Kylläpä teki ystävä mahtavan tempun minulle. Kateellinenko?
Tutustuin mukavaan mieheen ollessani bilettämässä ystäväni kanssa, kiinnostus heräsi heti ensivilkaisulla. Komea, timmissä kunnossa ja ihanat vilkkusilmät. Kävimme tanssimassa ja juttelimme pitkään, vaihdoimme puhelinnumeroita. Mies ei yrittänyt vongata sänkyynsä, hänkin vaikutti aidosti kiinnostuneelta minusta.
Mutta mutta... Pari viikkoa ensitapaamisen jälkeen olimme uudestaan porukalla bilettämässä ja yllättäen kesken illan mies jotenkin "kylmeni" minua kohtaan. Oli edelleen yhtä herrasmies, mutta ei samalla lailla enää osoittanut huomiota minulle. Ei koskettanut, ei katsonut silmiin. Illan päätteeksi sanoi että eiköhän tämä ollut tässä, parempi unohtaa koko juttu. Minä olin ällistynyt.
Seuraavana aamuna ystäväni tunnusti että oli kertonut miehelle minun olevan naimisissa. Naimisissa toki olen, mutta ero on vetämässä. Olen muuttanut omaan asuntoon jo kuukausia sitten ja kaikki tunnesiteet aviomieheeni on katkaistu. Hyvissä väleissä ja sivistyneesti ollaan eroamassa. Ystäväni tietää tämän.
Nyt olen todella vihainen ystävälleni. Miksi ei voinut sanoa miehelle että olen eroamassa ja nyt vain odottelen viimeistä vahvistusta virallisesta erosta. Oli siis antanut miehen ymmärtää että olen yhdessä aviomieheni kanssa, ja aivan kuin haluaisin jonkun ihme sivusuhteen aviomieheni selän takana. Olen todella pettynyt, olen todella kiinnostunut tästä miehestä. Mietinkin pitäisikö minun soittaa tai laittaa viestiä oikaistakseni asiat. Toisaalta mietin miksi mies ei kysynyt asiasta minulta, uskoi vain suoraan ystäväni sanaa. Onko silloin edes kiinnostuksen arvoinen?
Kommentit (250)
Kuka on kateellinen epätoivoiselle eronneelle naiselle, jonka avioliitto ei ole nähtävästi edes kestänyt kauaa. Epätoivoisesti roikkuu jokaisessa miehessä, joka on ystävällinen, ettei vain tarvitsisi olla yksin.
Hanki itsetunto niin ei tarvitse haaveilla, että kaikki olisivat sinulle kateellisia. En usko, että sinun elämäntilanteessa olevaa kukaan kadehtii.
ja se johtunee siitä, että SINULLA menee huonosti. Tsempit ap.lle ja toivottavasti asiat selviävät, kysy mieheltä, mitä ystäväsi(?) on sinusta kertonut. Jos kaverisi on sinkku niin voihan sitä harmittaa, jos löydät jonkun kivan.
Olisin sanonut ihan asiallisesti että kuulin juuri ystävältäsi että olet naimisissa. ap
Mutta minua vain aina huvittaa nää yksilöt, jotka toivoo, että kaikki olisi heille kateellisia. Ei oteta vastuuta omasta käytöksestä vaan aina luullaan, että toisten tylyys yms. johtuu kateellisuudesta.
Ap.nkin tapauksessa voi olla niin monta muuta mutkaa tarinassa, miksi kaveri on joutunut sanomaan, että hän on naimisissa. Mutta ap on heti valmis uskomaan ystävästään pahaa ja huutelee sitten tänne myötuntovalituksia, että hänen kaveri on kateellinen kun hän sössi miesystävänsä kanssa.
Mää en nyt ymmärrä, miksi ystävä olisi kateellinen naiselle, joka on eroamassa ja joka ryssi suhteensa uuteen mieheen.
Ilkeä ihminen, joka heti kuvittelee, että ystävä yrittää sabotoida hänen miessuhteensa. Minun mielestäni juuri ap. on paska ystävä.
Kuka on kateellinen epätoivoiselle eronneelle naiselle, jonka avioliitto ei ole nähtävästi edes kestänyt kauaa. Epätoivoisesti roikkuu jokaisessa miehessä, joka on ystävällinen, ettei vain tarvitsisi olla yksin.
Hanki itsetunto niin ei tarvitse haaveilla, että kaikki olisivat sinulle kateellisia. En usko, että sinun elämäntilanteessa olevaa kukaan kadehtii.
ja se johtunee siitä, että SINULLA menee huonosti. Tsempit ap.lle ja toivottavasti asiat selviävät, kysy mieheltä, mitä ystäväsi(?) on sinusta kertonut. Jos kaverisi on sinkku niin voihan sitä harmittaa, jos löydät jonkun kivan.
Kuka on kateellinen epätoivoiselle eronneelle naiselle, jonka avioliitto ei ole nähtävästi edes kestänyt kauaa. Epätoivoisesti roikkuu jokaisessa miehessä, joka on ystävällinen, ettei vain tarvitsisi olla yksin. Hanki itsetunto niin ei tarvitse haaveilla, että kaikki olisivat sinulle kateellisia. En usko, että sinun elämäntilanteessa olevaa kukaan kadehtii.
Kyllä niin myrkyllinen ja täysin turha kommentti, jolla ei ole mitään muuta päämäärää kuin masentaa ja tallata.
joskus terävä viesti voi olla hyödyksikin herättelijänä, eli mitään pelkkää paapomista ja hymistelyä en kannata. Mutta tuo oli niin pohjanoteeraus... jos oli provo, niin onneksi olkoon, hienosti vedit tuon tyylilajin.
Mistä olet päätellyt että olen epätoivoinen tai avioliitto ei ole kestänyt kauan? Tai roikkuisin jokaisessa miehessä?
ap
Kuka on kateellinen epätoivoiselle eronneelle naiselle, jonka avioliitto ei ole nähtävästi edes kestänyt kauaa. Epätoivoisesti roikkuu jokaisessa miehessä, joka on ystävällinen, ettei vain tarvitsisi olla yksin.
Hanki itsetunto niin ei tarvitse haaveilla, että kaikki olisivat sinulle kateellisia. En usko, että sinun elämäntilanteessa olevaa kukaan kadehtii.
ehkä ystäväsi vain pelasti sinut niljakkeelta?
Ystäväsi ehkä tietää hänestä eikä halua paljastaa jotain. Luottaisin ystävän arviointiin.
Tuollaisia miehiä on paljon et menettänyt mitään. Elä takerru tusinatuotteisiin.
oletpa saanut vaikka minkälaisia vastauksia...
juttele miehen kanssa ja selitä asia. voisitko sitä ENNEN jutella kaverisi kanssa ja selvittää, mitä hän oli miehelle sanonut? näin tietäisit, mitä mies on kaveriltasi kuullut.
ehkä kaverisi ei ole kateellinen tms, vaan ainoastaan oli hajamielisesti sanonut miehelle, että olet vielä naimisissa, jos mies oli hänelle vaikka ihmetellyt että "noin ihanan nainen, ja sinkku, ihmeellistä!".
paras mitä voit tehdä, on, että juttelet molempien kanssa avoimesti.
Älä kuuntele ilkimyksiä. Minä ainakin toivon sinulle kaikkea hyvää. Joko kirjoitit miehelle ja mikä oli reaktio/vastaus? :)
aikoi tulla tänään käymään (jos ehtii) töiden ja treenien välillä. Iltaa odotellessa.
Älä kuuntele ilkimyksiä. Minä ainakin toivon sinulle kaikkea hyvää. Joko kirjoitit miehelle ja mikä oli reaktio/vastaus? :)
Tsemppiä tosi paljon! Kerro sitten miten meni, jooko? Toivon, että kaikki sujuu hyvin. Se ainakin on hyvä merkki, että sanoi tulevansa. Luulen että sanoi "jos ehdin" ettei itse kuulosta epätoivoiselta. :)
t. 65
aikoi tulla tänään käymään (jos ehtii) töiden ja treenien välillä. Iltaa odotellessa.
Älä kuuntele ilkimyksiä. Minä ainakin toivon sinulle kaikkea hyvää. Joko kirjoitit miehelle ja mikä oli reaktio/vastaus? :)
Ap pohti, olisiko ystävä hänelle kateellinen ja onhan sekin yksi vaihtoehto, jos ystävä tosiaan on maininnut ap.n olevan naimisissa, eikä ole tarkentanut, että ap asuu omassa asunnossaan, ja ex-miehellä on jo uusi.
Mies varmasti säikähtää jos kuulee, että ihailemansa nainen on "avioliitossa tai avioero meneillään" eikä asiaa sen enempää tai sen selvemmin hänelle kerrota.
Päässä pyörii mahdolliset lapset, riitaisa ero jne. jne. ei kukaan halua mukaan sellaiseen. Tai se, että ihailun kohde hakeekin vain jotain korviketta. Jokainen suojelee itseään, siksi minun näkökulmastani tämä mies on ottanut etäisyyttä ap sinusta.
Jospa saisitte asianne selvitetty ja sinä tilanteesi kerrottua.
oon tosi onnellinen sun puolesta! Eilenpä oli vielä ystävänpäivä/ rakastavaisten päivä, joten tosi hienoa, että mies juuri tuolloin leffaan kanssasi lähti. Kaikkea hyvää teille ja vinkkinä....ehkei kannata jatkossa enää suhteen etenemistä täällä raportoida (vaikka itseänikin kiinnostaa :-). Jos tulisi joskus ilmi, mies ei välttämättä katsoisi hyvällä. ;-)
haluan ensin selvittää ajatuksiani etten mene aiheetta syyttämään mistään. Toki voi olla että humalassa sanonut jotain sen kummemmin ajattelematta tai sitten voi olla kateellinen tai vaikka mitä muita syitä. En tiedä. Tällä hetkellä olen kuitenkin suuttunut hänelle, koska en päässyt asiaa viemään eteenpäin niinkuin itse olisin halunnut. Ihmetyttää sekin että koskaan aiemmin vuosien aikana ystäväni ei ole puhunut tai tehnyt tyhmyyksiä vaikka olisi ollut erittäinkin humalassa. Eikä mielestäni sillä kertaa ollut.
ap
Toki voi olla että humalassa sanonut jotain sen kummemmin ajattelematta tai sitten voi olla kateellinen tai vaikka mitä muita syitä.
Sain sen käsityksen, että ystäväsi on varta vasten ottanut yhteyttä mieheen kertoakseen. On ihan eri juttu, jos hän on muuten jutustellut miehen kanssa ja kun juttu on kääntynyt sinuun, maininnut sinusta ja eroprosessistasi.
Sanoit jotain, että mies oli alussa kysynyt, oletko vapaa ja olit myöntänyt. Siinä oli se paikka mainita eron olevan paperilla vielä kesken. Kertomisen vitkuttelu johti juuri tähän, missä olette nyt. Ehkä ystäväsi ei edes osannut kuvitellakaan, että et ole miehelle asiasta sanonut.
Onnittelut ap:lle. Mutta tätä seuraavaa juttua en kyllä tajua:
Ruokailun lomassa kysyi minulta mitä mieltä olen hänestä ja ylipäätään asioista. Tuli sen verta yllättäen kysymys että meinasin nielaista pihvin väärään kurkkuun. Siinäpä 10 pisteen kysymys. Mietin että mitä hittoa vastaan, toisaalta halusin tehdä selväksi että olen kiinnostunut ja ihastunut mutta toisaalta mietin miten mies reagoi siihen jos kerron. Niinpä sanoin että haluan katsoa päivä kerrallaan mutta tällä hetkellä tuntuu oikein mukavalta. Osittain ympäripyöreätä, mutta vastaus taisi miestä tyydyttää. Samoin, oli vastaus.
ap
Kun itse olen ihmissuhteissa hakenut nimenomaan sitä, että kumpikin voi olla ja haluaa olla aidosti sitä, mitä on, ja sanoa ajatuksensa sensuroimatta julki, niin en ole koskaan ymmärtänyt, miksi suhteen alussa esitetään ja sanotaan jotain muuta kuin mitä oikeasti tarkoitetaan. Minusta lähtökohta ei voi olla se, että omaa sisintä ensin sensuroidaan, jotta saavutetaan jokin "tavoite" (parisuhde?) ja sitten vasta paljastetaan ns. totuus. Sillä kyllä se totuus paljastuu kuitenkin jossain vaiheessa.
Mutta oletan kyllä kuuluvani vähemmistöön näine ajatuksineni...
Toki voi olla että humalassa sanonut jotain sen kummemmin ajattelematta tai sitten voi olla kateellinen tai vaikka mitä muita syitä.
Sain sen käsityksen, että ystäväsi on varta vasten ottanut yhteyttä mieheen kertoakseen. On ihan eri juttu, jos hän on muuten jutustellut miehen kanssa ja kun juttu on kääntynyt sinuun, maininnut sinusta ja eroprosessistasi.
Sanoit jotain, että mies oli alussa kysynyt, oletko vapaa ja olit myöntänyt. Siinä oli se paikka mainita eron olevan paperilla vielä kesken. Kertomisen vitkuttelu johti juuri tähän, missä olette nyt. Ehkä ystäväsi ei edes osannut kuvitellakaan, että et ole miehelle asiasta sanonut.
Mies kysyi ensitapaamisen päätteeksi onko minulla tällä hetkellä ketään miestä elämässäni. Kerroin sikäli totuuden kun kerroin etten seurustele kenenkään kanssa. Siinä olet oikeassa että olisi ollut paikka kertoa täysi totuus mutta en uskaltanut sanoa kun ajattelin että kiinnostus lopahtaa välittömästi. Näyttää siltä että olisi ollut parempi kertoa faktat heti kättelyssä, jolloin suunta olisi ollut tiedossa samantien.
Olenko väärässä toivoessani että mies ymmärtäisi asian minun kannaltani? Kuuntelisi edes ja päättäisi mietittyään?
ap
..että soitteleeko mies yms. Toivon sinulle kaikkea hyvää! Älä välitä joidenkin av-mammojen kommenteista. Niillä nyt on aina menkat:)