Koululiikunta suosii lapsia, joilla on rikkaat vanhemmat ja paljon ystäviä luokallaan

joten talven aikana luisteltiin ehkä 1-2 kertaa, loppuaika hiihdettin niin kauan kun lunta oli maassa. Lopputalvesta hiihdimme myös vesisateessa.

Ai joo, jalkapalloa, jääkiekkoa ja sählyä ei myöskään sopinut pelata tunneilla, koska ne eivät olleet open mielestä naisten lajeja. Sähly ja jääkiekko olivat kuitenkin ainoat joukkuepelit josta itse tykkäsin ja joissa olin hyväkin, joten kyllä se korpesi.

että vaikka olin erittäin innokas liikkuja, ja sain mm. kaikista kunto- ja lihastesteistä parhaat mahdolliset tulokset, en koskaan saanut liikunnasta kymppiä. Meidän paikkakunnallamme kympin sain vain, jos em. ehdot täyttyivät JA harrasti lentopalloa, joka oli liikunnanopen "oma" laji.

Joillekin on ihan mahdoton vaiva ostaa niitä lapsille, kun itse ei harrasta. Ja sitten aletaan vinkua kuinka kalliita ne ovat. Lopuksi keskustelu ajautuu aina siihen, että koululiikunta on p***aa ja kaikki pitäisi muuttaa. Itse ei kuitenkaan olla valmiita tekemään mitään muutoksen eteen, koska "kaikki tulee jostain ylempää". Että se siitä.



Jos joku on oikeasti niin köyhä ettei voi hankkia luistimia lapselleen, laitapa tänne sähköpostiosoite niin otan suhun yhteyttä: mulla on täällä ainakin neljät tyttöjen luistimet ylimääräisinä (kokoa 29-36) ja joitakin pienimpiä suksiakin voin antaa jo pois. Kirpparilla niistä ei montaa euroa saisi.

lasten harrastusmaksuja - ei sus tarvitse niihin perusosasta säästää. Se nähdään ennaltaehkäisevänä lastensuojelutyönä.

joka on jonkin aikaa harrastanut erästä hyvin tavoitteellista ja paljon aikaa vievää urheilulajia seurassa(kääk!).



Olen pannut merkille lapsestani ja hänen seuratovereistaan, että kaikki näyttävät olevan "pärjääjätyyppiä": huolehtivat tavaroistaan, ovat tottuneet tekemään asioita porukalla ja keskittymään juttuihin, osaavat ottaa toiset mukaan jne. Ovat sellaisia keskimääräistä reippaampia ja itsenäisempiä lapsia, johon varmaan harrastus on vaikuttanut.



Kaikilla on myös todella kova kunto ja hyvä motoriikka (laji vaatii sekä voimaa että notkeutta), joten he pärjäävät melkein lajissa kuin lajissa melko hyvin, vaikkei kotona olisi sitä juuri opetettukaan.



En siis ihmettele ollenkaan tuota tutkimustulosta. Harrastukseen tietysti menee rahaa, ja näin ajatellen mainittu korrelaatiosuhde on olemassa. Mietin vain sitä, mikä tässä kuviossa on ongelma: sekö, että nämä tytöt pärjäävät myös koululiikunnassa harrastuksensa ansiosta paremmin kuin sellainen joka ei liiku ollenkaan? Että osaltaan se reippaus, avoimuus ja skarppi ote asioihin edesauttavat suosituksi tulemista luokassa?



Hienoja urheiluvaatteita ainakaan omalla lapsellani ei koululiikunnassa ole, eikä hän näytä niitä kaipaavankaan. Sukset on kierrätetty ainakin neljällä. Olisko kyse kuitenkin niistä asenteista?

tyttö harrastaa kilpaurheilua ja harkat 5-7 kertaa viikossa. On hyvä oikeastaan kaikissa lajeissa. Sai Cooperista 9.5, uinnista 10+, lihaskuntotesti 9.5. Silti numero todistuksessa 8. Miksi ? Siksi että ope ei tiennyt hänen harrastavan kilpaurheilua kun on ulkomuodoltaan rokkari: mustat kajaalit, tukka pörrössä, koruja, huiveja, bändipaitoja jne ( ei tietenkään liikuntatunnilla). Eli open mielestä tuonnäköinen ei voi olla 9 tai 10 arvoinen.



Sen jälkeen kun valistin opettajaa asiasta, numero nousi 9:iin joka on mielestäni oikeutettu. Varsinkin kun samalla luokalla oli tyttö jonka numero oli 9 ja tulokset ylläolevista testeistä 7 tai 6 ja osallistuminen liikuntatunneilla täysin samantasoista kuin tytölläni



eli PÄRSTÄKERROIN ratkaisee

Nimittäin: Miksi ihmeessä panette niin paljon painoa liikuntanumerolle? Jos antaisitte lapsenne ymmärtää, että kun osallistuvat toimintaan niin hyvin kuin voivat, se riittää. Numerolla EI ole mitään merkitystä teille vanhempina eikä sillä saisi olla lapsellekaan.



Itse kannatan sitä, että liikuntanumero korvattaisiin pelkällä osallistumismerkinnällä. Mutta vaikkei näin kävisikään, aion korostaa lapsilleni sitä, ettei numerolla ole mitään väliä. Liikkumisen ilo on meille se juttu - ei mikään todistusnumero.

vaan se, että moni oppii inhoamaan liikuntaa koululiikunnan takia. Esimerkiksi kapteenin valitsemat joukkueet ja epämielekäs toiminta muutenkin liikuntatunneilla tappavat kaiken mielenkiinnon omaehtoiseenkin liikkumiseen.

lasten välineiden ei tietenkään tarvitse olla huippuluokkaa.

Kyllä ne kamapörssin kamat toimii! MUTTA: tässä jutuss oli kyse siitä, että väitöksen mukaan rikkaiden lapset menestyy liikunnassa, koskapa heidän vanhemmillaan on varaa ostaa NE HUIPPUVÄLINEET, joilla pääsee lujempaa kuin huonommilla. JA: liikunnassa kilpaillaan!



Mitäpä siitä, jos tilanne olisikin niin, että kukin hiihtää millä hiihtää ja pidetään hauskaa hiihtoretkillä, mutta kun tilanne on se, että opettaja katsoo että Mirkku on pukeutunut hienoon hiihtopukuun ja uusiin suksiin, ja arvostaa sitä. Upeaa, että vanhemmat arvostavat liikuntaa! Ja Anneli on hiihtotunneilla vanhoissa toppatamineissa ja jalassaan vanhat sukset.

Entä kumpikohan mahtaa voittaa kilpaa hiihdettäessä?



Eli varmasti moni toivoisikin sitä tilannetta, että kunhan on välineet, hieno juttu, ja kilpaa ei tarvitse hiihtää! Ja että opettaja arvostaisi yhtä korkealle Mirkun ja Annelin panosta.

tyttö harrastaa kilpaurheilua ja harkat 5-7 kertaa viikossa. On hyvä oikeastaan kaikissa lajeissa. Sai Cooperista 9.5, uinnista 10+, lihaskuntotesti 9.5. Silti numero todistuksessa 8. Miksi ? Siksi että ope ei tiennyt hänen harrastavan kilpaurheilua kun on ulkomuodoltaan rokkari: mustat kajaalit, tukka pörrössä, koruja, huiveja, bändipaitoja jne ( ei tietenkään liikuntatunnilla). Eli open mielestä tuonnäköinen ei voi olla 9 tai 10 arvoinen.

Sen jälkeen kun valistin opettajaa asiasta, numero nousi 9:iin joka on mielestäni oikeutettu. Varsinkin kun samalla luokalla oli tyttö jonka numero oli 9 ja tulokset ylläolevista testeistä 7 tai 6 ja osallistuminen liikuntatunneilla täysin samantasoista kuin tytölläni

eli PÄRSTÄKERROIN ratkaisee

Meillä oli lukiossakin tuollaista, eli jos kehtasi paapattaa opettajalle omista liikuntaharrastuksistaan ummet ja lammet, numero oli parempi, kuin samantasoisella, joka ei mainostanut harrastuksiaan koulun liikuntaopettajalle. Älytöntä.

Mua ihmetyttää, kun jotkut jaksavat jatkuvasti päivitellä täällä omia liikuntamuistojaan.

Huolehdittehan nyt ainakin siitä, ettei lastenne tarvitse kokea samaa: opettakaa lapsi ajoissa juoksemaan, hyppäämään, heittämään palloa ja luistelemaan. Ei ole kovin työlästä, vaan aika hauskaa. Ei tarvitse sitten lapsen itkeä myöhemmin, että "olin aina se huono ja hidas..."

Minusta on suoranaista välinpitämättömyyttä jättää lapsensa tieten tahtoen porukoiden ulkopuolelle sen vuoksi, että vanhemmat ovat niin liikuntakielteisiä.

Kaikki seuratoimintakaan ei maksa maltaita, joten jos ei itse osaa opettaa vaikkapa luistelua, ei ole iso vaiva kuskata lasta vaikka luistelukouluun.

Minä ja 3 vuotta nuorempi sisareni olimme:

- luistelukoulussa (olisiko ollut muutaman kerran ulkokentällä)

- tenniskurssilla (useita vuosia, kerran viikossa)

- baletissa (alle vuoden kokeilu)

- laskettelimme joka talvi (plus laskettelukoulu pari kertaa rinteessä)

- purjehdimme (optimijollakurssi kesällä

- melontakurssi

- uimahalliinkin meitä vietiin

- hiihdettiin (plus Hippo-hiihtokoulu)

- suunnistimme monta vuotta urheiluseurassa siksi koska siellä oli kavereita

ja mitähän vielä unohtui.

Lisäksi vanhempamme TODELLA kannustivat meitä liikkumaan, opettivat kuperkeikan jne., koska olivat itse himoliikkujia, varsinkin isä.

Silti jäimme aina molemmat liikuntatunnilla porukan ulkopuolelle niin, että meidät valittiin viimeisenä joukkueeseen. Minulla oli liikunta 7 ja siskolla 6! Ja tosi kamalat muistot on molemmilla esim. pukkihyppelyyn pakottamisesta ja rekillä kieppeihin pakottamisesta ja kilpailuista.

Oikeasti, 80-luvun koululiikunta oli syvältä! Ihan natsimenoa ainakin meillä. Ala-asteellakin opettaja seisoi kireissä farkuissaan jumppasalissa ja hakkasi tamburiinia samalla kun meidän piti mennä kyykkyyn-ylös-hyppyjä.

Mut siihen oli yksi hyvä syy:

Mä asuin hiihtoladun vieressä. Me käveltiin koululta noin kilometri hiihtämään. Hiihtoa oli aina yleensä päivän viimeiset tunnit ja usein, koska sielläpäin lunta oli läpi talven.



Mä en saanut ottaa koululaukkua ladulle mukaan, että olisin päässyt siitä suoraan kotiin!!! Mun piti kävellä kilsa koululle suksien kanssa ja kilsa takas kotiin. Ei se matka, vaan se PERIAATE.

Ja opettaja vetosi siihen, että hän on vastuussa minun siirtymisestäni liikuntatunnilta koululle.

HUOH!! Oisko ollut opettajalle vaikeaa katsoa noin 30 sekunnin ajan oikealle ja nähdä mun astuvan kotiovest sisään??? Oispahan vastuu loppunut heti.



Tämän opettajan takia mä vihasin muutakin liikuntaa 5 ekaa vuotta, sit onneksi opettaja vaihtui... Mä tykkäsin käydä samalla ladulla kyllä hiihtämässä muuten, ihan vapaa-ajalla.



Kiitos kun sain purkaa, vielä nelikymppisenäkin v-ttaa. :D

Meillä 90-luvulla yläasteen koululiikunta oli juuri tuollaista nöyryytystä. Kaikki inhottavat joukkuelajit käytiin läpi ja olin aina viimeisten joukossa. Ja sitten oli näitä testejä. Harrastin omaa lajiani kilpatasolla joka päivä, ja olen edelleen liikunnallinen. Lukiossa maikka antoi harrastaa liikuntatunneilla mitä kukakin halusi. Se oli todella modernia ajattelua vanhalta opettajalta! Yläasteen koululiikunnan muistelu sen sijaan on aina traumaattista. Jos nyt olisin lapsi, kieltäytyisin koululiikunnasta kokonaan.

kellekään kymppiä liikunnasta, jos ei harrastanut jotain "virallisesti" koulun ulkopuolella, eli kuulunut johonkin urheiluseuraan tms. Että näin reilua peliä.



Ja niitä liikuntatuntien aiheuttamia traumoja on ihan varmasti lähes kaikilla. :/

Oletko nyt aivan varma?

Kun sukset - edes ne huippukalliit - eivät todellakaan liikuta lasta itsestään! Ihan tavallisilla suksilla pärjää hiihtokilpailuissa jos vain osaa hiihtää. Eri asia sitten on, ketä ne kilpailut motivoivat...

Eikä tosiaan perusopettajaa hetkauta kenenkään ulkoilupuvut! Se on ihan kukkua mieheni ja monen muun (nykyisenkin) liikkamaikan tuntien!

lasten välineiden ei tietenkään tarvitse olla huippuluokkaa. Kyllä ne kamapörssin kamat toimii! MUTTA: tässä jutuss oli kyse siitä, että väitöksen mukaan rikkaiden lapset menestyy liikunnassa, koskapa heidän vanhemmillaan on varaa ostaa NE HUIPPUVÄLINEET, joilla pääsee lujempaa kuin huonommilla. JA: liikunnassa kilpaillaan! Mitäpä siitä, jos tilanne olisikin niin, että kukin hiihtää millä hiihtää ja pidetään hauskaa hiihtoretkillä, mutta kun tilanne on se, että opettaja katsoo että Mirkku on pukeutunut hienoon hiihtopukuun ja uusiin suksiin, ja arvostaa sitä. Upeaa, että vanhemmat arvostavat liikuntaa! Ja Anneli on hiihtotunneilla vanhoissa toppatamineissa ja jalassaan vanhat sukset. Entä kumpikohan mahtaa voittaa kilpaa hiihdettäessä? Eli varmasti moni toivoisikin sitä tilannetta, että kunhan on välineet, hieno juttu, ja kilpaa ei tarvitse hiihtää! Ja että opettaja arvostaisi yhtä korkealle Mirkun ja Annelin panosta.

paitsi että kaveri on ihan kiltin näköinen. Ei vaan suostunut liikunnanopettajan tanssiesitykseen mukaan -> arvosana laski numerolla. TOinen kaveri, joka oli paljon huonompi suostui -> arvosana nousi numerolla.

tyttö harrastaa kilpaurheilua ja harkat 5-7 kertaa viikossa. On hyvä oikeastaan kaikissa lajeissa. Sai Cooperista 9.5, uinnista 10+, lihaskuntotesti 9.5. Silti numero todistuksessa 8. Miksi ? Siksi että ope ei tiennyt hänen harrastavan kilpaurheilua kun on ulkomuodoltaan rokkari: mustat kajaalit, tukka pörrössä, koruja, huiveja, bändipaitoja jne ( ei tietenkään liikuntatunnilla). Eli open mielestä tuonnäköinen ei voi olla 9 tai 10 arvoinen.

Sen jälkeen kun valistin opettajaa asiasta, numero nousi 9:iin joka on mielestäni oikeutettu. Varsinkin kun samalla luokalla oli tyttö jonka numero oli 9 ja tulokset ylläolevista testeistä 7 tai 6 ja osallistuminen liikuntatunneilla täysin samantasoista kuin tytölläni

eli PÄRSTÄKERROIN ratkaisee

lasten välineiden ei tietenkään tarvitse olla huippuluokkaa. Kyllä ne kamapörssin kamat toimii! MUTTA: tässä jutuss oli kyse siitä, että väitöksen mukaan rikkaiden lapset menestyy liikunnassa, koskapa heidän vanhemmillaan on varaa ostaa NE HUIPPUVÄLINEET, joilla pääsee lujempaa kuin huonommilla. JA: liikunnassa kilpaillaan! Mitäpä siitä, jos tilanne olisikin niin, että kukin hiihtää millä hiihtää ja pidetään hauskaa hiihtoretkillä, mutta kun tilanne on se, että opettaja katsoo että Mirkku on pukeutunut hienoon hiihtopukuun ja uusiin suksiin, ja arvostaa sitä. Upeaa, että vanhemmat arvostavat liikuntaa! Ja Anneli on hiihtotunneilla vanhoissa toppatamineissa ja jalassaan vanhat sukset. Entä kumpikohan mahtaa voittaa kilpaa hiihdettäessä? Eli varmasti moni toivoisikin sitä tilannetta, että kunhan on välineet, hieno juttu, ja kilpaa ei tarvitse hiihtää! Ja että opettaja arvostaisi yhtä korkealle Mirkun ja Annelin panosta.

Itse olen köyhästä kodista eikä ikinä ollut huippuvehkeitä - ihan tavalliset ja monella serkulla olleet käytetyt vain. Silti pärjäsin jopa niissä "kamalissa" hiihtokilpailuissa ja numerotkin oli ihan hyvät. se ehkä auttoi, että yritin parhaani ja pyysin opettajilta apua esim. voiteluun jos en sitä kotona saanut. Aina autettiin.

Mun luokallani oli tosi varakkaan perheen tyttö jolla oli hienot varusteet mutta aika heikosti motivaatiota ja aina naama nyrpällään ja aina liintsaamassa, ja uskallan sanoa että olin itse huonoista vehkeistä huolimatta paljon suositumpi. Numeroita en vertaillut, ei ollut mitään tarvetta.

Omat vanhempani ovat hyvin liikunnallisia (äiti urheilee edelleen euroopanmestaruustasolla senioreissa) ja opettivat minulle hiihdon, luistelun, uinnin ja muiden salat. Kävin myös 4-vuotiaasta asti kilpavoimistelussa sekä rakastin kaikenlaista muutakin liikuntaa. Ja välineetkin oli hyvät, ei mitkään superit kuitenkaan.



Huonoksi onneksi kävi niin, että olin luokan pisin, myös poikia pidempi ja tästäsyystä kiusattu rankasti koko peruskouluajan.



Liikuntatunnit olivat yhtä tuskaa, sillä meillä käytettiin (n. 15v sitten) nimenomaan tuota kapteenivalintaperiaatetta, ja minut valittiin aina viimeisenä, vaikka olin hyvä lajissa kuin lajissa. Niin, eikä numerokaan koskaan ollut yli 7.



Koululiikunta jätti pysyvät traumat, hyvin mennyt voimisteluharrastuskin jäi. Vanhempana tämä nyt tottakai harmittaa, mutta kaiken tämän avautumisen taustalla oli se, että jos lapsi ei menesty koululiikunnassa, ei niitä vanhempia kannata ensimmäisenä syyttää.

että näin moni näyttää pitävän koululiikuntaa näin tärkeänä asiana. Minä inhosin liikuntaa ja monta muutakin ainetta, ja elin sen asian kanssa ihan sopusoinnussa. Sittemminkin elämässä olen joutunut tekemisiin sairaiden natsipersoonallisuuksien kanssa, jotka teettävät typeriä juttuja alaisillaan, ja olen suhtautunut aivan samalla tavalla. Hymy naamalle ja syvä halveksunta peittyy. Suosittelen lämpimästi.

Perusopetuksessa oppilaan ei voi olettaa tuovan oppimateriaalia kouluun omalla kustannuksellaan. Näin sanoo laki: Opetuksen maksuttomuus Opetus ja sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia.

Aivan näin sen pitää olla , ilmaista. Liikunnan opet voisi itse jakaa oppilaat ryhmiin jos pelaatte esim. lento-tai koripalloa jne. Ei saisi ottaa ns kapteeneja jotka itse valitsevat ryhmän. Itse krsin koulussa juuri tuosta etten ollut tarpeeksi suosittu joten aina viimeisten joukossa pääsin ryhmiin. Liikunta tunneista jäi paha maku suuhun juuri tästä syystä vaikka tykkäsin esim pallopeleistä.

Oletko nyt aivan varma?

Kun sukset - edes ne huippukalliit - eivät todellakaan liikuta lasta itsestään! Ihan tavallisilla suksilla pärjää hiihtokilpailuissa jos vain osaa hiihtää. Eri asia sitten on, ketä ne kilpailut motivoivat...

Eikä tosiaan perusopettajaa hetkauta kenenkään ulkoilupuvut! Se on ihan kukkua mieheni ja monen muun (nykyisenkin) liikkamaikan tuntien!

lasten välineiden ei tietenkään tarvitse olla huippuluokkaa. Kyllä ne kamapörssin kamat toimii! MUTTA: tässä jutuss oli kyse siitä, että väitöksen mukaan rikkaiden lapset menestyy liikunnassa, koskapa heidän vanhemmillaan on varaa ostaa NE HUIPPUVÄLINEET, joilla pääsee lujempaa kuin huonommilla. JA: liikunnassa kilpaillaan! Mitäpä siitä, jos tilanne olisikin niin, että kukin hiihtää millä hiihtää ja pidetään hauskaa hiihtoretkillä, mutta kun tilanne on se, että opettaja katsoo että Mirkku on pukeutunut hienoon hiihtopukuun ja uusiin suksiin, ja arvostaa sitä. Upeaa, että vanhemmat arvostavat liikuntaa! Ja Anneli on hiihtotunneilla vanhoissa toppatamineissa ja jalassaan vanhat sukset. Entä kumpikohan mahtaa voittaa kilpaa hiihdettäessä? Eli varmasti moni toivoisikin sitä tilannetta, että kunhan on välineet, hieno juttu, ja kilpaa ei tarvitse hiihtää! Ja että opettaja arvostaisi yhtä korkealle Mirkun ja Annelin panosta.

Tässä puhutaan nyt ihan vain seikoista, jotka tulivat ilmi tuosta tutkimuksesta. Erittäin moni on täällä todennut tienneensä tutkimuksen väitteet jo ennen tutkimustuloksia ja olevansa hyvillään siitä, että asia tuli julkiseen keskusteluun, joten kyse ei ole mistään itse tekemästäni päätelmästä. Ei olisi tullut mieleen käsitellä koko asiaa, ellen olisi lukenut ko.tutkimuksesta tänään viestimistä ;)

Välineet yksinään eivät liikuta ketään, mutta jos verrataan kahta samantasoista oppilasta, mirkkua ja annelia, heille tuon tutkimuksen nojalla tapahtuu varusteidensa vuoksi juuri siten kuin mainitsin.

Tottakai on poikkeuksellisia opettajia, ja ehkäpä jopa kouluja, joissa liikuntatunnilla ei kilpailla!! Ehkäpä jossain!