7-vuotias tyttöni käytös on ihan mahdotonta, miten saan hänet aisoihin?

Neiti on vaikeassa uhmaiässä!! olet varmaan kokeillut vaikka mitä ,että asiat menisivät etennpäin. minulla on 11v tyttö hän sai kanssa vähän samalaisia kohtauksia,oletko ajatellut,että

käskyt ärsyttää ja jatkuva puhe. Hän tietää miten täytyy toimia!! Ole ihan hiljaa ja tee omia töitä katso miten neiti reakoi, vaikka neiti huutaisi,niin älä reakoi mitenkään ole läsnä!! Pienistä asioista kehu häntä (minä uskon että olet hyvä äiti)

Lapsi oppii käyttäytymisen ympäristöstään. Persoona ja tempperamentti ovat pohjalla, mutta vahvistamalla negatiivisia piirteitä ne voimistuvat ja taas toisaalta vahvistamalla tahdottua käyttäytymistä oppii niitä tapoja.

Haastavan 8 v tytön (apserger) ja 2 poikapuolen äitinä kokemusta kahdesta lähestymisestä. 8 v kanssa on ollut käytössä "jäähypenkki", piteleminen, syy -> seuraus suhteen opetus (hyvästä hyvää huonost käytöksedstä poistuu lelut/tv jne) tärkeintä on selittää miksi mitäkin tapahtuu. Nyt tyttö on päivänpaiste ja osaa pyytää anteeksi kun pinna palaa jne.

Poikien kanssa joiden oma äiti suosii "vapaata mallia" jossa rajoja ei pidetä, uhkaillaan ilman uhkauksen toteutusta, saa pelat mitä haluaa, saa käyttäytyä ja raivota - niin ja huudetaan tyhjiä uhkauksia takaisin on tulos haistatteleva 10 v poika, joka valehtelee ja jolla on pelkotiloja. Meillä ollessa parin päivän jälkeen hän on kuulemma ihan erilainen kuin äidillään (raportoi vanhin). Eli tulee turvan tunne ja muistaa taas syy seuraus suhteen.

Me kun ollaan kaikki laumaeläimia ja laumalla pitää olla johtaja... ja paikat haetaan sillä mitä tapahtuu jos johtajan silmille hypitään...

Temperamentilla on erittäin suuri merkitys. On ihan selvää, että niiden vanhempien, joilla ei ole tästä omakohtaista kokemusta, on sitä vaikea ymmärtää. Ja tarkoitan nyt todella myrskyisiä luonteita, en lievästi tai keskilievästi oikukkaita tms.



En ole itse havainnut pojassani mitään sellaista, jonka johdosta ajattelisin hänen olevan jotenkin "ymmärrystä vailla" tai diagnoosin tarpeessa. Hän ymmärtää kyllä ja tietää tasan tarkkaan mistä milloinkin on kyse, kun välimme kuohuvat. Kyse on enemmänkin siitä, että hänellä tunne ja reaktio tulevat ensimmäisenä asiassa kuin asiassa. Pohdinta ja arviointi vasta jälkijunassa. Ja voin vakuuttaa - meillä nämä reaktiot ja tunteet ovat joka kerta elämää suurempia.



Tästä sanailusta ei varmasti ole sen suurempaa käytännön apua alkuperäiselle kirjoittajalle, mutta itse suhtaudun ilmiöön siten, että tämä on nyt tätä - sen aikaa kun sitä kestää. Uskon siihen että sosiaalista ja "aivotoiminnallista" kypsymistä tapahtuu kuitenkin vääjäämättä jokaisen temperamenttityypin kohdalla.

Onko sama asia sanoa "no, ole sitten syömättä ja kuole nälkään" (vrt. ole sitten likainen ja toivottavasti kaverisi ei huomauta että haiset) ja sanoa "hyvä, että edes maistoit, ei tarvitse syödä enempää jos ei ole nälkä (mutta muuta ruokaa ei ole tarjolla)"? Mielestäni ei.

Laitoit tosi negatiivisia sanoja suuhuni. Ei varmasti kukaan puhunut kuolemalla uhkailemisesta tai muutenkaan asian esittämisestä tahalleen kielteisesti tai ärtyneesti.



Tuonkin käänsit tuon pesujutun. No, saahan näitä sanoja väänneltyä ja käänneltyä mieleisekseen. Toiset kääntävät negatiivisesti ja toiset positiivisesti.

Meillä 2x 10v tyttö ja poika eikä mitään ongelmia kun lapsilla terve kunnioitus vanhemiaan kohtaan. Kyllä keinoja on. JOKA RAIPPAA SÄÄSTÄÄ, SE LASTANSA VIHAA. Voitte vanhemmat katsella syvälle peiliin ja miettiä mitä meni vikaan kun lasta torutaan soo soo ei noin saa tehdä. Sääliksi käy!!!!!!!!!!

Ois varmaan kannattanut aloittaa heti vauvasta alkaen,tottelevaisuuskoulutus, ei olis nyt vaikeuksia. Nyt taitaa olla keinot jo aika vähissä. Kyllä "vauvaikäiselle" voi sanoa ei ja pitää siitä kiinni, eikä lepsuile. Tässäpä on lopputulos.

Kunnon selkäsauna, tukkapölly ja opettajan puuttuminen jokaiseen kolttoseen sekä henkilökohtainen vanhemman( mieluummin miehen) puhuttelu auttoi hyvin aikaisemmin.

Vanhempien kunnioitus voidaan kuitenkin rakentaa oikealla kasvatuksella ilman tukkapöllyä, remmiä tai nurkkaan panemistakin.

Kasvatuksen jättäminen kadulle, ystäville tai juopottelevalle iskälle johtaa kirkumiseen, vanhempien vastustamiseen, uhmaan ja halveksuntaan.

Kysymys on silloin lapsen heitteillejätöstä!



"Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee" on sellainen kansanviisaus ettei sitä mikään vapaa kasvatussoppi voita!

Kurittaminen, rajojen asettaminen ja rangaistukset eli sanktiot ovat parasta rakkautta, mitä vanhemmat voivat lapselleen antaa. Lapsi myös kokee sen huolehtimisena. Lapsi suorastaan odottaa sitä ja testaa vanhempiensa rajoja. Ellei niitä ole niin seuraukset ovat selvät: Villiintynyt lapsi!

Kunnon justiina.. Kotoisin perähikiältä

4 lapsen äitinä voi vain sanoa, että lapsissa on ISOJA eroja. Yhden kanssa kaikki sujuu kuin tanssi, toisen kanssa väännetään joka asiasta. Ja turha tulla sanomaan, että sitten rankaisua ja tv:n tai pleikkarin kieltoa, entäs sitten kun nekin on tehty, eikä siltikään auta?



No, meidän vaativalle 8-vuotiaalle tepsii parhaiten, kun jättää ns. rauhaan temppuilutilanteissa. Yleensä selostan rauhallisesti, mitä kuuluu tehdä tai miten hänen käytöksensä oli huonoa (lapsi todellakin tajuaa sen itsekin) ja lähden vaan pois. Saattaa kiukutella huoneessaan ja huudellakin, mutta en reagoi. 15-30 min päästä tulee pois ja on kuin eri ihminen. Joskus tulee pyytämään anteeksi, mikä on kehitystä.



Olen kokenut äitinä täydellisyyden hetkiä, kun muiden lapsen kanssa olen "onnistunut" ja sortunut neuvomaan muita. Mutta tämän vaativan kanssa taas tunnen joskus itseni täysin epäonnistuneeksi.



Suosittelen perheneuvolaa, lapsi huomaa, että olette tosissanne. Ja siellä ulkopuolisen läsnäolo voi herättää hänet.

Voimia sinulle jaksaa tyttösi kanssa ja samoin muille vanhemmille :) Minullakin yksi helppo lapsi ja toinen haasteellisempi temperamentiltään. Se mikä toimii yhden lapsen kanssa ei välttämättä toimi toisen lapsen kanssa. Ison avun olen saanut Liisa Keltikangas-Järvisen temperamentti kirjoista. Kun olen perehtynyt haasteellisemman lapsen temperamenttiin, on ollut helpompi ymmärtää hänen käytöstään ja löytää keinoja ongelmatilanteisiin. Perheneuvola on myös hyvä paikka. Yleisesti toivoisin näihin keskusteluihin enemmän ymmärtäväistä tsemppihenkeä kuin toisten tuomitsemista. Ollaan avuksi toinen toisillemme, vaikka näin virtuaalisesti :)

En tarkoita että lasta pitäisi alituiseen piiskata tms. Ei tarpeetonta väkivaltaa. Joskus tilanne menee kuitenkin niin hankalaksi että tukistaminen tai piiskaaminen pyllylle on ainoa vaihtoehto. Sitä ei tarvitse tehdä toista kertaa. Se sattuu vanhempaa yhtä paljon, mutta kannattaa.

Olen monesti pohtinut johtuneekop nyky ajan kasvatus,koulu ym.. ongelmat juuri siitä että ei haluta kurittaa. Itse olen saanut satikutia aika tavallakin ja traumoja ei ole jäänyt.

Miksi tätä ei ymmärretä, että tuosta muka niin viattomasta tukistamisesta voi tulla myöhemmin todellinen ongelma, kun lapsi tajuaa, että kun oikein hermostutaan eikä mikään muu auta niin silloin käydään käsiksi ja lyödään. Miksi toiset vähättelevät pientäkin ruumiillista kurittamista? Se on pahoinpitelyä ja kielletty laissakin. Jos muut keinot eivät tepsi, niin vika on kasvattajan.

kyllä ton ikäisen ylimääräinen kiukuttelu yms

on ihan vanhempien syytä,vika

nykyajan naiset,miehet ei osaa kasvattaa lasta.

pakollinen koulu pitäisi olla vanhemmiksi haluaville,koiria haluaville yms niin varmaan vähän edes olis paremmat mahdollisuudet lapsella selvitä tästä maailmassa.koulua tarvii käydä kun tahtoo ajaa autoa,mutta kuka tahansa saa pökkiä lapsia maailmaan ja tehdä tai olla tekemättä(kasvattattamatta) niitä mitenkään.

...on viranomainen ja voi olla yhteydessä sosiaalitoimeen. Ja oman kokemukseni kautta sosiaalityöntekijät aika helposti lähtevät kiireellisen huostaanoton tai muun vastaavan pelottelun tielle. Itse otin sisnisilmäisesti sossuun yhteyttä lapseni vaikeuksissa ja melkein menetin hänet. Siitä viisastuneena käytän kyllä kaikki muut apukeinot ensin, enkä sittenkään enää koskaan aio olla sossujen kanssa tekemisissä.T. Hyvin peloteltu

Älä huoli. Perheneuvola ei huostaanota ketään. Ne ovat paikkoja, jossa koko perhe saa apua ja neuvoja nimensä mukaisesti. Silti kannattaa tarttua asiaan nopeasti. Seitsenvuotiaan saat vielä otettua kiukkukohtaukssessa syliisi, mutta entäs kun neitinne on viisitoistavuotias?

Työskentelen yläkoululla ja näen päivittäin näitä oppilaita, joilla oma tahto ja sen toteuttaminen ovat karanneet kaikkien käsistä. Kannustan sinua: Toimi nyt. Ole tiukka. Rajaa tilanteita, joissa on mahdollisuus valita. Käytä selkeitä pelisääntöjä. Ole luja ja ennen kaikkea: älä anna periksi.

ONKO TYTTÖ KASTETTU ? Jokaisessa tapauksessa äidin rukous auttaa. Se on niin tärkeä aihe... Tehän näette itse minkäläinen on nykyään maailmaa.Menkää kirkoon.

8-vuotias rupesi yhtäkkiä saamaan hillittömiä raivokohtauksia joka päivä. Käytös oli ihan epätyypillistä kyseiselle lapselle. Juuri tämä lapsistamme oli ollut se porukan hauskuuttaja ja aina iloinen/tyytyväinen. Raivokohtaukset olivat sellaista kaksivuotiaan itkupotkuraivaritasoa, mutta 8-vuotiaan voimalla.



Raivokohtauksia kesti pari viikkoa ja olin tosi loppu fyysisesti ja henkisesti. Välillä lasta oli pidettävä väkisin kiinni ettei olisi satuttanut itseään/muita tai hajottanut tavaroita. Koin olevani tosi huono äiti, kun en kyennyt ratkaisemaan tilannetta. En antanut periksi, mutta en löytänyt keinoa auttaa lasta hallitsemaan tunteitaan. Lapsi ei itse osannut kertoa syytä raivoamisilleen ja kertoi ettei pysty estämään raivokohtausta, vaikka olisi päättänyt ettei tänään menetä hermojaan.



Eräänä iltana sitten pidin taas raivoavaa lasta sylissä väkisin ja rupesin itkemään. Selitin lapselle, että äiti ja isi ei oikeasti tiedä enää mitä sinun kanssasi täytyy tehdä. Että meidän on pakko huomenna heti soittaa aika johonkin lääkäriin joka auttaa meitä. Että tää ei ole normaalia enää. Raivokohtaukset loppuivat kuin seinään tämän keskustelun jälkeen.



En vieläkään tiedä mikä syy raivokohtauksille oli. Lapsella vaihtui kyllä opettaja, joka pitää oppilaille aika kovaa kuria. Mitään kiusaamista tms. ei ainakaan lapsen/sisarusten/kavereiden mukaan ollut tapahtunut. En tiedä kokiko lapsi lääkäristä puhumisen jotenkin uhkailuna, mutta toivon ettei. Jos raivokohtaukset eivät olisi loppuneet olisimme marssineet ammattilaisen juttusille.





Murrosikää odotellessa

menkää kirkkoon juttelemaan papin kanssa.Kyllä hän ymmärrä mistä on kyse.Lapsi on viaton.Kyllä kaikki järjestyy.

Ongelma on todellinen ja varmaan teille perheneuvonnasta olisi apua jo senkin takia, että vieraan seurassa on helpompaa ja tasapuolisempaa keskutella pelisäännöistä. Selvityksestäsi ei käy ilmi sitä miten tyttö aikaansa viettää tai mitä te teette yhdessä. Se, että lapsen kanssa vietetään yhteistä aikaa, on erittäin tärkeää. Yhteenkuuluvaisuuden tunne - me tunne vahvistuu. Voisitte viettää säännöllisesti peli-iltaa tai tehdä jotain muuta kumpaakin tai koko perhettä kiinnostavaa.



Sillä miten puhutaan tai kehoitetaan, on suuri merkitys. Tekisi mieli sanoa, että kaikkien kasvattajien pitäisi lukea koirankasvatuskirja. Siinä pätee samat säännöt kuin lastenkin kasvatuksessa: ei hermostuta, ei koroteta ääntä, palkitaan, ollaan jämptejä ja johdonmukaisia. Äänensävyyn tulisi kiinnittää huomiota, sillä usein vanhemmat eivät edes huomaa, mitä heidän äänensävynsä paljastaa. Komentaminen, määrääminen ja jäkättäminen ovat turhia. Koko perheen pelisäännöt täytyy olla jo ihan pienestä pitäen ja niitä noudatetaan. Lapsi kokeilee vanhempiaan jatkuvasti, mutta puhaltaa yhteen hiileen jos tajuaa vanhempiensa johdonmukaisuuden.



Tsemppiä ja kaikkea hyvää teidän perheellenne.

Tyttöni täyttää kohta 10vuotta ja kyllä olen saanut tapella tytön kanssa, kyllä aina löytyy jokin asia mistä menee hermot,mutta mitään haistattelua en ole kuullut mutta ,tyttö tietää että silti ketä on se joka viimisen sanan sanoo. Poika on nyt 12 ja täyttää 13, ja hän on ollut ainakin vielä kiltti. Yksin olen molemmat joutunut kasvattamaan, ja nyt kun oikein sitä ajattelee niin hyvä niin, koska siinä olisi aikamoinen sota, jos isä olisi puhumassa muuta. En tiedä onko se helppoa, mutta tee selväksi kuka on se joka määrää ja mitä määrää, on tilenteita missä voi tehdä toisin eli käänteisesti eli muuttaa sääntöjä, en osaa selostaa,mitä yritän selostaa ja tottakai on hyvä mennä keskustelee jonkun ihmisen kanssa ja joka osaa neuvoa, eikai lapsia pois keneltäkään oteta, se on vain jokin käytös koulu.