Kertokaa mulla mitä se on se elämänkokemus?

Olen 23-vuotias, kahden lapsen äiti ja naimisissa aggressiivisesti ja välillä itsetuhoisestikin käyttäytyvän mihen kanssa jolla on vieläpä välillä vaikeuksia pitää alkoholinkäyttö hallinnassa.



JOS olisin elänyt tämän miehen kanssa (tai jonkun muun ongelmaisen ihmisen) pidempään ennen lasten hankkimista, olisi "elämänkoulu" opettanut ettei häneen kannata sitoutua jos haluaa säilyttää mielenterveytensä. (olin nuori ja hyvin naiivi sekä itsevarma kun päädyimme yhteen, luulin pystyväni mihin vain).



JOS olisin viettänyt kymmenen vuotta opiskelijaelämää, vaihtanut miestä parin vuoden välein, hillunut baarissa ja surrut lähinnä sitä, onko varaa ostaa uudet farkut... Vuosia olisi kulunut ja olisin vanhempi mutta mitä "elämänkoulua" se olisi ollut? Tuskin olisin oppinut mitään ja tekisin vain samat virheet.



Minussa "elämänkoulusta" puhuttaessa on turha mainita vuosia lukuina, vaan mitä niinä on tapahtunut. Mitä on kokenut ja kantapään kautta oppinut, ei ole kiinni iästä.

ei pysty ymmärtämään tätä suvaitsevaisuuden lisääntymis- ja mustavalkoisuuden karisemisasiaa. Kun niin usein käytännössä ollaan niin olevinaan suvaitsevaista kun suvaitaan homoja ja maaanmuuttajia,

näköalaongelmia on niitä, jotka on uskaltautuneet amikseen jopa naapurikuntaan ja sieltä palanneet takaisin samoille nurkille ja istumaan kylän "suurimmassa" yrityksessä seuraavat 20 vuotta. Että ei ihme että näköalat on ja pysyy.

Aivot oppivat ihmisen vanhetessa käsittelemään uutta tietoa vain eri tavalla. Parikymppisellä lyhytkestoinen muisti on tehokkaampi keino uuden tiedon käsittelyyn kuin asioiden sisäistäminen elämänkokemuksen ja valmiin tietovarannon ansiosta. Verbaalinen lahjakkuus kasvaa iän ja elämänkokemuksen myötä jatkuvasti saavuttaen huippunsa vasta 50+ jälkeen. Parikymppinen on tosiasiassa vasta aloittelemassa aikuisuuttaan. Uusien tutkimustulosten mukaan aivot saavuttavat optimaalisen aikuisen toimintakykynsä vasta 20-24 vuoden tienoilla, jolloin ihminen pääsee aloittelemaan varsinaista henkistä kypsymistään. Jo siitä voi päätellä vapaasti miksi parikymppinen EI voi olla sekä kypsä että nuori.

No jos joku on elänyt kolmanneksen pidempään täällä, väkisinkin sitä on ehtinyt oppia asioita jonkun verran enemmän kuin se nuorempi. En silti sanoisi, että 20-v on epäkypsä äidiksi tai 30-v jotenkin tavoiteltava ikä, ja sen puoleen voisi sanoa, että lapsen 20-veenä saanut on 25-vuotiaana todennäköisesti kokeneempi ja viisaampi monelta osin, kuin 30-v jolla ei ole lapsia. Vuosi lapsen kanssa opettaa kyllä moninkertaisesti verrattuna aikuisen ihmisen normaaliin vuoteen.

Mutta eikös se ole niin että ihminen on tietäväisimmillään lukiosta päässeenä ja sen jälkeen tietovaranto sen kun hupenee? Ja lapsen kanssa eläminrn toki opettaa vanhemmuuteen. Miten muuten sitä voisikaan oppia? Mutta ei tietenkään mihinkään muuhun asiaan elämässä. Vai onko niin että 20 lasta aikaan saanut on superkypsä ja superviisas?

Mikä sen kertoo että 30- 40 vuotias on yhtään fiksumpi tai kokeneempikaan kuin 20v??

Voin kertoa että omassa elämässäni on tapahtunut enemmän kuin muutaman 10vuotta vanhemman tuttuni elämässä. Ja kyllä, ne tapahtumat ovat "vanhentaneet" minua paljon. Ja kuten muutamassakin ketjussa on sanottu; ei se ikä kerro sitä onko tarpeeksi kypsä äidiksi.

Sitä "elämänkokemusta" on minulla liikaakin ja ikää on 23. Enkä tarkoita miehiä tai viinan käyttämistä tai huumeita tai juhlimista, vaikka niitäkin on elämääni mahtunut. Perheenjäsenten, luokkakavereiden ja kavereiden liian aikaisia poismenoja, itsemurhia, pahoinpitelyitä, vakava sairaus, syrjintää, hyväksikäyttö ja kaikkea muuta, mitä ihmisen ei tarvitsisi ikinä kokea elämässään on tapahtunut.

Nyt minulla on ihana, suloinen poika, jolle tahdon rakentaa turvallisen ja rakastavan kodin ja jolle haluan vain parasta. En aio tehdä hänestä ansarikukkaa, jota suojellaan kaikelta vaan tahdon että hänestä kasvaa rakastava ihminen. (hiukkasen offtopic) =)

Ei se ikä kerro ihmisestä ja sen kokemuksista mitään. Kukin tyylillään.

mielenkiintoisiin työtehtäviin, tutustumalla samalla erilaisiin ihmisiin jne. jne. Sen sijaan teet päätelmiä kuin parikymppinen.

JOS olisin viettänyt kymmenen vuotta opiskelijaelämää, vaihtanut miestä parin vuoden välein, hillunut baarissa ja surrut lähinnä sitä, onko varaa ostaa uudet farkut... Vuosia olisi kulunut ja olisin vanhempi mutta mitä "elämänkoulua" se olisi ollut? Tuskin olisin oppinut mitään ja tekisin vain samat virheet. Minussa "elämänkoulusta" puhuttaessa on turha mainita vuosia lukuina, vaan mitä niinä on tapahtunut. Mitä on kokenut ja kantapään kautta oppinut, ei ole kiinni iästä.

Mikä sen kertoo että 30- 40 vuotias on yhtään fiksumpi tai kokeneempikaan kuin 20v?? Voin kertoa että omassa elämässäni on tapahtunut enemmän kuin muutaman 10vuotta vanhemman tuttuni elämässä. Ja kyllä, ne tapahtumat ovat "vanhentaneet" minua paljon. Ja kuten muutamassakin ketjussa on sanottu; ei se ikä kerro sitä onko tarpeeksi kypsä äidiksi. Sitä "elämänkokemusta" on minulla liikaakin ja ikää on 23. Enkä tarkoita miehiä tai viinan käyttämistä tai huumeita tai juhlimista, vaikka niitäkin on elämääni mahtunut. Perheenjäsenten, luokkakavereiden ja kavereiden liian aikaisia poismenoja, itsemurhia, pahoinpitelyitä, vakava sairaus, syrjintää, hyväksikäyttö ja kaikkea muuta, mitä ihmisen ei tarvitsisi ikinä kokea elämässään on tapahtunut. Nyt minulla on ihana, suloinen poika, jolle tahdon rakentaa turvallisen ja rakastavan kodin ja jolle haluan vain parasta. En aio tehdä hänestä ansarikukkaa, jota suojellaan kaikelta vaan tahdon että hänestä kasvaa rakastava ihminen. (hiukkasen offtopic) =) Ei se ikä kerro ihmisestä ja sen kokemuksista mitään. Kukin tyylillään.

Itse siis en ole huumeita käyttänyt.

T:45

Ja voi miten monesti se "nuoruuden ehdottomuuden katoaminen" on sitä että ei enää luoteta mihinkään vaan lähdetään näköalattomaan epämääräiseen harhailuun jolla ei ole mitään oikeaa päämäärää.

Kirjoitin juuri tuosta nuoruuden ehdottomuuden häviämisestä. Minulle se nimenomaan oli sitä mustavalkoisuuden häviämistä. Sitä, että ei ole olemassa vain yhtä totuutta ja tapaa tehdä asioita. Kaikilla on oma tapa ja jokaiselle se on se paras tapa. Edelleen minulla on unelmia ja haaveita, joita kohden yritän jollain tapaa luovia, mutta samaan aikaan minulla ei ole enää sitä nuoruuden tulipalokiirettä. Kaikelle ja kaikella on aikansa.

t 30v

Että ei ole kyllä samaa mieltä näistä. Ne jotka parikymppisinä menettävät hermonsa eivätkä kuuntele muita ovat vaan pahempia ikääntyessään. Voihan olla tietysti että joku muunkinlainen löytyy, mutta....

*nostaa kättään* - katso tänne!! - minä menetin hermoni usein parikymppisenä, nyt en enää (olen 40 + on 2 pientä lasta), ja uskon että meitä on muitakin.

Elämä opettaa :).

Ihan on tultu sanomaan (vanhempi nainen) että voi kun et tee tuota oikein ja tuokin menee väärin (lapseni hoidosta kyse). Hänen mukaansa hänen tavat on oikeat. Ei yhtään jousta.



Itse (22v) ymmärrän että kaikilla on erilaiset tavat hoitaa asioita. Minua neuvoi kaikki vanhemmat äidit kun sain esikoiseni. Kaikki mitä tein oli väärin! Mutta otin neuvot hymyillen vastaan, sovelsin ne meidän perheelle sopiviksi ja hyvin olemme pärjänneet. :)

En ole vielä tavannut nuorta äitiä joka kuvittelisi tietävänsä kaiken. Mehän opimme uutta koko ajan!

tässä vaan semmosta että onko ne negatiiviset asiat ainoita jotka kasvattaa elämänkokemusta? Niinku tässä eräs kertoili, kuinka on joutunut kokemaan kuolemaa ja muita vittumaisia asioita. Mun mielestä on viisas sellanen ihminen joka ottaa opiksi kaikista kokemuksista. Ja mielellään vielä muidenki kokemuksista eikä vaan omista. tottakai on selvä että läheisen kuolema, varsinkin jos se on ollut itsemurha, pistää miettimään mut oppiiko siinä mitään muutako sen että myrkyn syönti ei oo kovin terveellistä.. Mut kyllä ite piän esim. omaa mummua viisaampana kuin itse. Johan tuo on monta kertaa neuvonu elämän asioissa ja yleensä se neuvo on ollu että älä hättäile, istu mättäälle, kyllä se pipo löytyy.

Hyvä kun nämä tämän palstan vanhemmat ihmiset sanovat että mitä vanhemmaksi tulee sitä paremmin osaa muita suvaita ja ymmärtää ihmisten erilaisuutta ...silti nämä vanhemmat ihmiset ovat niitä pahimpia tuomitsijoita,juuri niitä jotka supisee selän takana kun vaunuilla menet ohi ja juuri niitä jotka täällä narisee koko ajan...





jep jep

Minua neuvoi KAIKKI vanhemmat äidit kun sain esikoiseni. KAIKKI mitä tein oli väärin!

mielenkiintoisiin työtehtäviin, tutustumalla samalla erilaisiin ihmisiin jne. jne. Sen sijaan teet päätelmiä kuin parikymppinen.

JOS olisin viettänyt kymmenen vuotta opiskelijaelämää, vaihtanut miestä parin vuoden välein, hillunut baarissa ja surrut lähinnä sitä, onko varaa ostaa uudet farkut... Vuosia olisi kulunut ja olisin vanhempi mutta mitä "elämänkoulua" se olisi ollut? Tuskin olisin oppinut mitään ja tekisin vain samat virheet. Minussa "elämänkoulusta" puhuttaessa on turha mainita vuosia lukuina, vaan mitä niinä on tapahtunut. Mitä on kokenut ja kantapään kautta oppinut, ei ole kiinni iästä.

Kirjoitin nimen omaan että se on tärkeää, mitä niinä vuosina on käynyt läpi, ei se, montako vuosia on ollut.

Ps. Kuka sanoo etten lasten kanssa voisi opiskella, matkailla, tehdä mielenkiintoista työtä... Kaksi lasta tarkoittaa kaksi vuotta pois opiskelemasta/työelämästä (enemmänkin jos niin tahtoo, mutta tuollakin selviää hyvin). Tosi monella lapsettomallakin kuluu pari "ylimääräistä" vuotta ennen opiskeluista valmistumista. Armeija, pähkäilyä alasta, ei pääse heti haluamaansa koulutukseen, etc. (Ja kävin muuten viisi kertaa ulkomailla lukion loppumisen ja esikoisen syntymisen välillä. Olen käynyt niin interrailit, rantalomat kuin Lapin vaellukset.) En todellakaan ymmärrä mitä lapset ovat vieneet minulta.