Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa, oikeastiko vauvalle jää ikuisia traumoja, jos aloittaa hoidon alle 1v?
31.12.2009 |
Minulla on kaksoset, jotka ovat nyt 7kk, mutta joudun palaamaan töihin heidän ollessa 10-11kk. Olen yksinhuoltaja ja lasten isästä ei ole apua, ei rahallista tai muutakaan, jätti minut kun sain tietää raskaudestani, ei kuulemma ole valmis isäksi.
Lähipiirissä lapset on pääsääntöisesti aloittaneet hoidon siinä 2-3v iässä ja kukaan näiden lasten vanhemmista ei ole yh. Tähän asti nämä tuttavani ovat olleet mukavia, mutta kun nyt on välillä ollut puhetta, että lapseni aloittavat hoidon alle vuoden iässä niin tästä olen saanut kuulla, miten lapseni traumatisoituvat kun joutuvat niin aikaisin hoitoon. Noh, eipä kuitenkaan ole herunut vinkkejä, että miten voisin olla pidempään kotona, siis että pärjäisin taloudellisesti.
Hoitopäivät ei mielestäni mitään älyttömän pitkiä tule olemaan, päivässä hoitoaika on 5-7tuntia, joskus voi olla 8tuntia, mutta tuo todella harvoin. Minä teen kyllä pidempää päivää kun tuon 5tuntia, mutta äitini pystyy hakemaan kaksoset hoidosta aiemmin. Ja hoitopäiviä on viikossa neljä.
Kommentit (104)
Minun isäni lähti kävelemään äitini ollessa vielä raskaana. Äitini laittoi minut hoitoon 8kk iässä taloudellisista syistä. Säästöjä äidilläni ei ollut, vaikka ikää olikin jo 36v.
En ole koskaan osannut kaivata isääni, ehkä joskus, muttei tuosta tai aikaisin hoitoon laitosta ole minulle jäänyt traumoja ja uskon vahvasti, että se, ettei traumoja tullut niin oli se, että äitini oli mitä ihanin äiti, välittävä ja huolehtiva. Lisäksi tuttavapiirissä on muitakin 8-10kk iässä hoitoon laitettuja ja tästä ollaan joskus paljonkin keskusteltu eikä meille kellekään ole jäänyt tuosta traumoja. Mutta se on minusta niin kiinni siitä, että millaiset vanhemmat/vanhempi on muuten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun olin 14. Edelleen koen suurta menetystä, koska lapsillani ei ole isoisää jne.
Kyllä se on valtava lohkare normaalielämää, joka puuttuu, jos isä/äiti puuttuu.
Minusta on aika käsittämätöntä, että joku viitsii sen kieltää. Onko se jonkin sortin puolustusmekanismi?
traumoja kun varhain erotetaan äidistä. Psykologit ovat sitä mieltä, että 3 vuotiaaksi on lapsen paras olla vanhempansa hoidossa. Traumat tulevat usein aikuisiässä esiin.
Mammat mitään tiedä, ei ne traumat jossain 7v vuotiaassa vielä näy,
Toistan samaa kuin moni muukin: elämä ei ole täydellistä kellään. Hyvä hoitopaikka ei tee lapsistasi kouluampujia, narsisteja tai muuten vaan kilahtaneita. Elämä on kokonaisuus, joka muodostuu lukemattomista palasista. Päivähoito on niistä vain yksi. Mikäli lasten elämä on yli 50 %:sesti hyvää ja rakkauden täyttämää, kasvaa taatusti tasapainoisia.
Meistä jokaisella on omat traumamme, suurin osa loppujen lopuksi aika mitättömiä. On nimittäin olemassa lapsia, joilla on ihan oikeasti vaikeaa: hyväksikäytön uhrit, väkivaltaiset vanhemmat, alkoholismi, koulukiusaaminen... Joku päivähoito on ihmisen elämässä yksi kärpäsen pieru.
BTW, minusta on äärettömän huvittavaa, että tuo yksi tuubanjauhaja puhuu toisten vastaajien EMPATIAkyvyn puutteesta... : D Ihanaa, jos oma äiti olisi tuollainen, joka ei voi sietää minkäänlaisia eriäviä mielipiteitä kilahtamatta totaalisesti. Tosi terve lapsuus kotona neljän seinän sisällä noin räjähdysherkän ihmisen kanssa.
tunnesiteet vanhempiinsa - jopa niin voimakkaat ja rakastavat että vielä nyt 26 ja 28 vuotiaina tulevat äidin helmoihin syömään lähes joka vl (19 ja 7v:t tietty joka päivä). Ja vapaaehtoisesti viettävät meidän kanssamme lomia, jopa tuovat kaverinsakin mukana. Eli huolimatta tarhalapsuudesta tai sen takia ovat luontevasti hyvin läheisiä meidän kanssamme, tutkimuksista viis:D
Päinvastoin mulla on pari kokemusta siitä kuinka kotona hoidetut on hilpasseet maailmalle ja jääneet sinne heti kuin vain on ollut mahdollista;D Ettei vaan tarvitse enää olla mamman kanssa.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikkä psykologit noin sanoo??????
Kyllä isäkin on ihan yhtä arvokas vanhempana kuin se mamma!
Ja äitinä olen tätä mieltä.
Olisin halunnut muuttaa isän luo. Se on mun "trauma" jos joku ettei saanut niin.
Ja mikkä psykologit sanoo että lapsen paikka on äidin helmoissa ekat 3 vuotta? Semmoset jokka perustelee omaa valintaa olla lapsensa kanssa kotona?
Kyllä trauma näkyy lapsesta siinä missä aikuisesta. Aina aikuiset ei vaan ole erossa kovin kiinnostuneita miten se hiukkiksella istuva lapsi jaksaa kun oma olo on paska.
Ei sitä tartte kuin katsoa kuvia sodan runtoman maan lapsesta, niin suoraan näkee trauman.
Se on vaan niin hyvä lässyttää jotain mitä itse haluaa olla mieltä.
Sama kuin sanoisit että allerginen reaktio tulee 10 vuoden viiveellä.
70
Vaikka länsimainen yhteiskunta on kaukana täydellisestä, asun silti ihan missä länsimaassa vaan, päivähoitotraumoineenkin, kuin jossain kolmannen maailman maassa, jossa lapset saavat nähdä nälkää kotona äidin kanssa.
Huom. Pohjoismaita lukuunottamatta koko EU:n alueen miljoonat lapset aloittavat päivähoidon vauvoina. Silti Eurooppalaiset ovat rakentaneet kaikenkaikkiaan ihan miellyttävän systeemin kansalaisilleen.
Suomalaiset tuijottavat vain omaa pikkupikku hyttysenpaskaansa, eivätkä osaa tarkastella asiaa laajemmin.
BTW, olen itse kotiäiti. Ensimmäinen lapseni tosin meni hoitoon jo 6 kk iässä. Nyt olen kuitenkin ollut yli 3 v kotona, koska ajettlin kokeilla sitäkin. En silti näe mitään eroa lasteni empatiakyvyssä, sosiaalisissa taidoissa tai missään muussakaan. Ihan kelpo yksilöitä kaikki, vaikka eri tavoin hoidettu.
Tietty oma vanhempi on aina ykkönen, mutta kyllä lyhyehkön hoitopäivän jälkeen ehtii rakennella kiintymyssuhdetta aivan riittävästi. Kiinnittäisin lähinnä huomiota hoidon laatuun, oli se sitten koti-tai päivähoitoa.
traumoja kun varhain erotetaan äidistä. Psykologit ovat sitä mieltä, että 3 vuotiaaksi on lapsen paras olla vanhempansa hoidossa. Traumat tulevat usein aikuisiässä esiin. Mammat mitään tiedä, ei ne traumat jossain 7v vuotiaassa vielä näy,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
normaali ihminen tuntee empatiaa avutonta lasta kohtaan. Jos sinä pönkität jonkun itsekkäitä epäkypsiä ratkaisuja ja sillä varjolla kuvittelet olevasi empaattinen, niin on kyllä pakko ampua teoriasi alas.
Voi ymmärtää toisen näkökulmaa ja kuunnella toisen ihmisen (eriäviäkin) mielipiteitä. Yritän kovasti ymmärtää myös sinua, mutta aika vaikeaa on, myönnän. ; ) Tuo saarnaamistyyli, jopa vittuilu, ja oman oikeassolon jatkuva varmistaminen siis tekee tuon ymmärtämisen aika vaikeaksi.
normaali ihminen tuntee empatiaa avutonta lasta kohtaan. Jos sinä pönkität jonkun itsekkäitä epäkypsiä ratkaisuja ja sillä varjolla kuvittelet olevasi empaattinen, niin on kyllä pakko ampua teoriasi alas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"ymmärtää" väärää ja rikollista toimintaa.
Järkitasolla voit tietty analysoida, mutta ei huonoa äitiyttä tarvitse tai pidä ymmärtää.
Olet kyllä aikas sekaisin.
"ymmärtää" väärää ja rikollista toimintaa. Järkitasolla voit tietty analysoida, mutta ei huonoa äitiyttä tarvitse tai pidä ymmärtää. Olet kyllä aikas sekaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"ymmärtää" väärää ja rikollista toimintaa. Järkitasolla voit tietty analysoida, mutta ei huonoa äitiyttä tarvitse tai pidä ymmärtää. Olet kyllä aikas sekaisin.
Apua... Kiva roolimalli juu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"ymmärtää" väärää ja rikollista toimintaa. Järkitasolla voit tietty analysoida, mutta ei huonoa äitiyttä tarvitse tai pidä ymmärtää. Olet kyllä aikas sekaisin.
Apua... Kiva roolimalli juu.
Ketjuja on jouduttu sensuroimaan tuon jankkaamisen takia, joka kohtapuoleen yltyy vittuiluksi. Odota ja katso.
Sinähän se tässä jankkasit. Ja kun häviölle jäit, alkaa solvaaminen...
Suosittelen sitä keskusteluapua. Voisi avata noita tunne-elämän solmuja ja auttaa näkemään ja eläytymään.
Ei sun tarvi tehdä tiliä täällä varallisuudestasi. Mun korviin sun suunnitelmat kuulostaa ihan hyviltä ja järkeviltä.
Mä olen 44, mulla on hyvä palkka jne. mutta ei mulla mitään suuria säästöjä ole. Hyvä, jos jollakulla on, mutta jokaisella on omat kuvionsa.
Omaisuutta ja säästöjä on ollut, mutta niistä osa meni jo lapsettomuushoitoihin, joista ei apua kuitenkaan ollut. Lisäksi taloa on joutunut remppaamaan ja kun mies muutti tästä pois niin hänet oli minun maksettava ulos ja sitten tähän mahtuu vielä oma sairastumiseni, joka kulutti säästöjä.
Sinä olet sitten onnellisessa asemassa, minulle ei noin ole, koska kertyneet säästöt on mennyt yllättäviin menoihin. Nyt on kyllä säästöjä, mutten niitä viitsisi kaikkia tuhlata, koska sitten ei taas ole mitään mistä ottaa, jos tulee yllättäviä menoja.
En ole mieleltäni teini, mutta halusin tietää muiden kokemuksia, että traumatisoituuko vauva, jos aloittaa hoidon alle 1v iässä. Minun lähipiiriini kun kuuluu näitä, jotka pitäneet lapsensa kotona 2-3v ikään ja ovat sitä mieltä, että lasta ei missään nimessä saisi laittaa hoitoon alle 1v, koska traumatisoituu jne. Kyselen täällä ihan siksi kun ei lähipiirissä ole kukaan alottanut hoitoa alle 1v.
Niin ja kaksoset siis olen laittamassa pph:lle, jos vaan saavat paikan. Tiedän yhden pph:n, joka on minulle puolituttu niin häneltä on kaksi paikkaa vapaana ja ensisijaisesti haen hänelle, koska tiedän, että hän on hyvä pph, tosin täältä löytyy kyllä muitakin hyviä, mutta tuo pph on suosituin.
ap
Jos kerran miehen kanssa yhteiseloakin oli jo 18 vuotta kun hän lähti.
Eikö keski-ikäisellä ihmisellä ole mitään omaisuutta? Onko sulla kaikki mennyt läpi käsien mikä on tullutkin?
Olen itse 40 v enkä voi käsittää, että tämänikäisellä ei olisi mitään sukanvarressa. Jos mieheni lähtisi, voisin olla ilman töitä useamman vuoden ihan itse tienatuilla rahoilla.Jotenkin tuntuu, että jos olet oikea ihminen olet sössinyt homman jo paljon aikaisemmin.
Ja jos joku netissä sanoo keski-ikäiselle naiselle :älä huoli, sinun lapsesi eivät traumatisoidu - niin sitten olet varma etteivät he traumatisoidu? Oletko mieleltäsi ihan teini? En vaan ymmärrä sua, mitä muutenkaan täällä kyselet aikaihminen jotain lastesi traumatisoitumisista?
Sinähän se tässä jankkasit. Ja kun häviölle jäit, alkaa solvaaminen... Suosittelen sitä keskusteluapua. Voisi avata noita tunne-elämän solmuja ja auttaa näkemään ja eläytymään.
Ei se ole mikään formaatti, vaan yritys saada sinut tajuamaan asioita...
ei välttämättä halua itselleen loppuillaksi huvia...
Teet niinkuin olet suunnitellut, tuskin kukaan kotiäiti joka päivä lastensa kanssa useamman tunnin leikkii, laulaa ja askartelee. Niin syöttää muutakin kuin pinaattilättyjä.
Nyt lapsi on tasan vuoden. Meillä on kotona perhepäivähoitaja plus kaksi muuta lasta toisesta perheestä, hoitojärjestely on ideaalinen. Lapseni on ollut nyt 4 kk hoidossa 4 päivänä viikossa noin 6h ja helmikuusta lähtien joka päivä täyden päivän ainakin jonkin aikaa. Keväällä taas päivien pituus kevenee ja hoitopäivät vähenevät - toivottavasti.
Hoitoon jättäminen oli todella raskasta, ilman syyllistäjiäkin. Sain kuulla paljon epäystävällisiä ja asiattomia kommentteja siitä, miten voin jättää lapseni niin pienenä hoitoon. Usein ilman noita kommenttejakin tulivat kyyneleet silmin kesken päivän kun ajattelin pientä.
Kaikesta huolimatta uskon, ettei lapseni siitä sen kummemmin ole tramuatisoitunut. Minä ja mieheni annamme mielestämme hänelle kaiken huomion ja rakkauden, mitä kuvitella saattaa. Lisäksi lapsemme osoittaa selkeästi kiintymystä hoitajaan ja ottaa hänet iloisesti nauraen vastaan aamulla, vaikka itku tuleekin jos hän näkee vanhempien lähtevän. Imettämistä jatkan edelleenkin normaalisti.
Mene ihmeessä töihin tai sinne minne ikinä oletkin menossa. Jokainen tekee nämä valinnat itse ja kuten joku tuolla aiemmin totesikin - ei edes nämä kaikkitietävät pyhimysmammat täällä pysty kasvattamaan lapsiaan pumpulitynnyrissä, josta ei traumoja tule!
Tsemppiä, alku aina vaikeaa, mutta kyllä se siitä! Tärkeintä on että lapset saavat hyvää hoitoa, rakkautta, syliä ja tässä tapauksessa välittävän äidin!