Koululiikunta suosii lapsia, joilla on rikkaat vanhemmat ja paljon ystäviä luokallaan

jos se edelleenkin aiheuttaa ahdistusta niin monelle kuin se on ainakin aiempina vuosikymmeniniä aiheuttanut. Omassa ystäväpiirissäkin on näitä "traumat" saaneita, vaikka ovat ihan fiksuja ja menestyneitä ihmisiä muuten, eivätkä mitään sohvalla löhöäjiä. Paljon riippuu opettajasta, innostunut ja ei-kilpailusuuntautunut opettaja voi välittää liikunnan iloa sellaisillekin oppilailla, joille se ei ennestään ole tuttua.

Kaikilla lapsilla ei ole yhtä hyvät lähtökohdat kuin sinulla, perheissä on alkoholiongelmia, mielenterveysongelmia jne. Ei ole kyse pelkästä rahasta.

Mieheni toimi 10 vuotta liikunnan opettajana, ja kysyin häneltä kerran lasten varusteista. Hänen mukaansa varusteiden kalleudella ei ole MITÄÄN merkitystä opettajalle. Euron kirppariverkkarit ja vitosen käytetyt nappikset kelpaavat vallan mainiosti, kunhan ne ovat _mukana_. Mieheni mielestä ongelma ei ole perheiden rahatilanne, vaan vanhempien piittaamattomuus ja silkka välinpitämättömyys. Käytetyt varusteet ovat oikein sopivat koululiikuntaan. Se ei maksa mitään, että ottaa vähän selvää, millaiset niiden olisi hyvä olla juuri tämänkokoiselle lapselle ja ennen kaikkea: laittaa ne lapselleen mukaan sinne kouluun! Tytöt ja pojat luistelevat nykyään hokkareilla miolemmat hyvin tyypillisesti. Käytetyt hokkarit ovat vielä jäykät ja tukevat ja menevät koko perheen lapsilla vuoron perään. Sukset voi lainata vaikka naapurilta tai serkulta sitä koulun hiihtopäivää varten. Köyhäkin voi harrastaa, kun vain käyttää järkeään ja asenne on kunnossa. Vihamielisyydellä ei kovin hehkeitä tulevaisuuden toivoja kasvateta. Itse tulen köyhästä kodista, ja aina oli tarpeelliset välineet silti liikuntatunnilla mukana. Kun isä joutui matkatöihin, raahasin (siskon vanhat) sukset poikien liikunnanopettajalle voideltavaksi hiihtopäivien aamuna, ja hän auttoi mielellään kun kerroin mikä oli tilanne.

Itse monenlaisia ihmisiä ja elämänkohtaloita nähneenä, en voi muuta kuin ihmetellä millaisia vaikeuksia joillain kirjoittajilla on asettua toisten ihmisten asemaan. Jos itsellä on laittaa ruokakauppaan 150e/ käyntikerta, se ei todellakaan tarkoita sitä että kaikilla olisi (ja näin ihan ilman, että rahat menisivät tupakkaan, alkoon jne. mihin aina näissa kommenteissa vedotaan). Suomessa ON iso joukko esimerkiksi hyvin vähällä toimeentulevia yksinhuoltajia ja työtömiä jotka joutuvat laskemaan jokaisen euronsa tarkkaan. Ja juu, on vanhempia, jotka hassaavat rahansa tupakkaan ja "hauskanpitoon" ennemmin kuin lasten harrastuksiin, mutta tuleeko siitä (esim. välineiden puuttumisesta) rangaista heidän lapsiaan? Niinkö tilanne paranee? Numeroarvostelu liikunnasta on mielestäni turha, sillä liian usein se ei kannusta juuri niitä liikkumaan, joilla siihen olisi suurin tarve. t. ihmettelevä "sossun" täti ja kahden lapsen äiti

Lapsen arvosanaa ei voi alentaa sillä perusteella, ettei tällä ole suksia tai luistimia. Perusopetuksessa opetus- ja työvälineet ovat lain mukaan ilmaisia. Koulun tulee ne hankkia jos lapsella ei ole omia.



Kumma kun liikunnanopettajat eivät tunne Suomen lakia.

Jos lapseni ei pärjää liikunnassa, mitä teen? Haukun opettajan ja kiellän koko oppiaineen tarpeellisuuden?

Miksi liikunta olisi niin toisarvoista, ettei siihen kannattaisi panostaa? Eikö fyysinen hyvinvointi ole mielestänne tärkeää?

Et tainnut nyt oikein hokata sitäkään, että tässä ketjussa keskustellaan tavasta, jolla liikunnanopetusta järjestetään, ei liikuntatuntien tärkeydestä. Ja siihen sisältyvästä epäoikeudenmukaisuudesta.

Hiihtokilpailussa ei pärjää välttämättä, vaikka hiihtäisi paljonkin ilokseen vapaa-ajalla. Luistelu ei välttämättä ole lapselle se "oma laji". Lapsi voi olla taitava jossain, - tarpeeksi taitava, että liikkuu mielikseen - mutta jossain toisessa ei. Tai hän voi luistella iloisena, vaikkei millään oppisi koulun vaatimia temppuja ja olisi kömpelö.

Hiihdin itse mielelläni vapaa-ajalla ala-asteella, kävin hiihtoretkillä jne. Mutta kas, kun sukset eivät olleet viimeistä huutoa ja en ehkä sitten ollut kovin lahjakas lajissa, olin viimeisten joukossa kilpailutilanteissa. Kilpailuista jäi verenmaku suuhun ja paska tunne koko hiihtoa kohtaan. Aikuisena olen uskaltanut etsiä hiihdon ilon uudelleen, mutta täytyy sanoa, että ainakaan kohdallani vääränlainen hiihdon painottaminen ja opetus eivät tehneet mitään hyvää.

Lasta ei saisi arvostella sen perusteella kuinka liikunnallisesti lahjakas tai lahjaton hän on syntyjään (usko huviksesi, että vaikka liikkuisi kuinka paljon vapaa-ajallaan, voi silti jäädä hännille koulun kilpailuissa. Kilpaileminen tappaa innon lajeihin sitten myös vapaa-ajalla), eikä lapsia saisi kilpailuttaa jo pelkästään välineiden eriarvoisuuden vuoksi. Eikä lapsia saisi suosia jo entisen suosituimmuusasetelman perusteella. Ei muissaaan aineissa pönkitetä "voittajat-luuserit" asetelmaa!

Siitä tässä on kyse, ei siitä, ettäkö joku pitäisi varsinaisesti liikuntaa turhana. En ole kenenkään nähnyt pitävän liikuntaa turhana, ainoastaan arvostelevan liikunnanopetuksen tyyliä ja asennetta ja kommentoivan tehtyä tutkimusta.

jo silloin koulussa. Meidän luokalla ei tosin ketään kiusattu jos jäi viimeiseksi joukkuevalinnoissa, koska jo pienestä pitäen porukassa oli hyvä vastarinta kaikkea liikuntatunnilla tehtävää liikuntaa vastaan. Tämä oli mielestäni terve reaktio täysin älyttömään toimintaan. Edes liikunnassa loistaneet oppilaat eivät pitäneet liikunnassa menestymistä minkään arvoisena, mitä se ei tietenkään ollutkaan. Näin pienessä maalaiskylässä 80-luvulla.



Itse aion iskostaa lapsiin saman terveen vastarinnan kaikkea eriarvoistavaa turhanpäiväistä puuhastelua kohtaan. Mukana pitää mennä, mutta ei pidä ajatella, että koululiikunnalla olisi mitään merkitystä.

Niin, ja ne "järjen köyhien" lapsetko saavat sitten kärsiä? Kaikilla lapsilla ei ole yhtä hyvät lähtökohdat kuin sinulla, perheissä on alkoholiongelmia, mielenterveysongelmia jne. Ei ole kyse pelkästä rahasta.

Valitettavasti vastaan sinulle niin kuin itse ajattelen: ihan varmasti lapset kärsivät monella tavoin siitä, jos sattuvat syntymään heikompilahjaisille vanhemmille. Ei kai sille mitään voi.

Se asia ei muutu, vaikka liikuntatunnit lakkautettaisiin ja kaikkia suomalaisia kiellettäisiin asioimasta urheiluliikkeissä. Tähän keskusteluun asia liittyy mielestäni vain siten, että rahapulaan vetoaminen on harvoilla se "oikea" liikkumattomuuden tai liikuntavihan syy.

Mutta vramasti liikunnanopettajilla on vielä paljon tekemistä oppiaineensa imagon kohttamisessa, kun näin monilla on näin paljon huonoja kokemuksia koululiikunnasta. Ehkä tämä "tutkimus" sysää taas oppiainetta enemmän kohti aitoa liikkumisen iloa ja uuden oppimisen nautintoa. Ai niin, ei ku eihän Suomessa saa tuntea iloa siitä että oppii mitään uutta... anteeks!

Niin, ja ne "järjen köyhien" lapsetko saavat sitten kärsiä? Kaikilla lapsilla ei ole yhtä hyvät lähtökohdat kuin sinulla, perheissä on alkoholiongelmia, mielenterveysongelmia jne. Ei ole kyse pelkästä rahasta.

Valitettavasti vastaan sinulle niin kuin itse ajattelen: ihan varmasti lapset kärsivät monella tavoin siitä, jos sattuvat syntymään heikompilahjaisille vanhemmille. Ei kai sille mitään voi.

Se asia ei muutu, vaikka liikuntatunnit lakkautettaisiin ja kaikkia suomalaisia kiellettäisiin asioimasta urheiluliikkeissä. Tähän keskusteluun asia liittyy mielestäni vain siten, että rahapulaan vetoaminen on harvoilla se "oikea" liikkumattomuuden tai liikuntavihan syy.

Lapset saavat kärsiä vanhempiensa heikkolahjaisuudesta ja ajattelukyvyn rajallisuudesta, niinhän se meni.

että ihan varmasti revin lasteni harrasterahat vaikka kiven kolosta. En uskalla ottaa riskiä, että lapseni eivät pärjäisi koulumaailmassa ja kaverisuhteissa. Jos te olette niin rohkeita ja alatte kapinoida vastaan ihan hyvä, mut muistakaa et teidän lapset voi olla ne kärsijät teidän kapinassanne. Itse pidän koululiikuntaa vähemmän arvossa kuin ainetunteja. Silti lapseni hyvä osallistua liikuntatunteihin ja varusteet hankitaan. Minulle kelpaa käytetyt mutta hyväkuntoiset.



Ja olen köyhä, saamme sossusta rahaa normaaliin elämiseen. Laitan vaikka joka kuukausi sossurahasta hieman sivuun, että voin maksaa harrastemaksut aina kauden vaihtuessa. Ja tällä hetkellä niihin menee n300€/vuosi

Koululiikunta on kuitenkin jotain ihan muuta kuin kunnon kohottamista, eikä liikunnannumero kerro sitä mikä on oppilaan fyysinen kunto.

Minä esim. olin surkea pallopeleissä, luistelussa ja hiihdossa ja liikuntanumero oli korkeimmillaan kasin paikkeilla. Sen sijan harrastin aktivisesti yleisurheilua ja joukkuevoimistelua ja kestävyyslajeissa sain yleensä ryhmän parhaan tuloksen. Koululiikunnassa saisikin olla enemmän valinnanvaraa ja ensisijaisena tarkoituksena liikuntaan motivoiminen, ei suoritusten vertailu, eikä kilpailu.

Olisiko syynä se että liikunnanopettajaksi hakeutuminen ja voimakas kilpailuvietti korreloivat vahvasti?

Miksi koulutusvalinnoissa suositaan niitä, joilla on kilpailumenestystä? Miksi joku pituushypyssä saavutettu SM-hopea tekisi erityisen hyväksi opettajaksi?

Huh, taitaa olla täällä yksi todellinen järjen köyhä liikenteessä: Lapset saavat kärsiä vanhempiensa heikkolahjaisuudesta ja ajattelukyvyn rajallisuudesta, niinhän se meni.

Kaipa sinulla on mielestäsi oikeus tuohon mielipiteeseen kommenttini perusteella. Millä perusteella väität, että lapset EIVÄT kärsi siitä, että vanhemilla on "alkoholiongelmia, mielenterveysongelmia" tai muuten heikkolahjaisuutta (vajaakykyisyyttä)? Onko tällainen tilanne mielestäsi lapselle siis yhtä hyvä kuin ns. normaalisti pärjäävien vanhempien lapsilla? Saavatko he kotoaan yhtä hyvät eväät esimerkiksi koulunkäyntiin (tuki ja kannustus, huolehtiminen tavaroista, aikatauluista jne.)?

jos vanhemmat todella pitävät liikuntaa näin pitkälti kilpavarusteluna. Maalaisjärjellä ajateltuna on täysin sama minkälaisilla suksilla tai luistimilla (kunhan ovat terotettu edellisen 10 vuoden aikana) pikkulapset liikuntatunnilla harrastavat, tärkeintä luulisi olevan se, että saavat liikuntaa. Ja minkälainen vanhempi nostaa tuollaisen haloon varusteista! Ei ihme, että liikunnan ilo häviää. Onko teillä niin huono itsetunto, että pelkäätte lastanne kiusattavan SUKSIEN takia? Ei ne lapsetkaan ihan tyhmiä ole, ja arvelen, että jos joku alkaa kommentoida toisen suksien kunnosta, aika äkkiä ryhmässä joku huomaa miten tyhmä tuo kommentoija on, ja se kalikka kalahtaa lopulta omaan nilkkaan.

Koululiikunta on kuitenkin jotain ihan muuta kuin kunnon kohottamista, eikä liikunnannumero kerro sitä mikä on oppilaan fyysinen kunto.

Minä esim. olin surkea pallopeleissä, luistelussa ja hiihdossa ja liikuntanumero oli korkeimmillaan kasin paikkeilla. Sen sijan harrastin aktivisesti yleisurheilua ja joukkuevoimistelua ja kestävyyslajeissa sain yleensä ryhmän parhaan tuloksen. Koululiikunnassa saisikin olla enemmän valinnanvaraa ja ensisijaisena tarkoituksena liikuntaan motivoiminen, ei suoritusten vertailu, eikä kilpailu.

Miksei koululiikunta voisi olla se tunti, jota kaikki odottavat?

Se, jolloin pääsee päästelemään höyryjä irti ja nauttimaan liikkumisen riemusta? Tekemään jotain oikeasti hauskaa! Useimmilla ala-asteikäisillä liikkumisen riemua vielä kuitenkin on, ja se varmasti jatkuisi, jos sama tyyli tunneissa kestäisi koko kouluajan.

Opeteltaisiin uusia lajeja ja mahdollisuuksien mukaan saisi välillä valitakin mitä haluaa tehdä. Poissa olisi vakavamielisyys ja kilpailullisuus. Jos lapsi oikeasti haluaa kilpailla, hän voi toki tehdä sitä muualla kuin koulussa.

Ja liikuntatunnit voisivat olla niitä tunteja, joissa PARANNETAAN luokan yhteishenkeä, ei lisätä kiusaamista. Vaan päinvastoin.

Yrityksetkin järjestävät aktiviteettipäiviä, joilla korostetaan yhteishenkeä ja kannustetaan toisia. Miksi lasten kohdalla tilanne on toinen? Vanhempien vika? Tuskin.

Kun meillä on ihan tavallista, että sukset ja luistimet kierrätetään vaikka kuinka monella serkulla ja naapurin kummilapsen kaverilla, eikä ketään hetkauta tippaakaan!



Sitä pidetään vähän pahana, jos ei viitsi edes yrittää joukkueessa tai jos ei ota kamoja mukaan. Muuten kaikki menevät siellä ihan into piukkana, oli vuorossa luistelu, sähly tai pesäpallo. Ja ryhmässä on pari tosi pullukkaakin lasta, joista kerran kysyin varovasti tytöltäni, että mitenkäs se X pärjäsi siellä hiihtoretkellä... Tyttö vaan tokaisi: "Tosi hyvin!" ja jatkoi puuhiaan.



Itse en siksi oikein ymmärrä, miksi asiasta tehdään noin suhteettoman iso mörkö.

Joukkueet on iän kaiken valittu sulle-mulle-huutoäänestyksellä ja ivailtu, jos joku ei jaksa juosta tai osu palloon. Nykyaikaa on Idols-tuomaroinnin vetäminen siihen sekaan.

Meillä esim. lentistunnilla ope laski ja tarkkaili montako kertaa kosketit palloon, syötit jne. ja kun mä olin epäsuosittu ja kiusattu, kukaan ei koskaan syöttänyt mulle vaikka olisin ollut lähellä, ilkeästi vaan virnuiltiin ja syötettiin jonnekkin ihan muualle. Ja numero oli myös joku 6-7.

Meillä esim. lentistunnilla ope laski ja tarkkaili montako kertaa kosketit palloon, syötit jne. ja kun mä olin epäsuosittu ja kiusattu, kukaan ei koskaan syöttänyt mulle vaikka olisin ollut lähellä, ilkeästi vaan virnuiltiin ja syötettiin jonnekkin ihan muualle. Ja numero oli myös joku 6-7.

Mitä aiot tehdä asialle jos on? Täällä valittaminen tuskin auttaa.

Entä miten olet huolehtinut siitä, ettei oma lapsesi joutuisi samaan tilanteeseen kuin sinä aikanasi (tai että ainakin todennäköisyys olisi pienempi)?

Toki varmaan lähtökohtaisesti kouluilla pitäisi olla välineet myös liikuntaan ja pääsääntöisesti onkin. Vai joutuuko jonkun koulussa viemään sinne koripallot koripalloiluun, sählymailat sählyyn ja mailat ja räpylät pesäpalloiluun? Koulussa omasta takaa tarvittavat liikuntavälineet ovat talviurheiluvarusteita lukuunottamatta hyvin pitkälle vaatetukseen perustuvia. Pitäisikö koulussa oikeasti olla esim. uimapuvut kaikille? Joita sitten kaikki käyttäisivät? Eikö yhtälailla sitten kumisaappaat sadekeleille jos kerran on pakko mennä ulos?



Talviurheiluvälineissä tulee ongelmaksi se, että luokkaa kohti on esim. täysin mahdotonta arvioida kuinka monet koon 32 monot tarvitaan. Olettaen että vain yhdellä luokalla koulussa on yhtäaikaa liikuntaa, monoja, luistimia yms. tarvittaisiin valtavia määriä jokaisessa koossa. Kyllä meillä koulussa ON varusteita niille, joilta ne ovat unohtuneet tai joilla ei yksinkertaisesti ole. Mutta ei niistä riitä kaikille eivätkä välineet tietenkään ole sellaisessa kunnossa, että niillä välttämättä saisi se miellyttävimmän mahdollisen liikuntakokemuksen (esim. suksien voitelu, terävät luistimet jne.).



Meillä on koulussa jo vuosia ollut vanhempien pyörittämä kamapörssipäivä. Myöhään syksyllä tai alkutalvesta on talvivarusteiden kamapörssi, keväällä polkupyöräpörssi. Jokainen saa tuoda kamat myytäväksi ja saa niistä myös rahat, vanhempaintoimikunta toimii myyjinä ja organisoijina ja koulu antaa tilat. Suksia, sauvoja, monoja, luistimia, kypäriä on myynnissä pilvin pimein pikkurahalla ja esim. maahanmuuttajaperheet ostavat tuolla innoissaan liikuntavarusteita ja kyselevät mitä tarvitaan ja minkä pituiset. Vuosi vuodelta pörssi kasvattaa suosiotaan. Ei vaadi kuin vähän viitseliäisyyttä perheiltä.



Lisäksi kirpparit aivan notkuvat välineitä (moderneja lasketteluvälineitä lukuunottamatta, joita visiin ei koulussa kuitenkaan tarvita).



Me ollaan varmaan sitten rikkaita ja lapset suosittuja, mutta yhtälailla meillä mennään liikuntatunnilla kamapörssistä hankituilla suksilla, ihan järjen köyhyyttä olisi ostaa uusia.

Mutta aiempi moittija täällä ei mielestäni ymmärtänyt, että joillakin suht rikkaillakin voi olla "järjen köyhyyttä" ja asennevammoja. Sulla selvästikään ei ole, Juuri tämä on mielestäni järkevää: ostetaan käytetyt kamat ja kierrätetään. Asenne ratkaisee; ei se, onko varaa viimeistä huutoa oleviin kamppeisiin!

Enkä yhtään usko että liikunnaniopettajat antaisivat huonomman numeron sille joka hiihtää parhaansa mukaan niillä kamapörssin kympin suksilla kuin hienommilla vehkeillä sivakoivalle laiskamadolle/valittajalle/lintsaajalle.

Toki varmaan lähtökohtaisesti kouluilla pitäisi olla välineet myös liikuntaan ja pääsääntöisesti onkin. Vai joutuuko jonkun koulussa viemään sinne koripallot koripalloiluun, sählymailat sählyyn ja mailat ja räpylät pesäpalloiluun? Koulussa omasta takaa tarvittavat liikuntavälineet ovat talviurheiluvarusteita lukuunottamatta hyvin pitkälle vaatetukseen perustuvia. Pitäisikö koulussa oikeasti olla esim. uimapuvut kaikille? Joita sitten kaikki käyttäisivät? Eikö yhtälailla sitten kumisaappaat sadekeleille jos kerran on pakko mennä ulos? Talviurheiluvälineissä tulee ongelmaksi se, että luokkaa kohti on esim. täysin mahdotonta arvioida kuinka monet koon 32 monot tarvitaan. Olettaen että vain yhdellä luokalla koulussa on yhtäaikaa liikuntaa, monoja, luistimia yms. tarvittaisiin valtavia määriä jokaisessa koossa. Kyllä meillä koulussa ON varusteita niille, joilta ne ovat unohtuneet tai joilla ei yksinkertaisesti ole. Mutta ei niistä riitä kaikille eivätkä välineet tietenkään ole sellaisessa kunnossa, että niillä välttämättä saisi se miellyttävimmän mahdollisen liikuntakokemuksen (esim. suksien voitelu, terävät luistimet jne.). Meillä on koulussa jo vuosia ollut vanhempien pyörittämä kamapörssipäivä. Myöhään syksyllä tai alkutalvesta on talvivarusteiden kamapörssi, keväällä polkupyöräpörssi. Jokainen saa tuoda kamat myytäväksi ja saa niistä myös rahat, vanhempaintoimikunta toimii myyjinä ja organisoijina ja koulu antaa tilat. Suksia, sauvoja, monoja, luistimia, kypäriä on myynnissä pilvin pimein pikkurahalla ja esim. maahanmuuttajaperheet ostavat tuolla innoissaan liikuntavarusteita ja kyselevät mitä tarvitaan ja minkä pituiset. Vuosi vuodelta pörssi kasvattaa suosiotaan. Ei vaadi kuin vähän viitseliäisyyttä perheiltä. Lisäksi kirpparit aivan notkuvat välineitä (moderneja lasketteluvälineitä lukuunottamatta, joita visiin ei koulussa kuitenkaan tarvita). Me ollaan varmaan sitten rikkaita ja lapset suosittuja, mutta yhtälailla meillä mennään liikuntatunnilla kamapörssistä hankituilla suksilla, ihan järjen köyhyyttä olisi ostaa uusia.