Kannattaako tässä tilanteessa edes harkita suhteen jatkamista?

kaikki asiat puhutaan halki ja luottamus rakennetaan uudelleen jne. Ihminen on erehtyväinen ja asiaa pohdittuani mieheni ansaitsee uuden mahdollisuuden.

Tuosta asunnon hakemisesta, etten usko sen olleen taktikointia. Sanoin miehelle kun kertoi uudesta naisesta jne, että en tule antamaan lasten tulla kyseisen naisen kotiin ja että saa tavata lapsia täällä niin kauan kunnes hänellä on oma asunto ja sanoin myös, että kun lapset on isällään niin miehen uus nainen saa pysyä poissa. Mies oli siinä samaa mieltä, ettei lapset kaipaa turhia muutoksia ja ettei vielä ole oikea aika esitellä hänen uutta naista lapsille. Mutta nyt mies ei enää hae asuntoa. Tai mies sai kyllä tiedon, että sopiva asunto olisi vapautunut ensi kuun alusta, mutta koska päätimme jatkaa vielä yhdessä niin asunnolle ei ole tarvetta.

Ja sinä joka totesit, että mies saa todella lämpimän kohtelun takaisin tullessaan, niin ei todellakaan. Nukumme (toistaiseksi ainakin) eri huoneissa ja seksistä miehen on turha haaveilla ainakaan vähään aikaan. Olen valmis yrittämään, mutta se ei tarkoita, että kaikki palaa heti ennalleen.

ap

Silti teko on niin paha, että minusta se vaatii mieheltäsi asian suhteen äärimmäistä avoimuutta jo lastenkin takia.

Tiedän pariskunnan, joka kertoi läheisilleen, että ihastuminen on toisen osalta tapahtunut ja asia on ollut jokseenkin vakava. Jopa mahdollisesta tulevasta erosta varoittivat. Kukaan ei tuominnut tätä pettänyttä kumppania, eikä tapahtunutta. Olen itse asiassa ylpeä heidän avoimesta tavastaan kertoa ongelmista. Se varmasti helpotti pariskunnan elämää. Varsinkin, koska heillä oli yhteinen lapsi. Lisäksi toimintamalli osoittaa, että he ovat kypsiä aikuisia, koska osaavat keskustella asioista niin keskenään, kuin myös luottavat tärkeisiin lähimmäisiin ihmisiin. Lähimmäisten tieto ja tuki ehkä auttoi heitä, koska ovat vielä tänä päivänä yhdessä ja ovat menneet elämässään eteenpäin. Itse asiassa en kokenut, että luottamus meni tähän petoksen tehneeseen kumppaniin, ennemminkin päinvastoin. Virheiden myöntäminen, joskus vähän avoimemminkin ja asioista avautuminen herättää luottamusta ympäristössään. Mutta ehkä ero olisi ollut edessä, jos vastaavaa avoimuutta ei olisi ollut. Ehkä yksin/kahdestaan taakan kantaminen olisi ollut liian raskasta.

Kyllä toki tämä asunnon hakeminen kuulostaa osittain ihan fiksulle ja miehesi on selkeästi punninnut lasten ja uuden naisen painoa vaakakupissa, mutta älä unohda itseäsi. Se voi silti olla niin, että liian vaikeat lastentapaamisjärjestelyt on nyt suhteenne jatkumisen peruste. Kannattaa asiasta todella keskustella. Asunnon etsiminen konkreettisesti, niin että hakemukset on laitettu ja asuntonäytöissä käyty, on jo todella iso askel uuteen elämään. Ehkä miehesi tarvitsisi olla erossa vähän aikaa ja ehkä se avaisi hänen silmänsä paremmin siitä mitä haluaa oikeasti.

Jos jatkatte yhdessä, tämä kylmyys (liittyen eri huoneissa nukkumiseen) myös saattaa pelottaa lapsia. Ei pidä aliarvioida lasten ymmärrystä. Jos tilanne on niin paha, että pitää asua eri huoneissa, saattaa lasten kanssa olla hyvä puhua asiasta. Varsinkin, jos ovat isompia. Juuri tätä tulehtunutta teidän suhde jatkossa on ja se on raskasta koko perheelle. Siksi tuo keskusteleminen niin avoimesti kuin on mahdollista on välttämätöntä. Tarvitsette tosi paljon tukea, luottamustukea ja keskustelutukea, että pääsette eteenpäin.

antaa turvaa, jos he saavat tietää esimerkiksi, että mummo ja ukki tietää tai vanhempien sisarukset, edes joku aikuinen. Tällöin heilläkin on mahdollisuus puhua vaikeista asioista luotettavalle aikuiselle.

Hän ihan oma-alotteisesti on kertonut lähimmille meidän tilanteemme ja he ovat suhtautuneet hyvin lukuunottamatta omaa äitiäni.

ap

Et olekaan nynny! Olet harkitsevaisen oloinen nainen. Mutta ei silti pidä ajatella, että se riittää.

Miehesi on jotain, mitä et ehkä halua ja vaikka olisit miten hieno ihminen, ei se riitä siihen, että perheonnenne säilyy. Ei pariterapia, ei kauniit sanat, ei aika.

Teot merkitsevät ja nyt sinä olet todistanut miehesi tekoja. Ne painavat todella paljon. Ja sinun sitoutumisesi perheeseen ei korvaa sitä, että miehesi on käyttäytynyt läheisriippuvasti, epäluotettavasti, epäarvostettavasti. Häneen ei voi enää luottaa! Ja vaikka sinä täällä sanot, että päätän yrittää luottaa, niin sen luottamuksen saaminen täysin takaisin ei onnistu tuskin koskaan, ellet sitten ole sulkemassa tunteitasi ja järkeäsi kuoresi ulkopuolelle. Ne jotka jatkavat petoksen jälkeen tulisi tämä tiedostaa. Että yhteinen loppuelämä on sen hyväksymistä, että toinen osapuoli ei ole kypsä. Toisen päässä viiraa. Tulet tavalla tai toisella huomaamaan sen, että luottamusta ei ole. Sikäli, kun et itse elä harhoissa.

Ja sinun on annettava myös itsellesi mahdollisuus ratketa asian suhteen. Voit ehkä jopa seota, koska et tiedä onko musta valkoista ja valkoinen mustaa. Kaikki mitä miehesi sanoo voi olla jotain muuta. Ja sen epäilyksen kanssa eläminen on äärimmäisen raskasta. Voi olla, että miehesi ei jaksakaan SINUA, koska sinä voit pahoin.

Sairautesi voi olla miehellisi herätin. Ja parannuksesi voi olla mahdollistava tekijä. Mutta teko on miehen ja vain hänen pääkopastaan kiinni. Ja siinä on kunnia kaukana. Kun sinä puhut seuraavan kerran ystäviesi kanssa. Sinun silmäsi kysyvät, näkeekö minusta, että meillä ei mene hyvin. Saatat tuntea alemmuutta yllättävissäkin tilanteissa, jopa kaupan kassalla. Tarkkailet näkikö miehesi sen toisen naisen ja miten se sitä katsoi.

Toivottavasti olet todella vahva ja omatuntosi on kuin rautaa ja pystyt elämään tarvittaessa pitkänkin aikaa pahan olon kanssa. Hanki ihmeessä ainakin itsellesi keskusteluapua. Ja minä sinuna näyttäisin näitä viestejä myös miehellesi. Hän voi tajuta asioita, mutta ei ehkä tajua, että sinä tiedät hänen olevan läheisriippuva tai muuten epäluotettava ihminen ja että sinulla on oikeus ottaa asia esille ja hänen on se kohdattava. Hänen on sitä tutkittava itsessään. Ja sinä tulet tarkkailemaan häntä pitkään.

Koska teillä on lapsia, niin keskusteluapu on ihan välttämätön! Tuossa nynny puolustus a, b, c kohdassa osoitat jo hieman, että vikaa on sinussa ja sinä et ole terve jos vain lähdet.

Ei mene niin. Sinä et ole tehnyt mitään väärin ja sinun ei todellakaan tarvitse hyväksyä tätä tekoa aikuisuuden varjolla. Ota tämä asia nyt mielestäsi pois.

Itse asiassa, jos jatkat suhdetta, joudut kestämään myös itsessäsi sen, että sinun tasosi on laskenut. Joudut hyväksymään rinnallesi miehen, jota et halunnut ja se on yksi vaikeimmista asioista. Parisuhteeseen jääminen ei ole itsessään mikään aikuismainen teko. Se on vaikea valinta, jossa sinun on huomattavasti vaikeampi esimerkiksi kasvattaa lapsiasi oikein. Nimittäin erossa sinun arvomaailmasi säilyy siltä osin, että joudut hyväksymään, että erot ovat mahdollisia ja joskus myös lasten parhaaksi. Mutta jäädessäsi suhteeseen sinä joudut tekemään hurjasti töitä, että epäluottamus ei siirry lapsiin, että he saisivat ne samat arvot, joita sinulla on. Sinun oma käytöksesi voi muuttua arvaamattomalla tavalla, koska rinnallasi on joku, joka horjuttaa sinua. Parisuhteen pitäisi olla voimavara. Kumppanin pitäisi olla tukena. Nyt teidän parisuhde on koetuksella ja tarvitset hurjan paljon voimaa, että jaksat elää elämää eteenpäin edes suurimmalta osin onnellisena.

Ole sinä avoin. Vaadi miestäsi kertomaan tilanteesta vaikka lähimmille ystäville, vanhemmille. Heidän tietoisuus asiasta voi auttaa ainakin siinä, että sinä saat lähimmiltä tukea ja et ole yksin tietoinen ja kanna taakkaa. Se voi olla myös voimavara mahdollisessa erossa. Miehesikin ehkä on rehellisempi itselleen, jos hän tietää, että muut tietää. Silloin hän saattaa tosiaan pistää suhteenne poikki, jos se perustuu vääriin asioihin. Mutta sehän on vain hyvä asia. Älkää jääkö kahdestaan hautomaan asioita.

Ei millään pahalla! Mutta oikeasti, sä meinaat kuolla ja mies "oirehtii" (onko miehesi aikuinen mies vai pieni poika?) lähtemällä toisen naisen matkaan? Siis mietis nyt vielä hieman tätä hommaa.

ja yhteistä taivalta on yli 20v takana, toivottavasti vielä monta vuotta edessäkin.

Olemme mieheni kanssa keskustellut tästä ja hän itse tosiaan jo alussa sanoi, että on valmis parisuhte ym. terapiaan sekä myös avioliittoleirille ja että hän ymmärtää, jos jatkossa ainakin alkuun haluan tarkistaa mm. hänen sähköpostit, tekstarit jne. Oikeasti siis tuntuu siltä, että mies oikeasti katuu ja että tuo todellakin olisi ollut ennemminkin oire jostain.

Olen tästä miehelleni kyllä kiukkunen, mutta lasten edessä en ole tunteitani näyttänyt. Lapsille on kyllä kerrottu, että äidillä ja isillä on aikuisten ongelmia ja vähän vaikeaa tällä hetkellä.

ap

niin kyllä minä sinuna harkitsisin jatkoa.

Kriisit (niin kuin tuo sairastumisesi) vaikuttaa ihmisiin eri tavalla, päälle vielä esim. ikäkriisi, niin ihminen voi käyttäytyä itselleen "vieraasti". Esim. juuri hakea sitä pakotietä menneestä ja ahdistuksesta uudesta suhteesta. Jos kyse olisi siitä, että on pettänyt jo useammin, en osaisi luottaa enää.

Kyllähän tuo miehen käytös loukkaisi. Kokeilisin parisuhdeterapiaa kuitenkin. Jos mies on heti ilmoittanut että on valmis siihen ja katuu niin sehän on jo aika hyvä alku.

ongelmia, jonka takia on mm. nukumme eri huoneissa. Emme todellakaan ole aliarvioineet sitä mitä lapset ymmärtävät. Viime aikoina kun on koettu paljon ikäviä asioita niin jo niistä on sen oppinut, ettei lapsilta pidä salata asioita vaan kertoa heille ikätasoisesti totuus.

Kun tästä kerroimme lähimmille tuttaville niin läheisin ystäväperheemme kertoi, että heidän yksi ystäväperhe oli miltein samanlaisessa tilanteessa. Tuo pariskunta päätti jatkaa yhdessä ja he ovat vielä nykyäänkin onnellisesti yhdessä ja tuosta on nyt aikaa 10v ja heillä se "toipuminen" vei yhteensä neljä vuotta.

En ennen tuon kuulemistakaan olettanut, että asiat korjaantuvat yhdessä yössä tai muutamassa kuukaudessa vaan että tämä vie aikaa.

ap

kaikki asiat puhutaan halki ja luottamus rakennetaan uudelleen jne. Ihminen on erehtyväinen ja asiaa pohdittuani mieheni ansaitsee uuden mahdollisuuden.

Tuosta asunnon hakemisesta, etten usko sen olleen taktikointia. Sanoin miehelle kun kertoi uudesta naisesta jne, että en tule antamaan lasten tulla kyseisen naisen kotiin ja että saa tavata lapsia täällä niin kauan kunnes hänellä on oma asunto ja sanoin myös, että kun lapset on isällään niin miehen uus nainen saa pysyä poissa. Mies oli siinä samaa mieltä, ettei lapset kaipaa turhia muutoksia ja ettei vielä ole oikea aika esitellä hänen uutta naista lapsille. Mutta nyt mies ei enää hae asuntoa. Tai mies sai kyllä tiedon, että sopiva asunto olisi vapautunut ensi kuun alusta, mutta koska päätimme jatkaa vielä yhdessä niin asunnolle ei ole tarvetta.

Ja sinä joka totesit, että mies saa todella lämpimän kohtelun takaisin tullessaan, niin ei todellakaan. Nukumme (toistaiseksi ainakin) eri huoneissa ja seksistä miehen on turha haaveilla ainakaan vähään aikaan. Olen valmis yrittämään, mutta se ei tarkoita, että kaikki palaa heti ennalleen.

ap

Silti teko on niin paha, että minusta se vaatii mieheltäsi asian suhteen äärimmäistä avoimuutta jo lastenkin takia.

Tiedän pariskunnan, joka kertoi läheisilleen, että ihastuminen on toisen osalta tapahtunut ja asia on ollut jokseenkin vakava. Jopa mahdollisesta tulevasta erosta varoittivat. Kukaan ei tuominnut tätä pettänyttä kumppania, eikä tapahtunutta. Olen itse asiassa ylpeä heidän avoimesta tavastaan kertoa ongelmista. Se varmasti helpotti pariskunnan elämää. Varsinkin, koska heillä oli yhteinen lapsi. Lisäksi toimintamalli osoittaa, että he ovat kypsiä aikuisia, koska osaavat keskustella asioista niin keskenään, kuin myös luottavat tärkeisiin lähimmäisiin ihmisiin. Lähimmäisten tieto ja tuki ehkä auttoi heitä, koska ovat vielä tänä päivänä yhdessä ja ovat menneet elämässään eteenpäin. Itse asiassa en kokenut, että luottamus meni tähän petoksen tehneeseen kumppaniin, ennemminkin päinvastoin. Virheiden myöntäminen, joskus vähän avoimemminkin ja asioista avautuminen herättää luottamusta ympäristössään. Mutta ehkä ero olisi ollut edessä, jos vastaavaa avoimuutta ei olisi ollut. Ehkä yksin/kahdestaan taakan kantaminen olisi ollut liian raskasta.

Kyllä toki tämä asunnon hakeminen kuulostaa osittain ihan fiksulle ja miehesi on selkeästi punninnut lasten ja uuden naisen painoa vaakakupissa, mutta älä unohda itseäsi. Se voi silti olla niin, että liian vaikeat lastentapaamisjärjestelyt on nyt suhteenne jatkumisen peruste. Kannattaa asiasta todella keskustella. Asunnon etsiminen konkreettisesti, niin että hakemukset on laitettu ja asuntonäytöissä käyty, on jo todella iso askel uuteen elämään. Ehkä miehesi tarvitsisi olla erossa vähän aikaa ja ehkä se avaisi hänen silmänsä paremmin siitä mitä haluaa oikeasti.

Jos jatkatte yhdessä, tämä kylmyys (liittyen eri huoneissa nukkumiseen) myös saattaa pelottaa lapsia. Ei pidä aliarvioida lasten ymmärrystä. Jos tilanne on niin paha, että pitää asua eri huoneissa, saattaa lasten kanssa olla hyvä puhua asiasta. Varsinkin, jos ovat isompia. Juuri tätä tulehtunutta teidän suhde jatkossa on ja se on raskasta koko perheelle. Siksi tuo keskusteleminen niin avoimesti kuin on mahdollista on välttämätöntä. Tarvitsette tosi paljon tukea, luottamustukea ja keskustelutukea, että pääsette eteenpäin.

vaikutat oikein kypsalta ja fiksulta ihmiselta. Hyva, etta pohdit asiaa ja olet (olette) avoimia.



Miten ikina asiat menevatkin - jatkatte sitten yhdessa tai eroatte - kaikkea hyvaa sinulle ja perheellesi!

sori vaan. Mutta en edelleenkään ymmärrä, miksi jatkat miehesi kanssa.

Minusta on todella hienoa, että yritätte vielä, se jos mikä osoittaa kypsyyttä toisin kun yleensä nykyään tehdään, että ensimmäisen vastoinkäymisen osuessa kohdalle niin suhde oli siinä, viis lapsista vaikka olisivat miten pieniä.

Ei se lapsista saa olla kiinni se jatkaminen. Pelkästään.



Ennen vanhaan myös äidit jäi suhteisiin, koska ei ollut tietoa, taloudellista vakautta, yhteiskunta ja perhe kiristi. Ei niistä lapsista välttämättä tullut terveitä. Oppivat väkivaltaa, agression kohdistamista muihin, eivät oppineet keskustelemaan, mutta sen sijaan oppivat nielemään mitä vaan.



Eli kyllä se suhteeseen jääminen on hyvin vaikea ratkaisu. Ei tässä tilanteessa voi moittia kuin kehittymättömillä aivoilla varustettua miestä. Äitiä tuossa viedään. Eikä ratkaisu ole helppo teki niin tai näin. Siitä piti mies huolen.



Ensimmäinen vastoinkäyminen ei ole välttämättä petos puolisolta. Yleensä isoista vastoinkäymisistä puhutaan, kun puhutaan sairaudesta, ihastuksesta (tunnetasolla), läheisten kuolemasta. Nämä ovat asioita, joita voi yhdessä kohdata ja käsitellä. Mutta pettäminen on toisen puolison isku vasten toisen kasvoja. Siinä sana yhdessä on kohtuuton. Ei voi puhua vastoinkäymisestä, vaan henkisestä väkivallasta.

Pettäminen ei missään nimessä ole vastoinkäyminen. Pettäminen on toisen puoliskon harkittu ja täysin omavaltaisesti tehty päätös loukata omaa puolisoaan. Miten sellaisen ihmisen kanssa voi edes kuvitella olevansa?

Ei se lapsista saa olla kiinni se jatkaminen. Pelkästään.

Ennen vanhaan myös äidit jäi suhteisiin, koska ei ollut tietoa, taloudellista vakautta, yhteiskunta ja perhe kiristi. Ei niistä lapsista välttämättä tullut terveitä. Oppivat väkivaltaa, agression kohdistamista muihin, eivät oppineet keskustelemaan, mutta sen sijaan oppivat nielemään mitä vaan.

Eli kyllä se suhteeseen jääminen on hyvin vaikea ratkaisu. Ei tässä tilanteessa voi moittia kuin kehittymättömillä aivoilla varustettua miestä. Äitiä tuossa viedään. Eikä ratkaisu ole helppo teki niin tai näin. Siitä piti mies huolen.

Ensimmäinen vastoinkäyminen ei ole välttämättä petos puolisolta. Yleensä isoista vastoinkäymisistä puhutaan, kun puhutaan sairaudesta, ihastuksesta (tunnetasolla), läheisten kuolemasta. Nämä ovat asioita, joita voi yhdessä kohdata ja käsitellä. Mutta pettäminen on toisen puolison isku vasten toisen kasvoja. Siinä sana yhdessä on kohtuuton. Ei voi puhua vastoinkäymisestä, vaan henkisestä väkivallasta.

saattoi hyvinkin olla ns. oire, kun oli todella lähellä, että menettää minut eikä mies sillon puhunut omista tunteistaan ym. vaan oli parhaansa mukaan tukenani ja lisäksi hoiti lapset. Ei tuo siltikään oikeuta miehen tekoa, mutta en vaan vois elää itseni kanssa, jos nyt eroaisimme. Varmasti miettisin loppuelämäni, että oisko meillä sittenkin ollut vielä mahdollisuuksia.

Sinulle, joka totesit, ettei arkemme ois romanttista, niin kyllä meillä osotetaan hellyyttä ym. myös ihan siinä arjessa, joka toki on välillä työntäyteistä.

En aio asettaa mitään aikarajoja, vaan jatkamme yhdessä ja käymme parisuhde- ja yksilöterapiassa jne. ja aika sitten näyttää miten meidän käy.

ap

kerran pettänyt ja lähtenyt, niin voi tehdä sen uudelleen. varsinkin, jos lähtöön syynä "ihastus". aika heppoinen peruste lähdölle.

itselläni ainakin tuo lähtö tykyttäisi takaraivossa aina ja miettisin miehen tekemisiä ja sitä, miten on voinut noin tehdä aivan yllättäen. luottamuspula jatkuisi luultavasti aina.

Toki ymmärrän että ap haluaa miettiä jne. Itse en vain yksinkertaisesti pystyisi olemaan sellaisen miehen kanssa enää. Joku satunnainen pano vielä menisi, mutta mies on ollut valmis jättämään sinut ja lapsenne ihastuksen vuoksi? Eikös se jos mikä ole heppoinen peruste?

niin kyllä minä sinuna harkitsisin jatkoa.

Kriisit (niin kuin tuo sairastumisesi) vaikuttaa ihmisiin eri tavalla, päälle vielä esim. ikäkriisi, niin ihminen voi käyttäytyä itselleen "vieraasti". Esim. juuri hakea sitä pakotietä menneestä ja ahdistuksesta uudesta suhteesta. Jos kyse olisi siitä, että on pettänyt jo useammin, en osaisi luottaa enää.

Kyllähän tuo miehen käytös loukkaisi. Kokeilisin parisuhdeterapiaa kuitenkin. Jos mies on heti ilmoittanut että on valmis siihen ja katuu niin sehän on jo aika hyvä alku.

Vaatii kypsyyttä ja aikuisuutta antaa anteeksi kun toinen pyytää ja katuu. Tulet kiittämään itseäsi tästä viisaudesta myöhemmin. Sinulle on nyt tapahtunut kauheita asioita ilman omaa syytäsi, mutta tulevaisuus on toivottavasti valoisampi kaikin tavoin.

Kaikki tekevät virheitä, myös miehesi. JOtkut virheet satuttavat enemmän, mutta kun aika kuluu, haavat paranevat.



Mielestäni on hienoa, että miehesi nöyrtyi ja pyytää sinua jatkamaan. Itse aikoinaan erosin miehestäni, ja huomasin tehneeni kauhean virheen. Olin kuitenkin liian ylpeä pyytääkseni takaisin, ja sain kärsiä siitä. Tosin viiden vuoden kuluttua palasimme yhtään, nyt yhteistä elämää on takana 12 vuotta. Mutta paljon enemmän sitä olisi, jos olisin heti tunnustanut virheeni.



Ja jos annat anteeksi ja pyrit unohtamaan, tee se sitten täydellisesti. Toki alussa pitää asiat selvittää, mutta niihin ei kannata palata jokaisen riidan yhteydessä, jos koskaan. Koska se on ainoa tie, millä suhteenne voi onnistua.



Tsemppiä sinulle ja onnea teille molemmille.

Niin käyttäkää se mahdollisuus,mutta hakekaa apua.



Jos itse olit vielä vähän aikaa sitten erittäin vakavasti sairas, on miehelläsi myös ollut varmasti erittäin kova kriisi, mitä ei ehkä ole voinut näyttää sinulle päin (ainakin näin ajateltuna on toivottavasti pyrkinyt tukemaan parantumistasi) Ehkä ne tunteet jotenkin tulivat pintaan ja hän teki irtioton, koska asia oli niin vaikea käsitellä. En puolustele pettämistä mintenkäänn, mutta ihmismieli on koukeroisempi kuin luulisi.



KÄykää ammattilaisen luona läpi sinun sairautesi, tämä suhde ja kaikki miuut isot ja pienet asiat, jotka vaikuttavat suhteeseenne. EHkä mies pelkää vieläkin menettävänä sinut ja alitajuiseti yritti ottaa tilanteen haltuunsa ja lähteä ennen kuin sinä lähdet?



Joka tapauksessa, teillä on lapsia ja he tarvitsevat joko toimivan ydinperheen tai vaihtoehtoisesti toimivan suhteen mjolempiin vanhempiinsa. Mitä ikinä teette, tehkää niin, että lapset kärsivät mahdollisimman vähän.



KÄykää tämä asia ja siihen johtaneet seikat perinpohjaisesti läpi ja sitten puntaroikaa, voitteko jatkaa yhdessä. jos voitte, jättäkä asia taaksenne ja katsokaa eteenpäin.

miehelle vielä tilaisuuden, jos sinullakin on tunteita häntä kohtaan.

takas kun on kerran jo lähtenyt!

niin minäkin! Hieman ylpeyttä naiset! Otatteko tosiaan takaisin tollaisen petturin? Mikä velvollisuus ap sulla on huolehtia siitä, ettei lapsistanne tule erolapsia, kun kerran miehesikään ei siitä välittänyt?

av-mamma

Mitä tarkoittaa suomenkielellä tuo "av"?

Erovanhempana neuvon, että yrittäkää vielä hyvät ihmiset, kun kerran teillä molemmilla tunteita on toisianne kohtaan! Puolisoni ei aikoinaan suhteen yhtäkkiä poikki pistettyään nähnyt eikä kuullut mitään muuta kuin oman mielipiteensä, ei auttanut asialliset sanani perheterapiapaikoista tms ja lapsen parhaaksi puheeni menivät kaikki kuuroille korville. Ei palannut ei. En ollut pyytämässä takaisin, mutta olisin ainakin halunnut keskustella ongelmista puolison kanssa ammattiauttajien tykönä, jos ei yhteenpalaamista, niin ainakin eron jälkeistä eloa molemmille helpottamaan ja sitä kautta lapsen parhaaksi. Turhaa oli kaikki yritykseni.

Koska teillä kerran vielä sydän sykkii, niin antakaa toisillenne paljon aikaa, keskustelkaa kaikki mahdolliset juurta jaksaen läpi keskenänne ja perheauttajilla, niissäkin pitää käydä monet kerrat. Keskustelkaa, keskustelkaa, keskustelkaa. Jos kummallakaan jää mitään hampaan rakoon, se voi jäädä vaivaamaan mieltä ja pulpahtaa esille vuosien kuluessa.

Ja muistakaa, lapset siitä eniten kärsivät, olipa kyseessä sitten ero tai huonosti onnistunut yhteenpalaaminen, jossa mikään ei muuttunut.

Lasten vuoksi suosittelen että otatte kaikki ongelmanne esille, ette piilottele mitään arkojakaan asioita, kuten edellä on jo neuvottu monien toimesta.

Kiirettä tämmöisessä tilanteessa ei tarvitse pitää. Kaikessa rauhassa vain.... unohtamiseen voi mennmä kauankin, mutta se voi kannattaa.... lapset ja lasten elämä ovat sen arvoisia!!

huolehtia, ettei lapsistamme tule erolapsia, mutta sen sijaan minusta minun on oltava varma, etten eroa liian heppoisista syistä ja aiheuta näin lapsille turhaa mielipahaa ja pakota sopeutumaan uuteen tilanteeseen jne. Olen nähnyt, miten monet lähipiirissämme ovat eronneet ilman sen suurempaa syytä, rakkaus on vain loppunut, todellisuudessa noihin suhteisiin on iskenyt arki ja on erottu kun ei ollutkaan enää yhtä ihanaa kun alussa. Noissa on joutunut tosi pienetkin pelinappuloiksi ja/tai vanhempien kiistakapuloiksi ja on mennyt vuosi tai kaks ja suurin osa näistä on palannut takaisin yhteen ja lasten elämä on taas mullistunut uudestaan.

Kuten joku muukin jo tässä ketjussa sanoi, niin tuo mieheni syrjähyppy/uusi suhde saattaa ennemminkin olla oire esim. siitä kun minä sairastin ja kävin todella lähellä kuolemaa. Yhä on olemassa pienen pieni riski, että sairastun uudestaan, mutta se on minimaalinen. Mies ei tuon sairastamiseni aikana näyttänyt omia tunteitaan vaan oli tukenani ja siitä oli todella paljon apua ja sen lisäksi hoiti lapset kun minä en siihen pystynyt.

Kyllä siis nyt kun olen asiaa miettinyt ja eri vaihtoehtoja punninnut niin olen tullut tulokseen, että yritämme vielä mieheni kanssa ennen kun eroamme. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että jos eroaisimme niin miettisin loppuelämäni, että oisko meillä ollut kuitenkin vielä mahdollisuus olla onnellisia yhdessä.

ap

takas kun on kerran jo lähtenyt!

niin minäkin! Hieman ylpeyttä naiset! Otatteko tosiaan takaisin tollaisen petturin? Mikä velvollisuus ap sulla on huolehtia siitä, ettei lapsistanne tule erolapsia, kun kerran miehesikään ei siitä välittänyt?

takas kun on kerran jo lähtenyt!

niin minäkin! Hieman ylpeyttä naiset! Otatteko tosiaan takaisin tollaisen petturin? Mikä velvollisuus ap sulla on huolehtia siitä, ettei lapsistanne tule erolapsia, kun kerran miehesikään ei siitä välittänyt?

Tuollaisiin vastauksiin sanoisin, että kukin miettiköön omalla kohdallaan ja tehköön niinkuin parhaaksi näkee. Ylpeydellä ei pidä olla mitään tekemistä tämmöisen kanssa. Sopiva määrä ylpeyttä on hyväksi, niin naiselle kuin miehellekin, mutta ylpeys ei sovi joka tilanteeseen, eikä jokaiselle. Ymmärrän kyllä, että tunteet kuohahtavat tuollaisen lukemisesta, en minäkään ihastu kuullessani että puoliso, olipa mies tai nainen, häipyy jättäen lapset ja puolison (tai vieden lapset, miten vaan). Mutta kannattaa myöskin miettiä omaa nenää ja kiukkuaan pitemmälle. Anna itsellesi reilusti AIKAA. Vaikka useita kuukausia. Ja MIETI kaikessa rauhassa mitä oikeasti haluat. Kyllä sinä sen sydämessäsi tiedät. Aikaa tarvitset esimerkiksi mahdollisen vihan haihtumiseen. Tai jos et nyt tunne vihaa miestäsi kohtaan, sellainen voi tulla jälkikäteen, ja siksi sitä kannattaa odottaa ja puida ja käsitellä se sitten aikanaan, sekä omassa sydämessäsi, että keskustelemalla juurta jaksain miehesi kanssa kaikki mikä kaivertaa mieltä.

Mikä velvollisuus ap sulla on huolehtia siitä, ettei lapsistanne tule erolapsia, kun kerran miehesikään ei siitä välittänyt?

Tuollainen neuvominen on aika ajattelematonta. Se voi ehkä sopia neuvojan elämäntilanteeseen, mutta ei välttämättä sille, joka saa neuvon. Kaikki ei ole mustavalkoista tässä maailmassa.

Miksikö puhun näin? No kun ne Lapset, Lapset, Lapset....

Lapset ovat varmasti tulevaisuudessa iloisia, kun/jos kuulevat äidiltään/sukulaisiltaan, että isä olisi palannut kotiin ja äitikin olisi halunnut pelastaa perheen, muttei voinut ylpeydeltään.....

että ok, tehdään niin että asutaan yhdessä esim. juhannukseen saakka, koska en ole varma pystynkö jatkamaan enää, katsellaan miten tämä sujuu ja sitten tehdään päätös.



Jos mies oikeasti välittää, niin tuo laittaa yrittämään... ja jos siis sinä edelleen rakastat... Ja jos tuntuu, että homma ei skulaa, niin oikeasti sitten mies pihalle.