Lahjoja ei saisi haukkua, mutta haukutaan nyt kuitenkin.

lasten kuvat kehystettyinä (yleensä kehykset on väärän värisiä ja kuvat niin suuria, että jos kaikista sukulaislapsista laittaa sellaisen kuvan esille, ei muuta sitten hyllyille mahdukaan), yksittäiset rumat mukit, turistikohteista ostetut jäljennökset merkkituotteista sekä se, että kaksosille annetaan yksi yhteinen synttäripaketti, jossa kyllä voi olla molemmille vaikka paita, mutta paketoitu samaan pakettiin, ikään kuin eivät olisi ollenkaan yksilöitä, vaan samaa pakettia hekin.

niin jo on ihme (alustan perhekuviot ensin): mieheni on keskimmäinen kolmesta lapsesta ja hänen isoveljensä on heidän pikkusiskonsa vanhimman pojan kummi.



Yhdeksän vuotta sitten, kun tuo kummipoika oli nelivuotias, hän sai "eno-kummiltaan" ja tämän puolisolta joululahjaksi VIHREÄN, KÄYTETYN MUOVAILUVAHAN PALASEN.



Ei, sitä ei oltu kääritty lahjapakettiin, vaan se kaivettiin esiin pienestä rahisevasta muovipussista. Poika totesi jälkeenpäin hiljaa äidilleen, että se oli ihan tyhmä lahja ja kävi heittämässä sen pölyisen ja ties missä kökössä pyörineen vahapalasen roskiin.



Myöhemmin, kun poika aloitti koulun, hän sai samaiselta kummiltaan puolisoineen lahjaksi lyhyen, kirkkaankeltaisen ohuen nauhan, jota kummit nimittivät avainketjuksi, vaikkei siinä ollut minkäänlaista lukkoa tai avainrengasta, johon avainta olisi saanut kiinnitettyä.



Itse sain samaisen miehen puolisolta erään kerran joululahjaksi paksusta jämärautalangasta taitellun ihme linnunpesämäisen luomuksen, jossa oli koristeena vanhoja männynkäpyjä ja yksi ruttuinen, vaaleanpunainen lahjanarun pätkä. Koko komeus oli reunoistaan peitetty apteekin valkoiseen sideharsoon (jotta rautalangat peittyisivät).



Ei ihan ollut lahja minun makuuni, täytyy sanoa; vaikka olikin erittäin itsetehty...





T.Suomen piheimmän, saidimman ja ahneimman pariskunnan taatusti tunteva

kun melkein kaikki kelpaa, vaikka en pitäisikään...



Saippuat, voiteet, kynttilät ok. Käytän mökillä, matkoilla tai lainaan vieraille, joilla unohtunut ottaa omat mukaan.



Mariskoolit, Marimekon lakanat ok, vaikka en Marimekosta pidä (siis unikkokuosista).



Iittalan tuikut ihania. Samoin muutkin halpistuikut. Joitakin vuosien varrella heittänyt roskiinkin ja parit lahjoittanut eteenpäin, kun ei vaan vuosienkaan säilönnällä tuntunut sopivan mutta ei haittaa saada niitä. Kyllä ne paikkansa löytää.



Suklaat, viinit, hillot yms. varsinkin itsetehdyt ruoat ihania. Ei haittaa huonompikaan merkki/laatu. Ei tule sitten itse syötyä enkä liho, mies syö melkein mitä tahansa ja ainahan voi laittaa tarjolle vieraille, jos joku sattuisikin pitämään. Joitakin kilosuklaita on kyllä tullut heitettyä roskiinkin, mikä tällaiselle suklaariippuvaiselle on kyllä aika riipaisevaa...



Yöpaidat ovat ihania. Joulu ei ole joulu, jos en saa yöpaitaa. Melkein kaikenlaiset käyvät, vaikka pidänkin eniten pyjamista. Jotkut paitulit ja aamutakit jääneet vähemmälle/olemattomalle käytölle, mutta muutaman vuoden ovat olleet kaapissa odottamassa, josko mieli muuttuisi.



Kaikenlaiset kirjat ovat ok. Mies tosin onnistui ostamaan kirjoja, joita en voinut alun jälkeen lukea, kun pelotti niin. :D Mutta mies luki ne sitten itse!



Lapset rakastavat tiimari- ja halpiskamaa ja suon sen heille. Suosikkilelu on ollut kaikille lapsilleni sellainen euron maksanut soittopeli, josta hajosi patteriteline heti alkuun ja se piti teipata kiinni. Hyvin on vuosia sillä soitettu! Ja antaja niin onnellinen onnistuneesta ostoksesta (ei ole liikoja rahoja hänelläkään).



Mutta nyt olen alkanut inhota erään sukulaisen meille roudaamia koriste-esineitä. Aiemmin tämä sukulainen kävi tosi harvoin ja tuntui ostavankin paljon järkevämpiä esineitä (esim. maljakoita), mutta viime vuosina olemme nähneet lukuisia kertoja vuodessa ja joka kerta tuo jonkin koriste-enkelin tai -patsaan, joka on joko tinainen tai sitten valkoinen, jossa kultaisia koristeita. Näitä on nyt kertynyt aimo pino, ja koska käy verrattain usein, on niitä pakko pitää esilläkin. Ihan sydäntä riipaisee, kun ovat mielestäni niin mauttomia ja rumia, mutta en vain voi olla niitä pitämättä esillä. Viimeksi olin siirtänyt pois hyllystä ja heti kysyi, että missä on se isompi enkeli ja se patsas. :(



Ottaisin mieluummin ne lakanat tai pyyhkeet tai jopa hupimukit tai -paidat. Hupimukit ovat meillä kynätelineinä. Säilyy tussit ja värit tosi hyvin, samoin pensselit. Halpisvaatteet (esim. t-paidat hassuilla teksteillä) ovat meillä sellaisia remuamisvaatteita, joita voi käyttää sottaisissa leikeissä esim. maalaamisessa tai mökillä. Ei haittaa vaikka tulee reikiä tai saa ylimääräistä väriä.



Olen sitä mieltä, että jos lahja on ilahduttanut antajaansa, se on ok. Antaja on voinut todella luulla, että saaja siitä pitää. Kerran sain kammottavan suuren kulhon, jossa oli sinisiä ja kultaisia raitoja (en pidä kullasta värinä) ja antaja hehkutti, miten ihana se on ja miten hän heti tiesi, että sopisi minulle, kun pidän niin sinisestä. Vaasi oli sitten hetken esillä ja lopulta lojui 10 vuotta kaapissa sukkatelineenä, kunnes sain lahjoitettua sen eteenpäin. Ehkä kultakaan ei siinä kipossa ollut ongelma vaan se koko. Se oli niin suuri, että se ei mahtunut yhteenkään keittiökaappiin ja sai siksi kotinsa vaatekaapista.

Ihan jäi mietityttämään, että onko ko henkilöiden mielenterveys ihan ok?

niin jo on ihme (alustan perhekuviot ensin): mieheni on keskimmäinen kolmesta lapsesta ja hänen isoveljensä on heidän pikkusiskonsa vanhimman pojan kummi.

Yhdeksän vuotta sitten, kun tuo kummipoika oli nelivuotias, hän sai "eno-kummiltaan" ja tämän puolisolta joululahjaksi VIHREÄN, KÄYTETYN MUOVAILUVAHAN PALASEN.

Ei, sitä ei oltu kääritty lahjapakettiin, vaan se kaivettiin esiin pienestä rahisevasta muovipussista. Poika totesi jälkeenpäin hiljaa äidilleen, että se oli ihan tyhmä lahja ja kävi heittämässä sen pölyisen ja ties missä kökössä pyörineen vahapalasen roskiin.

Myöhemmin, kun poika aloitti koulun, hän sai samaiselta kummiltaan puolisoineen lahjaksi lyhyen, kirkkaankeltaisen ohuen nauhan, jota kummit nimittivät avainketjuksi, vaikkei siinä ollut minkäänlaista lukkoa tai avainrengasta, johon avainta olisi saanut kiinnitettyä.

Itse sain samaisen miehen puolisolta erään kerran joululahjaksi paksusta jämärautalangasta taitellun ihme linnunpesämäisen luomuksen, jossa oli koristeena vanhoja männynkäpyjä ja yksi ruttuinen, vaaleanpunainen lahjanarun pätkä. Koko komeus oli reunoistaan peitetty apteekin valkoiseen sideharsoon (jotta rautalangat peittyisivät).

Ei ihan ollut lahja minun makuuni, täytyy sanoa; vaikka olikin erittäin itsetehty...

T.Suomen piheimmän, saidimman ja ahneimman pariskunnan taatusti tunteva

En tiedä, miten tuon miehen veljen puolison laita on, hän on aina ollut "hieman" omalaatuinen kaikissa toimissaan ja persoonana hän on hyvin vahva ja dominoiva.

Hänen äidillään on kymmenisen vuotta sitten diagnosoitu skitsofrenia. Oliko se niin, että skitsofrenia on/voi olla jollain tavoin periytyvää? En ole perehtynyt aiheeseen, mutta muistelisin lukeneeni jotain tuonkaltaista kauan sitten.



Mitään "virallista" mielenterveysongelmaa ei kuitenkaan liene kummallakaan.



T. Sama

Meillekin on siunaantunut ihan laadukkaitakin vuodevaatteita, jotka eivät noin yleensä istu värimaailmaani. Niillä pedataan sitten vierashuoneessa tms, jossa niihin ei joka päivä tarvitse törmätä... Voihan olla, että jonkun vieraan mielestä ne on tosi kivat Finlaysoniakin vielä.. Siinä voi sit kysyä, et "no mutta meillä kun on noita pussilakanoita niin että kaapit pursuaa ni jos ne teille sopii ni haluaisitko ne?"

Muuten ihan ok teksti, mutta miksi sinä haluat aiheuttaa muille mielipahaa (mm. äidillesi) sillä että makusi ja elämäntapasi on sellainen ettei kukaan voi antaa sinulle mieleistä lahjaa? Se lahjan antaminen voi ihan oikeasti tuoda hyvän mielen toiselle ja sinä pilaat sen alkamalla vinkua että sinulle tuli paha mieli kun sait lahjan ja plää plää. Haukut muita itsekeskeisiksi, muttet huomaa että olet itse sellainen. Tärkeää on vain se että sinä saat mitä haluat, muista ei niin ole väliä.

Olet väärässä. Minulle ei ole tärkeää saada mitään. Minulle on tärkeää OLLA SAAMATTA tavaraa, jota en halua enkä tarvitse. Olisin aivan tyytyväinen, jos en koskaan saisi yhtäkään lahjaa (esim. mieheltäni en ole koskaan saanut mitään tavaralahjoja, enkä itse ole antanut sellaisia hänelle, ja hyvin onnellisia olemme silti).

Ymmärrän kyllä olevani jonkin verran itsekäs (itsekeskeinen taas tarkoittaa eri asiaa, ja sellainen en ole missään tapauksessa). Mutta minun ajatukseni perustuvat itsekkyyden lisäksi ympäristön kunnioittamiseen ja toiveeseen, että ihmiset hillitsisivät silmitöntä ja kestämätöntä tuhlailuaan. Eli täydellisen itsekkäistä ajatuksista ei minun kohdallani ole kyse. Nämä tarpeettomien tavaralahjojen antajat puolestaan eivät tunnu ajattelevan mitään muuta kuin itseään, vaikka minulle lahjojaan antavatkin. Minun tarpeitani kun ei niiden lahjojen valinnassa millään tavalla huomioida, kuten ei myöskään ympäristöä eikä eettisiä kysymyksiä. Itse huomioin ilman muuta lahjan saajaa enemmän kuin itseäni, jos lahjan päätän antaa. En siis niele sellaista väittämää, että olisin itse yhtä itsekäs kuin nämä ihmiset, joista puhun.

Kuten sanoin, nämä ihmiset ovat yhtä itsekkäitä kuin joku, joka antaa ateistille lahjaksi Raamatun siksi, että itse uskoo Jumalaan (tai oikeastaan kyse on vielä pahemmasta mokasta, koska luonnon tuhoutuminen ylikulutuksen seurauksena ei ole mikään uskonasia, vaan fakta). Eikö vain sellainen olekin törkeää? Minusta se on niin törkeää, että jos en siitä loukkaantuisi, eläisin liian pahasti muiden ihmisten tossun alla. Terve itsekkyys on vain hyvä asia.

t. 35

eikä 35, sekoilin

olisipa se millainen tahansa. En ymmärrä miksei ihmiset arvosta lahjan antajaa. Antakaa itsekin samanlaisia halpis lahjoja taksin joita joiltkin saatte...

Luopukaa kokonaan lahjojen vaihtamisesta ja ostakaa kaikella "säästämällänne" rahalla mielusia lahjoja omalle perheelle. Näin meillä tehdään aikuiseten kesken.

Näin minäkin teen kaikkien niiden kanssa, joiden kanssa se suinkin onnistuu.

Jokin aika sitten julkaistiin juttu eräästä selvityksestä, jossa oli laskettu kuinka paljon lahjatavara menettää arvoaan erilaisista lahjan antamiseen liittyvistä syistä johtuen. En muista tarkkaa lukemaa, mutta olisiko ollut 25% kieppeillä.

Esim. jos myyt saamasi lahjan kirpputorilla, et uutenakaan yleensä saa siitä sen täyden arvon edestä rahaa, vaan jonkin verran vähemmän. Jos saat lahjaksi tavaran, jota alat käyttää mutta joka ei ole täysin mieleinen (harva vieras osaa ostaa juuri sen mieleisimmän, kysymättä mitä se olisi), ostat todennäköisesti jossakin vaiheessa uuden sen tilalle. Tällöin samaan tarkoitukseen on ostettu kaksi esinettä, kun yksikin olisi riittänyt. Sitten on vielä ne esineet, joita kukaan ei tarvitse eikä käytä, ja ne jotka ovat niin huonoa laatua että hajoavat nopeammin kuin vastaavat itselle ostetut.

Tämän vuoksi lahjojen antaminen on taloudellisestikin ajateltuna typerää. Rahaa voi mielestäni monissa tapauksissa antaa, jos haluaa jotenkin toista ilahduttaa. Silloin lahja säilyttää täyden arvonsa, koska rahalla saaja voi hankkia juuri sen, mitä tarvitseekin. Silloin kun raha on liian persoonatonta, pitäisi viitsiä nähdä sen verran vaivaa että antaa oikeasti saajan persoonallisuuteen sopivan ja hänen tarvitsemansa lahjan. Jos ei tunne saajaa riittävän hyvin osatakseen arvata millainen se olisi, asiaa voi ihan hyvin suoraan kysyä. Tai vähintäänkin kuunnella, mitä tämä toinen omista tarpeistaan ja toiveistaan kertoo, ja kunnioittaa sitten sitä.

Näin vältyttäisiin lahjojen antamiseen liittyvältä tuhlaukselta. Ei kai tuhlaus voi kenenkään mielestä olla hyvä juttu?

Anoppi lähettää usein ihan hirveitä lahjoja (joskus osuu joukkoon joku kivakin, onneksi). Mm. liian isoja, muodottomia trikoopaitoja (tätityyliin), "nahka"laukkuja, 100% tekokuituisia "pashminoja" jne. jne. Eli lahja saattaa päälle päin näyttää ihan kivalta (tosin harvoin sitäkään), mutta tarkemmin materiaalia tutkiessa huomaa, että tuote on ihan susilaatua.



Hassuinta tässä on se, että anoppi kohkaa innoissaan, miten löysi sieltä-ja-täältä aidon tuotteen (esim. juuri nahkalaukun) niin-ja-niin halvalla. En tiedä, eikö oikeasti huomaa/tajua, että nahkalaukkua ei yksinkertaisesti saa vitosella tai kympillä. Itselleen ostaa kyllä laatua ja käsitöiden harrastajana ymmärtää materiaalien päälle.



Nykyään tämä on onneksi vähän vähentynyt, kun olen suoraan vinkannut anopille, että sekä synttäri- että joululahjaksi sopisi tietyn kehräämön neulelankoja (anoppi asuu lähistöllä), ei voi tulla susilaatua, eikä haittaa, jos tulee samoja eri vuosina.

En halua mitään lahjoja itselleni. Lapsillekin mieluiten pyydän kirpparilta käytettyjä juttuja. Jokainen uutena ostettu turha kapistus harmittaa suunnattomasti. Luonnonvarojen tuhlaaminen tuntuu todella kurjalta.

Olet väärässä. Minulle ei ole tärkeää saada mitään. Minulle on tärkeää OLLA SAAMATTA tavaraa, jota en halua enkä tarvitse. Olisin aivan tyytyväinen, jos en koskaan saisi yhtäkään lahjaa (esim. mieheltäni en ole koskaan saanut mitään tavaralahjoja, enkä itse ole antanut sellaisia hänelle, ja hyvin onnellisia olemme silti).

Ymmärrän kyllä olevani jonkin verran itsekäs (itsekeskeinen taas tarkoittaa eri asiaa, ja sellainen en ole missään tapauksessa). Mutta minun ajatukseni perustuvat itsekkyyden lisäksi ympäristön kunnioittamiseen ja toiveeseen, että ihmiset hillitsisivät silmitöntä ja kestämätöntä tuhlailuaan. Eli täydellisen itsekkäistä ajatuksista ei minun kohdallani ole kyse. Nämä tarpeettomien tavaralahjojen antajat puolestaan eivät tunnu ajattelevan mitään muuta kuin itseään, vaikka minulle lahjojaan antavatkin. Minun tarpeitani kun ei niiden lahjojen valinnassa millään tavalla huomioida, kuten ei myöskään ympäristöä eikä eettisiä kysymyksiä. Itse huomioin ilman muuta lahjan saajaa enemmän kuin itseäni, jos lahjan päätän antaa. En siis niele sellaista väittämää, että olisin itse yhtä itsekäs kuin nämä ihmiset, joista puhun.

Kuten sanoin, nämä ihmiset ovat yhtä itsekkäitä kuin joku, joka antaa ateistille lahjaksi Raamatun siksi, että itse uskoo Jumalaan (tai oikeastaan kyse on vielä pahemmasta mokasta, koska luonnon tuhoutuminen ylikulutuksen seurauksena ei ole mikään uskonasia, vaan fakta). Eikö vain sellainen olekin törkeää? Minusta se on niin törkeää, että jos en siitä loukkaantuisi, eläisin liian pahasti muiden ihmisten tossun alla. Terve itsekkyys on vain hyvä asia.

t. 35

kuin ap:llä, täälläkin on saatu possukynttilöitä jotka paloivat kaiken lisäksi todella vaarallisesti roiskuen.



Lisäksi liian pienet/isot vaatteet aikuiselle. Lapsesta nyt on hankala tietää kokoa jos ei ole lasta joku sukulainen nähnyt vähään aikaan, mutta meillä kyse on aikuisesta. Eli siis minusta. Sisko ostaa aina liian pieniä tai suuria vaatteita minulle vaikka olen ollut samaa kokoa jo vuosikaudet. Hukkaan menee nekin vaatteet. Ja tietää kyllä kokoni, olen monta kertaa sanonut.

eikä kuitenkaan tuo mitään, mitä listalla on vaan jotain, mistä itse tykkää, siis se mummo.

Liian pienet vaatteet lapselle, esim lapsi käyttää kokoa 100, mutta tuodaan 90 cm, koska lapsi on "niin pieni" antajan mielestä.

Muoviset kammottavat lelut halpakorista, jotka eivät pysy edes kasassa, tyyliin golfsetti.

Joka vuosi pyyhkeitä, monta samalta ihmiseltä. Rumia vielä, ja sanoo, että saa laittaa edellisvuotisia roskikseen...

En tykkää, kun lapsen täti käy ulkomailla ja ostaa vaatteita, jossa lukee isolla Berlin/Tenerife ym. Ei se lapsi ole missään ulkomailla käynyt.

Anoppi kyselee lahjatoiveita, mutta ne eivät hänelle kelpaa. Hän ei siis yksinkertaisesti halua ostaa, koska kuvittelee tietävänsä paremmin mitä meidän pieneen asuntoon mahtuu ja mikä olisi mukavaa. Ja lahjatoiveet ovat edullsia ettei siitäkään ole kiinni.



Tökeröin lahja on ollut ilmaiseksi saatu keittokirja laihduttajalle. BMI.ni oli tuolloin 19.

Aivan ihania ovat itsekudotut tai tehdyt jutut. Ja eräänä vuonna sain itsekootun ruokakorin. Sisälsi säilykkeitä, hilloja jne. hyvää ja käyttökelpoista tavaraa. Arvostan joulun aikaan ruokakorit korkealle ja laadukkaat suklaarasiat.

ja sehän on nykyään arvokasta jos mikä!

joskus erikoinenkin lahja voi olla hyvä ja mieleinen.

Sain yhtenä jouluna lahjaksi litran auton alustamassaa pikkuveljeltäni.

Se oli mieluinen ja tarpeellinen lahja tällaiselle jesaripommisäätäjälle ;-)

No mun mielestä se idea just on, että jokaisen kohdalla mietitään jotain juuri sille lahjansaajalle mieluista! En minä ainakaan niin monelle ihmiselle lahjoja osta, että se olisi jotenkin ylitsepääsemätöntä. Sehän on kivaa!



Jos ei tiedä toisen mieltymyksistä mitään ja on siksi vaikea ostaa lahjaa, niin kannattaisi ehkä miettiä, miksi lahjaa ylipäätään ostaa, jos ei toista edes tunne.

Vaatteita on ihan turha ostaa, kun koko voi mennä väärin ja toisen makua harvoin tietää.



Sain kerran takin, joka oli ihan liian iso. Hukuin siihen. Oikeankokoisenakaan en olisi kyllä pitänyt takista ollenkaan. Laitoin sen sitten johonkin keräykseen.



Sisustusjutut myös tyhmiä, jos ei varmaksi tiedä, että toinen tykkää.



Ruokakori olisi tosi kiva ja käytännöllinen, mutta silloinkin pitää vähän tietää, mistä toinen tykkää. Kasvissyöjä ei hirveästi ilahdu lihatuotteista tai laihduttaja epäterveellisistä herkuista.



Siis toisaalta ajatushan on tärkein, mutta siitä tulee saajana paha mieli, jos toinen on käyttänyt rahaa johonkin, jolla ei vaan yksinkertaisesti tee mitään.