Superäiti synnyttää:))) (odotus-palstalta)

Naurakoon ken haluaa seuraaville, mutta mut ovat auttaneet läpi kolmen synnytyksen/joista parin käynnistyksen (vauvat 4-4,5 kg) pelkkä ilokaasu loppuavautumisvaiheessa apuna.

Kaksi asiaa:

mä asennoiduin jo alusta, että luonto hoitaa synnytyksen (normaalin synnytyksen, ilman vauvan vääriä asentoja, näin välihuomautuksena), oli äiti sitten vaikka koomassa. Ts. kun itse osaa henkisesti "astua syrjää" kun supistus/ponnistustarve tms. tulee, niin sujuu kivuttomimmin.

Toinen mikä auttoi:lainasin raskausaikana kirjastosta synnyttäjille suunnatun rentoutus-cd:n. Sitä perushuttua, hengitä sisään, ulos rantouta lihaksia ym. Sen lisäksi siinä neuvottiin supistuksen hetkelle keksimään oma mielikuva, jota ajatella tuon aikaa. Esim avautuva kukan nuppu tms. Lisäksi neuvottiin muistelemaan elämästä tilanne jossa koki todella rentoa, rauhallista iloista oloa ja palauttamaan siitä mieleen kaikki mitä silloin näkyi, kuului, haisi jne. ja palauttaa sitä synnytyksessä mieleen. Näitä mielikuvajuttuja "treenasin" etukäteen.

Vähän huono kuvailla näin tekstinä, mutta mielikuvaharjoittelu kuvaa parhaiten tuota mun synnytyksen selviytymisstrategiaa. Kipua oli, mutta siedettävää, en myöskään mitään äännellyt kun keskityin mielikuviin. Viimeisimmässä synnytyksessä onnistuin olemaan ponnistusvaiheessa niin meditatiivisessa tilassa että koin jopa orgastista tunnetta kun kroppa ponnisti "puolestani" ja voin vain ihmetellä sitä hyvää oloa.

neuvoja kaivataan Olen menossa muutaman viikon sisällä synnyttämään esikoistani. Omassa kotikaupungissani ei ole minkäänlaista synnytysvalmennusta, olen vain itse yrittänyt ottaa asiasta selvää lukemalla ja ystäviltä ja äidiltä kyselemällä. Haluaisin saada supersynnyttäjältä ja muiltakin synnyttäneiltä vinkkejä, kuinka käytännösssä oma keho hallitaan niin, että synnytys on mahdollisimman kivuton. Hengitystekniikka lienee olennainen, mutta kuinka se käytännössä toimii?

oli aivan ihana lääketieteellinen synnytys, olin piuhoissa ja sain niin paljon troppia, ettei tuntunut yhtään missään; jos vaikutus loppui, sain itse painella lisää. Olin täysin voimissani ja tajuissani ja hyvällä tuulella, odoteltiin vaan että lapsi syntyy. Ponnistaminenkaan ei tuntunut yhtään, lapsi, täysi kymmenen pisteen tyttö, tuli nopeasti ulos ilman minkäänlaista komplikaatiota. Oli ihanaa olla täysissä voimissaan ne ekat hetket pienen kanssa, eikä ihan kanttuvei ja puolikuollut. Repeytymiäkään ei tullut.



Synnytyksestä jäi tosi mukava kuva, nyt ollaankin reilun puolentoista vuoden jälkeen palaamassa samaiselle synnärille - mitä en uskoisi tekeväni, jos olisin joutunut synnyttämämään ilman kivunlievitstä, tuskallisesti ja traumatisoivasti. Enkä edes ymmärrä hävetä tätä surkeaa lääketieteellistä synnytystäni, vaan olen ylpeä siitä, ja iloinen, että nykylääketiede tällaisen mahdollisuuden on meille naisille suonut. En toden totta ymmärrä, mitä niin hienoa siinä on, että on kestänyt supistuspoltot ja synnytyksen "kuin mies" (ja kuin miehet armeijassa konsanaan,näitä juttuja sitten naisporukoissa kerrotaan, huoh), kun kerran mahdollisuus on tehdä helpomminkin? Pitäisikö muitakin operaatioita alkaa hoitaa luomusti, niin että itse kukin pääsisi pätemään kivunsietokyvyllään ja periksiantamattomuudellaan - ajatellaan nyt vaikka viisaudenhampaanpoistoa ilman puudutusta, kuka kestää huutamatta, kuka olisi esimerkillinen potilas?..

uskon pikemminkin siihen, että on täysin fiktiota koko stoori. Mielikuvitus laukkaa, ja jutut ovat korkealentoisia.

On aikaa hoitaa 7 lasta, kuntoilla, pitää koti siistinä, harrastaa seksiä joka päivä, hoitaa 2 koiraa, jne. =D

Puhuu luonnonmukaisuudesta synnytyksissä, mutta rintoihinsa on laitattanut silikoonit, hiukan ristiriitaista, sanoisin.

Kiltti vauva, mikä se semmoinen on?

Onko jonkun vauva mukamas tuhma ja paha? ;-)

Kerrassaan outo tapaus.

ymmärrä noita kehuskelijoita, tyyliin "Minä tyttö se sitä ja tätä", luullen olevansa aina ja kaikessa ainoa ja paras. Voi asioista kertoa vähän toiseen tyyliinkin.

Ei kaikkea tarvii uskoa mitä lukee :D

että on pelkkää juttua vaan. sisältö vois muuten olla tottakin.

miten niin synnytys ei satu. ja tarkoittaako se, että jos hänellä ei se satu, niin kaikki ne, jotka tuntevat kipua, ovat huonompia??

pidetään hauskaa synntyksessä?? rajansa itsekehullakin, ei jumalauta.

kiva jos meni hyvin mutta kyllä tuosta kuultaa läpi sellainen ärsyttävä erinomaisuuden tavoittelu

" minä olen parempi kuin muut" -asenne.

lukekaa odotus -palstaa, siellä sama tyyppi kirjoittaa useampiakin viestejä tammikuisissa.

Mä kirjotin tuossa ylempänä noista mielikuvaharjoituksista.



Tuo lähtee siitä, että oma korvienväli on joka naisella mukana koko ajan. Jos pystyy mielikuvilla helpottamaan oloaan, hyvä. Koska siihen näemmä pystyy, pariin kertaan harjotelleena voin sanoa.Jos ei pysty, voi aina tukeutua lääketieteeseen, tottakai.



Mutta mitä minä asiaa aikanani ymmärsin, on pienestä kiinni ettei saa mitään lääketieteellistä lievitystä. Olet kotona avautumassa, tulet väärään sairaalaan (ei epiduraalimahdollisuutta),avaudut liian hitaasti (helpotusta annetaan vasta kun auennut yli 3 cm:n, auvaudut liian nopeasti (ponnistusvaiheeseen ei enää aleta mitään "järkkyjä myrkkyjä" tuuppaamaan) kuulin ainakin omalta kohdalta muutamia noista.



Silloin on huono juttu, jos lähtökohtaisesti ajatuksena on ollut, että selviää vain lääkkeiden voimin.



Mielestäni, eroten alkuperäisen kommentista, naisen ei tarvitse hallita vartaloaan synnytyksessä, koska siinä jylläävät suuremmat voimat. Sen sijaan mielikuvansa/ajatuksensa voi hallita tai ainakin yrittää hallita. Jos sekään ei onnistu, niin ainakin mulla ilokaasulla ne helposti sekoitti, sen vähän mitä sitä kokeilin.

ettei mun synnytyksen eteneminen loppuisi aina kolmeen senttiin. Siihen se vain jumittaa, supistuksia 0-1min välein. Tuntuu, että kroppa tekee kaikkensa, että aukenisin, mutta ei (ja kivut sitä mukaa, joiden aikana kuitenkin yritän keskittyä rentoutumiseen, vaikka vaikerrankin). Vasta epiduraali ja oksitosiini saa tapahtuman etenemään.



Se vaan on hassua, miten jotkut ajattelee, että "kun mulla on näin, niin eiköhän kaikilla voi olla näin". Miksi ollaan noin mustavalkoisia, eikä pystytä ajattelemaan, että kaikki eivät ole eivätkä edes pysty olemaan mitään unelmasynnyttäjiä.

Ihmisillä on erilainen kipukynnys, eikä sekään ole mikään leuhkimisen aihe vaan fysiologisista seikoista pitkälti johtuvaa. Joillakin vaan on tarvetta päteä, on se asia mikä tahansa ja sellainen johtuu huonosta itsetunnosta, joten ei mikään lesoilun syy. Ruumiinrakenteet ovat myös erilaisia, samoin synnytykset samallakin naisella.







Minä olen synnyttänyt 4 kertaa, joka kerta on sattunut. Vikalla kerralla ilman kivunlievitystä, olin 8 senttiä aukia kun tultiin sairaalaan ja vasta siinä vaiheessa olisin jotain lievitystä tarvinnut mutta oli myöhäistä. Vauva syntyi oltuamme sairaalassa alle tunnin. Ihan hyvin pärjäsin ilman lievitystä, vajaa tunti oli vaan tosi kivuliasta. Seuraavaksi en aio lievitystä ottaa. Kahdessa synnytyksessä kohtutulehdus päällä, jolloin olin lähes tajuton kivusta johon lääkkeet ei auttaneet.



Onko joillakin oikeasti sellainen maailmankuva (paitsi narsisteilla) että MINUN kokemukseni = muiden kokemukset. Onko joku niin tyhmä että luulee muiden kokeneen täysin saman kuin mitä oma synnytys on ollut?



Synnytyskipu ei ole mikään keksitty juttu, jos jollain ei sitä ollenkaan ole niin kyseessä on luonnon "valmistusvirhe". Ihmisellä on tarkoituksella kipuaisti, jos se joltain puuttuu on kyse sairaudesta joka on vaarallinen. Ap:n tapauksessa ei lienee kyse tästä, vaan silkasta pätemisen halusta. Varmasti hän jonkunlaista kipua on tuntenut, vaikka ei sietämätöntä.

vauvat vain plopsahtelevat ulos.

Mä kirjotin tuossa ylempänä noista mielikuvaharjoituksista.

Tuo lähtee siitä, että oma korvienväli on joka naisella mukana koko ajan. Jos pystyy mielikuvilla helpottamaan oloaan, hyvä. Koska siihen näemmä pystyy, pariin kertaan harjotelleena voin sanoa.Jos ei pysty, voi aina tukeutua lääketieteeseen, tottakai.

Mutta mitä minä asiaa aikanani ymmärsin, on pienestä kiinni ettei saa mitään lääketieteellistä lievitystä. Olet kotona avautumassa, tulet väärään sairaalaan (ei epiduraalimahdollisuutta),avaudut liian hitaasti (helpotusta annetaan vasta kun auennut yli 3 cm:n, auvaudut liian nopeasti (ponnistusvaiheeseen ei enää aleta mitään "järkkyjä myrkkyjä" tuuppaamaan) kuulin ainakin omalta kohdalta muutamia noista.

Silloin on huono juttu, jos lähtökohtaisesti ajatuksena on ollut, että selviää vain lääkkeiden voimin.

Mielestäni, eroten alkuperäisen kommentista, naisen ei tarvitse hallita vartaloaan synnytyksessä, koska siinä jylläävät suuremmat voimat. Sen sijaan mielikuvansa/ajatuksensa voi hallita tai ainakin yrittää hallita. Jos sekään ei onnistu, niin ainakin mulla ilokaasulla ne helposti sekoitti, sen vähän mitä sitä kokeilin.

Tottakai mielikuvaharjoitukset, oman kehon hallinta, oikea hengitys jne ovat tosi tärkeitä ja auttavat - en niitä halunnut missään nimessä vähätellä. Itse olin ajatellut kokeilla niin pitkälle kuin mahdollista ilman epiduraalia (täällä meillläpäin useimmiten ainoa kivunlievitys, ilokaasu ei kauhean tunnettu juttu), ja niinpähän sinnittelin ensimmäiset 24h säännöllisiä, kivuliaita supistuksia kotona, kaurapussien kanssa ja asentoja vaihdellen ja hengitysharjoituksia tehden. Kun vihdoin päädyimme sairaalaan, ilmeni että olin kokonaista 1cm auki..

Olin jo reippaasti yliaikainen, ja kun käynnistys oli suunniteltu joka tapauksessa seuraavaksi päiväksi, päättivätkin käynnistää samantien. Ja ne supistukset, jotka sitten alkoivatkin, eivät olleet millään pusseilla eikä hengityksillä hallittavissa, ajattelin vaan että halkean ja kuolen, mitään taukoa niiden väillä ei tullut enää missään vaiheessa. Kesti useammman tunnin ennen kuin sain epiduraalin - siinä vaiheessa ei tarvinnut enää kahta kertaa miettiä otanko vai enkö - ja kun sen sain, niin alkoi autuus - ja edellä kuvailemani synnytys.

Sain siis kyllä alkuun kokea, miltä synnyttäminen tuntuu, ja en mistään hinnasta olisi halunnut kärvistellä niissä tuskissa yhtään kauempaa. Minut yllätti täysin epiduraalin teho, siis se, että se vei kivut kokonaan pois, eikä vain osittain. Se, että synnyttäminen voikin olla niin helppoa! Rakastuin mokomaan piikkiin ihan totaalisesti, vaikka muutoin luomuihmisiä olenkin! Mutta totta on tuo mitä sanoit, eli lähtökohtaisesti ajattelee, että vain lääketieteen avulla voi selvitä, sillä eihän sitä tosiaan koskaan tiedä mitä tapahtuu, ja selvittävä on silti.

on ihan normikäytäntö esim. Ruotsissa ja Briteissä. Veljen vaimo pääsi kotiin 4h synnytyksestä. Harmi vain jos vie vastasyntyneen julkisille paikoille päivän kahden ikäisenä. Vauva on kuitenkin niin infektioherkkä.



Ehkäpä minäkin sitten olen tehomamma kun 48h lastani pukkasin maailmaan. Kertaakaan en pihaustakaan päästäny. Kipeää se otti, mutta en vain osaa karjua ja ähkiä. Ja loppujen lopuksi 48h uurastuksen jälkeen, kiireellinen sektio. Ja kyllä siinä vielä naurettiin ja juttu luisti leikkauspöydällä ja sen jälkeenkin.



Ihan normaalia minusta tämän "tehopakkauksen" toiminta.

Ja ne supistukset, jotka sitten alkoivatkin, eivät olleet millään pusseilla eikä hengityksillä hallittavissa,

Kiva jos joillakin on, mutta omassa myös käynnistetyssä synnytyksessäni ajatus jostain hengityksestä ja kaurapusseista on samaa tasoa kuin se että yrittäis paikata irronnutta jalkaa laastarilla. Synnytyksen jälkeen mietin, että nyt tiedän miltä ihmisestä tuntuu kun hän tajuaa muutaman minuutin päästä kuolevansa eikä poispääsyä ole. Uskomaton kauhu ja paniikki. En varmaan olisi edes huomannut, jos joku olisi yrittänyt laittaa mulle kaurapussia.

Ja ne supistukset, jotka sitten alkoivatkin, eivät olleet millään pusseilla eikä hengityksillä hallittavissa,

Kiva jos joillakin on, mutta omassa myös käynnistetyssä synnytyksessäni ajatus jostain hengityksestä ja kaurapusseista on samaa tasoa kuin se että yrittäis paikata irronnutta jalkaa laastarilla. Synnytyksen jälkeen mietin, että nyt tiedän miltä ihmisestä tuntuu kun hän tajuaa muutaman minuutin päästä kuolevansa eikä poispääsyä ole. Uskomaton kauhu ja paniikki. En varmaan olisi edes huomannut, jos joku olisi yrittänyt laittaa mulle kaurapussia.

Olen muuten aina ihmetellyt kun jotkut sanovat että epiduraalipiikin laittaminen sattu- mä en edes tuntenut koko pistosta niiden polttojen keskellä. Pelkäsin vaan etten pysy paikallaan sen laiton aikaa. Puhumattakaan sitten mistään kaurapusseista :) t. edellinen

oli jo ensimmäisen kohdalla ja harjoittelin mm. joogaliikkeitä joilla saisin lapseni ilman kivunlievitystä maailmaan. olin katsonut netistä näitä ihania synnytysvideoita youtubesta yms. paikoista ja olin ihan haltioissani lähdössä synnyttämään. Kuinkas sitten kävikään...raskausmyrkytyksen ja viime hetken perätilan vuoksi minulle tehtiinkin sektio ilman että olin yhtään supistusta koskaan edes tuntenut. Itkin asiaa monta vuotta koska minä olin nyt se epäonnistunut luuseri. KUKAAN ei ymmärtänyt minun tuskaani.

nyt toisella kertaa päätavoitteeni oli synnyttää. mahaanihan ei aukaista. kivunlievityksiä otan mitä vaan kuhan vaan alakautta tulee. ja niinhän se tuli 16h työrupeaman päästä. loput 6cm avauduin 5h aikana joten kipeä olin. Suihkuun en harmi vaan päässyt kun vauvan sydänäänet heittelehti aina supistuksen aikana. ihana tunne jäi ja todella hyvä mieli. olen edelleen se luuseri joka otti kipulääkkeitä mutta mitä sitten. vauva oli myös todella ylhäällä kun elimistöni oli sitä mieltä että tämä on jo toinen synnytys eikä vauvan tarvitsekaan laskeutua. olin ensisynnyttäjä jolla toinen lapsi. olen myös 150cm pitkä hoikkarakenteinen joten voi olla mahdollista että vajaa 4kg pykääminen on hiukan vaativampaa kuin teillä isokokoisilla.

mutta... tavoitteena tuo ap tapaus sitten kolmannessa synnytyksessä. sitten jo tietää mitä se on ja elimistökin on mukana :)

Olen muuten aina ihmetellyt kun jotkut sanovat että epiduraalipiikin laittaminen sattu- mä en edes tuntenut koko pistosta niiden polttojen keskellä.

Minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, että miltä se pistos on tuntunut, en ole rekisteröinyt sitä lainkaan. Ja mulle laitettiin ensin spinaali ja sitten leikkaussalissakin jotain, mutta kummastakaan ei ole mitään mielikuvaa.

Minusta on kiva lukea positiivinen synnytyskokemus. Itse en ole vielä synnyttänyt ja olen lukenut jonkin verran synnytyksistä ja niiden kulusta ja ihmettelen kerta kaikkiaan, että voiko se synnyttäminen olla niin kivuliasta kaikille. Tuntuu, että ihmiset kirjoittavat vain negatiivisista kokemuksista.



On hyvin lohdullista ajatella, että synnytys voi olla helppo synnyttäjän rakenteesta johtuen, mutta eniten minua helpottaa nimen omaan se, että asenne voi auttaa. Ja toki matkassa on sitten ne muut syyt, eli miten synnytykseen liittyvät asiat vaan sattuvat olemaan.



Toki voi olla, että oma synnytys menee kipulääkkeiden saattelemana, itken ja huudan ja tunnen toivottomuutta ja en siitä itseäni rankaise, mutta minua kiinnostaisi kuulla silti lisää, että mitkä asiat näistä helpoista synnytyksistä teki itseasiassa helppoja.



Onko esimerkiksi niin, että jos omaan kehoon suhtautuu positiivisesti ja ympärillä oleviin ihmisiin suhtautuu positiivisesti ja tuntee itsensä vahvaksi (jättäen pois kaikki tapaukset, joissa esim lantion ja syntyvän lapsen pään epäsuhta yms muut komplikaatiot ja tilanteet) ja luottaa itseen, niin auttaako se synnytyksen etenemisessä? Esimerkiksi kannustaako se liikehtimään siten, että vauvakin pääsee laskeutumaan suuremitta ongelmitta kohdussa ja kääntymään parempaan asentoon.



Olisi kiva kuulla näitä positiivisa kokemuksia lisää ja vähän tarkemmin, että miten itse koki auttavansa omaa synnytystä.



Kaikki tiedämme, että synnytykset eivät mene samalla tavalla ja aina ei voi mitään sille miten ne menevät. Ei siinä mistään ihmisten paremmuudesta ole kyse.



Mietin myös joskus sitä, että miten se vaikuttaa evoluutioon ja synnytyksiin, kun nykyisin äidit ja vauvat eivät kuole synnytyksessä, vaan sektio voidaan tehdä, jos lapsen pää on esimerkiksi todella iso. Voiko olla että jopa pienellä aikavälillä (200v) sellaiset geenit, jotka eivät olisi vielä 100 vuotta sitten selviytyneet, selviytyvät nyt ja syntyvien lasten koko kasvaa, ei suinkaan sokerin syönnistä johtuen vaan ihan siitä johtuen, että luonnon valintaa ei pääse tapahtumaan. Ja tämä on asia, johon on turha suhtautua tunteella, syyllisyydellä tai syyllistäen. Asia on mielenkiintoinen silti. Huomioikaa, että naisten lantion koko ei välttämättä pysy tässä kasvussa mukana, varsinkaan kun nykymuoti suosii poikamaista vartaloa.

uskon pikemminkin siihen, että on täysin fiktiota koko stoori. Mielikuvitus laukkaa, ja jutut ovat korkealentoisia.

On aikaa hoitaa 7 lasta, kuntoilla, pitää koti siistinä, harrastaa seksiä joka päivä, hoitaa 2 koiraa, jne. =D

Puhuu luonnonmukaisuudesta synnytyksissä, mutta rintoihinsa on laitattanut silikoonit, hiukan ristiriitaista, sanoisin.

Kiltti vauva, mikä se semmoinen on?

Onko jonkun vauva mukamas tuhma ja paha? ;-)

Kerrassaan outo tapaus.

tuli kieltämättä mieleen, kun lueskelin noita juttuja. Paino 47 kg (silloin kuin ei raskaana), 7 lasta, urheilee koko ajan, seksiä useampi kerta päivässä, siivousfriikki, koirat jne. Voihan tietysti ollakin todellinen, mutta hieman yli-ihmiseltä saa itsensä kuulostamaan.

Mulla on yks kaveri, joka on patologinen valehtelija, ja monissa hänen jutuissaan pohja on totta, mutta sitten alkaa liioittelu ja oman kilven kiillotus. Mä liitän nimenomaan tuon kovan itsekorostuksen patologisiin valhetelijoihin.

Synnytyskokemus ei sinällään kuulosta minusta mitenkään mahdottomalta, ärsyttää vaan tuo toisten omalla mittapuulla arviointi.