minkälaista työtä tekee äiti, jonka mielestä lasten kotona hoitaminen on lomaa?

Viimeisen viikon aikana olen saanut tappouhkauksen, uhkauksen asiakkaalta että "kun otan sinun pomoon yhteyttä, niin saat potkut" (kun noudatin vain ketjuravintolan sääntöjä), valituksia, valituksia, valituksia!!

Taukojen pito on yhtä lystiä, kun niitä ei asiakaspalvelun kannalta pystyisi pitämään.. Siis jonot kasvaa kassoilla, ruokien vienti pöytiin hidastuu -> Valituksia. Joten valitse siitä, pidätkö tauon, vai "helpotatko" työpäivää jättämällä tauot pitämättä ja pitämällä asiakkaat tyytyväisinä.

Ja jatka päivää joka helvetin päivä, tai jätä työkaverit pulaan. Ja tule myös vapaapäivänä töihin ilman kunnon korvausta vapaapäivän menetyksestä.





Kyllä minä sain kotona ollessa syötyä, nukuttua päiväunet, vietettyä myös vapaa-aikaa ihan ruhtinaallisesti, kun mieskin osallistui lasten- ja kodinhoitoon.



Tiedän, ammatinvalintakysymys....

Olen toissa mielenterveysongelmaisten vanhusten hoitokodissa. Siella on melko lailla kuvaamasi kaltaista toimintaa yosta toiseen (teen siis 3 yovuoroa viikossa 36h). On vahan eri asia vaihtaa kiemurtevan 10kk ikaisen vaippaa kuin kahteen pekkaan yrittaa taltuttaa isoa vahvaa aijaa jolla paskat housussa ja joka yrittaa huitoa kasia irti ja jos oikein onnekas paiva on voi loytya huone joka on tahrittu paskalla ympariinsa kun on loytaneet omat kadet vaippaan...

Usein olet erotuomarina kahden skitsofreenikon valissa, saat pelata oman turvallisuutesi puolesta, ja kylla valilla saadaan raahata potilasta rappusista alas tai juosta jota kuta karkuun, valilla putsata ruokaa seinasta, joskus yrittaa maanitella laittamaan edes jotain rihman kiertamaa ylle ettei alasti kulkisi, ja enemman kuin usein mulle haistatellaan vittua...

Joten juu, nyt aitiyslomalla on ollut oikein makoisat oltavat!!

reissata ja kyläillä. Kotityöt tehdään miehen kanssa puoliksi.



Jos olisin ollut töissä kun lapset pieniä, en olisi voinut reissata miehen ja lasten kanssa.



Tosin kotonaolovuosina samalla opiskelin akateemisen tutkinnon.



No mulla onkin ollut aina helpot lapset (=hyvin kasvatetut ja hoidetut).

täytyy myöntää että piristitte ja autoitte ymmärtämään taas elämää enemmän :) ehkä mä olen naiivi, mutta toisaalta pelkkä ihminen, ja tarkastelen elämää omista lähtökohdistani käsin. Mun on kieltämättä vaikea katsoa tätä kotoa oloa sellaisesta työstä käsin, jota en ole koskaan tehnyt, kuten esim. mielenterveysongelmaisten parissa työskentelevät hyvin osoitti. Ja näköjään monet teistä saakin nukkua aamulla pitkään kotona ollessaan, mutta kuten huomaatte, minä en. Mieheni kanssa on sovittu, että se, joka menee töihin, saa aamulla nukkua kellon soittoon, heräsi lapset mihin aikaan tahansa. Mulla on molemmat hereillä puoli seisemään mennessä joka aamu, ja minä se olen, joka herää. Lisäksi molemmat lapset herättävät edelleen yöllä muutamia kertoja, joten mun unimääräni eivät ole kummoisia. Lapset myös nukkuvat päikkärinsä eri aikaan, pienempi kahdet ja isompi siinä välissä yhdet, joten ei päivällä nukkuminenkaan onnistu.



Ja kun tuosta kaupassa käynnistä oli puhetta, mä yhdyn myös siihen kirjoittajaan, joka ei todellakaan mielellään käy lasten kanssa keskellä päivää kaupassa. Juu, en minäkään. Mun esikoiseni on myös sellainen murjottaja, eli vaikka ei ns. häiritse kaupassa, ei suostu liikkumaan vaan yksinkertaisesti murjottaa, koska äiti sanoi taas jotakin "väärin". Se taas voi olla mitä tahansa - ostinkin keltaisia paprikoita, enkä punaisia, tai erehdyin punnitsemaan kurkun itse, enkä antanut hänen punnita. Käytännössä jokainen kauppareissu hänen kanssaan menee murjotukseksi, lahjonta ei tepsi. On luvattu kahvilareissua samaan syssyyn sekä Prinsessa- tms. lehden ostamista, jos reissu menee hyvin, mutta kun ei mene. Sitten esikoinen vaan loukkaantuu lisää, kun ei mennäkään kahvilaan tai ei saakaan lehteänsä. Ja mäkin joudun raahaamaan kauppakassit sekä molemmat lapset kolmanteen kerrokseen. Eli todellakin on luksusta päästä kauppaan ihan yksin, ainakin mulle.



No mutta, todellakin mun suurin ongelmani on se sosiaalisten kontaktien puute. Kaveripiirissäni ei juuri ole muita äitejä, ja ne jotka ovat, asuvat eri paikkakunnilla. En myöskään ole löytänyt juuri seuraa perhekahviloista tms., koska keskustelut tuntuvat keskittyvän vaippamerkkeihin, vauvojen kakan väriin, milloin ihmettelemään miksei joku imetä ja milloin miksi joku lopeta imetystä, eivätkä nämä nyt ole ihan niitä aiheita, joista minä mieluiten keskustelisin. Rankinta tämä on siis henkisesti, ei niinkään fyysisesti.



ap

itse olen hoitovapaalla, mutta keikkailen viikottain omalle osastolleni(psyg.osasto) ja koen, että kun PÄÄSEN töihin, niin se on mulle se henkireikä. Raskaana ollessani odotin, että ns.loma alkaa, mutta lapsemme kun oli 2kktta vanha, niin ilmoittauduin jo keikalle. Kyse ei ole siitä, että vauvamme olisi ollut ns.hankala tapaus, päinvastoin. Kaikille ei sovi kotona olo, mutta tälleen keikkailen huomaa, että jaksan henkisesti paremmin. Varmasti osa syy on myös se, että itselläni ei ole aikuiskaveria samassa tilanteessa, joten aikuiskontaktit päivisin on aika olemattomat. Nytkin olen yövuorossa ja 12jälkeen pääsen vasta nukkumaan....

Joudun tekemään paljon itsenäisiä ratkaisuja. Työ on melko kiireistä ja kuormittavaa ja kyse on toisten ihmisten terveydestä, toisinaan jopa hengestä. Lisäksi työ vaatii lähes jatkuvaa opiskelemista, monien taitojen hallitsemista ja tietojen päivittämistä. Pidän työstäni, mutta helpoksi ja toisella kädellä tehtäväksi sitä ei voi kutsua.

Työn ja perheen, useampi lapsi, yhdistäminen on mielestäni monin verroin rankempaa ja vaativampaa kuin kotona oleminen omien lasten kanssa. Samat velvollisuudet ja lähes samat kotityöt on työssäkäyvällä kuin kotiäidilläkin. Ja työssäkäyvän lomahan on kotiäidin arkea.

Nautin todella paljon äitiyslomasta ja hoitovapaista jolloin voin olla omien lasten kanssa kotona ja tehdä asioita omaan tahtiini, ei sitä voi työksi kutsua :).

aikaa. Kotona sitten illalla alkaa se varsinainen "työpäivä" ja olin lasten kanssa kotona useamman vuoden.

Hammaslääkärinä pitää olla fyysinen kroppa kunnossa. Ei saa kädet vapista. Ei saa silmät harittaa. Pitää osata se fyysinen puoli hyvin. Ja se kun olisikin kylmäkallelle tehtynä, mikäs siinä. Mutta kun on se elävä, hirveästi pelkäävä parkuva pentu, jonka suuhun on tungettu sokeria karkkia ja limsaa ja jäätelöä. Ja sitten hampaat mätänee ja minun pitää ne ammottavat reiät saada hoidetuksi ja jotenkin selvitä että ei ole sormet purtu poikki. Ja sitten kun on märkärakkulat pullottamassa niin pitää ne saada poiskin ja ennen sitä vielä se puudutuspiikkikin sinne jossain välissä maanitelluksi. Ja aikataulussa on pysyminen. Ja sitten se märkäinen viisaudenhammas, jonka omistaja pelkää rystyset valkeina kun se kouluhammaslääkäri aikoinaan sohi sondilla kieleen....ja vielä porasi poskeen että veret lensi!

Arvatkaa miten ihania oli äitiysloman vuodet ja vielä vähän palkatonta kehtasin ottaa päälle. Kolme minullakin oli, ja kaikkien kolmen kanssa rakastin kaupassa käyntiä. Eivät olleet koskaan maistaneet karkkia tai limsoja jotta eivät siis tienneet mitä paketeissa oli sen enempää kuin kaikenmaailman valmisruokapakkauksissa tai pesuainepurkeissa. Joten ei ollut ikinä mitään vaikeuksia kaupassakäynneillä. En muuten paikannut yhtään reikää omien lasteni suissa, ei ollut niitä reikiä. Meidän namit olivat marjoja ja hedelmiä ja tuoreita keittämättömiä kasviksia. Niitä lapset syövät mielellään, ei niille tartte keittää mitään ja siten pilata kaikki ravinteet. Tutkikaapa elävän ravinnon verkkosivuja, hämmästytte.

Työ on fyysistä, vastuullista ja vuorotyötä. On aivan eri asia hoitaa 1-3 tervettä lasta kuin vastata 3-8 sairaasta aikuispotilaasta ja sadasta muusta asiasta. Aamuvuoro alkaa klo 7, herätys on klo 5.30. Siinä ei ole aikaa venyä tv:n ääressä kahvikuppi kädessä. Työpäivät ovat yhtä juoksua ja pakkotahtisia. Työpäivän jälkeen pitää hoitaa lapset, pyykit, kauppa, ruuanlaitto.

ei kyllä työtäkään. Itse rasitun paljon enemmän koulussa/töissä vaikka ala onkin oma. Odotin aina innolla kotiin pääsyä, koska koen että mun paikka ja elämä on kotona. Töissä käyminen oli vain välttämätön pakko. Nyt olenkin tyytyväinen kun äitiysloma just alkoi ja suunnitelmissa on olla kotona taas seuraavat kolme vuotta :)



Tekemistä on kotona varmaan enemmän kuin töissä ikinä, mutta... Ne on niitä omia juttuja. Täällä kotona elämä on 'mua itseäni', saan tehdä asioita ihan omassa tahdissa pääosin ja vauva on aina sitten sujahtanut siihen olemassaolevaan arkeen sen kummemmin elämää hankaloittamatta.



Joten omasta näkövinkkelistäni en ole kotona töissä enkä lomalla vaan elän itseni näköistä elämää ja se itsessään on palkitsevaa ja mukavaa eikä oikeastaan juurikaan stressaa.

Ja ei siivoojalle makseta palkkaa kun hän työpäivän jälkeen siivoaa omaa kotiaan, tai ravintolakokille kun hän laittaa omalle perheelleen ruokaa. Tämä siis kommenttina tuohon että tekeehän moni siivousta ym. ammatikseen eli nämä ovat työtä.

Sairaanhoitajana ison sairaalan kirurgisella osastolla.... kotona 1-2 (lapsilla ikäeroa 4v, ensin esikoisen kanssa kotona reilu 2v, välissä töissä ja sitten molempien lasten kanssa vielä reilu 2v kotona) lapsen kanssa oleminen on ollut lomaa!

Kyllä kotonaolo oli helppoa verrattuna siihen, että pari isoa riuskaa psykoosissa olevaa autistia tulee päälle nyrkit pystyssä ja joudut tappelemaan heidän kanssaan henkensä edestä sen aikaa, kunnes työkaveri ehtii tulla apuun hälytyksen kuultuaan.

Jatkuvasti tälläkin palstalla päivitellään, miten helppoa ja suorastaan lomaa oli olla kotona lasten kanssa - mutta jos se kodin- ja lastenhoito on verrattavissa lomaan, miksi meillä on maa täynnä ihmisiä, pääasiassa naisia, jotka tienaavat elantonsa hoitamalla lapsia ja tekemällä kotitöitä, siivoamalla? Millaista työtä tekee äiti, jonka mielestä nämä työt voi rinnastaa lomaan?

No, ihmettelen tätä taas tässä iltani kuluksi, kun mietin, miten pitäisi vielä tämäkin viikko jaksaa, ja aika monta seuraavaakin, näitä iänikuisia kotitöitä ja iänikuista lastenhoitoa :) Itse olisin (jos en olisi hoitovapaalla) töissä siistissä, ilmastoidussa toimistossa, jossa tulostin ja kopiokone toimivat, kollegat ovat asiallisia, ystävällisiä ja aikuisia, kahvi- ja ruokatauot lakisääteisiä eikä vessan oveakaan tule kukaan hakkaamaan juuri, kun olet päässyt pöntölle istumaan. Ei mitään puhettakaan, että töissä tarvitsisi raahata kippurassa kiljuvaa kollegaa portaita ylös tai alas, tai viedä jäähylle ja yrittää rauhoitella, kun se ei halua tulla töihin tai lähteä töistä tai laittaa kenkiä jalkaan tai syödä sitä ruokaa, jota sillä sattuu eväänä olemaan. Kukaan kollegoistani ei myöskään toistuvasti muistuttele, että oletpa sä tyhmä, kun et anna mulle kaakaota vaikka mä haluan, eikä ketään heistä tarvitse nukuttaa päiväunille. Keneltäkään ei myöskään tarvitse vaihtaa vaippoja ja pestä takapuolta, eikä kukaan heistä hiero ruokaansa pöytään, heittele lattialle tai seiniin, eikä kukaan heistä ole myöskään säännöllisin väliajoin haluamassa rinnalleni imetettäväksi. Kukaan ei kylvä tavaroitaan pitkin toimistoa, tai jos kylvääkin, kerää ne myös itse, eikä minun tarvitse huolehtia kuin omista tavaroistani. Juu, joskus olisin valmis vaihtamaan päiväksi paikkoja mieheni kanssa, ja viettämään päivän fiksujen ja aikuisten kollegojeni kanssa sen sijaan, että kykin kotona siivoamassa ja hoitamassa 4-vuotiasta ja 10-kuista. Vaikka miten rakastankin lapsiani :)

Suurimmalla osalla kyse erilaisista käytöshäiriöistä, ja on henkisesti todella kuormittavaa työtä.



Jos tienaisin kotona sen ruhtinaalliset 1800e/kk-verot, niin ihan saletisti mieluummin tekisin kotitöitä, vaihtaisin kakkavaippaa taaperolle ja paimentaisin uhmista kuin olisin tällä hetkellä töissä.

Minulla lasten hoito kotona oli kyllä lomaa. Lapsilla kahden vuoden ikäero, nuorempi astmalapsi.

Kyllähän opettajalla vessatauot on, et joka välituntia sentään valvo? melkein 30 opetustuntia, viikottaiset suunnittelut, kokoukset, palaverit sun muut siihen päälle. Tässä työssä ollaan totisesti lasten kanssa joka minuutti, ilman vessa- tai kahvitaukoja. Ruokatunti on noin 20 minuuttia, jonka aikana valvon oppilaiden ruokailua ja yritän hotkia jotakin siinä itse. Omien lasten kanssa kiireettä kotona oli todellista lomaa.

Meillä ei aina ole. Olet käytöshäiriöisen erityislapsen kanssa aamusta JO ennen koulunalkua vahtimassa pihalla ettei vetele turpaan muita/riehu/hajota paikkoja, kuten myös jokaisen välitunnin, tunnin ja ruokatunnin. KAhvitaukoa et ehdi pitää, vaikka lakisääteisesti täytyisi mutta ei se aina niin mee...

huomattavasti raskaampaa kuin kotona. Nyt lomalla ja nautin. ps. mielenkiintoista miten paljon ihmissuhde ammattilaisia, jotka kokevat ko. ketjussa samoin. Mikä siis pielessä ansiotyön raskaudessa? Ja sitä tulisi jaksaa vielä montakymmentä vuotta. En tarkoita, että sen tulisi olla lomaa, mutta kuitenkin sellaista, että sitä jaksaisi tehdä vuosikymmeniä. Johtopäätöksenä minä vaihdan alaa, kuten monet muutkin terveydenhuollossa työskentelevät.

oman esikoiseni, kaksoset, olivat vauvoja, oli elämä niin hektistä että olisin hyvin voinut vaihtaa vaikka rekkakuskiksi ajoittain työni. Hoidin lapset lähes yksin, paitsi öisin ja viikonloppuisin, kun mies ei ollut silloin matkoilla. Olin todella rikki ja sairastuin lasten ollessa alle 2v masennukseen.



Tuskin olisin normaalissa työssäni siihen sairastunut....



Nyt on elämä lastenleikkiä kun kaksoset ovat jo 5v ja nuorin 2v. Välillä tunnen itseni kunnon laiskuriksi, vaikka päivät ovatkin täynnä ohjelmaa, eikä nyhjätä pelkässä puistossa kuin hyvin harvoin. Mutta tunnen juuri siksi itseni vähän laiskuriksi, kun muistelen miten hektistä se oli silloin ja miten helppoa on nyt :)



että kotona todellakin voi olla rankkaa...

Kotonaoleminen on tosiaan lomaa. Töissä kiirepäivinä ei kerkeä syödä. Vessassa on pakko välillä käydä ja sinäkin aikana kännykkä soi pari kertaa. Siinä vaiheessa kun pitäisi lähteä kotiin tulee aina joku kiirejuttu joka on pakko hoitaa just nyt. PArhaimmillaan näitä kiirejuttuja on samaan aikaan useita, ja siinä sitä yrittää sitten olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Kotona saa sentään nukkua kaikki yöt vain muutamalla heräämisellä. Töissä päivystyksiä on kerran viikossa ja se tarkoittaa työpäivän päälle seuraavan yön puurtamista, jolloin parhaimmillaan saa sen pari tuntia nukuttua muutamassa erässä.

Mutta kyllä mä silti mielellään taas töihin palaan, mutta kyllä tää kotona oleminen ihan lomalta tuntuu!

kiire on 7,5 tuntia ja tauko siinä välissä 15 minuuttia. En koko päivän aikana ehdi istahtamaankaan paitsi sillä tauolla. Ja tauollakin voi joku soittaa ja sit lähdet selvittämään sen asiaa, vaikka olis ruoka kesken, tai vaikka olisit paskalla just. Tai muu äkillinen asia joka pitää hoitaa just eikä kohta. Asiakkaat ovat laidasta laitaan, eli toiset mukavia, toiset sit kiukuttelevia kakaroita, vaikka ovatkin aikuisia. Sit on teinit jotka tulee sotkemaan eikä osta mitään ja pelaa pelikoneita, niitä saa hätistellä ja paimentaa.



ÄItiysloma oli helppoa ja suorastaan lomaa. Ei ollut mikään pakko olla koko ajan tuli perseen alla, itse pystyi määrittelemään minkä verran uurastaa. Kotitöitä ei tarvitse koko päivää tehdä.



Tauotkin oli pidempiä kuin 15 minuuttia.