Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa, oikeastiko vauvalle jää ikuisia traumoja, jos aloittaa hoidon alle 1v?
31.12.2009 |
Minulla on kaksoset, jotka ovat nyt 7kk, mutta joudun palaamaan töihin heidän ollessa 10-11kk. Olen yksinhuoltaja ja lasten isästä ei ole apua, ei rahallista tai muutakaan, jätti minut kun sain tietää raskaudestani, ei kuulemma ole valmis isäksi.
Lähipiirissä lapset on pääsääntöisesti aloittaneet hoidon siinä 2-3v iässä ja kukaan näiden lasten vanhemmista ei ole yh. Tähän asti nämä tuttavani ovat olleet mukavia, mutta kun nyt on välillä ollut puhetta, että lapseni aloittavat hoidon alle vuoden iässä niin tästä olen saanut kuulla, miten lapseni traumatisoituvat kun joutuvat niin aikaisin hoitoon. Noh, eipä kuitenkaan ole herunut vinkkejä, että miten voisin olla pidempään kotona, siis että pärjäisin taloudellisesti.
Hoitopäivät ei mielestäni mitään älyttömän pitkiä tule olemaan, päivässä hoitoaika on 5-7tuntia, joskus voi olla 8tuntia, mutta tuo todella harvoin. Minä teen kyllä pidempää päivää kun tuon 5tuntia, mutta äitini pystyy hakemaan kaksoset hoidosta aiemmin. Ja hoitopäiviä on viikossa neljä.
Kommentit (104)
että elää lapsettomana liki nelikymppiseksi, eikä ole säästöjä edes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
_nukkuu_ yhtä kaikki, vaikka kuinka lepertäisit ja kujertaisit.
Ymmärrätkö sinä, että äitiys on muutakin kuin lässyttämistä?
Rakkautta ja rajoja, sopivassa suhteessa. Miksi niitä ei voisi antaa myös muut ihmiset kuin omat vanhemmat? Lapsen kehitykselle ei ole tärkeintä se, että keneen kiintymyssuhde muodostuu, vaan se että se muodostuu.
En enää jaksa samaa kirjoittaa tuosta omaisuuden kasaamisesta.
Mutta mitä tulee traumatisoitumiseen, kaikkihan me ollaan jollain tavalla traumatisoituneita joka muuta väittää valehtelee, toisilla se ehkä johtuu liian aikaisesta hoitoon viennistä, toisilla isättömyydestä, liian ankarasta äidistä, liian lepsusta äidistä, isästä joka oli liiankin läheinen, isoisästä joka oli ilkeä, opettajasta joka sorsi, naapurin pojasta joka kivitti, bussikuskista joka virnisti jne. sellaista elämä on.
37
Se söötti kullannuppu vauveli siellä viekkusessa kaipaa ensisijaisesti omia vanhempia.
Eikä kai kukaan nyt vielä niin hirveästi kuvittele, että joku 8-9-kuinen kaipaa vieraita rajojen laittajia tai yleismaailmallista rakkautta? Ei kai...
Se söötti kullannuppu vauveli siellä viekkusessa kaipaa ensisijaisesti omia vanhempia.
Eikä kai kukaan nyt vielä niin hirveästi kuvittele, että joku 8-9-kuinen kaipaa vieraita rajojen laittajia tai yleismaailmallista rakkautta? Ei kai...
Tutkimustuloksiin omassa kirjoituksessani viittasin. Tiedätkö, että näitä asioita on ihan tutkittu kehityspsykologia-nimisen tieteenalan piirissä? Tuo kiintymyssuhteen käsite on peräisin juuri sieltä.
Aina elämäntilanteet eivät ole sellaisia, että vanhempi voi itse valita ja jäädä kotiin lapsia hoitamaan, vaikka haluaisikin. Mikäs noitarovio tästä aiheesta nyt on muodostumassa? Nina Mikkolako se siellä vaahtoaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä siellä sanota, että 8-9-kuinen saa sen päivähoidosta. Kaikkea muuta.
Jos ei pysty vauvaa itse hoitamaan, se pitää sitten panna adoptioon hankkimaan kiintymyssuhde, ei päivähoitoon.
Eikä tarvitse olla Nina Mikkonen, tajutakseen, että on suorastaan rikollista laittaa tuonikäinen päivähoitoon.
Ja jos todellakin on keski-ikäinen ja rahaton, ei siinä voi enää syyttää mitään elämäntilanteita ja muuta potaskaa. Kyllä tuonikäisellä pitää olla jo enemmän selkärankaa ja elämä ojennuksessa.
Mitenkäs tuosta 1-vuotiaasta tuli yhtäkkiä 8-kuinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaisuutta ja säästöjä on ollut, mutta niistä osa meni jo lapsettomuushoitoihin, joista ei apua kuitenkaan ollut. Lisäksi taloa on joutunut remppaamaan ja kun mies muutti tästä pois niin hänet oli minun maksettava ulos ja sitten tähän mahtuu vielä oma sairastumiseni, joka kulutti säästöjä.
Sinä olet sitten onnellisessa asemassa, minulle ei noin ole, koska kertyneet säästöt on mennyt yllättäviin menoihin. Nyt on kyllä säästöjä, mutten niitä viitsisi kaikkia tuhlata, koska sitten ei taas ole mitään mistä ottaa, jos tulee yllättäviä menoja.
En ole mieleltäni teini, mutta halusin tietää muiden kokemuksia, että traumatisoituuko vauva, jos aloittaa hoidon alle 1v iässä. Minun lähipiiriini kun kuuluu näitä, jotka pitäneet lapsensa kotona 2-3v ikään ja ovat sitä mieltä, että lasta ei missään nimessä saisi laittaa hoitoon alle 1v, koska traumatisoituu jne. Kyselen täällä ihan siksi kun ei lähipiirissä ole kukaan alottanut hoitoa alle 1v.
Niin ja kaksoset siis olen laittamassa pph:lle, jos vaan saavat paikan. Tiedän yhden pph:n, joka on minulle puolituttu niin häneltä on kaksi paikkaa vapaana ja ensisijaisesti haen hänelle, koska tiedän, että hän on hyvä pph, tosin täältä löytyy kyllä muitakin hyviä, mutta tuo pph on suosituin.
ap
Jos kerran miehen kanssa yhteiseloakin oli jo 18 vuotta kun hän lähti.
Eikö keski-ikäisellä ihmisellä ole mitään omaisuutta? Onko sulla kaikki mennyt läpi käsien mikä on tullutkin?
Olen itse 40 v enkä voi käsittää, että tämänikäisellä ei olisi mitään sukanvarressa. Jos mieheni lähtisi, voisin olla ilman töitä useamman vuoden ihan itse tienatuilla rahoilla.Jotenkin tuntuu, että jos olet oikea ihminen olet sössinyt homman jo paljon aikaisemmin.
Ja jos joku netissä sanoo keski-ikäiselle naiselle :älä huoli, sinun lapsesi eivät traumatisoidu - niin sitten olet varma etteivät he traumatisoidu? Oletko mieleltäsi ihan teini? En vaan ymmärrä sua, mitä muutenkaan täällä kyselet aikaihminen jotain lastesi traumatisoitumisista?
ja muuta halvempaan asuntoon.
Ja kyllä, traumatisoituu. Siitä löytyy tutkimustulosta pilvin pimein.
Ja tilanteessa, jossa lapsi on jo kokenut vanhemman hylkäämisen, en ehdoin tahdoin lähtisi testailemaan enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aion viedä lapseni tarhaan 11 kk iässä ihan sen vuoksi ettei ole omaisuutta kertynyt niin paljon, että hoitovapaata voisin pitää ja minusta on myös oikein mukavaa palata mukavaan työhöni. Toki voisin harkita puolta vuotta kotona jos se olisi mahdollista, mutta en missään nimessä yhtään pidempään jaksaisi olla kotona.
Minun luuserihistoriani on seuraavanlainen; olen opiskellut pitkään, matkustellut sinkkupäivinä ja pariutunut varsin myöhään. Teen järjettömän mielenkiintoista tutkimustyötä kutsumuksesta ja tunnetustihan tutkijoiden palkat on mitä on (lue ei siis säästöjä). Materian haaliminen ja säästöjen kerryttäminen ei ole ollut päätavoite elämässäni eli siis jonkun määritelmän mukaan sössinyt elämäni perusteellisesti. Miehen löytäminenkin takkuili ja tuntui ettei oikein kukaan kelpaa, onneksi yhden ravintolaillan päätteksi löytyikin sopiva heppu myös minun arkeani jakamaan ja siinä sitten pikapuolin syntyikin pari ihanaa lasta.
Hoitovapaalle jääminen ei siis tule kysymykseen, miehellä toki on ihan ok tulot nyt, mutta ei siltikään voitais maksaa asuntolainaa näillä hoitovapaan rahoilla ja miehen palkalla (meillä on neljä lasta elätettävänä miehen kaksi etälasta mukaan luettuna). Me ostimme asunnon kalliimpaan mahdolliseen aikaan, joten velkaa riittää eläkeikään saakka.
Näitä nina mikkosia riittää tuomitsemaan naisten työssäkäynnin ja lapsien tarhaan viennin. Älä välitä ap, en minäkään, enkä varsinkaan jaksa tuntea itseäni minkäänlaiseksi luuseriksi.
Mielestäni olen erittäin onnistunut niin omassa elämässäni kuin lasten kasvatuksessakin. Ainakin meidän oma vanhempi lapsi plus miehen kaksi ovat ihan täysjärkisiä vaikka heidät on heitetty tarhaan yksi vuotiaina. Enemmän minä luulen että vaikuttaa lapsen huonot kotiolot lapsen traumatisoitumiseen kuin se että ollaan päivähoidossa.
sinun kanssasi. En osaa sanoa traumoista, mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ympäristö vaikuttaa siihen, millaisia persoonia heistä lopulta tulee. Päiväkoti on yksi merkittävä tekijä siinä ympäristössä, joka muovaa heidän persoonaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mies lähti raskauteni ollessa ihan alussa. Muutto ei tätä tilannetta ratkaise, vuokraa maksaisin aika satavarmasti enemmän mitä nyt menee asumiskuluihin.
ap
ja muuta halvempaan asuntoon.
Ja kyllä, traumatisoituu. Siitä löytyy tutkimustulosta pilvin pimein.
Ja tilanteessa, jossa lapsi on jo kokenut vanhemman hylkäämisen, en ehdoin tahdoin lähtisi testailemaan enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä on hylännyt heidät. Se on fakta, joka sinun ja heidän on kohdattava. Teet todella paljon hallaa lapsillesi, jos nyt kiistät tuon hylkäämisen merkityksen. Jos et usko, kysy keneltä tahansa lastenpsykologilta.
Itsekäs ja empatiakyvytön.
Kyllä nyt tulee tiukkaa analyysiä.
niitä löytyy, jotka tuomitsevat muiden ratkaisut, olivatpa ne mitä hyvänsä. Jos sinun on palattava töihin, lapsesi menevät hoitoon ja sillä selvä.
On totta, mitä monet muut ovat sanoneet tässä keskustelussa, että useissa muissa maissa lapset menevät hoitoon jo reilusti alle vuoden ikäisinä. Esim Amerikassa äitiysloma on käsittääksen n. 4 kk pitkä, ellei lyhyempikin. Sitten he ottavat lapselleen hoitajan kotiin tai lapsi menee päiväkotiin.
Mielestäni ei myöskään ole yksiselitteisen hyvä asia pitää lasta kotona esim kouluikään tai edes kolmevuotiaaks asti. Meidän 3,5-vuotias aloitti päiväkodissa elokuussa ja viihtyy hyvin, kaverit ja puuhailu ovat tosi tärkeitä. Välillä toki väsyttää aamulla ja kiukuttaa lähteä, niinhän sitä itseäkin töihin lähtö.Hoitopäivät ovat kuitenkin vain n. 6-7 tuntia päivässä kolmena päivänä viikossa.
Alle vuoden ikäinen ei tosiaan kavereista vielä ymmärrä, ja sinun kannattaisi kyllä ehdottomasti yrittää saada lapsesi perhepäivähoitajalle tai johonkin tosi pieneen ryhmään. Isossa, 12 lapsen ryhmässä noin pieni ei kyllä saa riittävää huomiota ja turvaa mielestäni. Onneksi pph on hyvä vaihtoehto!Lisäksi kannattaa yrittää turvsts hoitosuhteen jatkuvuus eli että lapset ovat samassa hoitopaikassa monta vuotta, elleivät ihan kouluikään asti.
Tsemppiä, itse tiedät parhaiten mikä on oikea ratkaisu sinulle ja apsillesi!
miettisin tuossa tilanteessa myös sitä äidin jaksamista. Kun on pienten kaksosten yh:na, pitkä kotonaolo saattaisi hyvin alkaa tuntumaan raskaalta. Töissäkäyminen antaa niitä aikuisia ihmissuhteita ja vaihtelua kotielämään. Tilanne on ihan eri kuin niillä, joiden puoliso tulee illalla kotiin ja voi olla apuna lasten kanssa ja aikuisena seurana. Ja äidin jaksaminen taas on tärkeää lasten hyvinvoinnille.
Itse työni kautta kehityspsykologiaan perehtyneenä ajattelen että parempi olisi hoitaa lapsia kotona juurikin sinne n. kolmevuotiaaksi saakka. En kuitenkaan automaattisesti puhuisi mistään traumatisoitumisesta tai muutenkaan kehityksen ongelmista vaikka hoitoon menee aiemminkin, se kun ei ole ainoa asia mikä lapsen hyvinvointiin vaikuttaa. Vähän vähemmän ääripäihin vedettyä kohkaamista ja enemmän maltillista kokonaisuuden tarkastelua niin se hoitoon vieminen voi olla ihan hyväkin juttu. Myös oma lapseni tulee taloudellisista syistä menemään hoitoon aiemmin kuin haluaisin, ja vaikka asia onkin ristiriitainen niin elämä nyt vaan ei ole täydellistä. Ei tässä eikä missään muussakaan asiassa.
Tämä lasten hoitoon viemistä vastustava mielipiteesi on tullut jo hyvin esiin kuin myös se, että lienet itse lähes jumala. Jatka kommentointia, jos vielä keksit jotakin rakentavaa lisättävää tähän keskusteluun.
Voin pistää pääni pantiksi, ettei yksikään hoidossani 10-kuisena aloittanut lapsi ole traumatisoitunut. Osa heistä on jo teinejä, ja tunnen heidät edelleen. Mutta siihen en kyllä suostuisi, että äiti viettäisi lapsensa kanssa luonani päivät jopa parin viikon ajan ennen hoidon aloitusta. Ei tulisi mitään, ja onneksi mulla on oikeus sellaisesta kieltäytyäkin. Kaikille lapsille on riittänyt muutaman päivän ajan muutaman tunnin tutustumisjakso. Osa ei ole ollut niinkään kauaa tutustumassa.
Ole huoletta. Itselläni on kolme lasta ja nuorin aloitti hoidon 9,5 -kuukautisena. Poika on nyt 5-vuotias ja harvinaisen tasapainoinen ja reipas nuori herra. Kyllä lapsen traumat siis tulevat ihan jostain muista asioista kuin ammattitaitoisesta hoitohenkilökunnasta. Ne ihmiset, jotka muuta väittävät, ovat väärässä. Vai onko lapsen parempi elää kaurapuurolla "onnellisesti" neljän seinän sisällä? Kun ei ole varaa muuhun kotona olon takia. Tiedän perheen, jonka äiti on ollut ns. kotiäiti: Keskimmäinen poika on täysin sulkeuntunut ja häiriintynyt ja kaksi muuta asuvat nykyään isän luona, sillä äiti yritti itsemurhaa. Tämä on tietenkin ääriesimerkki, mutta näinkin siis voi käydä. Kokonaistilanne siis aina ratkaisee. Ja tässä tapauksessa päivähoito olisi jopa voinut pelastaa nuo reppanat. Tsemppiä työelämään ja mukavia hetkiä lapsosten kanssa!