Lue keskustelun säännöt.
7-vuotias tyttöni käytös on ihan mahdotonta, miten saan hänet aisoihin?
15.02.2010 |
Tänä aamuna taasen neiti kiukutteli ettei mene pesulle. Kun häntä pyytää tai käskee tekemään jotain, ei tee sitten yhtään mitään. Sanoo vain "en tee" tai "ei". Jatkuvaa nälvimistä ja solvaamista hänen osaltaa saa kuulla minä ja isosiskonsa. Kun hän saa kiukkukohtauksen (niitä on usein) siinä raikuu koko talomme ja neiti ei kuuntele silloin yhtään mitään. Kirkuu ja huutaa vain "mee pois" yms.. Säälin naapureitamme.
Hänelle ei auta jäähypaikat, tulee heti pois. Hän on aivan mahdoton.
Eilen illalla kiukutteli ettei mene iltapesulle, no pistettiin suoraan nukkumaan.
Perheneuvolaan en halua lähteä kun kuitenkin pallo lähtee niin nopeasti pyörimään ettei itsekään pysy perässä. Lisäksi pelkään, että toteavat tytön olevan niin vaikea ettemme pärjää hänen kanssaan ja ottavat huostaa.
Kommentit (120)
ja meillä toimii jäähypenkki/nurkka, keskustelu, etuuksien pois ottaminen , eli lähtee kännykät, koneet, pelit ja systeemit kävelemään jos hommat ei suju. Ihan vaan vinkkinä. Haistattelua ei kuulu, edes teinin suusta vaikka en edes hänen äitinsä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monasti olen hakannut päätäni seinään (kuvaannollisesti) kolmen "kovapäisen" pojan kanssa ja epäillyt omia lapsenkasvatustaitoja. Monasti olen kuullut "helppojen" lasten vanhempien suusta oivia kommentteja, jotka ovat entisestään masentaneet. Keltikangas-Järvisen kirjat ovat edesauttaneet minua ymmärtämään lapsiani paremmin ja ympäristön reagointitapaa. Mutta, sinä kiteytit koko homman muutamalle riville! :)
Kyllä meilläkin temperamenttia piisaa. Emme ole koskaan kuitenkaan laskeneet huonoa käytöstä temperamentiksi, vaan huonoksi käyttäytymiseksi. Sellaiseksi, josta tulee ikään sopiva rangaistus.
Minkä vuoksi pitää selitellä "temperamentilla" lapsen huonoa käytöstä? Miksi ette sano suoraan, että tavat ovat huonot, ei osaa ottaa muita huomioon?
Olen myös huomamnut, että huonosti käyttäytyvien lasten vanhemmat ovat usein ihan hukassa, miten lasten huonoon käyttäytymiseen suhtautua. Lapsi pompottaa pahimmillaan koko perhettä.
Kyllä meilläkin ollaan eri mieltä, paiskotaan ovia, mökötetään... Kaikki kuitenkin tietävät rajat: toisia ei nimitellä eikä kiroilla, väkivaltaisiksi ei käydä, tavaroita ei rikota. On tainnut jokainen lapsi vuorollaan kokeilla ja huomata, että tämä peli ei käy.
Eiköhän monessa perheessä tilanne muuttuisi, kun lopetettaisiin temperamentista puhuminen ja puhuttaisiin asioista niiden oikeilla nimillä. Toivon kyllä hartaasti, että omat lapseni eivät näihin yli-paapottuihin, huonotapaisiin temperamnettitapauksiin koskaan lankea.
Jotain on todella pahasti pielessä jos tuollainen käytös on normaalia! Itselläni on lapsia ja olen yksinhuoltaja, tunnen paljon erilaisia perheitä ja lapsia. Vielä en ole törmännyt vanhempiin jotka pitäisivät vastaavaa käytöstä "normaalina", ja antaisivat lapsen hyppiä silmille. Jos siihen ei puututa nyt niin turha on ihmetellä moniongelmaista murrosikäistä. Toisaalta luonne on myös periytyvää joten jos itse on ollut samanlainen ei ihme jos pitää sitä normaalina... Laittaisin koko perheen kunnon terapiaan.
Joo aika tutun kuuloista teksti sana Ei, on meidänkin arjaessa mukana. Niin iltahampaan pesuille lähdettäessä Ei, ei ja ei. Aamulla eskaan lähtö Ei, kaupalle lähtö Ei jne.. Onhan se aika rasittavaa, mutta olenpa kääntänyt asian päin vastoin, eli minunkin sanat ovat sitten Ei, Ei ja Ei. Vaikka toisaalta meidän aikuiset täytyy keskustella uhmakkaiden lapsemme kanssa, etsiä syy siihen kiukutteluun. Aina uhkaukset ja jonkun asian pois ottaminen ei auta. Meillä keskustellaan,neuvotellaan ja meillä puhutaan oikeilla nimillä. Mistä kiukku johtuu, kerrotaan että miltä toisesta tuntuu kun kiukuttelee, näytetään konkreettisesti jos äiti kiukuttelee samalla tavalla (meillä alkaa, usein nauramaan)Yleensä sieltä löytyy joku asia jonka takia sanat ei, ja kiukutteluiden syy on meillä usein ollut, pelottava asia josta ei ole halunnut puhua, vatsakipuja kasvamisen ,yötä esiintynyt(me ollaan muutettu, ja ikävä entistä eskaa kova, siksi kiukkua ja ikävää pitää purkaa, näillä lasten keinoilla. Kyllä me äidit jaksetaan,ymmärtää ja auttaa. Kukin omalla tavallaan. Toivon jaksamista ja tsemppiä sinulle lapsesi kanssa, aikaasa kutakin joka vuosi uudet jutut.
Meillä vanhemmat määrää tahdin ja lapset noudattaa niitä.Lapsi ei tiedä rajojaan muuta kuin oppimisen kautta jotka kehittyy vauvasta asti.Rajat on pidettävä. Liian vapaasta kasvatuksesta ei ole muuta kuin hallaa lapselle itselleen "oppii määräämään muita "ja on itsekkin ihan hukassa.Hyvä vuorovaikutus luo turvallisuutta ja luottamusta vanhempiin ja sitä myötä oppivat inhimillisyyttä ja hyvää käytöstä.Annan yhden neuvon sinä päätät ei lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ovat ainakin adhd- lapsilla tuhoontuomittuja ja aivan väärä tapa kasvattaa. Tosin jos lapsesi on helpompi, ne varmaan toimivat. Mutta jos lapsesi uhmakas tai muuten vaikeampi mistä syystä tahansa, tuolle linjalle ei kannata missään nimessä lähteä.
Tyttäreni on oikea mallilapsi: sosiaalinen, fiksu ja hyväkäytöksinen. Päiväkodissa hän saa aina suitsutusta hoitajilta ja omaa laajan kaveripiirin.
Poikani on suloinen ja superkiltti halutessaan, mutta osaa myös kiukuttelun, vetkuttelun ja jankuttamisen. Käytös on välillä todella omaehtoista ja tunteiden säätelyssä on vielä selkeästi vaikeuksia. Hän ei tottele eikä usko puhetta, kokeilee viimeiseen asti rajojaan.
Sama kasvatus on ollut molemmilla lapsilla, joten minuakaan tästä kaikesta ei voi syyttää. Ollaan käyty psykologilla sekä perheneuvolassa pojan kanssa, joten apuja on haettu. Jälkimmäinen paikka on kyllä ollut sellainen hymistelymesta, etten sieltä mitään apuja ole saanut, vaan enemmän on tullut aikaa hukattua kuuntelemalla niiden lässyköiden muijien lätinöitä. Mitään konkreettista neuvoa en ainakaan minä ole saanut pojan käytöksen hallitsemiseksi, joten en liikaa luottaisi siihenkään puljuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvästi huomaa täälläkin, että on äitejä, joiden lapset käyttäytyvät hyvin ja kuvittelevat sen olevan omaa ansiota. Jos toisten lapset käyttäytyvät huonosti, niin se on vanhempien vika. Ymmärtäkää nyt jo, että lapset ovat erilaisia, saman perheen lapset voivat käyttäytyä kuin yö ja päivä täysin samoilla kasvatusperiaatteilla. Ja mitä tulee neuvoihin "ole sitten liakinen" ja "jää sitten kotiin" onko se muka kasvatusta?? Sehän on passiivis-agressiivista syyllistävää käyttäytymistä.
Meillä 12-vuotias tyttö, jolle ei ole koskaan tarvinnut korottaa ääntään ja joka on aina "ymmärtänyt puhetta".
Nyt väännetään sitten päivittäin 8-vuotiaan pikkuveljen kanssa, joka haistattelee, haukkuu, naureskelee päin naamaa ja jankuttaa blaa blaa, jos yrittää saada asiansa puhumalla perille.
Tavallaan ajattelen, että onneksi sain tämän temperamenttisen lapsen. Jos häntä ei olisi, voisi olla, että olisin tietyssä mielessä kusi hatussa ja ajattelisin, että esikoisen moitteeton käytös ja "helppo käsiteltävyys" ovat jollain tavalla omaa ansiotani. Että näin niitä lapsia kasvatetaan, ottakaa mallia.
Nyt tiedän, että asiat eivät todellakaan mene niin. Voin vannoa, että tiedän tämän karvaasti, kun käymme päivittäistä vääntöä tämän nuoremman kanssa. Kyllä se on vähintään kerran illassa, kun ajattelen, että en jaksa enää tuntiakaan tässä talossa.
Ja kyllä - olen johdonmukainen, tiukka, vaadin hyvää käytöstä enkä ole millään muotoa pojan tossun alla. Siitä huolimatta näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannatan perheneuvolaan menemistä. Sieltä saa lasten kasvatukseen ammattihenkilöstön ohjausta, neuvoa ja ennenkaikkea tukea. Lapsen edun mukaista on vanhempien ymmärrys kysyä ja hakea ohjausta ja tukea ilman pelkoa syyllistämisestä. Asia saattaa vaikeutua jos käytös on yliampuvaa ja ylittää ns. normaaliin kehitykseen kuuluvan oikuttelun, mutta vanhempien rakkaus/rajojen asettaminen, johdonmukaisuus, kärsivällisyys jokapäiväisessä toiminnassa ovat lapsen turvallisuuden tunteen ja luottamuksen perusta. Mielestäni kannattaa mennä keskustelemaan ihan omankin jaksamisen vuoksi. Vie teiltä kaikilta paljon energiaa taistella jokaisesta aamusta lähtien samoista asioista, kun ohjausta ja neuvoja on saatavilla.
En tarkoita että lasta pitäisi alituiseen piiskata tms. Ei tarpeetonta väkivaltaa. Joskus tilanne menee kuitenkin niin hankalaksi että tukistaminen tai piiskaaminen pyllylle on ainoa vaihtoehto. Sitä ei tarvitse tehdä toista kertaa. Se sattuu vanhempaa yhtä paljon, mutta kannattaa.
Olen monesti pohtinut johtuneekop nyky ajan kasvatus,koulu ym.. ongelmat juuri siitä että ei haluta kurittaa. Itse olen saanut satikutia aika tavallakin ja traumoja ei ole jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 12-vuotias tyttö, jolle ei ole koskaan tarvinnut korottaa ääntään ja joka on aina "ymmärtänyt puhetta". Nyt väännetään sitten päivittäin 8-vuotiaan pikkuveljen kanssa, joka haistattelee, haukkuu, naureskelee päin naamaa ja jankuttaa blaa blaa, jos yrittää saada asiansa puhumalla perille. Tavallaan ajattelen, että onneksi sain tämän temperamenttisen lapsen. Jos häntä ei olisi, voisi olla, että olisin tietyssä mielessä kusi hatussa ja ajattelisin, että esikoisen moitteeton käytös ja "helppo käsiteltävyys" ovat jollain tavalla omaa ansiotani. Että näin niitä lapsia kasvatetaan, ottakaa mallia. Nyt tiedän, että asiat eivät todellakaan mene niin. Voin vannoa, että tiedän tämän karvaasti, kun käymme päivittäistä vääntöä tämän nuoremman kanssa. Kyllä se on vähintään kerran illassa, kun ajattelen, että en jaksa enää tuntiakaan tässä talossa. Ja kyllä - olen johdonmukainen, tiukka, vaadin hyvää käytöstä enkä ole millään muotoa pojan tossun alla. Siitä huolimatta näin.
Kiivas temperamenttinen lapsi ja yhteenotot ovat aikusien syytä. Helppo ja rauhallinen lapsi taas vanhempien taidokkaan kasvatuksen ansiota ;-)
Kerrotko miten toimisit tässä tilanteessa? Lapsi ei suostu syömään kuin pikkuriikkisen tai ei ollenkaan. Tätä jatkuu pidemmän aikaa. Kerrotko minulle miten hoitaisit tilanteen?
Aiemman kirjoituksesi mukaan ei voi toimia " asia selvä,ole hyvä, voit poistua pöydästä" asenteella, koska se on passiivis- agressiivista.
Odottelen ratkaisuasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monasti olen hakannut päätäni seinään (kuvaannollisesti) kolmen "kovapäisen" pojan kanssa ja epäillyt omia lapsenkasvatustaitoja. Monasti olen kuullut "helppojen" lasten vanhempien suusta oivia kommentteja, jotka ovat entisestään masentaneet. Keltikangas-Järvisen kirjat ovat edesauttaneet minua ymmärtämään lapsiani paremmin ja ympäristön reagointitapaa. Mutta, sinä kiteytit koko homman muutamalle riville! :)
Kehu lasta ja sano, että onpa hyvä kun sinulla ei ole nyt nälkä tai olipa mukava kun kuitenkin maistoit. Olet tainnut syödä vatsasi täyteen viime ruokailulla. Ja korjaat ruoat pois. Kenties kannattaisi myös selvittää miksi lapsi ei syö. Valitettavan usein totaalikieltäytyjien taustasyyksi löytyy jokin ruoka-aineallergia joka tulkitaan kiukutteluksi... En ole tuo 51 vaan sivustaseuraaja.
] Jos äiti kävis terapiassa niin lapsikin selviäis paremmin tulevaisuudessa, äiti se pitää muuttaa eikä lapsi kestämään äitiä!!!!
[/quote]
Kaikilla oli vaikeuksia lapseni kanssa, minut lähetettiin terapiaan. Kahden vuoden terapiakäyntini jälkeen todettiin, että lapseni on huonokuuloinen. Lapsi sai kuulokojeet ja niin alkoi elämä sujua, lapsi oppi keskustelemaan vastavuoroisesti, ei enää kiroillut ja lyönyt.
Onko tullut mieleen, että isä ei ole vastuussa samalla tavalla lapsen kasvatuksesta vaan "lellii". Käykö lapsi vain viikonloppuina tai lomilla isän luona? Jos näin on, niin ymmärrän. Kannaisiko ottaa perheneuvolan kanssa palaveri, jossa on myös isä mukana. Kyllä hänelläkin on vastuu yhtä lailla ja isä on saatava ymmärtämään se. Lapsilla on oltava rajat, joten koeta jaksaa.
Meidän perhe toimii lievästi kehitysvammaisen ADHD-Autismi-Asperger pojan sijaisperheenä.
Rajojen kokeilu ja aggressiivinen käytös aikuisia ja muita lapsia kohtaan on arkipäivää.
Kivojen asioiden rajoittaminen on ainoa toimiva keino.
Television katselun ja pelien pelaamisen kieltäminen
toimii meillä ainakin hyvin.
Muutenkin television katselussa ja pelien pelaamisessa on normaalistikin aikaraja.
"Pakkoulkoilua" joka päivä parissa erässä.
Samaan aikaan nukkumaan joka ilta.
Vaikka on kehitysvammaisesta kysymys "haistattelua, tavaroiden heittelyä, ym.
ei meillä missään tilanteessa hyväksytä.
Olemme huomanneet myös, että liiallinen karkkien ja muiden makeiden herkkujen syöminen lisää levottomuutta ja huonoa käytöstä.
Raivotilanteissa aikuisen pitää pitää "pää kylmänä".
Aikuisen koko ajan hallittava tilanne. Ei saa mennä lapsen raivoon ja nimittelyyn mukaan.
Meillä usein lievimmissä tilanteissa auttaa "viimeinen varotus" sääntö.
Ensin kielletään, sitten on viimeinen varoitus.
Jos ei sekään auta siirretään omaan huoneeseen vähäksi aikaa miettimään.
Kun tilanne on ohi alkää unohtako vaatia lapselta
anteeksi pyyntöä. Se on tärkeä, että lapsi oppii oikean ja väärän käyttäytymisen eron.
Kun asia on sovittu siihen ei
enää uudelleen palata.
Tsemppiä
annoit juuri neuvon, että lapsen ei tarvitse syödä. Niin minäkin ajattelen. Mutta 51 kokee sen erilailla. Hänen mielestään ei ole kasvattamista..
Mites 58 hoitais tilanteen jossa 7 v ei suostuisi pesulle?
Jos keskustelu ja kasvatus aloitetaan vasta 7-vuotiaiden kanssa, niin ei ihme, että vaikeuksia tulee. Lapsille on puhuttava ja annettava ne rajat jo paljon aiemmin, vaikkei olisi tarvettakaan. JOS lapsi on jo 7-vuotian, niin käytökseen vaikkuttavat jo kaverit, jotka hekin pitäisi siis ottaa 'puhutteluun' ja ojennukseen eli toisin sanoen tehtävä on mahdoton. - Kun kulkee marketeissa ja katselee kirkuvia äitejä, jotka raahaavat paljon pienempia lapsia kädestä, lapsen lennellessä puoli ilmassa, niin uhmaa siitä kasvaa lapseen - tahdoimmepa tai emme. Kiellot ja käykyt eivät auta, ellei koskaan ehdi selittää syytä 'miksi'.