Lasten passeista
Karmeeta kädenvääntöä miehen kanssa: Hän väittää, että lasten passit pitäis uusia kahden vuoden välein, mun mielestä ihan normisti niin kuin aikuistenkin. Kumpi on oikeassa ;-)
Kommentit (8)
mä en edes ymmärrä, miksi joku niin tekisi? Mulla on passissani neljä lasta merkittynä, eikä heistä ole tietenkään edes minkäänlaisia kuvia.
Mutta joissain maissa ollaan kai tarkempia kuin toisissa. Mua kehoitettiin uusimaan passi ennen Jenkkeihin menoa vaikka vanha oli vielä voimassa, mutta siinä oli kuva otettu pikkuisen liian sivusta vastatakseen nykysääntöjä.
kuvasta pitäisi tunnistaa, mutta toisaalta kuvaa ei vaadita ollenkaan. En kyllä tiedä kenenkään aikuisenkaan uusineen passiaan, jos laihtuu 50kg tai ajelee päänsä kaljuksi.
Joskus mulle huomautettiin passintarkastuksessa kun oli lapsella muutaman vuoden vanha passi, että ei kannata sillä passilla mihinkään kauas lähteä enää kun ei välttämättä sitten pääsekään. Oli kai sen verran muuttunut kuvasta. Mutta se on ihan vaan arvioitava sitten, vaikka kysyttävä joltain vieraalta että näyttääkö samalta :).
tyttären (nyt 8v) passin, joka oli 7 vuotta vanha. Syystäkin, oli myönnetty siis silloin 10ksi. Pojan passia, jossa kuva 1,5 v nyt 5v emme uusineet. Näyttää ihan siltä. Vauva sai uuden passin vajaa vuotisena. Ei mene 6 vuotiaaksi millään, koska on niin pienenä otettu. Katsotaan mihin matkustamme.
On siis hyvin tilannesidonnaista.
Toisaalta käsittääkseni kaikissa maissa (Suomi mukaanlukien) on lainsäädäntö jonka mukaan henkilön tulee olla tunnistettavissa passista.
Matkustaessaan passilla josta ei ole tunnistettavissa ottaa riskin, että ei pääse johonkin maahan. Valta on kyseisen maan passivirkailijoilla.
Käytännössä harvassa maassa puututaan lapsen kohdalla siihen, että ei ole passikuvasta tunnistettavissa. Me olemme matkustaneet kolmen lapsen kanssa, joille kaikille on passi hankittu vauvaiässä ja joista kukaan ei ole tunnistettavissa kuvastaan. Lapset ovat nyt iältään 10v, 8v ja 5v.
Olemme käyneet mm. lukuisia kertoja USA:ssa, Kiinassa, Malesiassa, Thaimaassa, Brasiliassa, Meksikossa, Jamaikalla, Cayman-saarilla, Haitilla, Arabiemiraateissa, Venäjällä, Latviassa ja lähes kaikissa Euroopan maissa. Missään ei ole puututtu lasten passeihin, vaikka virkailijat joutuvat yleensä kysymään meiltä, mikä on kenenkin lapsen passi kun eivät tunnista kuvista.
Tässä aikuinen joka jäi Keniaan kun ei passia hyväksytty:
http://www.timescolonist.com/Canadian+stranded+Kenya+arrives+home/18977…
mutta ihmisen pitäisi olla tunnistettavissa passin kuvasta. Yleensä kai nuo kuvat eivät aiheuta mitään ongelmia, mutta jos jossain sattuu oikein virkaintoinen passintarkastaja olemaan, niin hän voi kieltää ihmiseltä maahanpääsyn, mikäli katsoo, että ei voi tunnistaa tätä passin kuvasta.