Suuttuuko mieheni tyhjästä vai olenko minä tunteeton sika?

ap:n suhteessa ovat aggressiivisia omalla tavallaan. Ap:n mies hyvin ilmeisellä tavalla ja ap itse passiivisella tavalla. On siis turha lähteä arpomaan, kumpi oli oikeassa kun kumpikin käyttäytyy suhdetta tuhoavasti.

jos vielä satut lukaisemaan,itsellä myös hyvin helposti tulistuva mies ja joudun tosiaan miettimään toisinaan sanomisiani ja monesti jään vain suu auki katsomaan, että täh!Mistä se nyt suuttui!Pyrin olemaan ystävällinen, mutta eihän sitä aina jaksa,onko se inhimillistä silloin?Varsinkin, kun toinen suututtaa toisinaan samalla tavalla,en silti suutu..lähinnä huvittaa.Senpä takia pitäisi kait osata katsoa asiaa toisen kantilta,toinen vain on herkempi..ei kait siihen muuta syytä voi olla?Siihen että miten sanoa nätisit kumppanille..jaa-a sitä olen itsekin pohtinut, ehkä jotenkin sanomalla niin ettei siinä ole ivaavaa tai käskevää sanaa.Heh..en tiedä.

eli valaistusta nalkutuksesta kimpaantuvan näkemykseen: Sen lisäksi että nalkutus itsessään on tosi ikävä tapa puhua toiselle, niin on todella raivostuttavaa olla sellaisen ihmisen seurassa joka harmistuu pilalle menneistä kanoista tms. Kun nalkuttaja harmistuu, huoneeseen leijailee harmaa pilvi pilaamaan kaikkien päivän. Josko tää nyt tekee musta narsistin, mutta en voi sietää myrtsejä ihmisiä, syyt vielä tuommoset. Tiuskimista en mielestäni oo velvollinen kuuntelemaan keneltäkään. Voi kuulostaa liiottelulta, mutta jos tuollaisia vastaavia pikku puuskahduksia tulee pitkin päivää, joka päivä... AAARRRGHGH

Epäilette minua nalkuttajaksi, ja toki otan sen epäilyn tosissani. En tiedä, mikä on tulkittavissa jatkuvaksi keljuiluksi, mutta itse koen, että annan kriittistä palautetta harvoin ja paljon vähemmän kuin esimerkiksi mieheni.

Eikö sitä saisi sitten antaa koskaan ja ikinä??

Minusta tuntuu, että osa nyt kirkkaasti sekottaa tässä mielipiteensä viimeisistä käyttöpäivämääristä ja itse asian eli sen, miten perheessä voi puhua harminaiheista ja millaisia kiistoja siitä sitten syntyy.

Jos osalle koko viimeinen käyttöpäivämäärä on jonninjoutava asia, niin fine - itse olen kuitenkin eri mieltä ja asiasta ON meillä puhuttu ennenkin. Että kun siellä altaassa on eri päivämäärillä olevia paketteja, yritetään ottaa mahdollisimman pitkällä oleva pvm. Viimeisen käyttöpäivämäärän ylittäneitä lihoja ei saisi syödä ja mitä lähempänä se vmpv on, sitä heikompilaatuista liha on. Miestäkin kututtaa, jos liha pääsee vanhenemaan jääkaapissa - hän vastaa osin myös ruuanlaitosta, en minä yksin.

No niin. MYÖNNÄN ihan reippaasti, että tuo tokaisu oli harkitsematon ja se olisi kannattanut jättää väliin - vaikka itse asia sinänsä on oikeasti seikka, joka minua harmittaa. Moni muu asia sen sijaan ei harmita, joten tuosta ei nyt kannata kenenkään lukea, että olisin kaikessa yhtä "nipo". Kenties monessa asiassa suurpiirteisempi kuin te...

Pointtini oli kuitenkin se, voiko oikeasti harmittavista asioista sanoa siipalle ja jos niin miten? Ja jos se sanominen siippaa kiukuttaa, miten HÄN PUOLESTAAN voi kiukustua? Onko reilua, että yhdestä kriittisestä sanomisesta saa parin päivän mykkäkoulun aikaan?

Juu, meillä sattuu tuollaisia riitoja mielestäni usein eli 1-2 kertaa kuussa. Likipitäen siis aina, kun jotain kriittistä tulen sanoneeksi.

Onko pari kertaa kuussa kritiikkiä = nalkuttamista? Minusta ei.

Olen todella yrittänyt vähentää kaikenlaista kritiikkiä, mutta voiko sitä tuosta vielä vähentää? Jos harmittaa, eikö sitä saa sanoa lainkaan?

Sitä paitsi, mies kyllä sanoo ja aika karustikin. Tavarat lentelevät ärräpäiden säestämänä hyvin herkästi, jos esim. jokin kauha on minun jäljiltäni eri lokerossa kuin mihin mies itse sen panisi. Tuosta minulla luonnollisesti ei ole koskaan oikeutta suuttua. Ja tuota tapahtuu monta kertaa viikossa.

Joku jo neuvoikin - kiitos neuvoista - minua olemaan muina naisina, kun mies mököttää. Pyrinkin siihen! Pitkän parisuhteemme alussa yritin aina hyvitellä ja pyydellä anteeksi, nyt olen ottanut sen linjan, että pyydän anteeksi, jos olen omasta mielestänikin tehnyt tai sanonut tyhmästi, mutta siitä syntynyttä mökötystä (miehen itse kehittämä reaktio) en ota vastuulleni!

ap

Ei ole kyse siitä, kuinka usein nalkuttaa vaan siitä, että pitää sitä hyväksyttävänä. Ap siis asettaa itsensä miehensä yläpuolelle. Miehesi ei ole sinun lapsesi ja äitinäkään ei lähestymistapasi kasvata lapsista rakentavaan keskusteluun kykeneviä aikuisia.

Mene nyt vain itseesi ja myönnä, että toimit tavalla, jolla et toivo toisien kohtelevan sinua; et kerran päivässä, kerran viikossa, kerran kuukaudessa etkä edes kerran vuodessa.

Se, että hetkellisesti pimahtaa ja rähisee tyhmistä ja että tuo on inhimillistä jokaiselle meistä ei tarkoita, ettet voisi ääneen myöntää asiaa - mennä miehen luo ja pyytää sydämestäsi anteeksi, että kimpaannuit moisista turhuuksista.

eli valaistusta nalkutuksesta kimpaantuvan näkemykseen: Sen lisäksi että nalkutus itsessään on tosi ikävä tapa puhua toiselle, niin on todella raivostuttavaa olla sellaisen ihmisen seurassa joka harmistuu pilalle menneistä kanoista tms. Kun nalkuttaja harmistuu, huoneeseen leijailee harmaa pilvi pilaamaan kaikkien päivän. Josko tää nyt tekee musta narsistin, mutta en voi sietää myrtsejä ihmisiä, syyt vielä tuommoset. Tiuskimista en mielestäni oo velvollinen kuuntelemaan keneltäkään. Voi kuulostaa liiottelulta, mutta jos tuollaisia vastaavia pikku puuskahduksia tulee pitkin päivää, joka päivä... AAARRRGHGH

Epäilette minua nalkuttajaksi, ja toki otan sen epäilyn tosissani. En tiedä, mikä on tulkittavissa jatkuvaksi keljuiluksi, mutta itse koen, että annan kriittistä palautetta harvoin ja paljon vähemmän kuin esimerkiksi mieheni. Eikö sitä saisi sitten antaa koskaan ja ikinä?? Minusta tuntuu, että osa nyt kirkkaasti sekottaa tässä mielipiteensä viimeisistä käyttöpäivämääristä ja itse asian eli sen, miten perheessä voi puhua harminaiheista ja millaisia kiistoja siitä sitten syntyy. Jos osalle koko viimeinen käyttöpäivämäärä on jonninjoutava asia, niin fine - itse olen kuitenkin eri mieltä ja asiasta ON meillä puhuttu ennenkin. Että kun siellä altaassa on eri päivämäärillä olevia paketteja, yritetään ottaa mahdollisimman pitkällä oleva pvm. Viimeisen käyttöpäivämäärän ylittäneitä lihoja ei saisi syödä ja mitä lähempänä se vmpv on, sitä heikompilaatuista liha on. Miestäkin kututtaa, jos liha pääsee vanhenemaan jääkaapissa - hän vastaa osin myös ruuanlaitosta, en minä yksin. No niin. MYÖNNÄN ihan reippaasti, että tuo tokaisu oli harkitsematon ja se olisi kannattanut jättää väliin - vaikka itse asia sinänsä on oikeasti seikka, joka minua harmittaa. Moni muu asia sen sijaan ei harmita, joten tuosta ei nyt kannata kenenkään lukea, että olisin kaikessa yhtä "nipo". Kenties monessa asiassa suurpiirteisempi kuin te... Pointtini oli kuitenkin se, voiko oikeasti harmittavista asioista sanoa siipalle ja jos niin miten? Ja jos se sanominen siippaa kiukuttaa, miten HÄN PUOLESTAAN voi kiukustua? Onko reilua, että yhdestä kriittisestä sanomisesta saa parin päivän mykkäkoulun aikaan? Juu, meillä sattuu tuollaisia riitoja mielestäni usein eli 1-2 kertaa kuussa. Likipitäen siis aina, kun jotain kriittistä tulen sanoneeksi. Onko pari kertaa kuussa kritiikkiä = nalkuttamista? Minusta ei. Olen todella yrittänyt vähentää kaikenlaista kritiikkiä, mutta voiko sitä tuosta vielä vähentää? Jos harmittaa, eikö sitä saa sanoa lainkaan? Sitä paitsi, mies kyllä sanoo ja aika karustikin. Tavarat lentelevät ärräpäiden säestämänä hyvin herkästi, jos esim. jokin kauha on minun jäljiltäni eri lokerossa kuin mihin mies itse sen panisi. Tuosta minulla luonnollisesti ei ole koskaan oikeutta suuttua. Ja tuota tapahtuu monta kertaa viikossa. Joku jo neuvoikin - kiitos neuvoista - minua olemaan muina naisina, kun mies mököttää. Pyrinkin siihen! Pitkän parisuhteemme alussa yritin aina hyvitellä ja pyydellä anteeksi, nyt olen ottanut sen linjan, että pyydän anteeksi, jos olen omasta mielestänikin tehnyt tai sanonut tyhmästi, mutta siitä syntynyttä mökötystä (miehen itse kehittämä reaktio) en ota vastuulleni! ap

Minusta olet varsin tyypillinrn esimerkki ihmisestä joka ei hyväksy, että omassa käytöksessä on korjattavaa.



Se taas mitä puolustelet ettet nalkuta niin saattaa olla toisaalta totta toisaalta ei.

Jos et rakenna positiivisuutta suhteeseen ollenkaan niin pari kertaa kuussakin negatiivisuudet pitää sinut pakkasen puolella.



Yhtä negatiivista tekoa vastaan tarvii tehdä kymmenen hyvää, jotta homma on tasapainossa.

Mutta kun otit esille - siis sen nyrkkilyöntijutun. Ja nyt sitten et ollutkaan ottanut esille. Lopetetaanko tämä höpsötys tähän - mene nätisti miehesi luo ja sano "halitaan" - me olemme kumpikin ihan pöhköjä. Ja jatkakaa auvoista yhteiseloanne.

Tiedätkö, joku viisas sanoi kerran: meillä kaikilla on ihan samanlaiset tuskat ja surut. Niin niillä, jotka joutuvat elämään todellisten kauheuksien keskellä ja kipujensa kanssa kuin myös niillä, joilla ei ole minkäänlaisia suruja. Ja oikeastaan jälkimmäiset ovat paljon onnettomammassa asemassa. Sillä he hermostuvat ja stressaantuvat mitä mitättömimmistä asioista.

Sinulla taitaa asiat siis oikeastaan olla tosi hyvin.

Oma aiempi käytökseni muistutti hieman ap:n miehen käytöstä.

Saatoin kantaa kaunaa kuvitelluistakin sanomisista ja mököttää (en tosin jatkuvasti, mutta selvästi ns. tyhjästä). Ja mieheni on maailman huomaavaisin ja kohteliain ihminen, joka ei todellakaan antanut aihetta moiseen. Nyt olen jotenkin koostunut henkisesti (lapsen saanti + kypsyminen vaikuttaneet) ja itsetunto on parantunut, ja huomaan todella muuttuneeni tässä suhteessa.

En kyllä ole/ole ollut narsisti (tosin näinhän varmaan kaikki narsistit sanoo). Luulen, että käytökseeni vaikutti kaksi asiaa:

- itsetuntoni oli huono ja siksi en kestänyt mitään kritiikkiä tai huonoa kohtelua - se ikään kuin kertoi minulle, että olen huono, ei-rakastettu tai kelvoton. Sitten ikään kuin palautin tämän tunteen miehelle räjähtämällä, itkemällä tai mököttämällä.

- olin jollain tavoin vähän hemmoteltu lapsuudenkodissani (isä ja äiti aina hyvittelivät minua ja jotenkin ohittivat kielteiset tunteeni tällä hyvittelyllä). Minulle oli jäänyt sellainen ajattelutapa, että muut ovat vastuussa kielteisistä tunteistani, eräänlainen henkinen laiskuus ja/tai kyvyttömyys käsitellä niitä.

+ bonuksena koulukiusaaminen ja arkuus, jotka heikentäneet sosiaalisia taitojani, en pysty(nyt) aina lukemaan oikein soaiaalisia signaaleja ja saatoin tulkita mieheni puheet, käytöksen jne. väärin.

Tuo ap:n kuvaama tilanne oli kuin meiltä ennen. Eli minusta ap:n huomautus oli ihan normaali, negatiivinen tosin, mutta miehen reaktio ylimitoitettu ja samantapainen kuin "entisen minun" olisi ollut.

eli valaistusta nalkutuksesta kimpaantuvan näkemykseen: Sen lisäksi että nalkutus itsessään on tosi ikävä tapa puhua toiselle, niin on todella raivostuttavaa olla sellaisen ihmisen seurassa joka harmistuu pilalle menneistä kanoista tms. Kun nalkuttaja harmistuu, huoneeseen leijailee harmaa pilvi pilaamaan kaikkien päivän. Josko tää nyt tekee musta narsistin, mutta en voi sietää myrtsejä ihmisiä, syyt vielä tuommoset. Tiuskimista en mielestäni oo velvollinen kuuntelemaan keneltäkään. Voi kuulostaa liiottelulta, mutta jos tuollaisia vastaavia pikku puuskahduksia tulee pitkin päivää, joka päivä... AAARRRGHGH

Epäilette minua nalkuttajaksi, ja toki otan sen epäilyn tosissani. En tiedä, mikä on tulkittavissa jatkuvaksi keljuiluksi, mutta itse koen, että annan kriittistä palautetta harvoin ja paljon vähemmän kuin esimerkiksi mieheni. Eikö sitä saisi sitten antaa koskaan ja ikinä?? Minusta tuntuu, että osa nyt kirkkaasti sekottaa tässä mielipiteensä viimeisistä käyttöpäivämääristä ja itse asian eli sen, miten perheessä voi puhua harminaiheista ja millaisia kiistoja siitä sitten syntyy. Jos osalle koko viimeinen käyttöpäivämäärä on jonninjoutava asia, niin fine - itse olen kuitenkin eri mieltä ja asiasta ON meillä puhuttu ennenkin. Että kun siellä altaassa on eri päivämäärillä olevia paketteja, yritetään ottaa mahdollisimman pitkällä oleva pvm. Viimeisen käyttöpäivämäärän ylittäneitä lihoja ei saisi syödä ja mitä lähempänä se vmpv on, sitä heikompilaatuista liha on. Miestäkin kututtaa, jos liha pääsee vanhenemaan jääkaapissa - hän vastaa osin myös ruuanlaitosta, en minä yksin. No niin. MYÖNNÄN ihan reippaasti, että tuo tokaisu oli harkitsematon ja se olisi kannattanut jättää väliin - vaikka itse asia sinänsä on oikeasti seikka, joka minua harmittaa. Moni muu asia sen sijaan ei harmita, joten tuosta ei nyt kannata kenenkään lukea, että olisin kaikessa yhtä "nipo". Kenties monessa asiassa suurpiirteisempi kuin te... Pointtini oli kuitenkin se, voiko oikeasti harmittavista asioista sanoa siipalle ja jos niin miten? Ja jos se sanominen siippaa kiukuttaa, miten HÄN PUOLESTAAN voi kiukustua? Onko reilua, että yhdestä kriittisestä sanomisesta saa parin päivän mykkäkoulun aikaan? Juu, meillä sattuu tuollaisia riitoja mielestäni usein eli 1-2 kertaa kuussa. Likipitäen siis aina, kun jotain kriittistä tulen sanoneeksi. Onko pari kertaa kuussa kritiikkiä = nalkuttamista? Minusta ei. Olen todella yrittänyt vähentää kaikenlaista kritiikkiä, mutta voiko sitä tuosta vielä vähentää? Jos harmittaa, eikö sitä saa sanoa lainkaan? Sitä paitsi, mies kyllä sanoo ja aika karustikin. Tavarat lentelevät ärräpäiden säestämänä hyvin herkästi, jos esim. jokin kauha on minun jäljiltäni eri lokerossa kuin mihin mies itse sen panisi. Tuosta minulla luonnollisesti ei ole koskaan oikeutta suuttua. Ja tuota tapahtuu monta kertaa viikossa. Joku jo neuvoikin - kiitos neuvoista - minua olemaan muina naisina, kun mies mököttää. Pyrinkin siihen! Pitkän parisuhteemme alussa yritin aina hyvitellä ja pyydellä anteeksi, nyt olen ottanut sen linjan, että pyydän anteeksi, jos olen omasta mielestänikin tehnyt tai sanonut tyhmästi, mutta siitä syntynyttä mökötystä (miehen itse kehittämä reaktio) en ota vastuulleni! ap

En ihan ajatuksella kaikkia viestejä lukenut, mutta saanko silti kommentoida lyhyesti :)



Minusta miehesi reaktio oli aika raju, ja ymmärrän että et sitä halua kovin usein päällesi saada. Asia vaivaa sinua, joten voisitko ajatella että vaikka miehesi ei haluaisi pariterapiaan, perheneuvolaan tms, niin sinulla on oikeus mennä ja jutella ajatuksiasi. Miehesi varmaan tulee jollekin käynnille mukaan, kun saat sieltä rakentavia neuvoja miten asiassa edetä. Pointti kai tässä on se, että asia painaa sinua, ja sillä onko se muiden mielestä oikeutettua, ei ole väliä. Sinulla on subjektiivinen oikeus miettiä onko tuollainen käytös oikein.



Esimerkkisi oli kyllä vähän kehno, mutta silti näin :)

Moi ap!



Vastaan vielä, vaikka sanoit jo poistuvasi keskustelusta.



Tuli mieleen, että mitä, jos mies olisikin katsonut kaupassa kaikkien lihatuotteiden päivämäärät ja valinnut ne pisimmät? Jos kanaa ei ollutkaan tuon pidemmällä päivämäärällä? Itse hermostuisin, jos saisin kritiikkiä asiasta, jossa olen yrittänyt toimia parhaani mukaan ja jopa toisen toiveita kunnioittaen. Mutta toki useamman päivän mökötys on liioiteltu reaktio. Varmasti siinä on nyt muutakin mukana kuin vain tämä pikkukärhämä.



Sanot myös toivovasi, että miehesi toimii tietyllä tavalla ja että aiheesta on puhuttua useita kertoja. Mitä jos miehesi ei ole samaa mieltä. Jos hänen silti pitää toimia haluamallasi tavalla, se ei ole enää toivomista vaan vaatimista. Mietihän asiaa myös miehen puolelta. Toki joissakin asioissa on hyvä ja mukavakin joustaa ja tehdä toisen toivoiden mukaan, mutta ei se, että olet ilmaissut jonkun toiveesi, tarkoita sitä, että miehen PITÄÄ toimia sitten niin.



Kysyit sitä, että kuinka usein ja miten asioista voi sanoa. Sitä emme täällä palstalla voi sinulle kertoa, koska emme tunne sinua tai miestäsi. Juttele miehesi kanssa, että mikä siinä ärsyttää, kun sanot tai suutahdat. Äänensävy, asian laatu vai sanominen yleensäkin? Itselläni oli äiti joka huokaili ja oli marttyyri ja valitti jokaisesta pikkuasiasta eikä itse tainnut edes sitä huomata. Kyllä menee itselläni mittari nykyään punaiselle, jos joku käyttäytyy näin. Voihan olla, että miehelläsi on menneisyydessään joku/joitakin syitä siihen, miksi hän hermostuu esim. kritiikin saamisesta kohtuuttomasti. Mutta muista, että asiat voi esittää monella tavalla. Se sinun esimerkkisi ehdotuksesta kuulosti omaan korvaani kyllä vittuilulta. Voihan olla, että miehesikin kokee sen niin. Vaikea sanoa.

Mikä vitun ongelma sulla on, kun se kana ei vanhaa ollut?

Meillä ostetaan ruokaa myös moneksi päiväksi ja valmistetaan sitten sitä päivämäärien mukaan.

Ehkä sulla on se neuroosi, kun sen kalan olisi voinut syödä myöhemmin, kuin sen kanan.

Kävisit itse kaupassa, etkä arvostele muiden kaupassakäyntejä!

Kuiteskin ihan tarpeetonta oli näykkiä päivämääristä. Mieshän oli oikeassa, olisit katsonut päivämääriä aikaisemmin:)turha nakuttaa omasta mokasta.

Ei ole kyse siitä, kuinka usein nalkuttaa vaan siitä, että pitää sitä hyväksyttävänä. Ap siis asettaa itsensä miehensä yläpuolelle. Miehesi ei ole sinun lapsesi ja äitinäkään ei lähestymistapasi kasvata lapsista rakentavaan keskusteluun kykeneviä aikuisia. Mene nyt vain itseesi ja myönnä, että toimit tavalla, jolla et toivo toisien kohtelevan sinua; et kerran päivässä, kerran viikossa, kerran kuukaudessa etkä edes kerran vuodessa. Se, että hetkellisesti pimahtaa ja rähisee tyhmistä ja että tuo on inhimillistä jokaiselle meistä ei tarkoita, ettet voisi ääneen myöntää asiaa - mennä miehen luo ja pyytää sydämestäsi anteeksi, että kimpaannuit moisista turhuuksista.

eli valaistusta nalkutuksesta kimpaantuvan näkemykseen: Sen lisäksi että nalkutus itsessään on tosi ikävä tapa puhua toiselle, niin on todella raivostuttavaa olla sellaisen ihmisen seurassa joka harmistuu pilalle menneistä kanoista tms. Kun nalkuttaja harmistuu, huoneeseen leijailee harmaa pilvi pilaamaan kaikkien päivän. Josko tää nyt tekee musta narsistin, mutta en voi sietää myrtsejä ihmisiä, syyt vielä tuommoset. Tiuskimista en mielestäni oo velvollinen kuuntelemaan keneltäkään. Voi kuulostaa liiottelulta, mutta jos tuollaisia vastaavia pikku puuskahduksia tulee pitkin päivää, joka päivä... AAARRRGHGH

Epäilette minua nalkuttajaksi, ja toki otan sen epäilyn tosissani. En tiedä, mikä on tulkittavissa jatkuvaksi keljuiluksi, mutta itse koen, että annan kriittistä palautetta harvoin ja paljon vähemmän kuin esimerkiksi mieheni. Eikö sitä saisi sitten antaa koskaan ja ikinä?? Minusta tuntuu, että osa nyt kirkkaasti sekottaa tässä mielipiteensä viimeisistä käyttöpäivämääristä ja itse asian eli sen, miten perheessä voi puhua harminaiheista ja millaisia kiistoja siitä sitten syntyy. Jos osalle koko viimeinen käyttöpäivämäärä on jonninjoutava asia, niin fine - itse olen kuitenkin eri mieltä ja asiasta ON meillä puhuttu ennenkin. Että kun siellä altaassa on eri päivämäärillä olevia paketteja, yritetään ottaa mahdollisimman pitkällä oleva pvm. Viimeisen käyttöpäivämäärän ylittäneitä lihoja ei saisi syödä ja mitä lähempänä se vmpv on, sitä heikompilaatuista liha on. Miestäkin kututtaa, jos liha pääsee vanhenemaan jääkaapissa - hän vastaa osin myös ruuanlaitosta, en minä yksin. No niin. MYÖNNÄN ihan reippaasti, että tuo tokaisu oli harkitsematon ja se olisi kannattanut jättää väliin - vaikka itse asia sinänsä on oikeasti seikka, joka minua harmittaa. Moni muu asia sen sijaan ei harmita, joten tuosta ei nyt kannata kenenkään lukea, että olisin kaikessa yhtä "nipo". Kenties monessa asiassa suurpiirteisempi kuin te... Pointtini oli kuitenkin se, voiko oikeasti harmittavista asioista sanoa siipalle ja jos niin miten? Ja jos se sanominen siippaa kiukuttaa, miten HÄN PUOLESTAAN voi kiukustua? Onko reilua, että yhdestä kriittisestä sanomisesta saa parin päivän mykkäkoulun aikaan? Juu, meillä sattuu tuollaisia riitoja mielestäni usein eli 1-2 kertaa kuussa. Likipitäen siis aina, kun jotain kriittistä tulen sanoneeksi. Onko pari kertaa kuussa kritiikkiä = nalkuttamista? Minusta ei. Olen todella yrittänyt vähentää kaikenlaista kritiikkiä, mutta voiko sitä tuosta vielä vähentää? Jos harmittaa, eikö sitä saa sanoa lainkaan? Sitä paitsi, mies kyllä sanoo ja aika karustikin. Tavarat lentelevät ärräpäiden säestämänä hyvin herkästi, jos esim. jokin kauha on minun jäljiltäni eri lokerossa kuin mihin mies itse sen panisi. Tuosta minulla luonnollisesti ei ole koskaan oikeutta suuttua. Ja tuota tapahtuu monta kertaa viikossa. Joku jo neuvoikin - kiitos neuvoista - minua olemaan muina naisina, kun mies mököttää. Pyrinkin siihen! Pitkän parisuhteemme alussa yritin aina hyvitellä ja pyydellä anteeksi, nyt olen ottanut sen linjan, että pyydän anteeksi, jos olen omasta mielestänikin tehnyt tai sanonut tyhmästi, mutta siitä syntynyttä mökötystä (miehen itse kehittämä reaktio) en ota vastuulleni! ap

Jos 1-2 kertaa kuussa annan minkäänlaista kielteistä palautetta tai ilmaisen harmistuneeni jostakin, se ei minusta todellakaan OLE nalkuttamista. Joo, en suostu sitä myöntämään, joten sinun mielestäsi olen siis "tunteeton sika".

Minusta se ei edes ollut turhasta sanomista. Sinusta asia oli mitätön, mutta entä jos se todellakin on toiselle tärkeä juttu ja asiasta on ennenkin keskusteltu ja silti mies toimii toisin kuin olen pyytänyt?

En siis myönnä toimineeni täysin väärin. Sen myönnän, että mies siitä loukkaantui ja sen takia - koska en tahallani häntä halua loukata - olen pahoillani. Itse asiasta en. Miksi siis pyytäisin "sydämestäni anteeksi"?

Oikeasti. Luitko ollenkaan, miten mies siitä suuttui? Minun pitää niellä huudot ja nimittelyt? Ja sen, että mies itse paiskoo viikottain tavaroita paljon vielä pienemmistäkin syistä?

No juu. Yritän vastedes olla sanomatta YHTÄÄN mistään mitään. Mitä se tekee avioliitolle, jos pitää vahtia koko ajan ilmeitään, sanojaan ja asentojaan? Ettei saa IKINÄ olla mistään harmissaan tai pahoilla mielin.

En ymmärrä sinua, se on nyt todistettu. Et suinkaan nyt projisoi minun kertomukseeni omaa parisuhdettasi ja siinä olevia ongelmia, ethän?

ap

siis sellasia että heittelee kamoja - viikottain, eikä siedä sulta mitään mielipahan ilmaisemista, niin eihän toi oo terve tilanne ollenkaan.

Älä nyt herppaa, mutta onko miehes kenties masentunut?

Ei terve ihminen saa kilareita siitä, että vaimo sanoo poikkipuolisen sanan. Ja varsinkaan asiasta, josta on ollut ennenkin puhetta, kuten ap tossa kertoo tuosta asiasta olleen.

siis sellasia että heittelee kamoja - viikottain, eikä siedä sulta mitään mielipahan ilmaisemista, niin eihän toi oo terve tilanne ollenkaan. Älä nyt herppaa, mutta onko miehes kenties masentunut? Ei terve ihminen saa kilareita siitä, että vaimo sanoo poikkipuolisen sanan. Ja varsinkaan asiasta, josta on ollut ennenkin puhetta, kuten ap tossa kertoo tuosta asiasta olleen.

Voi hyvin ollakin. Ei kuitenkaan ole toimintakyvytön, eikös sellainen kuulu masennukseen, että ei jaksa suurin piirtein nousta aamulla sängystä?

Kauhean paljon ei taida miehellä kyllä olla ilonaihneita, on aika vaisu. Joten voisi täsmätäkin.

Täytyy miettiä.

ap

sinä tulit purkautumaan aiheesta, jotta saisit oikeassa olemisellesi vahvistuksen täältä...jotta voisit taas kuvitella olevasi fiksumpi ja järkevämpi kuin miehesi.



Minuun ei uppoa se, että noita tapauksia olisikin yhtäkkiä 1-2 krt/kk, kun ensimmäisessä viestissäsi kirjoitit VÄHÄN VÄLIÄ. Koska saitkin yllättäin ryöppyä niskaasi, yrität vähätellä omaa käytöstäsi. Harvemmin nalkuttajat huomaavat nalkuttavansa.



Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, jos ei miehesi mielestäsi osaa käydä kaupassa, käy itse.

sinä tulit purkautumaan aiheesta, jotta saisit oikeassa olemisellesi vahvistuksen täältä...jotta voisit taas kuvitella olevasi fiksumpi ja järkevämpi kuin miehesi. Minuun ei uppoa se, että noita tapauksia olisikin yhtäkkiä 1-2 krt/kk, kun ensimmäisessä viestissäsi kirjoitit VÄHÄN VÄLIÄ. Koska saitkin yllättäin ryöppyä niskaasi, yrität vähätellä omaa käytöstäsi. Harvemmin nalkuttajat huomaavat nalkuttavansa. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, jos ei miehesi mielestäsi osaa käydä kaupassa, käy itse.

Olen saanut paljon kaikenlaista palautetta ja ainakin tuo masennus-seikka on ajattelemisen arvoinen. Kiitos siitä. Otan aiheesta lisää selkoa.

Totta kai halusin ennen kaikkea lohtua, niinhän tälaisista kirjoitettaessa taidetaan yleensä toivoakin. Mutta olen valmis myös itsekritiikkiin.

En kuitenkaan kohtuuttomaan sellaiseen. En ole kynnysmatto, tuskin sinäkään.

Minusta 1-2 krt kuussa parinkin päivän mökötyksiä ON vähän väliä ja aivan liikaa. Onko sellainen sinusta sitten ihan ok?!!

Ymmärrän odottaneeni vähän liikoja. Keskiverto av-mamma punnitsee asioita aina oman elämänsä kautta. Jos hän itse on kotona se, joka mököttää ja käyttää henkistä valtaa, hänen on varmasti vaikea hyväksyä, että se toinen osapuoli kärsii tilanteesta ja kokee tulleensa väärin kohdelluksi. Ymmärrän tämän. Ja varmaan itsekin vastaan joskus tuollaisten lasien lävitse katsoen.

Mutta koetetaan sitten kestää se, että se palautteemme ei kohteen mielestä EHKÄ ole kovin oikeaan osuvaa. Eikä pidä silloin loukkaantua siitä, jos tuo "kohde" ei nyökyttele päätään tasatahtiin lukiessaan kaikkea saamaansa palautetta ;-)

ap

MINUN antamastani palautteesta syntyneiden riitojen lisäksi on siis usempi krt viikossa tilanteita, joissa mies saa hepulit esim. väärin laatikkoon sijoitetusta kauhasta tai siitä, että olen kehdannut panna kahvikupin pesukoneeseen tai että olen nostanut sanomalehtiä lehtilootaan siivotessani huushollia tms. "kohtuutonta".



Nojuu. Osa vastaajista siis katsoo, että olen tunteeton sika, ok.



ap

sinä tulit purkautumaan aiheesta, jotta saisit oikeassa olemisellesi vahvistuksen täältä...jotta voisit taas kuvitella olevasi fiksumpi ja järkevämpi kuin miehesi. Minuun ei uppoa se, että noita tapauksia olisikin yhtäkkiä 1-2 krt/kk, kun ensimmäisessä viestissäsi kirjoitit VÄHÄN VÄLIÄ. Koska saitkin yllättäin ryöppyä niskaasi, yrität vähätellä omaa käytöstäsi. Harvemmin nalkuttajat huomaavat nalkuttavansa. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, jos ei miehesi mielestäsi osaa käydä kaupassa, käy itse.

Olen saanut paljon kaikenlaista palautetta ja ainakin tuo masennus-seikka on ajattelemisen arvoinen. Kiitos siitä. Otan aiheesta lisää selkoa.

Totta kai halusin ennen kaikkea lohtua, niinhän tälaisista kirjoitettaessa taidetaan yleensä toivoakin. Mutta olen valmis myös itsekritiikkiin.

En kuitenkaan kohtuuttomaan sellaiseen. En ole kynnysmatto, tuskin sinäkään.

Minusta 1-2 krt kuussa parinkin päivän mökötyksiä ON vähän väliä ja aivan liikaa. Onko sellainen sinusta sitten ihan ok?!!

Ymmärrän odottaneeni vähän liikoja. Keskiverto av-mamma punnitsee asioita aina oman elämänsä kautta. Jos hän itse on kotona se, joka mököttää ja käyttää henkistä valtaa, hänen on varmasti vaikea hyväksyä, että se toinen osapuoli kärsii tilanteesta ja kokee tulleensa väärin kohdelluksi. Ymmärrän tämän. Ja varmaan itsekin vastaan joskus tuollaisten lasien lävitse katsoen.

Mutta koetetaan sitten kestää se, että se palautteemme ei kohteen mielestä EHKÄ ole kovin oikeaan osuvaa. Eikä pidä silloin loukkaantua siitä, jos tuo "kohde" ei nyökyttele päätään tasatahtiin lukiessaan kaikkea saamaansa palautetta ;-)

ap

Nämä mammat on just samanlaisia mököttäjiä kuin sinun miehesi ja minun mieheni myös,siksi he ymmärtävät tämän VAIN miehesi näkökulmasta!He takertuvat vain siihen että nalkutat jostain kanapaketin päivämäärästä,eivätkä näe pintaa syvemälle.Eikö totta?

Menit tekemään kanasta ruokaa. Kana oli ok. Miten se olisi vaikuttanut illan menyyn, jos kanan päiväys olisi ollut viikkoa myöhemmin? Et sanonut miehelle suoraan, että hän on ostanut aterian jälkeen (huomenna) vanhenevaa kanaa, vaan aloit (pilkallisesti?) kysyä päivän perään.

Mainitsemassasi tapauksessa olet kyllä minun mielestäni vähän törppö. Tietysti, jos suhteenne on niin auvoinen, että ette saa riitaa aikaan kuin syömäkelpoisesta kanasta, niin siitä vaan :)