Avoero tulossa- asunto miehen nimissä!
Älkää edes kysykö miksi suostuin aikanaan siihen, että asunto tuli vain miehen nimiin, vaikka minäkin sitä olen maksanut. Kaikki mitä olen tienannut, on mennyt perheen eteen. Nyt mies haluaa erota ja vain hänen nimensä on asunnon omistajana. Hän myös vaatii, että saa pitää lapset, koska minulla ei ole asuntoa ja vaatii minua lähtemään ensi viikolla. Mitä teen?
Kommentit (94)
Meillä asunto on minun, ja maksan siitä myös lainan itse. Mies maksaa muut kulut, eli käytännössä elämisen. Ei halua itselleen lainaa, joten maksakoon vaan..."
Erotilanteessa sinä saat asunnon, tietenkin, kun olet sen nimiisi ostanut ja maksanut lainaa. Miehesi on ilmeisesti käyttänyt kuukausittain saman verran rahaa yleisiin kuluihin ja ruokaan. Hänellä on siis mennyt saman verran rahaa teidän yhteisasumisen aikana, mutta hänellä ei ole vastineena mitään. Sinulla on kuitenkin mahdollisesti jo kokonaan maksettu asunto. Toivottavasti kukaan meistä naisista ei mene samaan retkuun.
Reiluintahan tuossa tilanteessa olisi, että kaikki kiinteät menot(asuntolainaa tietty lukuunottamatta) maksettaisiin puoliksi ja miehesi maksaisi sinulle sopivaa vuokraa sinun asunnossa asumisesta.
mies on suuttunut niin paljon, että haluaa heittää sinut ulos noin äkkiä ja pitää lapsetkin?
en edes halua naimisiin.
Eli miehellä ei ole syytä mennä naisimiin, koska lapset on jo tehty? En tosiaan halua naimisiin enkä sellaista miestäkään, jolle ainoa syy olla minun kanssa on lapset. Hän on siis sitoutunut vain lapsiin ja muuta syytä ei oel olla naimisissa?
Eihän niitä lapsia kuulu edes tehdä ennen kuin jo ollaan naimisissa!!! Luulisi nyt tyhmänkin tajuavan, että eihän miehellä nyt enää ole mitään syytä mennä naimisiin kun suostuit tekemään lapsen ennen avioliittoa. Olisi aivan eri asia sopia ennen lasta, että perhettä ei perusteta jollei ensin mennä naimisiin. Ja jollei mies suostu sitoutumaan SINUUN avioliiton kautta, niin kannattaako sellaisen miehen kanssa lastakaan tehdä?
Ja olet sitä mieltä,ettei niitä mun maksamia tuloja tarvi ilmoittaa kenellekkää??lastenvalvojalle yms??Hänen elatuskykynsähän tässä tapauksessa nousee,jolloin on myös kyvykäs siltä osin huolehtimaan lasten kustannuksista??

Ne on sun, siitäkin huolimatta että ex saisi hiukan lisätuloja. Ei helvetti että elatusvelvollisen pitää omien lastensa kohdalla laskea ruutupaperille sentilleen, että nyt mä maksan 20€/kk vähemmän sulle kun sulla nousi tulot. Ne on helvetti sun lapsias!
Jos ei, miehellä ei ole sanavaltaa päättää lasten asumisesta.
Vähän noihin muihin kommentoijiin liittyen, miksi elatusmaksujen maksajat eivät tajua, että lapsi tarvitsee ruuan ja vaatteiden lisäksi rahaa harrastuksiin ja muihin kuluihin, ja lisäksi se vanhempi, jolla lapset ovat, joutuu maksamaan vuokraa tms. suuremmalta neliömäärältä, samoin sähkö, vesi ja muu kulutus. Eli veikkaanpa, että harva maksaa elatusmaksua lapsen todellisten kulujen mukaan fifty-fifty. Joten hävetköön se, joka maksamisesta valittaa.
mutta jos kerran asunto on miehen nimissä, niin sitten se on miehen asunto. Miksi olet maksanut miehen asuntoa?!
Entäs mitenkä menetellään tilanteessa:Talo minun nimissä,ex maksoi aikanaan joitain tuhansia euroja lainasta,minä loput...Ex oli kotona joko vanhempain-tai hoitovapaalla vuosia,minä hoidin KAIKKI maksut..kotityöt tehtiin puoliksi.No nyt ex haluaa oman siivunsa takaisin(sen muutaman tonnin),ehkä reilua olisi maksaakin,toisaalta kirveltää,kun hän ei aikanaan halunnut palata työelämään,vaan halusi olla lasten kanssa kotona..suostuin tietenkin ja lupasin elättää..
Tuntuu vaan,ettei hän sitten lopulta halunnut millään tavalla "taloudellisesti"osallistua elämisen kustannuksiin..Nyt haluan tarkentaa,etten millään lailla halua vähätellä kotiäitien(tai isien)tärkeyttä tai työpanosta,mutta,jos puhutaan ihan raadollisesti raha-asioista...
Pitäisikö maksaa täysmääräisenä tuo potti hänelle ja jos pitäisi,niin pitäisikö siitä ilmoittaa lastenvalvojalle(miten vaikuttaa elatusmaksuihin-->tällä hetkellä minä maksan maksukykyni mukaan,hänellähän ei ole tuloja)
Eli jos maksan hänelle tuon summan takaisin,luetaako se hänelle tulosi ja siltä osin keventää minun maksutaakkaani..Uskon saavani tuon summan(muutamia tuhansia euroja) jotenkin kasaan..
Avioehdon voi tehdä myös, vaikkei olisi naimisissa... lakimieheltä kysytty ihan oman asian yhteydessä.
... mutta maistraatti ei rekisteröi avioehtoa vasta kuin sinä päivänä, kun AVIOliitto solmitaan. Eli sillä paperilla voi AVOliiton kyseessä ollen ihan pyyhkiä vaikka hanuria.
Kyllä minäkin allekirjoitin avioehdon vielä AVOliitossa ollessani, koska halusimme että avioehto tulee voimaan juurikin sinä päivänä kuin AVIOliitto solmitaan (eli hääpäivänä).
Juu. Ja olen ihan itse lakimies.
Tehtiin fiksuina avioehto. Mies omisti asunnon 100%, kun mentiin naimisiin, niin totta kai suostuin/teimme avioehdon asunnon osalta, kaikki tuleva yhteistä.
Tämä ei kylläkään ole reilua, että mies pitkän työttömyysjakson jälkeen tipahti 0 euroa/kk tuloille (mun tulot lasketaan mukaan, joten ei saa mistään mitään). Joten tässä sitä hoidan elatusvelvollisuuttani puolisoani kohtaaan, enkä saa kerrytettyä omaa omaisuuttaa ollenkaan :(.
vaikkapa niin, että miehellä on ollut ko. asunto jo ennen seurustelua.
Mies on varmaan hankkinut asunnon itse ja vaikkapa puolen vuoden päästä ap on muuttanut hänen luokseen (kun asunto vielä velkana eikä maksettuna). Ovat sitten yhdessä makselleet lainaa pois eikä asuntoa ole tullut muutettua myös ap:n nimiin vaikka hän on voinut maksaa aivan yhtä paljon. Ymmärrän että ap:n on voinut olla vaikea vaatias asuntoa myös omiin nimiinsä. Mutta miksi ihmeessä olet sitten suostunut maksumieheksi?
Niin sinulla ei ole mitään oikeutta evätä vaimoltasi hänen osuuttaan talosta. Olisiko minun pitänyt erossa evätä miehen osuus kesämökistä koska hän hankki sen helvetin kalliin koiran? Mistä näitä omia sääntöjä oikein vedetään? Jos olet kerran suostunut lasten kotihoitoon niin olet suostunut siihen ja sillä selvä.
Entäs mitenkä menetellään tilanteessa:Talo minun nimissä,ex maksoi aikanaan joitain tuhansia euroja lainasta,minä loput...Ex oli kotona joko vanhempain-tai hoitovapaalla vuosia,minä hoidin KAIKKI maksut..kotityöt tehtiin puoliksi.No nyt ex haluaa oman siivunsa takaisin(sen muutaman tonnin),ehkä reilua olisi maksaakin,toisaalta kirveltää,kun hän ei aikanaan halunnut palata työelämään,vaan halusi olla lasten kanssa kotona..suostuin tietenkin ja lupasin elättää..
Tuntuu vaan,ettei hän sitten lopulta halunnut millään tavalla "taloudellisesti"osallistua elämisen kustannuksiin..Nyt haluan tarkentaa,etten millään lailla halua vähätellä kotiäitien(tai isien)tärkeyttä tai työpanosta,mutta,jos puhutaan ihan raadollisesti raha-asioista...
Pitäisikö maksaa täysmääräisenä tuo potti hänelle ja jos pitäisi,niin pitäisikö siitä ilmoittaa lastenvalvojalle(miten vaikuttaa elatusmaksuihin-->tällä hetkellä minä maksan maksukykyni mukaan,hänellähän ei ole tuloja)
Eli jos maksan hänelle tuon summan takaisin,luetaako se hänelle tulosi ja siltä osin keventää minun maksutaakkaani..Uskon saavani tuon summan(muutamia tuhansia euroja) jotenkin kasaan..
Toki on,enkä sitä kiistäkkään,enkä maksamisesta valitakkaan..Olen aina maksanut sovitusti ajallaan,usein jopa reilusti etukäteen..muutamia kertoja jopa enemmän,kuin olisi velvollisuus ja mitä sovittu on..Ei lienee syytä provosoitua...Ja mielestäsi,jos minä saankin jostain"hiukan extraa"ei sitten sitäkään tarvi mihinnää ilmootella??Jos kerta näin,niin sittenhän tuo on toki reilua..eli jos mulla nousoo tulot,nii siinäkään sitten mitään..vai onko tässä asiassa tasa-arvoa??
Mielestäni tässä ei olekkaan kysymys siitä,etteikö ne olisi mun lapsia,vaan millä osuudella kukin hoitaa lapsien elämisen kustannuksia...
54:
Yhteiset rahat = ei omaisuutta? Mikä heitto toi on?
Olen ollut mieheni kanssa 10 vuotta avoliitossa. MINULLA on yhteinen talo, puoliksi miehen kanssa nimissä.
MINULLA on oma auto, miehellä omansa. Ja siis nimissä!
Tavarat on sitten vaan tavaraa.
Minulla on työ josta saan rahaa, yhteiselle tilille.
Sieltä menee maksuun kun rahaa tulee, mieskin käy töissä ja siihen yhteiseen tiliin. Miehen palkka on minun palkkaa suurempi.
58:
Ensin naimisiin, sitten lapset: muuten MIEHELLÄ ei syytä mennä naimisiin?
Toiko on syy mennä naimisiin?
Me ei olla menty naimisiin koska minulla on henkilökohtainen syy siihen.
Mennään naimisiin.
Meillä on neljä yhteistä lasta.
Ei he ole mikään este mennä naimisiin, päinvastoin koetaan lievää painostusta asiaan! ;)
Se, että ollaan avoliitossa ei ole este kirjoittaa hankintaa tehdessä omaa nimeä papereihin.
Jos asuu asunnossa, joka ei ole omissa nimissä on vaan omaa tyhmyyttä.
63