmärrät,mitä tarkoitan. Ja minusta olisi ihmeellistä,jos äiti,jolla on vain toista sukupuolta,ei haluaisi sitä toista. Tiedän,mistä puhun,sillä minulla on 10 poikaa ja kaikilla yksi sisko. Jokainen poikani on syntynyt odotettuna ja rakastettuna. Kuten myös ainokainen tyttömme. Siinä vaiheessa,kun vauvan käsivarsilleen saa,kaikki raskausajan tyttötoiveet unohtuvat.

on aivan normaalia toivoa tyttöä jos edellinen on poika ja varmasti kun saat ihanan terveen vauvan, olet onnellinen siitä että sait vielä mahdollisuuden tulla äidiksi. Kaikki ei sitä mahdollisuutta saa.

Jokaisesta toivoin tyttöä, varsinkin tokasta ja kolmannesta. Sukupuoli ollaan selvitetty etukäteen, joten aina olen käsitellyt "pettymyksen" tunteen ennen syntymää.



Kolmannen pojan syntymän yhteydessä tapahtui minulle jotain uskomatonta. En ole eläessäni rakastunut kehenkään niin nopeasti kuin kuopukseeni. Olin ja olen edelleen onnellisempi kuin koskaan. Nyt vauva on 6 kuukautta vanha ja voi että kun tuo veljeskolmikko on mahtava näky. :)

"järkyttäväksi kommentiksi". Siis häh? Pettynytkö siitä tyttövauvasta sitten olisi pitänyt olla, 2 pojan jälkeen?? Kun iloitakaan ei muka saanut. Mitään tunteita ei saisi tuntea?? Älytöntä!! Saako omastakaan sukupuolesta olla koskaan iloinen, jos ei lapsensa sukupuolestakaan saisi?



Tälläiset tekopyhät hurskastelijat: saako vauvastakaan iloita? Kaikkihan eivät voi saada vauvoja, joten sekin on sitten varmaan joltain pois?

niin tästä naurettavasta harmituksestani huolimatta olen kokenut elämäss suuria suruja. Esikoiseni on joutunut tehohoitoon ja hän on erityislapsi. Isäni on kuollut kun olin lapsi. Tässä raskaudessa oli todellinen huoli lapsen terveyden ja selviämisen puolesta rv 18.

SILTI vaikka olen kokenut sitä sun tätä ja oikeasti pelännyt lapsen terveyden puolesta niin, että siinä ei paljoa sukupuolta ajateltu, niin SILTIKIN itken silmät päästäni sitä tosiasiaa, että en saa koskaan tyttöä!!!! Ja olen katkera kaikille joilla on tyttölapsi. En pysty ymmärtämään miksi niin moni muu ihminen saa tässä elämässä mitä haluaa. Mutta minä en saanut kertaakaan tyttöä vaikka kolme kertaa toivoin!

ap

Monen elämä saattaa näyttää päällepäin täydelliseltä, mutta aika harvalla se sitä on. Turha kuvitellakaan, että kun olet kärsinyt elämään ihan normaalistikin kuuluvia surullisia asioita, niin nyt saisit jotenkin palkintona tytön. Joko tämä on provo, johon aika moni on lähtenyt mukaan tai sitten ap on tuntemistani ihmisistä eniten vain omaa napaansa tuijotteleva.

Koska olen elämssä monessa asiassa joutunut kärsimään (kaikkea en edes tänne viitsi kirjoittaa) niin ehkä juuri siksi olen ajatellut, että edes tässä perheasiassa minäkin voisin saada mitä haluan! En ole koskaan aikaisemmin ajatellut asiaa näin, mutta se taitaa olla totuus...

ap

kotimaisista adoptiovauvoista kova pula

olen pohtinut kovasti tunteitani ja kotonakin on tunteet myrskynnyt. Helpottanut oloa ei vielä ole, mutta olen tajunnut tämän olevan ohimenevää. On todellakin pieni murhe lapsen sukupuoli ja oikein hävettää siitä itkeä, mutta toisaalta omille tunteilleen ei mitään voi. Tunteet pitää kuitenkin elää ja käsitellä, näin pysyy varmasti selväjärkisenä pidemmän päälle.



Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka nyt tuntuu kuinka pahalta ja vaikka kuinka kauheita ajatuksia päässäni pyöriikään (kuten, että voi kun emme olisi koko lasta tehnytkään) niin kyllä se tunne heti muuttuu kun oma lapsi syntyy. On nyt "helppoa" olla toivomatta lasta kun en ole häneen vielä rakastunut, mutta sitten kun se oma tuhiseva vauva on kainalossa, niin eihän sitä kukaan enää siinä vaiheessa toivo, että voi kun se ei olisi ikinä syntynytkään. En minä ainakaan usko!



Tässä tätä vielä käsitellään ja työstetään... tunnelin päässä näkyy jo valoa :D



AP

niin en tiedä onko joku jo maininnut ap:lle asiasta, mutta mielestäni voi olla hyväkin jos et saa sitä tyttöä mitä niin kovasti halusit. Olen nähnyt parikin perhettä jossa äiti on halunnut vain tyttöä, ja sitten sen saatuaan tytär on selvästi eriarvoisessa asemassa veljeen nähden. Meilläkin mies haikaili jo ekasta tyttöä ja saikin pojan,tykkäsi tietysti kovasti mutta kun tuli kaksi tyttöä perään niin on huomattavasti enemmän hössöttänyt heidän kanssaan aina.



Tai toisena vaihtoehtona saisit tyttären ja huomaisin sen kasvaessa että onkin rasavilli joka ei mekkoja huoli vaan tykkää leikkiä autoilla ja painia :D Mulla on tällainen tyttö. Tykkää kyllä myös esim.nukkeleikeistä mutta mekkoja ja ponnareita ei huoli ja ääntäkin lähtee enmmän kuin meidän pojasta..eli ei ne kaikki rinsessoita ole..tämä likkaa osaa huutaa ja tapella,innostuu moottoripyöristä aina niitä nähdessään,kääk..



Ja muuten:en halunnut tuota kolmatta lasta alunperin koska kaksi edellistä vauvaa oli ollut niin rankkoja ja olivat vielä niin pieniäkin. Mutta hänpä vaan päätti tuplaehkäisystä huolimatta tulla ja toiveet keskenmenosta muuttui loppuraskaudesta hurjaan suojelunhaluun pikkuista kohtaan. Lopulta tämä olikin vauvoista se jolle olen osannut alusta asti leperrellä ja antaa aikaa. Eli kyllä se rakkaus lasta kohtaan sieltä vielä tulee,raskausajan masennus on melko yleistäkin.

Voi miten oli lohduttavaa kuulla, että meitä samassa tilanteessa olevia on näinkin paljon. Itselläni aivan samankaltainen tilanne kuin ap:llä. Kaksi poikaa jo on ja kolmannen sukupuoli varmistui lapsivesipunktiossa pojaksi. Tiedon saatuani olen ollut vihainen, pettynyt, katkera ja suorastaan menettänyt elämänhaluni täysin. En iloitse enää raskaudesta, suunnittelen jo puoli tosissani aborttia tai adoptiota. En tajunnut ollenkaan haluavani vain tyttöä, luulin haluavani vauvan. Tunteet ovat niin käsittämättömän voimakkaat, että olen aivan ymmälläni. Pidin jotenkin itsestään selvänä, että kolmatta kertaa ei voi olla niin huono tuuri, että vauva olisi poika. Olen myöskin toivonut jokaisesta tyttöä. Äitini ja erityisesti anoppi toivoivat tyttöä ja en pysty edes heille kertomaan suurta pettymystä, että taas palliperse! Anoppi on saanut toisen poikansa kautta kaksi tyttöä ja meidän pojat ovat hänelle aivan kuin ilmaa. Prinsessat sulattavat anopin sydämen ja hän kantaa heille selkä vääränä kaupasta vaatteita sun muuta tyttöjen krääsää. Vihaan myös poikien rajua käytöstä ja en voi ymmärtää miten tulen jaksamaan elämää neljän miehen kanssa. Olen jo nyt niin täynnä poikien elämää, että en jaksa edes ajatella, että kaikki poikien ongelmat on käytävä kolmannen kerran läpi!! Päiväkodissa ja koulussa pojat koetaan ikäviksi häiritsijöiksi - raskaiksi ja ei toivotuiksi ryhmässä. Herttaiset ja hyvin käyttäytyvät tytöt saavat aina kiitosta. Pojan äitinä tämä on raskasta kokea. Puhun myös omasta kokemuksesta, työskentelen koulussa.

on muuten HUONOSTI ja EI-HERTTAISESTI käyttäytyviä tyttöjä...Että kyllä niitä löytyy myös siinä sukupuolessa!

Olen aina toivonut tyttöä,ensimmäinen lapseni oli pitkän yrittämisen jälkeen ihme ja ihana poika. Toisesta lapsestani en edes tiennyt odotusaikana sukupuolta ja toinen ihana poika syntyi. Kolmannesta sain tietää sukupuolen ultrassa ja oli kyllä pettymys,mutta meni ohi siinä toivossa,että vielä yritetään sitä tyttöäkin.

Neljättä päätettiin harkinnan jälkeen yrittää ja alkuraskaus tuntui erilaiselta ja olin varma,että tyttö olisi tulossa. Tein jo suunnitelmia miten lajittelen poikien vanhat vaatteet kiertoon ja saan ostaa vaaleanpunaisia unelmia. Mutta...ultrassa näkyikin pallit,en uskonut vaan menin 4d ultraan. Selvä poika oli,en halunnut uskoa sitäkään,päivästä toiseen tuijotin ultran pippelikuvaa ja kuvittelin,että jos se onkin turvoksissa oleva pimppi,jossa klitoris töröttää. En voinut uskoa,että neljännen kerran VOI tulla samaa laatua,ettei edes vahingossa jo tyttökin tulisi. En muista niistä viikoista kovin paljoa,kai raskausajan hormoonitkin vaikuttivat,itkin,surin sitä etten koskaan saisi omaa tytärtä. Harmitti että jopa neuvolassa oli alkuraskaudessa sanottu vähän siihen malliin,että kait se tyttö sieltä nyt on tulossa. Jotenkin uskoin kaikkien puheet ja todella kuvittelin varmaksi että tyttö tulisi. Se pudotus sieltä vaaleanpunaisista pilvilinnoista oli todella raju. Koko ilo raskaudestani meni,halusin käpertyä yksikseni ja surra. Surin siis todellakin sitä mitä en koskaan tule saamaan eli tyttöä. Tiedän kyllä pojat ovat ihania ja erilaisia,mutta kyllä pojat silti on poikia! 15 vuotiaani kun tulee kädet moponrasvassa sisälle,niin siitä on naisellisuus kaukana. Tunnen todella itseni yksinäiseksi omassa perheessäni. Kekustelunaiheet kun väkisinkin pyörivät autoissa,mopoissa ym,jotka eivät mua kiinnosta yhtään!

Tunnen joka kerta piston sydämessäni,kun kaupassa tulee vastaan pieni tyttö tai kun ystäväni saavat tyttölapsen. Lehtien sivuillakin tuntuu,että joka kuvassa on äiti tyttärensä kanssa. Enää en lapsia saa,kun ikäkin alkaa tulla vastaan ja olen todella onneton siitä,että tytärtä ei ole. Onnellinen ja ylpeä olen pojistani,mutta se suru puuttuvasta on jotain kamalaa. Ja se miten koko suku ja tuttavat odottivat tyttöä ja tuntuu että olen pettänyt heidät,kun en sitä saanut aikaseksi. Onnittelut kahdesta viimeisestä pojasta ovat olleet "taas poikako" luokkaa ja se koskee!

hassua miten asian käsittely on mennyt eteenpäin. Edelleenkään en mitenkään kauheasti odota tulevaa vauvaa, se suurin into raskauteen meni ultran mukana, mutta en ole myöskään yrittänyt hoputtaa itseäni rakastumaan vauvaani. varmasti rakastun kun hän syntyy. Tässä nyt vaan elelen päivä kerrallaan ja katselen mitä tulevaisuus tuo tullessaan.



Pakkohan se on nyt vaan hyväksyä, että tyttöä en koskaan saanut tai tule saamaan, mutta kyllähän se menetykseltä tuntuu edelleenkin. Olen tajunnut, että suurin kriisi tässä on identiteetissäni, kun on aina luottanut siihen ja olettanut, että minusta tulee tyttöjen äiti. Nyt periaatteessa poden identiteettikriisiä kun en olekaan se ihminen aikuisena joka luulin aina olevani.



Hassua tämä elämä! toivottavasti masussa kuitenkin terve lapsi ja elämässään onnellinen!



AP

Minäkin olisin aivan rikki tuossa tilanteessa (vaikka ei se sitä rakkautta vähentäisikään). Minä vielä odottelen ko. ultraa tästä neljännestä. Esikoinen on kyllä (onneksi!) tyttö, 2 seuraavaa poikia. Ajoituksen perusteella meille olisi "muka ehdottomasti" tulossa tyttö, MUTTA silti pelkään. Toivon tyttöä niin kovasti (kuten muukin perhe). Toki meidän pojatkin ovat todella suloisia, mutta NIIN poikia. Kaikki tuntuu uhkuvan sitä testosteronia ja miehekkyyttä. Kaikki on yhtä ärhentelyä, autoja ja porakoneita ja aggressiivisia tappeluita. En jaksais enää enemmän tuota lajiketta.

ja se kolmas oli erilainen kuin 2 ekaa. Tavallaan tosi poikamainen mutta silti tosi herkkä ja rakastava ja hellä ja suloinen. Ja luonteeltaan minun kaltaiseni kun vanhempien poikien kanssa ei oikein yhteisiä kiinnostuksen kohteita ole ollut. Ja meidän ihmelapsi, melkein kaikessa mihin ryhtyy paras tai huippuhyvä. Ja 8v tykkää söpöistä pehmoleluista edelleen vaikka karate ja gormititkin on kovia juttuja:)

Tämän pojan jälkeen olen saanut vielä 2 tyttöä vaikka luulin etten koskaan saa tyttöä.

Pojatkin ovat erilaisia, mutta kasvatuksellakin on vaikutusta paljonko sitä pehmeää puolta saa kotona tuoda esiin. Vai tuomitaanko se tyttömäisenä ja ohjataan poikaa siihen testosteronihirmu-suuntaan.

että kolmas lapsi on tyttö, kahden pojan jälkeen

eikä me kumpikaan haluta enempää lapsia. Toisesta toivoin poikaa ja mies toivoi myös, vaikka kumpikaan ei uskaltanut asiaa ääneen sanoa. Tyttö tuli ja hetkellinen pettymys. Heti synnärillä kuitenkin tuntui, että en koskaan tätä lasta muuksi vaihtaisi.



Sitten tajusin, kuinka ihanaa on olla khden tytön äiti. (LUE TÄMÄ LOPPUUN) Mietin mielessäni kaikkia tuntemiani tyttöperheitä ja heillä oli kaikki niin hyvin. Pojilla/miehillähän on tilastollisesti paljon enemmän mm. rikollisuutta, päihdeongelmia, häiriöitä, mielenterveysongelmia jne. Mielessäni oli kuvitelma kahdesta kauniista, älyykkäästä ja menestyvästä nuoresta naisesta ja heidän onneellisista vanhemmistaan.



Nyt esikoiseni (siis tyttö9 ollessa 5v, hänellä on todettu lieviä asberger oireiluja. On psykologia, erityislastentarhanopea, fysioterapeuttia jne. Siis ASBERGER, joka on juuri POIKIEN "häiriö", kuten ADHD jne. Minun unelmat "täydellisistä" tytöistä kaatuivat.



Silti esikoiseni on aivan ihana "nero" ja luova tyyppi omine omituisuuksineen. Ja se kuopus taas, josta niin toivottin poikaa... Hän on juuri niin prinsessa, sopuisa, ja joustava kuin vain unelmissaan voi tytön kuvitella olevan!



Elämä yllättää! Ja opettaa, valtavasti!