Lue keskustelun säännöt.
Purkaus: miten vihaankaan miehen lasta!
09.01.2010 |
Jos joku olisi joitakin vuosia sitten sanonut, että tällaisiä tunteita voi olla alaikäistä lasta kohtaan, olisin nauranut / halveksinut. Nyt kun tunne on totta, en tiedä mitä tekisin.
Joka kerta, kun näen tämän nuoren, ärsyynnyn ja vihaan, että on tullut pilaamaan taas meidän viikonlopun. Lasken vuosia, että täyttää 18v. eikä sitten toivottavasti tule joka toinen viikonloppu.
Ei varmastikaan ole kenelläkään kivaa näin.
Kommentit (63)
Nyt vähän mietit mitä sä muija puhut!!oikeesti,kuin vanha sä oot?15 vee ja tikkari viety..sä oot oikeesti säälittävä ja ihan väärässä keskustelupalstalla "purkamassa"tuntojasi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
provosoi tahallaan. Pahinta mitä voit tehdä on provosoitua. Siihenhän hän juuri pyrkii, että sinä vajoat samalle tasolle. Ole aikuinen ja lakkaa vihaamasta!
on myös syytä minussakin, en ole esim 10v. aikana missään työpaikassa, kaveripiirissä yms. sanonut, että minulla on lapsipuoli ts. olen yrittänyt elää kuin häntä ei olisikaan. Ilmaa, sitä tämä lapsi/nuori on minulle. En edes puhu jos ei ole ihan pakko.
Ja ne, jotka vaahtoavat eroamista: en kai minä hyvää miestä jätä yhden aviottoman lapsen takia + saata meidän lapsia vastaavaan tilanteeseen?
En haluaisi turhaan syyllistää, mutta kyllä tuo nyt kuulostaa aika paljon siltä, että syy on sinussa. Sinä olet aikuinen, mutta olet käyttäytynyt lapsen tavoin.
...ja olen pahoillani puolestasi. Toki olen pahoillani myös lapsen ja miehesi puolesta, mutta erityisesti tunnen empatiaa sinua kohtaan. En ole kokenut vastaavaa tilannetta, mutta saman pohjattoman vihan tunteen.
Anna itsellesi anteeksi, mutta älä hyväksy tilannetta. Olisiko sinulla mahdollisuutta maksaa muutaman kerran terapiaistuntoa? Jokunen sata siihen menee, mutta helpotat omaa oloasi. Ja koko perheenne. Tuskin terapeutti keksii mitään maatamullistavaa, mutta pääset puhumaan. Testi: helpottiko yhtään, että kerroit vihasi meille? Jos kyllä, uskon muunkin viestinnän parantavan mielialaasi - eli samalla lisäävään positiivista ajattelua.
Sinun ei muuten todellakaan tarvitse ajatella, että miehesi lapsi kuuluu sinun perheeseesi. Perhettä ovat ne, jotka siihen haluat itse määritellä kuuluvaksi, ne sinulle rakkaimmat. On muitakin määritelmiä kuin perhe ja vieraat.
nenuun. Ei se nyt niin mene, että ap välttämättä on oikeasti kakkonen miehen elämässä. Kyllä elämänkumppani erityisesti miehille on usein uskomattoman tärkeä myös!
Mutta ap: miksi vihaat miehesi lasta? Minkä ikäinen lapsi on? Murrosiässä? Sinänsä jos kyse on murkkuikäisestä, niin niitähän alkaa melkein omat vanhemmatkin vihata pahimmillaan! Itse olen uusperheen äiti ja ollut siinä onnellisessa asemassa, että tapasin miehen, kun tytär oli 17. Miehen edellinen seurustelukumppani oli joutunut elämään tytön murkkuiän läpi ja mies myönsi, että helvettiä se oli hänellekin. Nainen vihasi tyttöä, mutta mies myönsi, että tyttö oli jotain niin karseaa parin vuoden ajan, että hänkin välillä mietti, jaksaako edes tavata enää ja jopa tytön äiti oli itkenyt joskus puhelimessa laittavansa tytön lastenkotiin. Minun tullessa kuvioihin pahin murkkuilu oli jo ohi ja on tultu toimeen hyvin. Tyttö on mukava ja menestyvä 24-vuotias tällä hetkellä. On kovatahtoinen ja murrosikä oli sitten poikkeuksellisen raju.
en ole esim 10v. aikana missään työpaikassa, kaveripiirissä yms. sanonut, että minulla on lapsipuoli ts. olen yrittänyt elää kuin häntä ei olisikaan. Ilmaa, sitä tämä lapsi/nuori on minulle. En edes puhu jos ei ole ihan pakko.
Minä nimittäin koen äitipuolena elämäni antoisampana kun olen saanut tutustua lapseen, joka on mieheni edellisestä suhteesta; koen olevani tavallaan jopa onnekas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin laskin vuosia koska miehen lapsi olisi täysi-ikäinen eikä enää "sotkisi" meidän perhe-elämää. Meillä on miehen kanssa 2 pientä yhteistä lasta. Tämä ja muut ristiriidat saivat asiamme siihen pisteeseen että erosimme miehen kanssa. Nyt kuitenkin myöhemmin olen tajunnut miten idiootti ja huono aikuinen olin ja toivon että voisin hyvittää asenteeni jotenkin miehen lapselle. Omat lapsemme ovat isänsä luona joka toinen viikko, nyt heillä on uusi äitipuoli ja toivon vaan etteivät he joudu elämään samanlaisessa ilmapiirissä kuin exäni vanhin lapsi. Ironiaa, eikö totta? Lisäksi lapsenin jumaloivat isompaa sisarustaan joka kaikesta tapahtuneesta huolimatta huolehtii ja välittää omista pikkusisaruksistaan. Eli loppujen lopuksi mieheni lapsi on kypsempi ja fiksumpi kuin minä kun ei siirrä kokemaansa näihin pieniin.
Tällä haluan kertoa ap:lle että pysähdy ja mieti mikä tilanne voi olla 5 tai 10 vuoden päästä. Exäni lapsesta on kasvanut hieno nuori, minusta huolimatta. Omatunto painaa edelleen ja toivon vaan etten ole saanut aikaan mitään pahoja vaurioita hänen mieleensä. Ja ettei omien lasteni äitipuoli ole yhtä itsekäs idiootti kuin minä olin.
Eikä haukkumisesta edelleenkään ole hyötyä kellekään, toisten itsetuntoa siinä vain poljetaan. Olisitte ny onnellisia että ap on itsekin tajunnut ettei tuollainen käytös ole sopivaa, ymmärtää että vikaa on hänessäkin eikä vain valita miehen kamalasta kakarasta, joka rääkyy ja mellastaa ja on pilalle hemmoteltu, etc, kuten vastaavassa tilanteessa olevat saattavat joskus erehtyä asioita paisuttelemaan.
Tosin ajattelin ensin, että kyse on just jostain ihkuteinistä, joka mustasukkailee sitten isästään ja on tahallaan hankala, mutta jollei se niin olekaan niin sitten tilanne on vielä huonompi.
Terapiaa täytyy munkin ehdottaa, ja sen lisäksi voisi yrittää keskustella kyseisen lapsen kanssa, viettää laatuaikaa ja tutustua; vaikka se olisikin päällepäin murkkuhirviö, niin ehkä sisäpuoli pääsee yllättämään ja alatte pitää toisistanne...
Mutta haukkuminen saisi viestiketjussa loppua -.- Ei maailma yhteen stressaantuneen äitipuoleen kaadu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olet siis tuntenut lapsen jo 10 vuotta? Eli on ollut pieni (eikä provosoiva murkku..), etkä ole pysytynyt luomaan häneen suhdetta.
Ja mistä tuo "avioton" tulee, jos olet miehesi kanssa aviossa saanut lapsia ja vaikka eroisit ei lapsi olisi "avioton" ja mitä sitten vaikka olisi?
Onko sinulla tarumoja avioeroista, isättömyydestä, pettämisestä vai miten tämä kuviokaan nyt on mennyt...?
en ole esim 10v. aikana missään työpaikassa, kaveripiirissä yms. sanonut, että minulla on lapsipuoli en kai minä hyvää miestä jätä yhden aviottoman lapsen takia + saata meidän lapsia vastaavaan tilanteeseen?
Siksikö vihaat tai onko yksi syistä? Lapsi on miehesi avioton lapsi. Onko lapsi syntynyt liittonne aikan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pidin mieheni lapsista. (mieheni on ex nykyään). Sitten kun omat lapset syntyivät (kaksoset) koin exäni lasten tulon vain riippakivenä, koska olin NIIN uupunut. Minä sentään ymmärsin lähteä aina pois lasteni kanssa, enkä missään vaiheessa ajatellut niin, että exän lapset eivät olisi saaneet tulla meille.
Eikä se vika ollut exän lapsissa, missään vaiheessa. Vika oli siinä, että exä ei ottanut vastuuta meidän tuplista eikä myöskään näistä edellisen liiton lapsista. Hän jätti kaiken vastuun kaikista lapsista minulle. Ei jaksanut pitää rajoja näille isommille lapsille ja kaikki jäi todellakin minulle...
Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin erota. Mutta en sitten ehkä ollutkaan ihan niin hirveä mitä silloin aikanaan ajattelin, sillä nämä ex-mieheni lapset edellisestä liitosta mm. käyvät meillä kylässä ja lapsilla on keskemään aivan loistavat välit. Nyt esim. tämä exän teini-ikäinen poika pyttää pikkuveljeään luistelemaan kanssaan jne.
Jos ap et hae terapiaa, niin suosittelen ainakin miettimään, mistä kiukkusi oikeasti johtuu? Osallistuuko miehesi lasten hoitoon? Tsemppiä ap, tiedän miltä sinusta tuntuu! Suosittelen kuitenkin hakemaan asiaan ratkaisua, koska kukaan ei nauti tilanteesta. Sinä pilaat oman elämäsi ja myös omien lastenne elämän. Kyllä he aistivat tunnetilasi.
lasta en edes kotiini päästäisi. Kyse on tilanteesta, kun rakastuu mieheen ja osin lapseenkin, mutta ajan kanssa lapsi käy yhä vastenmielisemmmäksi ja lopulta tunne muuttuu vihaksi. Jo ennen, kun meille tuli yhteisiä lapsia, mutta tunne paheni, kun lapsemme syntyi.
Miehen menneisyys tuntuu taakalta, ja joka kerta, kun tämä lapsi tulee meille, on kuin vieras tulisi kylään. Ts. ei ole normaalia arkea.
Taakka on oikea sana, joten en suosittele kenellekään vastaavaa tilannetta.
Mutta ehkä se tästä, tosin en näe mitään tulevaisuutta, johon tarvitsisin tätä lasta. Mieheni toki, mutta minulle lapsi on tyhjää jatkossakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuulostaa, että kuitenkin koet syyllisyyttä tunteestasi, niinkö?
Haluaisitko muuttaa suhtautumistapaasi?
lasta en edes kotiini päästäisi. Kyse on tilanteesta, kun rakastuu mieheen ja osin lapseenkin, mutta ajan kanssa lapsi käy yhä vastenmielisemmmäksi ja lopulta tunne muuttuu vihaksi. Jo ennen, kun meille tuli yhteisiä lapsia, mutta tunne paheni, kun lapsemme syntyi.
Miehen menneisyys tuntuu taakalta, ja joka kerta, kun tämä lapsi tulee meille, on kuin vieras tulisi kylään. Ts. ei ole normaalia arkea.
Taakka on oikea sana, joten en suosittele kenellekään vastaavaa tilannetta.Mutta ehkä se tästä, tosin en näe mitään tulevaisuutta, johon tarvitsisin tätä lasta. Mieheni toki, mutta minulle lapsi on tyhjää jatkossakin.
Ajatteletko koskaan, miltä lapsesta tuntuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ehkä mustasukkainen, kun lapsi vie miehesi huomiota?
Etkö haluaisi omien lastesi viihtyvän "ulkopuolisen" kanssa?
Oletko toisaalta koskaan osannut relata ja olla oma itsesi näinä viikonloppuina, kun lapsi on teillä?
minkäikäisiä omat lapsesi ovat?
Nimittäin pikkulapsivaiheessa omat hormonit saattavat tehdä "tepposensa".
asialle jotakin. Et ainakaan voi jättää lasta ulkopuolelle, onhan hän miehesi lapsi. Joten hoida asiasi kuntoon ja ryhdistäydy. Se ei ole lapsen vika että hän syntyi ja vanhemmat erosivat.
mahtaa tuntea, mutta ikävä kyllä mietin eniten miten mun/meidän elämä on pilattu. Niin kuin sanoin tämä on purkaus.
mahtaa tuntea, mutta ikävä kyllä mietin eniten miten mun/meidän elämä on pilattu. Niin kuin sanoin tämä on purkaus.
Ei elämästä voi nauttia, jos ajattelee, että tämä ei mennytkään niin kuin olin suunnitellut. Elämää ei voi suunnitella, liikaa muuttujia. Jos haluaa olla onnellinen, pitää iloita elämän hyvistä hetkistä silloin kun ne on, ja yrittää rakentaa sitä omaa todellisuutta niistä palikoista, jotka on käsillä, ei pilvilinnoja.
Voiko yksi lapsi olla todellakin noin kauhea? Kerro nyt jotain yksityiskohtia!
Joutuvat tuollaisen sun lapset-mun lapset-pelleilyn ja vihan kohteeksi. Ihan ilman omaa syytään. Toivottavasti tämä nuori ei tee mitään radikaalia kun ensin kasaa äitipuolensa vihaa ja halveksuntaa päällensä vuosikausia.