Miehella on "miesflunssa" ja mulla menee hermot!!!

Me sairastetaan usein flunssat peräjälkeen, luonnollisesti kun toinen tartuttaa toisen. Omituista näissä flunssissa on, että miehen täytyy maata hiljaa pimeässä makuuhuoneessa, välillä mehua tai teetä huudellen, lisäksi tietysti 12 h yöunet. Sitten kun minuun tarttuu flunssa, häippäsee hän kaverilleen tai autotalliin touhuamaan, saan hoitaa lapset ihan kuin ennenkin ja nousta kukonlaulun aikaan aamulla.



Jännä ettei tätä ilmiötä ole tutkittu laajemmin...

tutkitustihan naisilla on selvästi alhaisempi kipukynnys kuin miehillä ja kaikenlaisia masennuslääkkeitä tms. syötte enemmän kuin miehet joita tuskin edes saa lääkäriin menemään.



Ehkä miehesi on pehmomies ja haluaa huomiota.

Mä menen pienestäkin lämmönnoususta tosi väsyneeksi. Ei mua kenenkään passata tartte, mutta en myöskään haluaisi, että kukaan tulee neuvomaan ja masteroimaan, miten pitää sairastaa. Mua niin ärsyttää naiset, jotka on aina tietävinään, miten miehen pitää olla.

antaisi mun edes younet nukkua!!! Ties monesko yo meni ihan harakoille! Mulla on la. 2 viikon kuluttua, tekisi aika teraa nuo hyvin nukutut yot, kun siihen teoriassa pitaisi olla mahdollisuus ja ITSEANI ainakin viela nukuttaa ihan erinomaisesti!

Olen valittamatta hoitanut lapset, pitanyt kaapit taynna ruokaa, juomaa ja laaketta, hoitanut kotihommat, mutta en aio aikuista miesta lahtea pitamaan kainalossa siliteltavana. Jo siitakin syysta etten kaipaa (mitaan mahdollista, onnko siihen mahdollisuus??) tautia hanelta juuri talla hetkella.

Mutta kiitos siskot, on helpottavaa kuulla etta en ole ainoa karsiva vaimo! ;o)

AP

Ja kaikenlaiset pienet haavat ja kolhaisut, niitä jaksaa voivotella koko loppupäivän, vaikka asia hoituisi laastarilla sormeen.



Luulen tämän johtuvan osittain siitä ettei miehellä ole juuri lainkaan kipuja. Ei ole menkkakipuja, ei tarvi olla raskaana eikä synnyttää, ei levottomia jalkoja eikä niskatkaan kipeydy jatkuvasta kakkapyllyjen pesusta. Sitten kun niille tulee joku pieni nirhauma, siitä pitää ottaa kaikki ilo irti.

On niin kipeä silloin, että oksat pois. Ei pysty mitään tekemään ei sitten mitään. Jos minä olen kipeä niin ihmettelee miksi en voi tehdä ruokaa mitä nyt yksi tauti haittaa.

Pisti kerran minut kuumeessa viemään lapsen kilometrin päähän harrastukseen kävellen kyllähän sä sen nyt voit. Tosin tuli katuma päälle ja kurvasi töistä minut sieltä hakemaan ettei tarvitse kahteen suuntaan kävellä.



Huvittavaa tässä on se, että jos mies on kipeä niin hänellä on omasta mielestä vähintään aivokalvontulehdus ja jos minä olen kipeä niin se nyt on vaan joku pikkuriikkinen flunssa.

Oikeasti, jos mies on kipeä, hän on kipeä eikä kukaan voi velvoittaa tekemään tasan mitään. Jos vaimolla on oksennustauti, mies voi tuoda hereillä olevan 8-kuisen kömpimään reporankana makaavan vaimon viereen "vain siksi aikaa, kun käväsen kaupassa". Been there. Yritin vastustella, mutta ei mitään reaktiota.



Samalle iltapäivälle oli miehen lääkärikäynti, sinne käskin ottaa vauvan mukaan, sillä en jaksanut liikkua minnekään. Nelivuotiaan lupasin hoitaa sairaanakin. Mies oli aika marttyyri, kun tuli takaisin, kun vauva oli huutanut. Yritin kyllä ehdottaa, että ottais äitinsä mukaan huudattaan vauvaa (jos nyt huutopäälle edes olisi sattunut mummon kanssa) käytävälle. Mutta ei, urhoollinen isä hoitaa asiat yksin - ja valittaa sitten jälkikäteen. Ja minulla olis ollut tähänkin ratkaisu. Typerää, typerää.



Meillä mies vielä sairastaa tosi paljon, hänellä on krooninen perussairaus, jonka takia minä pyöritän taloutta aika pitkälle. Siis olen valmiustilassa koko ajan, jos mies ei jaksakaan laittaa lapsia nukkumaan tai tehdä ruokaa (onneksi näin käy harvoin, sillä en jaksaisi yksin). Siksi toivoisin, että silloin kun itse olen kipeä, saisin oikeasit sairastaa. Mutta yleensä, jos minä sairastun, mieskin saa oireita ja molemmat sitten maataan sängyssä ja lapset hoitaa se, joka jaksaa.



Ihan sama, vaikka miehillä ois kuinka alhainen kipukynnys, vähän pitäisi kunnioittaa toista. Eikä passuuttaa eikä vaatia sairaana toimintakykyä, jota itsellään ei samassa taudissa olisi. Meilä on vuosien varrella asiat parantuneet huomattavasti. Joten pikkuhiljaa menee paremmin. Mutta aina joudun sairastumisten jälkeen huomauttaan, etät hoksasitko??? Kuten sen haliteltavankin mies mieheni huomaa, mutta ei oikein muista.

Se on kumma, miten on niin julmetun sairaana...



Mutta nyt kun meillä on kaksi pientä lasta ja minä pitkät päivät töissä, eikä miehellä ole muuta vaihtoehtoa kuin hoitaa lapset, niin miesflunssien määrä on vähentynyt, oikeastaan se on kadonnut.



Kun ei ole mitään tsäänssiä potea sitä. Lapset kun eivät voi passata.

Tuttu ilmiö, ollaan niiiiin maan perusteellisen kipeitä, ja siitä saa kuulla kaikenpäivää, kaiken maailman lääkkeet läträtään kuumasta rommista alkaen, lääkäriinkin pitäisi päästä. Mutta sitten kun mies on ihan oikeasti kipeä, siis ihan todella todella uskottavasti ihan oikeasti kipeä, niin ei lähde lääkäriin millään ilveellä, töihin vaan pitäisi päästä.

Miehelle ei tarvi tulla kuin pikkusen lämpöä, pieni haaveri tai suurin piirtein pelkästään hiki, niin loppupäivän hän on niiiiiiiiiiiiiiin sairas, ettei kukaan muu koskaan voi olla yhtä kipeä. Mun sairastaminen taas ei ole yhtään mitään koskaan. Miestä pitää passata ja hoivata ja käydä vartin välein tarkistamassa, että hän edes hengittää, tai alkaa valitus, että "etkö sä yhtään edes välitä musta kun et ees käy kattomassa oonko mä ylipäänsä hengissä", kaupasta pitää ostaa kaikki mahdollinen ja yrittää arvata, mitähän se mies haluaisi syödä - hänen kun pitää kipeänä saada aina juuri sitä syötävää ja juotavaa, jota hänen tekee mieli, kun hän on "niin sairas, ettei ruokakaan maistu, ni sit kun maistuis joku ni kyllä sitä pitäs olla". Mutta hän ei tietenkään voi kertoa etukäteen, että hän haluaisi sitä tai tätä, vaan vasta sitten, kun huomaa, ettei sitä ole. "Voi ei, eikö meillä muka oo lauantaimakkaraa, ku mä olisin halunnu just sitä?!" No, tosiasiassa minä olen lopettanut jo ekan päivän jälkeen passauksen, koska yksinkertaisesti ärsyynnyn siitä niin pahasti. Käsken miehen yksinkertaisesti tukkia turpansa ja nukkua sairautensa pois, jotta päästään eroon tuostakin ruikutuksesta.



Kyllähän minä sen ymmärrän, että varmasti mies kokee olevansa juuri niin kipeä kuin mitä antaa ulospäin kuvan. Se, mikä tässä kuviossa mättää, on se, että minä en kuitenkaan ole sairaana oikeutettu tuollaiseen, enkä minkäänlaiseen passaukseen. Minkäänlaista apua ei ole luvassa niin kauan, kuin multa ääni kulkee, mies sanoo vain, että "kyllähän sä ihan terveeltä näytät ja kuulostat, kun jaksat valittaakin". Viimeksi, kun olin "sairaana", ja olisin mieheltä apua kaivannut, olin kaksi päivää aiemmin synnyttänyt kuopuksemme. Olin pyytänyt miestä ostamaan särkylääkettä kotiin valmiiksi, mutta hän ei ollut ostanut, joten pyysin häntä lähtemään apteekkiin, koska mulla oli kovat jälkisupistukset ja muutkin kivut synnytyksen jäljiltä. Mies sanoi, ettei hän nyt jaksaisi lähteä, enkö mä pärjäisi huomisiltaan ilmankin, niin hän voisi tuoda töistä tullessaan. Sanoin, etten todellakaan pärjää, vaan tarvitsen särkylääkettä nyt heti. Mies totesi, että "no sitte joudut ite käymään siel apteekis, mä en nyt jaksa enkä viitti lähtee. Ja hyvinhän sä jaksat valittaakin näköjään." Niinpä minä puin 3-vuotiaan ja vastasyntyneen ja lähdin apteekkiin ostamaan itse sitä särkylääkettä, ja koko matkan kiitollisena kiroilin mielessäni, että on mulla ihana mies...



Mainitaan nyt vielä, että normiarjessa mies on ihana ja huomioonottava yksilö, ainoastaan nämä sairastelut ovat tämmöisiä.

Niinpä minä puin 3-vuotiaan ja vastasyntyneen ja lähdin apteekkiin ostamaan itse sitä särkylääkettä, ja koko matkan kiitollisena kiroilin mielessäni, että on mulla ihana mies...

koska mies ei jaksanut kuulemma niitä hoitaa juuri silloin. Häntä niin kovasti väsytti työpäivän jälkeen, ja kun piti minut ja vauvakin hakea sairaalasta ja esikoinen hoidosta, niin ei hän jaksa enää lähteä mihinkään apteekkiin ramppaamaan, ja "luuletko sä että jos mä en jaksa mennä apteekkiinkaan edes niin jaksaisin noita lapsia muka hoitaa?" Ja minä kun olen äiti, ja itse halunnut lapseni synnyttää, niin täytyyhän mun niitä jaksaa hoitaa vaikka miten olisin vähän kipeä... Jostain syystä, nyt kun mies on alkanut hinkua kolmatta lasta, olen sanonut, että selvä, kunhan sä synnytät sen itse.

ROKOTUS!!!! Ja joka vuosi. Veikkaan että miesflunssat loppuu piikkipelkoon.

Ottaa päähän tuollaiset nahjusvaimot, jotka palvelee miestä ja hoitaa lapset, että "isi pääsee vähän autotalliin", vaikka itse olisivat kipeinä!



Minkä helvetin takia te uhraudutte tuolla lailla, sapettaa... Laiskat ukot hommiin vaan, ei sairaan vaimon tarvitse lapsia hoitaa, jos ei niitö mieskään sairaana hoida! Ihme kynnysmattoja olette kyllä.

Mä olen oikeasti luullut että vain mun mies sairastaa miesflunssaa, en ole kehdannut kenellekään kertoa. Hän valtaa sohvan ja valittaa koko viikon siinä, levittää olohuoneen täyteen räkäpapereita ja lääkkeitä. Muut pysykööt huoneissaan piilossa sairstamassa.

ROKOTUS!!!! Ja joka vuosi. Veikkaan että miesflunssat loppuu piikkipelkoon.

miehelläni on lisäksi todella paha piikkikammo, ihan oikeasti se on sellainen, että häntä alkaa pyörryttää nähdessään piikin. joten minä menen mukaan pitämään kädestä, kun häntä pistetään ja sittenkin pitää pistäjän olla joku ystävä, muut eivät sitä saa tehdä.

apua, toi on omituinen toi mies. mutta niin ihana muuten. :D

ROKOTUS!!!! Ja joka vuosi. Veikkaan että miesflunssat loppuu piikkipelkoon.

miehelläni on lisäksi todella paha piikkikammo, ihan oikeasti se on sellainen, että häntä alkaa pyörryttää nähdessään piikin. joten minä menen mukaan pitämään kädestä, kun häntä pistetään ja sittenkin pitää pistäjän olla joku ystävä, muut eivät sitä saa tehdä. apua, toi on omituinen toi mies. mutta niin ihana muuten. :D

Tää on siis niin totta. Mullakin mies piikkikammoinen :-)

Ja ihaniahan nuo miesflunssaan taipuvaiset miehet on, eikä kaikki niin sikoja kuin vaikka tuo "en jaksa apteekkiin" -mies.

Kiva kuulla kohtalotovereista.

Toki saunoo, kunhan on puhdas pefletti alla.

hänellä oli vatsatauti. todella paha, oksenteli kaksi tuntia putkeen ja se oli ihan oikeasti hirvittävää. hänelle piti tilata ambulanssi viemään hänet sairaalaan tiputukseen. hän ehdottomasti vaati sitä kontallaan olohuoneen lattialla. tilasin ambulanssin kännykällä samalla kun yritin tyrkätä tytön takapuoleen epilepsiakohtauslääkettä (tämä kun saa kohtauksia pienemmästäkin, saati siitä että on oksennellut kaksitoista tuntia putkeen) samalla kun oksensin ämpäriin jo kymmenettä tuntia peräkkäin.



mies pääsi sairaalaan, oli tiputuksessa kaksi päivää sillä aikaa kun minä hoidin neljä oksentelevaa ja jo oksentanutta lastamme olohuoneen lattialla maaten. koiran pistin pitkään naruun pihalle ja kaadoin sille useamman kupillisen ruokaa ja vettä, ettei se reppana joutunut kärsimään sisällä koko aikaa.



voin kertoa, että olin oikeasti poikki, kun mies palasi "raporankana" ja elämänsä taudista kärsineenä kotiin parin päivän päästä. oli vielä vihainen, kun emme olleet käyneet katsomassa.



tää mies on terveenä huomaavaisin ihminen, jonka koskaan olen tavannut. mutta miesflunssatartunnan saaneena hänestä tulee kammottava.:(

ja saisit näppäimistöösi ääkköset?

Tässä taas olen jo 2 päivää katsellut ja kuunnellut kuinka mies niiin kipeä ja flunssassa eikä voi osallistua lastenhoitoon eikä mihinkään. "kokeile otsaa, onko kuumetta" ja oli 36,jotain, hui!



Menee hermo...