Oululaiset esikkoäidit joulukuussa
Kommentit (106)
Karkki, kyllä kalaa tosiaan suositellaan syötäväksi raskausaikana jopa sen kaksi kertaa viikossa. Mitä ei suositella on isot petokalat just niiden elohopeapitoisuuksien takia. Eli välttele haukea ja syö kohtuuden kanssa lohta ja kuhaa. Tuo kasvatettu lohi kuulostaa turvalliselta, ne ei elohopeaa ole voineet saada. Itse olen syönyt kalaa koko raskausaikana vain kaksi kertaa, toisella kertaa kuhaa ja toisella lohta. Jonkun tiedon mukaan nämä molemmat ovat EI-listalla, sitten taas jonkun tiedon mukaan saa syödä. EI ne kohtuudella vauvalle mitään tee, joten herkuttele ihmeessä välillä :)
Marsupialia laittoi mullekin viestiä ja mun eka ajatus oli hui!!! Kyllä nyt jännittää hänen puolestaan, itse kun ei sitä vielä osannut tehdä :) Toivottavasti kaikki menee hyvin ja nopeasti eikä jää mitään kauhukokemuksia!
Mä sain tänään jopa aikaiseksi pestä vauvan villaisia vaatteita. Pitää pesun jälkeen vielä osa karsia pois, on noita vähän liikaa. Turhaa tilaa vaan vie, kun tila kuitenkin rajallista.
Maha alkaa olla aika kunnioitettavan kokoinen ja näköinen, totesi eräs tuttavani ulkomuodostani eilen :) Pikkuveli puolestaan kuvaili mahaa "jäätävän" kokoiseksi :DAlkaahan tuo toki iso ollakin eli kai ne kommentit ihan paikkaansa pitäviä ovat olleet ;)
Hei, mulla tulee pyöreät täyteen maanantaina niin tarjoan sunnuntaina kakkukahvit täällä kotosalla. Enempään ei nyt tähän hätiin kykene, mutta eiköhän tuossakin riittävästi :) Saa siis tulla piipahtaan ken kynnelle kykenee ja jaksaa.
Sognatore 35+6
Kiitos vastauksista. Ajattelinkin, että on outoa, jos kalaa ei saasyödä, kun ne rasvahapot on kuitenkin niin oleellisia. Siis etsimään kasvatettua lohta tai jotain muuta hyvää kalaa :D
No niin, neuvolareissu takanapäin ja seuraava sitten juuri ennen joulua, jolloin myös viimeinen lääkärikäynti. Kylläpä tämä aika on vilistänyt hurjaa vauhtia. Neuvolareissu tänään meni hienosti. Verenpaineet kohdillaan, painoa 200 g plussaa edelliseen kertaan.Sydänäänet siinä 130:nen tuntumassa. Olo edelleen hyvä.
Terveydenhoitaja kyseli, joko vauvalle on ostettuna tarvikkeet ja melkeimpä ne kaikki jo kasassa onkin. Vaunut varmistuu tän viikon aikana ja sitten jäljelle jää ne pienet jutut, kuten amme, vaipat jne.
Terveydenhoitaja vieläpä muistutti, että vaikka ei supistelekkaan se ei ole mikään merkki siitä että raskaus menisi yliaikaiseksi vaan supistelut voivat tosiaan alkaa milloinka vain ja olla NIITÄ supistuksia, jonka lopputuloksena vauva syntyy. Jotenkin ei vielä ole konkretisoitunut itselle, että nyt ollaan jo melko lähellä tuota h-hetkeä.
Nyt kotitöiden pariin hetkeksi ja sen jälkeen vielä hakemaan vaunutarjouksia.
Muuten, oletteko ostaneet masulääkettä jo etukäteen (cuplaton), tai vastaavasti suolatippoja ja niistäjää tukkoiselle vauvalle?
t.Katjuska.
Tiedotanpa taas heti alkuun Marsupialian kuulumisia, 9.12.09 syntyi poikavauva! ONNEA VALTAVASTI!!!! :D
Verkku, tulkaa vaan kylään! Ensi viikolla joku päivä? Olen facebookissa kysellyt Sognatorelta sun puhelinnumeroa, enköhän saa sen sieltä niin voidaan sopia tarkemmin. Meillä on imetys sujunut ihan hyvin, onhan siinä rinnat aika kovilla, mutta pääasia että onnistuu ja vauva saa evästä. Hyvin on saanutkin, viikko sitten oli neuvola ja painoi silloin jo yli 4 kg. Meilläkään ei ole oikeen rytmiä, paitsi että iltayöstä poika tykkää kukkua ja päivisin nukkuu hyvin. Kumma homma, että ne pienet silmät jaksaa vaan tillistellä just silloin, kun itse olisi jo valmis nukkumaan! Nukkuu se yleensä loppuyön sitten ihan hyvin, kunhan saa ensin vähän valvoskeltua. Koitan ottaa itse päikkäreitä aina jos tuntuu väsyneeltä olo.
Karkki, syö vaan lohta, jos mieli tekee! Itse lähes panikoin koko raskauden ajan, että syönko tarpeeksi kalaa. Suositushan on se 2 kertaa viikossa. Omega 3:t tekee hyvää teille molemmille!
Mulla on kauhea joululahjastressi, ei jaksais panostaa asiaan ollenkaan, vaikka päätin, että aikuisille sukulaisille en osta tänä vuonna mitään, lapsille vaan. Pitäis tänään lähteä katselemaan kauppoihin, en ole ostanut vielä ensimmäistäkään lahjaa... :/
Mukavaa viikonloppua!
T:Hellunen ja poikanen
Marsupialia tosiaan sai terveen poijan Annanpäivänä :) Kaikki voivat hyvin ja toureet vanhemmat ovat hyvin onnellisia pienoisesta :) Ihanaa ihanaa!!!
Kävin torstaina äippäpolilla ja samalla tosiaan Marsupialiankin näin.. Äippäpolin terkut oli, että vauva on kiinnittynyt tukevasti syvälle alas eikä näin ollen tule ainakaan enää pyörähtelemään ympäri, mikä mua on vähän jänskättänyt ettei vaan semmoista temppua menis enää tekemään. Kohdunsuu oli pehmeä ja 2,5cm sormelle auki eli synnytys sitten voinee käynnistyä ihan milloin vain. Toivon kuitenkin ettei ihan vielä. Jos sais edes nuo synttärit pois jaloista ekaks! Mutta kyllä alkoi jännittämään, että onkohan meillä sitten jouluna jo nyytti kainalossa vai vielä massussa :)
Painoa oli tytöllä jo 3,1kg!! Mä kauhistelin sitä jo siellä ja kauhistelen edelleen että kuinka isoksi se meinaa kasvaa ennen syntymistä.. Vaikka ei mekään vanhemmat pieniä olla, mutta jotain rajaa sais kuitenkin olla. Ei se Marsupialian poikakaan mikään pieni ollut, yli 3900g! No siis kasvua on tullut hyvin ja kaikki muutenkin niin hyvin, että meillä ei enää ole asiaa äippäpolille. Sanoivat että nyt vain odotellaan milloin tulen synnyttämään :)
Hellunen: Laitoin sulle mun ja Verkun numeron niin voidaan sopia kyläilyistä. Toivottavasti tämä oli Verkullekin ihan ok, etkä nyt suutu mulle kun sun numeroa jakelen ;) On tosiaan ollut niin härdelliä etten ole huomannut vastata sun kyläilypyyntöön ja vastaus siis näin pahasti myöhässä on, että tulen mielelläni. SOitellaan ja viesteillään ja sovitaan ajankohta tarkemmin!
Sognatore 36+1
Joo, Hellunen, tullaan heti käymään ku saadaan oma auto kuntoon. Pirulainen oli levinny tuohon pihalle paikalleen ja siellä oli joku minimaalinen johto poikki jonka takia piti purkaa puoli autoa!
Teillähän on poika kasvanut hyvin :)
Meilläkään harvoin päästään yöunille ennen puoltayötä. Välillä saattaa valvoa neljäkin tuntiä yöllä, ja välillä nukkuu nätisti syöttöjen välillä. Minä en oikein saa enää päivisin nukuttua, mutta sen kyllä tietääkin sitten jos on yöllä valvottu.
Ja tuo on totta, että kyllä sitten jaksetaan napottaa hereillä kun ite tahtos vaan nukkua :D
Jouluostoksille pitäs päästä,mekin varmaan vain lapsille ostetaan. Päätin, että mies saa olla vauvan kanssa sen aikaa niin saa shoppailla rauhassa, pumppauskin siis jo onnistuu.
Miehellä firman pikkujoulut, taas yksinäinen ilta vauvan kanssa tiedossa. No, näihin alkaa tottua :)
Katjuska, minä en tainnut ostaa kuin niistäjän valmiiksi(ja meillä se ei tehonnut, meillä siis kaupan vastaava, mitä apteekista saa). Miehen laitoin sitten ostamaan loput.
Sognatore, en suutu! :) Äläkä sinä vielä jakaannu ennen joulua, saat vielä sen juhlan vietellä rauhassa :)
Sullakin tyttö kasvaa hyvää vauhtia, mutta muista ettei ne niin tarkkoja nuo painoarviot oo. Mulla rv30 ultrassa painoarvio laskettuna aikana ois ollu lähempänä neljää kiloa, terkkarin käsikopelolla 3,5kg. Minkä kokoinen oot itse ollut syntyessä? Sekin kuulemma monesti vaikuttaa, ja me miehen kanssa molemmat oltu ihan himpun päälle kolmikiloisia.
Siis oikeasti, minkä stressin voi yhdestä hevosesta saada. Tosi rasittavaa. Pykään kohta omin käsin sille tuohon pihalle tallin ja tarhan, muistellen kuinka "helppoa" se oli ku pollet oli kotipihassa, aikaahan se vei mutta ei tarvinnut huolehtia mistään kun ties miten ne hoidettiin. Plaah.
Verkku ja uninen tyttö 1kk
Keskiviikkona mentiin siis aamulla käymään yliaikaiskäynnillä, otettiin kuitenkin varmuuden vuoksi sairaalakassi mukaan, jos vaikka sattuis niin hassusti että haluavat käynnistellä. Vauvalta otettiin sydänäänikäyrää ja lääkäri ultras ja teki mulle sisätutkimuksen. Kohdunsuu oli kahdelle sormelle auki ja kanavaa jäljellä sentti-puoltoista. Lääkäri teki käynnistyspäätöksen, kun kohdunsuu oli kuulemma niin "herkullinen". :D Siitä sitten lähdin osastolle, mies lähti vielä töihin, kun osastolla on se vierailukielto. Ja eihän sitä tiennyt kuinka kauan käynnistelyssäkään menee. Kymmenen aikaan sain ekan käynnistystabletin puolikkaan. Muutama vähän tuntuva supistus siinä tuli, mutta ei piirtyny edes käyrille, kun niitä ajettiin. Yhdeltä alko ihan nurkan takaa säännölliset ja kipeät supistukset heti kolmen minuutin välein. Kahden aikaan olis pitäny ottaa toinen puolikas tabletti, mutta synnytys oli jo niin hyvin käynnissä, ettei tarvinnut. Kohdunsuu oli auki 3 senttiä, kanava melkein hävinnyt. Kolmen aikaan pyysin päästä salin puolelle, olin jo sen verran kipeä. Soitin miehelle, että lähtee vähitellen töistä sairaalaa kohti.
Mut sitten valmisteltiin siinä rauhalliseen tahtiin supistusten välissä ja sitten saliin, johon päästiin 15.45. Mies siellä jo odottelikin. Ajettiin taas vähän sydänääni- ja supistuskäyrää, minkä jälkeen pääsin ammeeseen lillumaan. Vesi autto kipuihin aluksi tosi hyvin, mutta tunnin jälkeen olin taas jo niin kipeä, että ei mitenkään päin oikein voinut olla. Kätilö ehdotti kohdunkaulanpuudutetta, kun toivoin että epiduraalia en haluais. (Mainittakoon, että tässä vaiheessa olisin ollut valmis ihan mihin vain...) Kohdunsuu oli 7 senttiä auki, kun lääkäri tuli laittamaan puudutteen. Samalla vauvan päähän laitettiin pinni mittaamaan sykettä. Puudutteen laitto oli kyllä ehdottomasti kamalinta koko synnytyksessä, mutta kyllä se sitten oloa helpottikin. Loppuajan ennen ponnistusvaihetta istuskelin kiikkutuolissa ja hönkäilin ilokaasua. Vähitellen alko tuntua melkosen kovaa ponnistamisen tarvetta ja samalla vauvan syke tipahteli reilusti supistuksen aikana. Kätilö katto kohdunsuulle, täysin auki. Sitten ponnisteltiin, ensin kontiltaan, kun selällään ja kyljellään vauvan syke tipahti, kontillaan pysyi hyvänä. Vaikea oli kyllä niin ponnistella, mutta kyllä se siellä eteni. Lääkäri teki imukuppipäätöksen, joten siirryin selälleen jalat tuille. Siinä vaiheessa, kun lääkäri sai sen kuppinsa vauvan päähän ja valmis vetämään, olin kuitenkin jo ponnistanut pään ulos. :D Tiukassa se oli, ja niin oli hartiatkin. Episiotomia piti imukupin takia leikata ja kyllähän siinä tuli vähän lisädamageakin...
Istukka oli kiinni tiukasti, eikä olis halunnut irrota ollenkaan. Kätilö tiputti oksitosiinia, että kohtu supistelis, mutta kovasti sitä jouduttiin painelemaan, että istukka tuli ulos. Kohtu ei kuitenkaan supistunut ja vuoti reilusti. Mahan päällä oli koko ajan toinen kätilö painelemassa, joka painalluksella tuli kunnon lorahdus verta. Lääkäri tikkas alapäästä syvimmät vauriot samalla kun sitä kohtua yritettiin saada supistumaan. Onneksi se sitten suostui supistumaan ja vuotokin rauhottui. Verta ehti mennä kuitenkin 1,5 litraa. Kätilö teki viimeset kursimiset. Ei ne kuulemma laskenu paljonko tuli tikkejä, mutta sanoisin että tarpeeksi. Ei siinä tainnyt tuon vuodon takia leikkurireissukaan kaukana olla.
Synnytys oli siis aikas nopea, 1. vaihe 5h 50 min, 2. vaihe 15 min, 3. vaihe 20 min, yhteensä siis 6h 25 min.
Poika syntyi siis 9.12. klo 19.15. 49 senttiä, 3920 grammaa ja päänympärys 35 cm. Apgar-pisteet 8-9-9. Solisluu napsahti poikki vauhdikkaan ja rajun syntymän takia. Kätilö ihmetteli pojan kuivaa ja kuoriutuvaa ihoa ja lastenlääkäri päätti laittaa vauvan lastenosastolle tutkimuksiin. Sielläpä se poika on vieläkin, kun ne siellä tekevät terveestä lapsesta sairaan. Iho todettiin aivan täysin normaaliksi yliaikasen lapsen ihoksi, mutta halusivat seurailla olkapäätä, ettei siinä ole hermovauriota. Sitäkään ei ole, mutta tänään ne keksi jäädä seuraamaan pojan tuhisevaa hengitystä... Samanlaista oli ainakin naapurisängyssä nukkuvan äidin vauvan hengitys, joten en ymmärrä miksi niiden pitää väkisin keksiä terveestä lapsesta vikaa. Hengitys helpottuu tosi äkkiä keittosuolatipoilla ja hapetusarvot on koko ajan tosi hyvät. Toivottavasti pieni pääsis pois tuolta pian. Kamala ikävä on.
Minä tulin just kotiin, kun en halunnut enää jäädä katselemaan toisten vauvoja. Vointi on vielä vähän heikko, kun menetin niin paljon verta. Hb oli eilen aamulla 85. Nyt otetaan sitten jo miljoonien tikkienkin takia rauhallisesti. Mennään vielä tänään käymään poikaa kattomassa, kuullaan samalla keuhkokuvien vastaukset. (Siis semmosetki ne halus ottaa...) Lastenlääkäri sen verran niitä vaan kommentoi, että ei näytä olevan ainakaan keuhkokuumetta eikä mitään muutakaan suurempaa. Röntgenlääkäri antaa tarkemman lausunnon. Toivon mukaan se on sen siis jo tehnyt, kun sinne mennään.
Mutta niin, vaikka mikään ei oikeen mennytkään suunnitelmien mukaan, niin kyllä tuonne toistekin voin lähteä. Nyt kun vaan sais vielä sen pojan kotiin. Onneksi tuolla osastolla saa vierailla melkeen koko päivän. Nyt on mieskin saanut olla mukana vauvaa hoitamassa, sen mitä sitä nyt tuossa on voinut hoitaa. Tänään siellä oli vielä niin tosi tympeä hoitaja, että se ei enää meidän vauvaan koske, jos minä saan päättää. Se teki ihan turhia toimenpiteitä, jotka sai olon vaan huonommaksi. Ne ihan oikeesti tekee tuolla terveestä lapsesta sairaan.
Sekä synnärillä, että osastolla oli ihania kätilöitä! Olin koko ajan osastolla 11, kun mulla ei sitä vauvaa ollut hoidossa. Mitään pahaa sanottavaa ei hoidosta siis ole, paitsi vauvan osalta. Synnärilläkin mun toiveita kuunneltiin ihan hyvin, ponnistusvaihe nyt vaan meni miten meni niiden sykkeenlaskujen takia. Siinä ei tainnut paljon olla vaihtoehtoja.
Nyt lopetan tämän mammuttiviestin. Jotain varmaan jää sanomatta, mutta jääköön...
Verkku: Mun syntymäpaino on ollut 3300g ja miehen 4010g. Toivon tosiaan ettei meidän tyllerö yli 4 kiloiseksi ehdi kasvaa, on siinä muuten melkoinen änkääminen ulos.. Kyllä se 3,5 olis ihan passeli :)
Marsupialia: En voi edelleenkään käsittää tuota lastenosaston toimintaa, mutta tosiaan jos miettii edes jotain positiivista niin saattepahan molemmat nyt viettää aikaa poikanne kanssa eikä isä joudu jäämään sivuun, se on mahtavaa se!! Miten teillä nyt menee? Joko saitte pojan tänään kotiin?
Sognatore 36+2
Poika on vielä osastolla. Nenä-mahaletku on vielä paikoillaan, kun ei suostu syömään tarpeeksi pullosta. Tämän päivän annos on 55ml 8 kertaa päivässä. Iltapäivällä annos aina kasvaa, nyt tulee sitten 60 ml sen kaheksan kertaa päivässä. Poika suostuu syömään pullosta suunnilleen 30 milliä kerrallaan, loput on jouduttu laittamaan letkulla. Mulla ei oo maito noussu kunnolla, kun pääsen niin vähän imettämään, mutta vähitellen maitomäärä on kuitenkin lisääntynyt. Tänään puolen päivän syötöllä poika sai tissistä 28 ml! Pulloa ei suostunut sitten enää ottamaan edes suuhun. Luulen, että kunhan tuo maidontuotanto kasvaa, saa poika tarpeeksi tissistä eikä tarvi enää letkulla laittaa. Jospa ne sitten tajuais, että se pärjää kyllä kotonakin. :) Jos olis alusta asti päässyt imettämään, ei varmaan olis tullut ees mitään syömisongelmia. Kysyin noista mun korvaan suurista maitomääristä hoitajalta, se snaoi vaan että ne on määrätty jostain, että sen verran pitää vauvan syödä sairaalassa. Sanoi se vielä, että eihän sitä kotona tiedä paljonko se lapsi syö, jos tissiä saa, sitten katotaan vaan että on tyytyväinen ja paino nousee.
Nyt on ainakin sitten tutkitusti terve lapsi meillä. On otettu keuhkokuvaa ja muutenkin tutkittu, että siinä ei mitään vikaa ole. Kun se nyt vaan söis!
No, miten se paino sitten pojalla Marsupialia? Onko lähtenyt jo nousemaan? Eihän sitä toista voi pakottaa syömään enempäänsä ku pikku mahalaukku vetää :( Älytöntä tuommoinenkin.. Tärkeintä että tosiaan vauva on tyytyväisen ja kylläisen oloinen ja paino lähtee nousuun alun putoamisen jälkeen. Vauvatkin ovat yksilöitä niin musta kyllä älytöntä tuommoiset tarkat määrät mitä pitäis mennä!
Pöh, sanon minä!
Nyt ei jaksakaan enempää kirjoitella kun täällä käynyt koko päivän vieraita.. Jos vaikka nyt ehtis hetken sohvalle istahtaa :)
Sognatore 36+3
Ihanaa, että välissä oikein kunnolla pakastaa. Tällaisena päivänä on hyvä nakata ulos tuulettumaan mattoja sun muita pölypalleroiden kerääjiä =) Itse huokailen kuitenkin tyytyväisenä lähinnä siksi, ettei tarvinnut lähteä polkemaan töihin vaan saan jäädä kotiin lämmittelemään.
Eilen sitten tehtiin päätös vaunujen suhteen. Lauantaina käytiin kiertelemässä lastenvaunuja myyviä liikkeitä ja tarjouksissa tuli se hintahaarukkakin selväksi.
Olimme itse kiinnostuneet tasan kahdesta vaunumerkistä eli Brioista ja Emmaljungista. Brio hieman huokeampi malli, kun taas Emmaljunga uutena ostoksena se hieman kalliimpi versio. Hintahaarukka n.600 - 800 euroa, johon yleensä kuuluu vaunukoppa, istuinosa ja hyttysverkko. Hoitolaukku, sadesuoja ja rengassuojat aina erikseen ja tuovat lisähintaa noin 70-100 euron verran.
Itsehän aiemmin kerroin tykästyneeni Brio vaunuihin ja toki näppärän tuntuiset ovat ja menevät pieneenkin autoon kivasti. Mutta varaosien saanti tähän merkkiin on kuulemma nykyään kyseenalaisempaa (toimistusajat pitkät) Brion vaunuja kun ei enää valmisteta Ruotsissa vaan Kiinassa. No ihanat ne on jokatapauksessa.
Emmaljungat taas ovat edelleen Ruotsissa valmistettavia ja varaosien saanti helpompaa.
No Lopputulemana voin sanoa, että ei ostettu kumminkaan uutena noita vaunuja, sillä miehen työkaveri myi meille yhdellä lapsella olleet Emmaljunga duo edget. Joiden kunto moitteeton. Kasailtiin ja ajeltiin ja tutkittiin ilman, että mitään vikaa löytyi. Tyytyväinen kauppoihin ja se kokokaan ei sanellut kaikkea, kun autoon mahtuu ihan hienosti. Alkaa olla kasassa nää hankinnat onneksi.
Marsupialialle tietysti toivoisi nyt viimeistään, että sais pojan kotiin ja aloittelemaan sitä pojan hoitoa ihan kunnolla ja imettäminenkin onnistuisi. Harmillisen kivikkoinen tämä alkutaival kyllä ollut. Mutta tässä se nähdään ettei ne asiat kaikilla niin täydellisen hienosti mene heti alusta pitäen. Mutta kovasti tsemppiä kuitenkin =D
t.Katjuska.
Marsupialialle iso halaus ja voimia!! Vaikutat kuitenkin rauhalliselta tilanne huomioon ottaen. Toivottavasti saatte vauvan pian kotiin! Ne on kyllä tosi tarkkoja siellä sairaalassa näistä vauvoista. Meilläkin sillon kotiinlähtö viivästyi muutamalla tunnilla, kun lääkärintarkastuksessa pojalla kuului sivuääni sydämestä ja piti käydä ultraamassa sydän. Ei siinä mitään vikaa ollut, se oli joku tyypillinen sivuääni joka saattaa jäädä pienille muutamaksi päiväksi jäänteeksi sikiökaudelta. Onpa ainakin teidän poika nyt tutkittu paljon perusteellisemmin, mitä yleensä vauvat tutkitaan! Kunhan nyt vaan päästäisivät sen kotiin äidin ja isän luokse, siellä se parhaassa mahdollisessa hoidossa olisi :) Miten olet alkanut toipua synnytyksestä?
Pöh, muuten ihan kiva, että on pakkasta, mutta en uskalla viedä vauvaa ulos :( Jumitaan siis sisällä niin kauan kunnes lauhtuu. Tosin meillä on ihan järkyttävät tiskit, siinä meneekin puoli päivää kun ne tiskaa... Tiskikone olis unelmien täyttymys... No, poika liinaan ja hommiin! Kävin muuten viikonloppuna ekan kerran yksin kaupungissa asioilla. Tuntui ensin, ettei vaan pääse lähtemään, mutta kun sai oven painettua kiinni, niin hyvin meni! Pumppasin eväät vauvalle, mutta eipä niitä edes tarvinnu, olivat iskän kanssa täällä vetäneet päikkärit sillä aikaa :) Jeps, mutta nyt niiden tiskien pariin :/
Marsupialialle jaksamista kovasti!
Varmasti tosi rankka tuollainen tilanne, ja hidastuuhan toki vähän omakin toipuminen kun ei saa vauvaa kotiin. Kai jo nyt kuitenkin poika pääsi kotiin?
Ja hienoa kuitenkin, että kaikki on pojalla kuitenkin hyvin.
Meille sanoi neuvolantäti ettei noin pientä kannata viedä ulos kun yli kymmenen astetta pakkasta,että nysvätäänpä sitten sisällä.
Voi että ottaa päähän, mies ei siis vieläkään oo pitäny isyyslomaa, oli puhe että on loppuvuoden vapaalla mutta epäonnistui sekin taas. Taitaa jäädä kokonaan pitämättä.
Hurjaa,kuinka kovaa tyttö kasvaa ja kehittyy. Tulee niin valloittavia hymyjä, kun puhaltaa hiuksiin pitkään :)
Nyt vaan näyttää siltä, ettei maito vaan riitä. Yöt nukkuu sen verran pidempiä pätkiä, että maito piisaa hyvin ja uni tulee heti uudestan, mutta päivällä syö molemmat rinnat tyhjiksi vähän väliä, ja kohta uudestaan. Nukkuu vaan ihan pikkupätkiä. Päätin, etten jaksa ottaa stressiä (helpommin sanottu ku tehty!) asiasta, vaan annan sitten lisämaitoa tarvittaessa. Rasittavaahan se ois ruveta noiden pullojen kanssa värkkäämään.
Ei oo poika vieläkään kotona. :( Mutta paremmalta taas näyttää, tänään poitsu söi reippaasti melkeen kaiken, mitä pitikin. Puolilta päivin jopa enemmän ku mitä tarvis! Jos yhtä hyvin jatkuu ilta ja yö, niin eiköhän se huomenna kotiudu. Nenä-mahaletkun poika vetäs itse pois, kai se oli sitä mieltä, ettei sitä enää tarvita. :D Mun maito ei edelleenkään riitä, mutta kovasti poika jaksaa imeä. Kyllä se siitä lisääntyy, kun oon saanut imettää nyt enemmän. Jotkut hoitajat ei tykkää, jos imettää "väärään aikaan", siis ei ruoka-aikaan. Ruoka-ajat on klo 9, 12, 15, 18 jne. Tänään oli onneks semmonen hoitaja, joka antoi meidän olla ihan rauhassa ja syöttää sillon kun poika näytti nälkäseltä.
Paino on pojalla noususuunnassa, lähti nousuun melko pian. Ei ollut aamulla vielä ihan syntymäpainossansa, mutta ei tainnut jäädä kauaksi. Olisko ollut 3870 tai jotain sinnepäin. Alimmillaan kävi 3,7 kilossa.
Mun oma toipuminen menee ihan ok, kyllä mua väsyttää ihan sairaasti, kun päivät menee tuolla sairaalalla. Nytkin oon koko illan vaan makoillut sohvalla... Aamulla lähdettiin yheksän jälkeen ja puoli seitsemältä oltiin takas kotona. Huomenna ajateltiin mennä vähän myöhemmin, kun ei yksinkertasesti jaksa. Tuo alakertakin ehkä toipuis paremmin, kun ei koko ajan tarvis istua sen päällä. :/ Luulen kyllä, että olisin kipeämpi, jos vauva olis saanu olla koko ajan lähellä. Nyt ei oo paljon ehtiny omia särkyjä miettiä.
Kannattaa muuten ihan oikeasti ajatella noita imetysjuttuja etukäteen! Oon tosi tyytyväinen, että oon ottanut paljon selvää imetyksestä ennen synnytystä, en oo nimittäin minkäänlaista imetysohjausta saanut. Toki tilanne on vähän poikkeuksellinen, kun poika on tuolla osastolla. Ei varmaan onnistuis näinkään hyvin, jos en tietäis mitään asiasta. Kyllä tuolla kuulemma joku imetysohjaaja olis, mutta en oo sitä kyllä nähnyt. En sitä kyllä nyt koe kovin tarpeelliseksikaan, täytyy sitten myöhemmin koittaa saada apua, jos sitä tarvii.
Ajatus harhailee vähän, voi olla hieman sekavaa. :) Lypsykoneen kautta nukkumaan käy mun tie siis...
Juu minä olen luuraillut kun ei ole ollut virussuojausta tässä koneessa niin ei ole päässyt kirjoittelemaan.. kauan siinä kestikin että sen sai!
Marsupialian juttu kuulostaa niin tutulta.. Jotenki sitä kuitenki elää päivän kerrallaan siinä ja jaksaa mitä eteen tulee:)
muuten voi olla ihan hyväkin juttu ettei sulla oo maito noussu viel kunnolla. kun mullahan se nousi melkee heti ja sit ku ei päässy imettään niin sit hiipukin maidontulo tosi nopeasti.
Ne hoitajat on kyllä siellä osastolla melko orjallisia kelloon tuijottajia. Mieleen on jäänyt sekin että vaippa siellä vaihettiin vain nuina aikoina. ihmekkään ku tytöllä oli pylly ihan punainen ku ties kuin kauan kakat olleet.
muistelisin ainakin että tosi usein sai ihan vastasyntyneeltä kakkavaipan vaihtaa.
imetysohjaus jää kyllä olemattomaksi jos vauva on jollain muulla osastolla. mutta onneks sulla on tietoo itellä.
meillä tyttö on jo parin päivän päästä 6kk
jospa hän kohta alkais ryömimään.. pyörii kyllä akselinsa ympäri silloin ku huvittaa:)
maanantaina käytiin neuvolassa. oli siinä kauhee pukeminen ku mittari näytti 19 astetta ja linja-autolla piti mennä. onneksi ei tarttenu odottaa kauaa pysäkeillä.
painoa oli 6850g ja pituutta 65,4cm. pitkä tyttö siis..
joulukin on jo kohta ovella..meillä on sikäli helppoa kun mennään mummulaan joten ei tartte hirveesti leipoa yms.
mut nyt syömään:)
Yulin teille kertomaan, että eilen vietettiin "laatuaikaa", jonka jälkeen maha oli tosi kipee. Yöllä heräilin kääntäessäni kylkeä (+tietty vessassa käynnit) ja maha oli kipeä. Jälkeenpäin ajateltuna oon tainnut herätä niihin kipuihin, koska muuten oon nukkunut kuin tukki tähän mennessä, siis sen jälkeen kun sain ne närästyslääkkeet.
Tänään puolesta päivästä noin puoli neljään asti sitten supisteli tuntuvasti, välillä ihan 10 minuutin väleinkin. Sen jälkeen ei ole supistellut, mutta alakertaa vihloo kyllä levossakin aika mukavasti aina välillä. Saas nähdä siis johtaako tämä johonkin vai ovatko vaan kypsytteleviä.. Miehelle totesin, että jos meinaa tulla ennen tammikuuta niin nyt olis parempi kuin niin että joudun joulun olemaan yksin sairaalassa. Tai sitten jos ei nyt niin tammikuulle sais sitten pysyä masussa.. Pitää katsoa mitä ens yö tuo mukanaan. Kun eikö ne monet synnytykset ala aamuyöllä kun ihminen on rennoimmillaan..
Sognatore 35+5
Just tuossa tuota listaa hieman "kauhistellen" kurkistin. Elpen nimihän siinä komeilee meitä ennen, mutta ei ole vähään aikaan tänne mitään kirjoitellut, joten ollaan sitten Sognatoren kanssa seuraavana listalla tosiaan vain tuon päivän erolla lasketussa ajassa.
Lapsihan se päättää milloin sieltä ponkasee, eikä sille merkkaa onko kyseessä joulu vai tammikuu. Eletään siis jännittäviä aikoja. Minulla ei vieläkään mitään tuntemuksia (supisteluja) havaittavissa. Asentoa vaihtaessa tuo lantion seutu vaan lonksuu ja natisee liitoksistaan ja lonkka meinaa välillä puutua kylkiasennossa, joten saa välillä pyöriä hyrrän lailla sängyssä.
Vessareissun joudun tekemään vain kerran yössä ainakin toistaiseksi. Mutta ilmoitteleppa Sognatore miten asiat etenee.
Niin ja Marsupialialle tosiaan onnittelut. Poika tuli sitten kotiin =)
t.Katjuska
Vauva valvotti koko yön, välillä taidettiin molemmat torkahdella.
Olo on aika beetlehemistä.
Sognatore, et kai sinä vielä hätäile! :) Joo, tosiaan useimmat synnytykset alkaa yöllä. Voithan touhuta nyt hullun lailla, niin jos se vähän jouduttais asiaa, tai sitten makaat paikallas :)
Mullehan sanoi kaikki, kun supisteli sillon edellisenä yönä, että menee vielä viikko. Siskolla olikin ollut esikoisen kanssa kipeitä supistuksia viikon ajan.
Vaan mistäpä noista tietää, tulee sitten ku tulee. Toivottavasti nyt et kuitenkaan jouluksi joudu laitokselle.
Miten se viime yö meni?
Jaahas, tänään meillä on känkkäränkkä.
Supistelut lakkasi silloin puoli neljä eikä sen jälkeen ole tullut kuin hetken aikaa jotain satunnaisia. Yö oli aika rauhallinen, mitä nyt nuo liitokset on todella kipeät eli kyljen kääntämiseen todellakin herää. Mutta ei supisteluita, joten epäilenpä että tuolla seksillä oli asiaa eilisiin supisteluihin. Nyt sitten saakin miettiä että uskaltaako sitä enää harrastellakaan mitään.. :D En tosiaan ainakaan jouluksi halua sairaalaan makoilemaan.. Vaikka eipä ne tosiaan nuo vauvat kuuntele meidän äitien toiveita vaan tulevat kun itse haluavat :)
Eli en minä vielä varaslähtöä ota, linjoilla pysytään ja Katjuskan kanssa jännätään ollaanko yhtä aikaa sairaalassa :)
Koitahan Verkku nyt päivällä ottaa torkkua ettei mee yliväsymyksen puolelle kun huonosti nukuttu yö takana!
Sognatore 36+6 (taisin eilen olla vähän sekaisin ja laittaa viikkoni päin mäntyä) :)
Tuli varmaan yllätyksenä että heti ottivat sisään. Vauvakuulumisia odotellen :)
Karkki, kyllä kalaa saa ja pitääkin syödä. Outoa että neuvolantätis on noin sanottu. Onko ne nyt vakuumi?pakattuja tuotteita mitä pitää välttää, graavilohta ei kai saisi syödä ja sitten haukea sen suuren elohopeapitoisuuden takia. Kasvatettua lohta saa syödä niin paljon ku jaksaa käsittääkseni, ja minä ainakin söin :)
Verkku ja iso typy 1kk