Onko täällä muita expat-elämästä nauttivia?

Minä olen se ex-pat ja mies on siivellä mukana lapsia hoitamassa :) Heh, hän oli tikahtua nauruun lukiessani hänelle ton kommentin!



Elämästä mekin nautimme vaikkakin nyt mies alkaa katselemaan paikallisia työmarkkinoita; lapset ovat sen verran isoja että ovat molemmat koulussa. Mies tuntee että hânellä on liikaa vapaa-aikaa. Joku pikku business varmasti löytyy hänelle, kun kielikin on jo hallussa.



Mutta ei kannata kadehtia kamalasti. Ei ex-pat -elämä aina herkkua ole. Sosiaalisten suhteiden luominen paikallisiiin on vaikeaa (joskus mahdotonta) ja ex-pat yhteisö elääja muuttaa kokoajan. Eli just kun on löytänyt itselleen ystÄvän, he jatkavatkin jo seuraavaan kohteeseen.

Ei ex-pat -elämä aina herkkua ole. Sosiaalisten suhteiden luominen paikallisiiin on vaikeaa (joskus mahdotonta) ja ex-pat yhteisö elääja muuttaa kokoajan. Eli just kun on löytänyt itselleen ystÄvän, he jatkavatkin jo seuraavaan kohteeseen.

tama korostuu varsinkin, kun on pidempaan maailmalla, eika vaan sita "2-v sopparia" ja kun lapset alkavat olla siina iassa, etta kaverisuhteet ovat tarkeita...

Tosta "kotiaitina" olemisesta, voisin vaittaa, etta expat kotiaiti joutuu ihan erilaisten haasteiden eteen kuin sen "tavallinen suomalainen suomessa asuva kotiaiti". Aidin harteille jaa usein uudessa asuimaassa se asunto, sen laittaminen, kaiken arkeen liittyvan hoitaminen, koulut, tarhat, ruokakaupat (erityisesti, mita sielta saa ja mita ei) ja jos viela muuttaa maahan, joka ei ole engl.kielta puhuva maa, on naissa ihan perusasioissa haastetta alkutaipaleella.

Juttelin kerran yhden suomalaisen headhunterin kanssa, han sanoi, etta expat-aideissa piilee kayttamaton voimavara juuri sen takia, etta joutuvat hoitamaan paljon asioita, joita Suomessa oleva ei osaa edes kuvitellakaan.

Itse olen ollut expat -puoliso kohta 10v, osan ajasta toissa, nykyaan lasten kanssa kotona. Matkalle on mahtunut kaikenlaista ;-) Ensimmainen kohdemaa oli maa, jonka kielta en osannut sanaankaan. Nykyaan parjaan ihan sujuvasti.

kaiken varalta

Me juuri pidennettiin alkuperäistä sopimusta :) Meillä toinen komennus menossa, oltiin välissä vähän aikaa Suomessa.

olleella vaimolla tuskin on työpaikkaa suomessa odottamassa, ei sosiaaliturvaa, ei ehkä juurikaan mitään täällä. Paluu voi olla aika vaikea, varsinkin siinä vaiheessa, jos mies tosiaan löytäisi jonkun toisen tai jäisi esim. kiinni pettämisestä

että miksi expatriaatin ystäväpiiri katoaisi mihinkään sen enempää kuin muunkaan samassa maassa asuvan ihmisen ystäväpiiri? Vai tutustutteko kohdemaassa vain muihin expatteihin?



Meidän perhe on nyt toisella ulkomaankomennuksella (eri maanosat kummallakin kertaa) ja itse olemme tietoisesti tutustuneet molemmilla kerroilla nimenomaan paikallisiin ihmisiin ja melkeinpä vältelleet kaikenlaisia "suomiseuroja" mitä joka paikasta tuntuu löytyvän. Eihän siihen paikalliseen kulttuuriin mitenkään pääse kiinni jos hengailee vain muiden suomalaisten kanssa. Eikä me sitä paitsi muutettu ulkomaille tutustuaksemme suomalaisiin...



Alkuperäiseen kysymykseen, kyllä, nautimme expatelämästämme kovasti. Meillä tällä kertaa minä (vaimo) olen kotona koska perheessä on pieniä lapsia.

Oltiin aikaisemmkin Kaakkois-Aasiassa, sitten tultiin Suomeen ja nyt ollaan Lähi-idässä. Suomeen tulo oli ihan kivaa, oli kivaa kun oli taas kaikki tutut ja sukulaiset lähellä. Mutta sitten päätettiin lähteä uudestaan, koska tässä elämäntilanteessa se on vielä tällä hetkellä helpompaa (lapset siinä iässä, että helppoa lähteä heidän kanssaan). Koskaanhan ei myöskään tiedä, että tuleeko mahdollisuutta lähteä vaikka viiden vuoden päästä niin lähdettiin uudestaan.



Ollaan viihdytty täällä uudessa asemamaassa ja siksi pidenttiin sopimusta. Mahdollista olisi lähteä toki muuallekin ja vaikka sekin toisaalta kiehtoi, mutta emme kuitenkaan halua siihen kaikkeen paperisotaan ja muuttohässäkkään, joten jäädään sitten tänne ainakin vielä joksikin aikaa.



Tiedostan kyllä sen, että tietyllä tapaa olen riippuvainen miehestä. Hän tuo meille elannon ja jos meille tulee ero niin sitten mä ja lapset joudutaan heti Suomeen. Täällä on siis sellainen sponsorisysteemi ja mies on meidän sponsori. Joo ja mulle ei kerry työkokemusta, tiedostan hyvin tämän. Toisaalta meidän lapset on vielä aika pieniä, joten on ihan "luonnollista" olla kotona lasten kanssa. Mutta toki joskus mietityttää, että kun Suomeen palataan niin meidän molempien pitää mennä töihin ja vähän pelottaa, että löytyykö töitä mulle. No koulutusta mulla on AMK-tasolta eli en ole ihan kouluttamaton kuitenkaan. Mutta eipä tätä elämää kannata pelossa elää vaan nyt nautitaan tästä elämänvaiheesta. Rahallisesti tää on hyvä juttu, tienestit on täällä suuremmat kuin jos olisimme Suomessa molemmat töissä. Mutta toki paljon menee rahaakin moniin sellaisiin asioihin, jotka Suomessa olisi ilmaisia. Toki on kiva juttu, että tää on rahallisesti hyvä vaihe, mutta enemmän mulle merkitsee kuitenkin tämä lämpö ja asuminen toisessa kulttuurissa. Siis nämä uudet kokemukset ja se, että lapset pystyvät oppimaan englantia, meillä esikoinen koulussa ja puhuu jo sujuvasti englantia.



Joku mainitsi tuon ystävien puutteen, se on totta. Täälläkin suurin osa on vain pari vuotta ja sitten taas lähtevät, koko ajan tulee uusia, vanhat lähtee eli ystäväverkoston luominen on hankalaa. Ikävä Suomen ystäviä ja sukulaisia, mutta onneksi meille tulee aina paljon vieraita talviaikaan ja kesät vietetään Suomessa. Tai me ja lapset, mies on sitten kesäisin vähän vähemmän aikaa Suomessa (töiden vuoksi).



Meille tämä nyt on tällainen väliaikainen elämäntilanne, tuskin eläkeikään asti ulkomailla ollaan, mutta nyt siis nautitaan tästä mitä on liiaksi turhia murehtimatta.



t. ap

on tosi vaikea tutustua paikallisiin, elävät omassa maailmassaan ja täällä suurin osa on expatteja, paikalliset ovat vähemmistönä. Asutaan siis Lähi-idässä.



t. ap

Olemme kolme vuotta olleet maailmalla: mies tienaa kodin ulkopuolella ja minä hoidan kodin ja lapset. Aluksi mulle oli kova paikka kun ei ollutkaan omia tuloja vaan täysin miehen rahojen varassa, mutta nyt siihen on sopeutunut/tottunut/turtunut. Teen ihan yhtä arvokasta työtä kuin miehenikin.Mieheni tienaa tällä hetkellä enemmän kuin mitkä oli Suomessa yhteenlasketut tulomme. Joten miksen olisi kotiäitinä ja hoitaisi lapsiani itse, kun minulla on siihen taloudellisesti mahdollisuus ja niin ihana aviomies, joka ei halua omistaa tienestejään.



Aiomme palailla Suomeen esikoisen kouluikäisyyden saavutettua, maailmalla on oppinut arvostamaan suomalaista koulutusjärjestelmää. Lasten kielitaidon haluaisimme jotenkin säilyttää, mutta eiköhän sekin järjesty!



Maailmalla olo ei totta tosiaan ole aina herkkua - suku ja ystävät ovat Suomessa. Täällä olet aika yksin perheesi kesken, esimerkiksi oma harrastaminen sekä miehen kanssa kaksin ulkonakäyminen on aikas arvinaista herkkua. Toki olemme tutustuneet joko muihin suomalaisiin/puolisuomalaisiin perheisiin, myös paikallisiin. Mies tekee paljon töitä=pitkiä päiviä ja reissaa myös paljon eli olen aikalailla yksin lasten kanssa (4 ja 2-vuotiaat, olen 6. kuulla raskaana)ja pyöritän täysin arjen kotona. Työpaikkaa ei ole Suomessa odottamassa sillä läksin määräaikaisesta työsuhteesta. Olen hyvin koulutettu ja uskon löytävän työpaikan jossa arvostetaan myös kokemustani kotiäitinä ulkomailla. Organisaatiokykyni on kyllä kehittynyt! Eläkettä ei kerry, mutta olemme ratkaisseet sen eläkesäästämisellä. Suomesta möimme paritalon puoliskomme ja täällä asumme vuokralla. Suomessa on edessä varmaan asunnon osto ja suuri velka, nyt on ollut ihanaa elää nämä vuodet velattomana! Vähän huokaista välillä kaikesta siitä oravanpyörästä!





Olemme sopineet että olen tämän ulkomailla asumisen ajan kotona ja kun palaamme Suomeen, niin aloitamme uudenlaisen elämän: äitikin käy töissä. Sekin tulee asettamaan sitten uudet haasteet meidän perhe-elämällemme, luulen että jo Suomeen paluu tulee olemaan meille kulttuurishokki, eihän Suomessa ole syntynyt kuin esikoinen ja hän on ollut 1,5 v kun olemma muuttaneet. Enkä ole ollenkaan varma ettemmekö lähtisi vielä uudestaan lasten ollessa hieman vanhempia. Katsellaan, olemme avoimin mielin!

Ulkomaan keikka oli hyväksi miehen uralle. Jos perhe ei olisi lähtenyt, ei mieskään olisi "päässyt", ts. ei halunnut lähteä ilman perhettä.



Meille oli ihan itsestään selvää se, että mies tienaa rahat ja mä hoidan kodin. Mies laittoi mun tilille joka kuukausi tietyn summan, joka oli mun "palkka". Sillä sain ostella mitä halusin.



Nyt ollaan palattu jo Suomeen ja ollaan kumpikin töissä. Iloisia ollaan ulkomaan vuosista ja yhä edelleen ollaan yhdessä, ihan yhtä tasa-arvoisina kuin silloin kun vain mies tienasi.



Kyllä musta olisi ankeeta, jos aina pitäisi mennä tietyn kaavan mukaan ja oma ihmisyys olisi kiinni siitä, kenen tilille rahat tulevat. Jos meillä minä olisin lähtenyt tekemään uraa, olisi ollut ihan yhtä selviö että mies olisi hoitanut kodin ja mä maksanut siitä miehelle "palkkaa".

Ulkomaan keikka oli hyväksi miehen uralle. Jos perhe ei olisi lähtenyt, ei mieskään olisi "päässyt", ts. ei halunnut lähteä ilman perhettä... Mies laittoi mun tilille joka kuukausi tietyn summan, joka oli mun "palkka"... Jos meillä minä olisin lähtenyt tekemään uraa, olisi ollut ihan yhtä selviö että mies olisi hoitanut kodin ja mä maksanut siitä miehelle "palkkaa".

AP:lle, hienoa että nautit olostasi! Kerran täällä eletään ja totuus on, että moni pikkurouvaräksyttäjä vaihtaisi osia kanssasi heittämällä, jos siihen tulisi tilaisuus.

Onneksi eivät edes tiedä mistä jäävät paitsi ;)

Ulkomaan keikka oli hyväksi miehen uralle. Jos perhe ei olisi lähtenyt, ei mieskään olisi "päässyt", ts. ei halunnut lähteä ilman perhettä... Mies laittoi mun tilille joka kuukausi tietyn summan, joka oli mun "palkka"... Jos meillä minä olisin lähtenyt tekemään uraa, olisi ollut ihan yhtä selviö että mies olisi hoitanut kodin ja mä maksanut siitä miehelle "palkkaa".

AP:lle, hienoa että nautit olostasi! Kerran täällä eletään ja totuus on, että moni pikkurouvaräksyttäjä vaihtaisi osia kanssasi heittämällä, jos siihen tulisi tilaisuus.

Onneksi eivät edes tiedä mistä jäävät paitsi ;)

että näin monelle kynnyskysymyksenä nimenomaan on se "siivellä eläminen". Olenko minä muka ainoa tässä ketjussa, jota kotirouvan elämässä haittaa enemmän työelämän haasteiden puuttuminen kuin raha-asiat?

Niin ja siis sanottakoon, että kyllä mullakin pari vuotta kotona sujui ihan kivasti, varsinkin kun lapset ovat ihan pieniä, mutta sen jälkeen on kyllä alkanut hajottamaan... Joo, ulkomailla asumisessa on erilaista uutta ja haasteellista kuin Suomessa ollessa (sielläkin on toki omat haasteensa), mutta ei niistä kyllä päivien sisältöä mulle vuositolkulla ole.

t. 40

Ensin luin ketjun suomalaisten kateudesta ja sitten taman....tama ketjuhan oli vastaus kysymykseen "ovatko suomalaiset muita kateellisempia". t: expat-elamasta nauttiva joka silloin talloin kiroaa olotilaansa;-)

Nostan tätä.



Mies on hakenut ulkomaille asiantuntijatehtäviin.

Lapsemme ovat kaikki jo koululaisia.



Meillä ei ole sukulais- tai ystäväverkkoa juurikaan nykyisellä paikkakunnalla, jonne muutimme 10 v. sitten miehen työn vuoksi. Lähteminen ei tunnu vaikealta. Olemme juurettomia jo valmiiksi.



En osaa kohdemaan kieltä, mutta eiköhän sen opi, jos yrittää ja tahtoo. Ammatissani sairaanhoitajana olen ollut 16 vuotta. Eläkeikäänkin on vielä 20v. aikaa, joten lienee turhaa murehtia "miehen siivellä" elämistä ja tyhjän päälle jäämistä.



En odota helppoa seurapiirielämää, vaan uusia asioita, kokemuksia, miellyttävämpää ilmastoa ja kansainvälisyyttä.

Ja silloin mieskin puhuu niistä tienaamistaan rahoista "meidän rahat" eikä "mun rahat". Ja vaimolta kysytään mitä tehdään sopimuksen jatkon kanssa.

mutta sitä, että puhutaan "me" muodossa, kun mies tekee sopimukset ja hoitaa rahapuolen, siinä on aina jollain tavalla alistuneessa tilassa. Sitä voidaan käyttää vaikka vuosien päästä jonkinlaisena keinona aiheuttaa mielipahaa toiselle.

Vaikka ei ajattelisikaan noin kyynisesti, eikä kaikki asiat noin menekään, minua lähinnä huvittaa se, että toinen on tehnyt varallisuuden tai aseman, toinen hoitanut lapset. Eihän se ole tasa-arvoinen, eikä vertainen "tiimi".

Tämä nyt on mielipiteeni, puhdistettuna suomalaiskansallisesta kateudesta ja katkeruudesta. Minun ajatuskulkuuni ei vain mahdu moinen.

kun teen sitä joka päivä.

Mutta en minä kenenkään toisen rahoilla ala silti elämään ja kehu sitä, kuinka olen jossain kun MIES tienaa ja hoitaa homman.

Ei, ei, ei.

Nytkin olen surffaillut netissä uutta laukkua ja kenkiä. Huomenna menen kampaajalle ja hierontaan ja nekin miehen rahoilla. Kivaa!

meilla vahan samankaltainen tilanne, tosin mies ei ole expat, vaan asutaan miehen tyon mukaan vahan missa milloinkin. talla hetkella miehen kotimaassa. mina oon kanssa lasten kanssa kotona, tosin ne nyt on niin pieniakin, ettei kauheasti ole vaihtoehtojakaan. mies tienaa sen verran ettei toihin tarvitse menna. harmittaa vaan "turvaverkkojen" puuttuminen ja tietty lasten valimatka isovanhempiin ja itella ikava vanhoja ystavia.

Ma aina mietin tota kun kaikki varottelee, etta jos mies jattaa tai muuta, etta jaa sitten ihan tyhjan paalle.. jos meille ero tulee, niin kylla ma tasta avioliitosta otan puolet "miehen" omaisuudesta ja kylla silla uuteen alkuun paastaan ihan kivasti.. etta mita tassa varsinaisesti pitais murehtia? onko mulla ny jaany jotain hoksaamatta?

Ensimmäiset 3 vuotta oli ajoittain tosi rankkaa olla "vain" kotiäitinä. Sitten kun älysin sulkea korvani anopin ja muiden sukulaisten vittuilulta rupesin nauttimaan kotirouvana olosta. Nyt en enää muuta haluaisikaan, niin mukavaa on olla kotona lasten kanssa ja ottaa koululaiset vastaan iltapäivällä.



Ihmiset ovat kivoja, ilmasto mukava, elintaso parempi kuin Suomessa, iso ihana koti ja kavereina iso liuta muita kotirouvia. En tosiaan valita! Ja koulutusta löytyy multakin ihan tarpeeksi muihinkin ehkä "älykkäämpiinkin" hommiin, mutta en enää haikaile siihen maailmaan takaisin.

Ei se että olet expat, vaan se että jos pystyt täysin nauttimaan kotonaolosta. Itse en pystynyt. Olin nuori (alle 30v) kun olin myös expatin rouvana ulkomailla, kaukana kotoa. Kriisini oli, toisen elätettävänä oleminen ja se työllistynkö pitkään kotona olon jälkeen. Saimme lapsia ja olin vuosia kotona. Rankka oli, pirun rankkaa! Sain tietenkin ystäviä, mutta ero lähipiiristä oli rankka. Palasimme suomeen ja menin hyvin nopeasti nuorimmaisen synnyttyä töihin. Olo oli upea. Nyt voisin taas kyllä lähteä hetkeksi expatiksi, ihan vain lasten takia ja heidän kielitaidon. Onkin varmaan eri juttu mennä isompien lasten kanssa työkomennukselle jotta siitä pystyisi eritavalla nauttimaan. Minulla oli koko ajan olo, että olen vain siellä miestäni tukemassa ja yhteinen projektihan se oli, mutta silti jotain puuttui. Lapset varmasti paikkasivat senkin. Niin, olin minäkin töissä työkomennuksen aikaan :) Mutta jännä juttu miten se vaikutti siihen väliaikaisuuteen, tavallaan odotti koko ajan koska tapahtuu ja koska soppari loppuu/jatkuu..



Ihana kokemus! Nauti!

edellinen siis jatkaa..

joku täällä sanoi että elämä rankkaa suomessa. Ehei, ei todellakaan. Käyn töissä 6-10pvä/kk, otan koululaiset vastaan. Nuorin on max 10pvä/kk hoidossa. Käyn aamuisin jumpissa /salilla/kahvilla/ostoksilla ja tilaan myös kotiini satunnaisesti siivousapua ja lastenhoitajia. Käymme usein ulkomailla. Mies tekee työt ja tienaa, minä hoidan kotia ja lapsia ja pyöritän harrastusrumbaa..Onnistuu se kevyt, upea ja antoisa elämä täällä Suomen perukoillakin.



ex-expat

Mutta ole niin hyvä - ihan itsesi tähden - älä unohda,että Suomessa miehellä ei ole avioeron sattuessa elatusvelvollisuutta vaimoaan kohtaan.

Huolehdi siis siitä, että sinulla on mahdollisuus myös alkaa puhtaalta pöydältä oma itsellinen elämäsi - vaikka teillä olisikin nyt kaikki hyvin. Ja ehkä myöhemminkin.

Samaa kehottaisin myös muita kotiäitejä miettimään. AV:lla moni kotiäiti syyllistää työssäkäyvää äitiä pienen lapsensa hylkäämisestä. Mutta itseltäni kivi putosi rinnan päältä kun palasin töihin. Jos olisin ollut kotona liian pitkään, olisin voinut menettää duunini. Se ei toki ole ihan laillista, mutta iso firma kyllä osaa asian keplotella. Mitäs siinä sitten tekisi eron osuessa kohdalle, kun ei olisi työpaikkaa ja yh:n vastaisi lapsen elättämisestä. Elareilla ei yksin elämää kustanneta.

Itsekin olen nähnyt läheltä kaksi tapausta, jossa nainen (tässä kahden ex-poikaystävän äidit) on luopunut urastaan ja elänyt kotiäitinä isän ulkomaankomennusten aikana. Isukki on jo komennusten aikana käynyt naisen tietämättä hurvittelemassa ja sitten keski-iässä kun ollaan palattu Suomeen ja lapset on tehty + hoidettu kouluikäiseksi, nainen on saanut lähteä nuoremman edestä. Nämä miehet kun usein suhtautuvat naisiin "pelkkinä" lasten- ja kodinhoitajina. Yllärinä tuli molemmalle naiselle.

Kannattaa myös varautua siihen, että nykymaailmassa yrityselämä on sellaisessa muutoksessa, että kutsu voi tullakin yllättäen kotiin.