Miten "häätää" 22-vuotias omaan asuntoon?
Tyttäremme on 22-vuotias opiskelija ja olen jo pari vuotta odotellut, että hän haluaisi muuttaa omaan asuntoon pois meidän nurkista, mutta ei! Olen yrittänyt vihjailla asiasta, mutta tyttö ei näytä tajuavan eikä kaipaavan itsenäistymistä. Mielestäni olisi jo se aika... En halua kuitenkaan potkia tyttöä pihalle ja rikkoa välejä, help!
Kommentit (46)
Jos annat asua ilmaiseksi niin ei mikään ihme ettei halua lähteä!
et ton ikänen asuu vielä kotona. mutta ei , täällä suomessa kaikkien pitäs muuttaa siinä 19v kun lukio on loppu.
mikä on ongelma ap? työkaverit vihjailee että joko teidän tiina on muuttamassa? eikö vieläkään!
kanssaan suoraan, mutta asialliseen sävyyn. Hänelle itselleen on parasta, ettei asu teidän nurkissa, vaan aloittaa oman elämän.
Mua aina hämmästyttää sellaiset, jotka eivät halua muuttaa vanhempien nurkista pois. Onhan se tietenkin yksinkertaista, kun ei tarvitse maksaa vuokraa ja ruokaakin saa. Kuulin vähän aikaa sitten eräästä tapauksesta, jossa (kuulemma ihan normaali) 24-vuotias poika muutti pois kotoa, eivätkä vanhemmat olisi sittenkään halunneet häntä päästää, vaan pyytelivät poikaa vielä jäämään.
mutta se johtuu asuntojen kalleudesta ja muutenkin siellä ollaan koko suku tiiviimmin yhdessä. Italiassakin mamman pojat asuvat yli 30 v kotona kun majoitus, ruoka ja pyykki pyörii...
Täällä Etelä-Euroopassa lähes kaikki 22 v:t asuvat vielä kotonaan.
mutta se johtuu asuntojen kalleudesta ja muutenkin siellä ollaan koko suku tiiviimmin yhdessä. Italiassakin mamman pojat asuvat yli 30 v kotona kun majoitus, ruoka ja pyykki pyörii...
Kyllä luonnossakin emo pökkää ne poikaset pesästään, jolleivat itse tajua lähteä.
Siis normaalistihin nuoret muuttavat pois ihan syystä; lähtevät vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan tai muuttavat yhteen poika/tyttöystävän kanssa. En kuitenkin ymmärrä, että miksi olisi pakko muuttaa jos opiskelee kotipaikkakunnalla? Paljon nopeammin sitä opiskelee ja pääsee työelämään, jos ei tarvitse ylläpitää omaa taloutta ja käydä iltatöissä! En toki tällä tarkoita, että nuoren pitäisi olla äiteen passattavana ja maksettavana, mutta paljon edullisempaa on silti maksaa vaikka äitille satanen opintotuesta ns. ylläpitorahaa kuin tosiaan muuttaa kilometrin päähän vain, että "saa/pitää asua yksin". Miksi hitossa?
Täällä Etelä-Euroopassa lähes kaikki 22 v:t asuvat vielä kotonaan.
Ei hänellä juuri ole tulojakaan. Tyttö on meidän viimeinen lapsi, 30 vuotta yhteensä olen nyt lapsia "passannut" ja haluttaisiin miehen kanssa jo asua kahdestaan ;)
ap
Eikö ne muka muuta muille paikkakunnille opiskelemaan?
sen vuoksi että kaikki muut vaihtoehdot ovat erittäin kalliita.
Ja onneks ekani haluski jo opiskelemaan lähtiessä pärjätä omillaan.Tietysti autetaan kun tarttee,mut kannustetaan pärjäämiseen.
Samoin toivon nuorempien kanssa tapahtuvan.Olihan se alussa hirveetä,mut nyt ku tulee itsenäisesti toimeen,ni oon esikoisestani tosi ylpee.
olleet jo 10 vuotta. tuettuja asuntoja ei ole, vuokra-asuntoja vähän ja myynnissä olevat kalliita hintakuplankin jälkeen.
meillä taas 16v tyttö kovasti haluaa muuttaa itsekseen, jotta olisi lähempänä koulua, joka ei muutenkaan ole kuin noin 20km päässä meistä. Tosin hän käy iltakoulua ja kulkuyhteydet ovat hieman hankalat. Me vanhemmat ei häntä päästettäis.
pian on tullut 2 vuotta täyteen ja saa muuttaa omaan kotiin asumaan.
Miten kotona asuva aikuinen edes pystyy järjestämään seurustelunsa? Ei tuon ikäinen halua, että vanhemmat oven takana kuulevat mitä huoneessa tapahtuu.
Kyllä se vain on parasta että täy-ikäinen pääsee nauttimaan omasta tuvast, omasta luvasta.
Ja vanhemmatkin pääsevät toteuttamaan itseään, kun ei tarvi enää pelätä, että joku heräilee hortoilemaan keskellä yötä ; )
tai seurustelu avittaa lähtöä. Sitä voi buustata vuokralla ja ateriamaksulla, 22 v saa jotain tukea mistä maksaa.
Siis normaalistihin nuoret muuttavat pois ihan syystä; lähtevät vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan tai muuttavat yhteen poika/tyttöystävän kanssa. En kuitenkin ymmärrä, että miksi olisi pakko muuttaa jos opiskelee kotipaikkakunnalla? Paljon nopeammin sitä opiskelee ja pääsee työelämään, jos ei tarvitse ylläpitää omaa taloutta ja käydä iltatöissä! En toki tällä tarkoita, että nuoren pitäisi olla äiteen passattavana ja maksettavana, mutta paljon edullisempaa on silti maksaa vaikka äitille satanen opintotuesta ns. ylläpitorahaa kuin tosiaan muuttaa kilometrin päähän vain, että "saa/pitää asua yksin". Miksi hitossa?
se on ainakin terveyttä irtautumista vanhemmista. Aloitellaan omaa elämää, opetellaan omaa talouden- ja kodinpitoa. Vaikka omille vanhemmilleni on ollut haikeaa, kun olemme lähteneet kotoa, he ovat olleet myös iloisia siitä, että pääsemme oman aikuisen elämän alkuun.
Kyllä mun mielestä ne usein (siis USEIN, ei aina), jotka asuvat vanhempien luona vielä kahden kympin jälkeen ovat hieman...rassukoita.
se on ainakin terveyttä irtautumista vanhemmista. Aloitellaan omaa elämää, opetellaan omaa talouden- ja kodinpitoa. Vaikka omille vanhemmilleni on ollut haikeaa, kun olemme lähteneet kotoa, he ovat olleet myös iloisia siitä, että pääsemme oman aikuisen elämän alkuun. Kyllä mun mielestä ne usein (siis USEIN, ei aina), jotka asuvat vanhempien luona vielä kahden kympin jälkeen ovat hieman...rassukoita.
onhan se tervettä, mutta onko se pakko tehdä juuri tuolloin? Siis ajattele nyt, vuosi - pari niin tyttö on valmistunut ammattiin ja pääsee työelämään. Eikö silloin olisi paljon otollisempaa muuttaa omilleen? Oikeastiko se vuosi tai pari tekee ressukaksi? Minusta se on vähän omituista, että Suomessa juuri siinä kriittisessä iässä on pakko muuttaa, siis rahallisesti kriittisessä. Kirjat maksaa koulussa, opiskelu on rankkaa ja aikaa vievää ja tuet on vuoden 1994 tasolla... Ellei mene töihin on joko otettava lainaa tai saatava vanhemmilta apua rahallisesti. Onko siinä oikeasti järkeä kun voisi vielä sen vuoden tai kaksi asua kotona, opiskella ahkerasti ja sitten lähteä? Ja itse olen lähtenyt 18-vuotiaana ja vieläpä ulkomaille, joten en nyt puhu itsestäni.
se on ainakin terveyttä irtautumista vanhemmista. Aloitellaan omaa elämää, opetellaan omaa talouden- ja kodinpitoa. Vaikka omille vanhemmilleni on ollut haikeaa, kun olemme lähteneet kotoa, he ovat olleet myös iloisia siitä, että pääsemme oman aikuisen elämän alkuun. Kyllä mun mielestä ne usein (siis USEIN, ei aina), jotka asuvat vanhempien luona vielä kahden kympin jälkeen ovat hieman...rassukoita.
onhan se tervettä, mutta onko se pakko tehdä juuri tuolloin? Siis ajattele nyt, vuosi - pari niin tyttö on valmistunut ammattiin ja pääsee työelämään. Eikö silloin olisi paljon otollisempaa muuttaa omilleen? Oikeastiko se vuosi tai pari tekee ressukaksi? Minusta se on vähän omituista, että Suomessa juuri siinä kriittisessä iässä on pakko muuttaa, siis rahallisesti kriittisessä. Kirjat maksaa koulussa, opiskelu on rankkaa ja aikaa vievää ja tuet on vuoden 1994 tasolla... Ellei mene töihin on joko otettava lainaa tai saatava vanhemmilta apua rahallisesti. Onko siinä oikeasti järkeä kun voisi vielä sen vuoden tai kaksi asua kotona, opiskella ahkerasti ja sitten lähteä? Ja itse olen lähtenyt 18-vuotiaana ja vieläpä ulkomaille, joten en nyt puhu itsestäni.
mutta mä koen, että se on luonnollinen aika lähteä kotoa. Joku jo tuossa sanoikin, että esim, seurustelu voi olla aika kummallista vanhempien luona asuessa, samoin muunlainen sosiaalinen elämä, koska vanhemmille on kuitenkin pakko tehdä tiliä jonkin verran menemisistä ja tulemisista, jotteivat nämä huolestu. Ja haluaako sitä sitten kutsua iskän ja äidin luo kylään kavereita, jotka ovat itse kaikki siinä tilanteessa, että asuvat omillaan?
Mun mielestä vanhempien luona asuminen voi pahimmillaan johtaa siihen, että jotenkin vieraantuu opiskelukavereista, koska elämäntilanne on tavallaan niin erilainen. Opiskeluajan pitäis mun mielestä olla myös sellaista vähän vapaampaa aikaa ennen kuin työelämä alkaa, eikä se välttämättä onnistu, jos asuu äidin ja isän silmäin alla. En olisi ainakaan itse voinut ikinä kuvitella, että olisin asunut vanhempieni luona opiskeluaikana, ja sovittanut saman katon alle minun yöjuoksuni ja epäsäännöllisen opiskelijaelämän ja heidän säännöllisen työrytminsä.
Jotenkin se vaan minusta kuulostaa siltä, että joku osapuoli ei osaa päästää irti, jos lapsi jää yli parikymppisenä asumaan vanhempien luo. En voi tälle tunteelle mitään.
Kauanko opinnot vielä kestävät? Voisiko asua sen aikaa? Maksaako omat kulunsa kai kuitenkin?