mies ei halua 3.lasta yhtä paljon, mitä tehdä?

Niin ja mainittakoon vielä että kyllä myös meillä minä olen joustanut esim. päästin miehen opiskelemaan vaikka tulot laskivat merkittävästi, se toi ainakin minulle mielettömän paineen että minun on saatava pitää työ/saatava uutta työtä. Myös isompia taloja oli jo katseltu yhdessä, nämä kaikki asiat eivät siis onnistuneet, kun mies lähti opiskelemaan (oli uupunut ja masentunut kolmivuorotyöstä). Olen nyt sopeutunut tilanteeseen, mutta onko se sitten oikein että aika tikittää eteenpäin ja mulla tulee ikää lisää ja tämä yksi haavekin minun pitäisi unohtaa?

Minä ja minun haaveet. Sä et nyt ap mun sympatioita saa tolla vinkumisella. Ole tyytyväinen siihen mitä kaikkea sulla jo on tai lähde hankkimaan parempi elämä.

kiitti vastauksesta. Minusta vain tuntuu etten halua ikäni puolesta lykätä asiaa kauan ja ikäerokin tulis ihan valtavaksi nähin nykyisiin (tyttö täyttää helmik. 4 v. ja poika tammikuussa 6 v., menee ens syksynä eskariin.) Ja olin ajatellut, niin ja tietysti miehellekin puhunut että olisi kiva olla sitten kotona vauvan kans kun esikoinen aloittaa koulussa. Muistan kun oma pikkuveli oli vauva ja äitini oli kotona kun olin ekaluokalla. Ja noita yövalvomisia on huonompi jaksaa enää 40 v. ikäsenä.

Ap:ta vituttaa mennä töihin ja hankkimaan elantoa perheelle! Tietysti, pitihän se arvata!

Meilläkin tilanne on se, että mies on todennut, ettei enää yhtään lasta, mutta minä haluaisin vielä sen kolmannen. Mies lähti vuosi sitten opiskelemaan, opintoja on vielä kaksi vuotta edessä, ja hän on päätoiminen opiskelija, ei siis tee työtä siinä sivussa. Näin ollen minä, kotiäiti, teen keikkatöitä kotoa käsin saadakseni rahaa säästöön siltä varalta, että tulee yllättäviä menoreikiä - sairastumisia, rikkoutuneita kodinkoneita tms.



Näihin opiskelijakuvioihin mahtuu myös jonkin verran iltarientoja, tietysti, tosin tiedän, ettei mies nyt joka ainoaan rientoon osallistu edes, kun on mukana ehkä kerran tai kaksi kuussa. Joka tapauksessa hän pääsee niihin niinkin usein, minä en koskaan. Minä luovuin harrastuksistani, koska niihin meni rahaa, jotta nuokin rahat jäävät säästöön. Minä olen luopunut omasta ajastani, vapaa-ajastani, kavereiden kanssa kahvilla käymisestä, joka toinen viikko käyneestä siivoojasta, tutusta lapsenvahdista (eli myös kahdenkeskisestä ajasta mieheni kanssa), uusien vaatteiden shoppailusta, kampaajalla käynneistä, yöunista (ajoittain näiden keikkatöiden vuoksi), saunavuorosta, bussikortista (rajoittaa kulkemistani, kun en viitsi aina kaatosateessa lähteä lasten kanssa puskemaan parin km:n matkaa puistoon), esikoisen kerhopaikasta ja kuopuksen kohdalla kertakäyttövaipoista (joita käytettiin vain yöllä, muttei käytetä enää), ja kaiken tämän olen tehnyt vain siksi, että mies saisi opiskella omaksi kokemaansa alaa. Koen joutuvani joustamaan todella paljon siksi, että hän saa "toteuttaa itseään", mutten todellakaan koe, että hän joustaisi samalla lailla takaisin, missään asiassa. Suurin mun luopuminen ja joustaminen, siis se, josta koen kärsiväni eniten, on juuri tämä, että hän kieltää multa sen kolmannen lapsen, koska hän ei sitä halua.



Minusta on epäreilua, että kaikessa on aina kyse hänestä, hänen tarpeistaan, haluistaan ja toiveistaan. Kesälomamatkat, jotka tehdään mun säästämilläni rahoilla, tehdään aina sinne, minne hän haluaa, koska hän haluaa tänä kesänä tehdä kahden päivän reissun Tampereelle. Ei voida mennä Naantaliin Muumimaailmaan tai Ikaalisten kylpylään, koska hän ei sinne halua - vaikka lapset tahtoisikin Muumimaailmaan tai minä kylpylään. Jouluna mennään hänen isänsä luokse, koska hän haluaa mennä sinne, eikä voida mennä esim. mun siskoni luokse, vaikka lapset ja minä haluaisimme sinne - koska hän ei halua sinne. Kun tänä syksynä oli pakko ostaa uusi kahvinkeitin, ja oli varaa ostaa sellainen kuin itse halusimme (kiitos mun ihanan mummoni lahjoittamien synttärirahojen), ostettiin musta peruskahvinkeitin, vaikka minä olisin halunnut Chilli-sarjan punaisen keittimen. Mutta hän halusi mustan peruskahvinkeittimen, hittoakos mun haluistani.



Pahinta tässä on se, että miehen mielestä minä en edes jousta mitenkään erityisemmin - tottakai mun kuuluu tehdä mitä tahansa, jotta hänen halunsa ja toiveensa saadaan toteutettua. Tulevaisuudessakaan ei ole tiedossa mitään "vastapalvelusta", että jonakin päivänä hän joustaisi samoin minun kohdallani. Minä yksinkertaisesti koen tämän epäreiluksi, ja myönnän, olen vihainen ja katkera siitä.

kyllä se on kuulkaa niin että minä olen jo työelämässä!

"Minä olen luopunut omasta ajastani, vapaa-ajastani, kavereiden kanssa kahvilla käymisestä, joka toinen viikko käyneestä siivoojasta, tutusta lapsenvahdista (eli myös kahdenkeskisestä ajasta mieheni kanssa), uusien vaatteiden shoppailusta, kampaajalla käynneistä, yöunista (ajoittain näiden keikkatöiden vuoksi), saunavuorosta, bussikortista (rajoittaa kulkemistani, kun en viitsi aina kaatosateessa lähteä lasten kanssa puskemaan parin km:n matkaa puistoon), esikoisen kerhopaikasta ja kuopuksen kohdalla kertakäyttövaipoista (joita käytettiin vain yöllä, muttei käytetä enää), ja kaiken tämän olen tehnyt vain siksi, että mies saisi opiskella omaksi kokemaansa alaa."





Mistä ajattelit sitten kolmannen lapsen muota joutuvasi luopumaan. Ei tunnu kovin hyvältä lähtökohtasi. Entäpä, kun miehesi menee töihin uuteen unelmiensa alaan olisiko silloin hänellä paremmat mahdollisuudet huomioida kokonaisuutta ja muita perheenjäseniä? Oletko kotiäitinä itse rahoittanut siivojat ym.?

Mistä ajattelit sitten kolmannen lapsen muota joutuvasi luopumaan. Ei tunnu kovin hyvältä lähtökohtasi. Entäpä, kun miehesi menee töihin uuteen unelmiensa alaan olisiko silloin hänellä paremmat mahdollisuudet huomioida kokonaisuutta ja muita perheenjäseniä? Oletko kotiäitinä itse rahoittanut siivojat ym.?

Tiedän, että kolmannen lapsen myötä tämä kotona olo jatkuisi, ja sitä myötä myös tietyistä asioista luopuminen. Silti haluaisin sen kolmannen lapsen, niin kovasti, että olisin valmis niistä luopumaan edelleen. Nyt nämä asiat, joita listasin, ovat asioita, joista olen luopunut mieheni opiskelun vuoksi, EN lapsien tai kotiäitiyden vuoksi.

Jos mieheni menee töihin unelmiensa alalle, jos hän saa alalta töitä, ei muuta todennäköisesti tilannetta mitenkään - paitsi että hän on korkeintaan entistä enemmän pois kotoa, entistä vähemmän valmis joustamaan ja entistä vähemmän kiinnostunut huomioimaan kokonaisuutta ja perheenjäseniä. Ei hän ole koskaan joustanut meidän muiden vuoksemme, ei lasten eikä minun, ei missään asiassa.

Ja kyllä, olen itse kotiäitinä rahoittanut siivoojan, kampaajat, shoppailuni, lapsenvahdin, saunavuoron, bussikorttini, esikoisen kerhopaikan, kuopuksen kertakäyttövaipat, harrastukseni, kavereiden kanssa kahvitteluni, oman aikani sekä vapaa-aikani. Ihan itse, itse tekemästäni työstäni ansaitsemillani rahoilla. En ole aloittanut tätä kotoa käsin keikkatöiden tekemistä vasta miehen opiskelujen myötä, vaan olen tehnyt niitä siitä asti, kun viisi vuotta sitten kotiäidiksi jäin. Nykyään vaan teen töitä enemmän kuin ennen, koska ennen tein työtä ansaitsakseni rahat noihin yllämainittuihin asioihin - nyt teen työtä ansaitakseni rahaa ylipäänsä elämiseen, sekä hiukan edes säästöön pahan päivän varalle.

Minä en koe että olisin joutunut luopumaan omasta ajastani, kun mies lähti opiskelemaan. Enkä kyllä ikinä muutenkaan, enemmänkin minun mies patistaa minua että miksen enemmän mene omiin menoihini. Pahoitteluni edelliselle, joka näin kokee oman miehensä kanssa. Minä saan käydä jumpassa, käyn jopa kaksi kertaa viikossa. Ja minulla on tällä hetkellä osa-aikatyö (rahan puolesta mieluummin tekisin kokoaikaista, muttei ole nyt löytynyt), joten lapset ovat pk:ssa pari päivää viikossa, muun ajan vietän lasten kanssa. Lapsillehan tämä on ihanteellinen tilanne, rahan kannalta taas ei niinkään. Jokuhan voi sanoa etteihän teillä mitään hätää ole, ei kai tällä hetkellä olekaan, mutta kun kaikki on niin epävarmaa, piakkoin pitäisi mun saada tietää jatkuuko osa-aikatyöni niin helpottaisi sitten se paine. Jos ei jatku miten löydän tässä taloustilanteessa heti uuden työn jne. Talonmyynti edessä, saa nähdä meneekö ikinä kaupaksi, kun tosi vanha ja tosi pieni. Mulla on hyvä mies tiedän sen. No kai ne asiat tästä selkiintyy ja sitä myöten se vauva-asiakin, kun sitä on vaan niin malttamaton.

nostan

Meillä samantapaista. Minunkin mies opiskelee kokopäiväisesti unelmiensa alaa. Minä käyn kokopäiväisesti töissä elättääkseni perheemme ja saadakseni maksettua vähintään korot mieheni unelmien talosta jonka tahtoi välttämättä ostaa pari vuotta ennen opintojensa aloitusta. Mistään ei neuvottele kanssani. Opiskelemaan menostakin vain ilmoitti. Minä teen meillä kaikki kotityöt, mies tekee läksyjä ja käy opiskelijariennoissa. Itse otan töihin aina eväät säästääkseni, mies syö aika ulkona. Mitään ei jää säästöön. Minä tosin en MISSÄÄN NIMESSÄ tahdo kolmatta lasta moisen itsekeskeisen äijän kanssa. Jos mies ois kunnollinen ja rikas niin tekisin vaikka 5... Eroa mietin aikani, nyt en enää mutta nämä 2 lasta ehdottomasti riittää tässä tilanteessa.