**Huhtikuun hanit - Lokakuu**
Kommentit (186)
Mähän oon tänään ihan häirikkö, kun koko ajan kirjin jotain!
Ani82, miten ne nyt jo sen raskausdiabeteksen totesi? Ootko ollut jo sokertirasitustestissä?
Mäkin sain neuvolalääkäriltä lähetteen sokerirasitustestiin, koska mun isällä on 2. tyypin diabetes. Ehdotti, että menisin testiin kahteen otteeseen, nyt parin viikon sisällä ja sitten joulun aikaan. Mutta nyt ainakin tuntuu, että taidan mennä vain siihen myöhempään, kun olen hiukan sitä mieltä, että ton raskausdiabeteksen kanssa ollaan nykyään aikasta vauhkoina.
Kuulin, että monilla paikkakunnilla tehdään tätä nykyä sokerirasitustesti kaikille ensisynnyttäjille.
Hei kaikki!
Minulla olisi teille viisaammille pari kysymystä:
- masusta: onko epätavallista että raskaus näkyy selvästi jo kun viikot nyt 15+1? Tuntuu että olen varmaan kamalasti lihonut, kun vatsastani näkee raskauden jo ihan selvästi vieraatkin ihmiset.
- äitiyslomasta: kelan sivuilla lukee että äitiysloman voi aloittaa aikaisintaan 50 ja viimeistään 30 arkipäivää ennen laskettua aikaa, saako sen siis itse päättää? Millon te jäisitte äitiyslomalle?
- liikkeistä: millaisilta ne ihan ensimmäiset vauvan liikkeet tuntuvat?
Miettii,
emilia82
Tulin kirjoittelemaan että mukana ollaan ja np-ultrassa kävin TÄNÄÄN rv 12+4.Kaikki oli hyvin masuasukilla ja vastasi viikkojaan.(LA pysyi samana) Hellyttävän näköistä oli kun pikkunen imeskeli peukkua. =) oon niin ILOINEN ja ONNELLINEN!
Kiva on ollut lueskella muitten kuulumisia ja tullut hyviä uutisia np-ultrissa jne. mutten aiemmin kirjoittanu kun en oo jaksanut vaikka aioin ja tuntunu ettei oo mitään paljoa kertomista:tavan arkee ja olotila(pahoinvointia kestänyt 6vk)vaihdellut laidasta laitaan,päänsärkyä oli jonnii aikaan,väsymystä yms.Nyt alkanu olemaan paremmat voinnit!
-Mites teillä muilla;kuinka pitkään teillä ollut esim.pahoinvointia tässä raskaudessa vai jatkuuko vielä?
Nyt pikku hiljaa tässä mietitty valmiiksi nimiä tytölle ja pojalle ja kummeja.Lisäksi joitain vauvatavaroita mitä puuttuu esim. vaunut(ehkä käytetyt ostamme kun vauva tulee olemaan tod.näk. viimeinen eli kolmas lapsi niin ei viitsi ostaa uusia),sitteri(käytetty tai uusi) ja turvakaukalo (ostamme uutena)>nämä ostamme sitten helmi-maaliskuussa varmaan..(jos maltan odottaa)
-Mites te muut oletteko miettiny tässä vaiheesa vauvalle nimiä,kummeja ja millon aiotte hankkia vauva tavaroita jne?moniko ottaa äit.pakkauksen?
Minä otan vaik kolmas tulossa,vaatteita ei oo koskaan liikaa ja siinä on muitakin vauvajuttuja+"ensisänky".
Kiva nähdä että meitä huhtikuisia odottajia on paljon eli porukka kasvanu ja tervetuloa uudetkin mukaan!
Kiva että mukana on yksi kaksosten odottaja;soikku80,onnea!
Fantasy:kiva oli lukea,tiedätte jo sen että perheeseenne on tulossa poika vauva. =) Malttamattomana odotan että itekki saan tietää että kumpi masuasukki on..tuntemukset ollu että ois tyttö mutmut sen näkee myöhemmi..
Mustapantteri ja tollukka:ihana oli lukea tässä joku hetki takaperin että teillä kummallakin säikähdyksen jälkeen oli kaikki hyvin ultrassa!
Aurinko77:kiva oli nähdä että oot pohjois-savosta! mistäpäin? =)
Emilia82:itsestäni tuntunut siltä että raskaus näkyy selvemmin naisilla esim.tuolloin rv 15+1 joilla on kapea lantio ja on hoikka..itellä on leveä lantio ja nyt vähän pyöreyttä niin ei raskaus niin selvästi ole näkynyt muttei sillonkaan kun kahta muksua odotin ja olin hoikempi.Masu alko näkymään oisko ollu rv 17-18 välillä..
Aion jäädä äippälomalle 30pv ennen la. Ensimmäiset tuntemukset ollu vauvan liikeistä niinku "kala uiskentelis"massussa ja sitten tullut vasta potkut..
T:Marika79 ja onni-ilona rv 12+4
Ps.tulipahan stooria nyt monen kerran edestä..=)
Electric_storm, sulla on kinkkinen tilanne, sillä työantajalle on kurja olla kertomatta totuutta (työnantaja ei itse saa kysyä perheeseen liittyvistä asioista), mutta kannattaa miettiä tarkkaan mikä on sulle tärkeintä. Jos kerrot raskaudesta saattaa olla, että he palkkaavat sinut siitä huolimatta. Mutta saattaa myös olla, että he eivät anna paikkaa sinulle ja nykyisessä taloudellisessa tilanteessa uuden työn löytäminen saattaa olla hankalaa - en toki tiedä millä alalla työskentelet ja mikä on työllistymistilanne.
Jos menetät tämän nykyisen mahdollisuuden, uuden työpaikan löytäminen voi olla hyvinkin vaikeaa, kun sinulla on vain 4,5 kk aikaa olla työelämässä. Ja todennäköisesti joutuisit joka tapauksessa pimittämään raskauden, että saisit jotain työtä jäljelle olevalle ajalle.
En tiedä miten sinun kannattaa toimia, mutta hyvin moni jättää kertomatta raskaudesta ja ottaa työn vastaan turvatakseen oman taloudellisen tilanteen ja saadakseen mielenrauhan viimeisille kuukausille - työttömyys voi olla hyvin stressaavaa.
Emilia82 - mulla on maha ollut aika valtava miltei alusta asti, joten se varmaan riippuu ruumiin rakenteesta ja kenties mihin vauva on kiinnitynyt. Meillä toimistolla porukka kyllä huomasi jo aikoja sitten, kun mulla maha pullotti!
Mitä olen itse ymmärtänyt äitiysloma alkaa pääsääntöisesti 30 arkipäivää ennen LA, mutta joidenkin työ saattaa vaatia aiempaa lomaa. Eli raskaat tai jollain tapaa riskilliset työt vaativat aikasempaa äitoyslomalle jääntiä. Kannattaa katsoa sivuilta, siellä muistaakseni määritellään näiden töiden laatu.
viime pe ultrassa käytiin ja kaikki oli hyvin, masuasukki siellä paljon liikkuikin, kuultiin sydän äänetkin..ihanaa tykytystä..ja huomenna uudelleen kuunteleemaan neuvola lääkäriin..toivottavasti taju ei lähde kun verta otetaan.
työ asioista..olen ollut työttömänä..ja en ole stressannut kun jään kuitenkin äityislomalle. kyllä yksi työpaikka meni ohi kun kerroin että olen raskaana. olen vaan kuullut että jos pimittää tietoja työtä hakiessa, heillä on syy erottaa tai olla jatkamatta työsopimusta...tiedä sitten onko toi koko totuutta..mutta viimeistään kaksi kuukautta ennen kuin jää äityislomalle pitää kertoa.
äityisloman alkamisesta jos aloittaa yli 30pv ennen LA, se verotetaan sitten toisesta päästä koska äippäloma loppuu..olen ainakin näin ymmärtänyt..kaikilla on saman pituinen äityisloma
riippumatta siihen koska sen aloitti.
odottelen vain että pahoinvointi loppuis ja jaksais paremmin...jos on pari aktiivista päivää peräkkäin niin kolmas päivä oksettaa koko päivän..
emilia82:Mulla tuo maha on myöskin alkanut näkyä jo ja viikkoja vasta 12+1 ja eka raskaus(tai aikainen km takana)ennestään mulla kyllä oli jo vähän mahaa eli paino oli kyllä juuri normaali rajoissa ei siis ylipainoa.Mutta tosiaan aika selvästi maha näkyy ja ainakin kaikki jotka tietää on asiasta maininneet toki ei kukaan ole kysymään tullut mitään mutta en kyllä itsekkään kehtaisi keneltäkään kysyä jos olisikin vain lihonnut:)Mutta kyllä tässä miettii kun tuo maha aikasta hyvän kokonen jo nyt että miltähän sitä mahtaa näyttää ens keväänä:D
marika79:Meillä oikeastaan nimet mietittynä tai ei mihellä ollut ideoita niin mä ehdottelin ja se hyväksy tai ei:)Mut nyt on kummallekkin aikalailla nimet päätetty mutta toki ne voi vielä muuttua montakin kertaa;D Kummejakin on jonkin verran mietittynä 1 satavarma kummi on ja osa vielä vähän mietinnässä mutta aika varmoja:)Ja tavaroita ajattelin että rakenneultran(n.vko21)aikasintaan ne isoimmat, mutta vaatteita voipi ostella ennemminkin:)Ehkä olen liian ajoissa miettimässä näitä juttuja mutta en tiedä onko siitä haittakaan minkäs sille voi kun on innokas:D
Mun tietääkseni sen saa itse päättää aloittaako äippäloman 50 vai 30 päivää ennemmin, mutta varma en ole eli jos jollain kokemusta niin kertokoon:)Itse aloitan tod.näk.30 päivää ennemmin..
Itseasiassa työhommelini ratkesi siihen tapaan, että tuli rako, jossa mun oli pakko sanoa olevani raskaana. No kuitenkin ihan hyvin pomo asian otti ja arvosti rehellisyyttäni ja lupasi, että eiköhän se viranhaltijapäätöksellä järjestyne, että saan jatkoa soppariini lomallejäämiseen saakka. olen siihen hyvin tyytyväinen. Olin viimeismmän verotuksen aikaan edellisellä äitiyslomalla, joten sen mukaan tulot olisi aika pienet.
Työkseni teen aika raastavaa lastensuojelutyötä ja olen huomannut, että raskaus taas entisestään herkistää kuulemaan lasten hätää ja sitten tulee kamala olo kun ei voi tehdä heti mitään ratkaisevaa.
Onpa muuten ihanaa huomata, että alkaa pahoinvointi helpottaa, varmaan jo muillakin!?
Electric_storm 13+2
Vihdoin "ehdin" kirjoittamaan! Tässä on ollut väsymystä ja synttärihässäkkää. Huomisaamuna klo 05.37 oli sen astisen elämäni onnellisin päivä, kun minusta tuli äiti ensimmäisen kerran!! =) Esikoiseni täyttää siis huomenna 7 vee, kamala miten siitä voi olla niin kauan. Ja itse en oo vanhentunut ollenkaan.. =)
Joo, vaunuasiaa. Mulla ei hajuakaan tämän päivän vaunuista kun edellisten ostosta aikaa se 7 vuotta, kiva kun kirjoittelette kokomuksia. Sen tiedän, että haluan pinkit tai limen vihreät tai ehkä turkoosit rattaat joissa on kantopussi. Vaunuostokset on siis tehtävä syntymän jälkeen, koska ei haluta tietää sukupuolta, mutta kerrottakoot, että pojalle tuntuu, taas! =)
Electric_Storm: Ehdottomasti hommaat itselles sen työpaikan jos vaan saat, ei raskaus saa olla syy joten ei tarvitse kertoa!! Ja siinähän sä ajattelet myös itseäsi ja perhettäsi kun on työpaikka odottamassa!! Onnea matkaan!!
Ani82: Voi kääk, toi sokerien mittaaminen on inhottavaa.. Mun kaveri joutui niitä aina mittailemaan ja sokerit tuntui nousevan vaikka söi vaan puolikkaan leivän aamulla.. :( Mun kaveri oli ihan maassa mittaamisen tai siis sokerin nousun kaa, mutta piikittämiseen tottui nopsaan ja kaverille syntyi sokereista huolimatta täysiaikainen poika ja alle 3 kiloa!! :)
Emilia82: Siis mulla näkyi maha selvästi jo viikolla 12, näkyi heti myös aiemmissa raskauksissa ja nyt tää alkaa olla jo melko mahtava.. =) Miltähän näytän maaliskuussa?! Pitäiskö tänne alkaa ultrakuvien lisäks laittamaan mahakuvia?! =)
Liikkeistä, mulla ainakin liikkeet tuntuu poreiluna, ihan kuin perunat kiehuis. Käden kun laittaa niin ei tunnu mutta porisee ilman kättä =) Sekä ekat liikkeet minulla on tuntunut muljahduksina ja tönäisynä!
Marika79: Onnea ultrasta!!! =) Mä olen täältä "kuolevasta" kaupungista Varkaudesta.. Entäs itse?
Nimistä. Meillä on nimet valmiina molemmille. Tytölle tulis sama nimi jonka jo esikoinen olisi saanut tyttönä. Poika saa isoveljiinsä sointuvan nimen. Meillä poikien nimet on väliviivalla molemmat!
Aion ottaa pakkauksen, sillä mä oon hävittänyt kaikki tarvikkeet, vaatteet jne joten tarpeeseen tulee!
Täällä olo ok, kovasti odotellaan torstain neuvolaa, saa kuulla taas sydänäänet, ihanaa!!
Pakkauksen ensipedistä tuli mieleen se kaverilta saatu rottinkikehto ekoiksi kuukausiksi, musta se on niin ihana, pakko laittaa kuva teillekin!
Aurinko + tyyppi 15+2
Täällä ollaan, aina niin kiire ettei ehdi kirjoittamaan. Saati, että ehtisi laittaa kommentteja paperille, jotta voisi kirjoitella teille vähän henk.kohtaisemmin.
Mulla on eka sok.rasitus ensi viikolla, jännittää mitä näyttää... Toivon todella ettei olisi sitä diabetestä, mutta pahoin pelkään, että on... Mulla on sellanen hassu tilanne, että esikoisesta olevinaan oli (silloin oli paastoarvon rajana 4.8, joka mulla oli), mutta kakkosesta ei (silloin oli paastoarvon raja 5.1 ja arvo oli molemmissa testeissä sen alle -tosin enemmän kuin esikoisesta eli eka kerralla 4.9 ja tokalla 5.0). Aika naurettavaa suorastaan... Kun kävin kakkoselta eka kerran ä-polilla, niin klö kysyi, että niin sullon ollu ed. raskaudessa rask.diabetes. Joo, se paasto oli rajalla. Ai jaa, nykyisinhän tuo raja on noussut että ei sulla oikeesti sitä ole ollut. Juupa juu.
Mulla on yhä huono olo. Parempi toki kuin joitakin viikkoja sitten, mutta ei tosiaan ole loppunut. Saa nähdä, voinko iloisesti pahoin koko raskauden... huoh...
Tuplarattaista haaveilen ja ajattelenkin luultavasti, et jotkut suht edukkaat rattaat hommataan. Nuorimmaisille tulee ikäeroa n. 2.5 vuotta ja menis toi kakkonen varmaan seisomalaudallakin, mut se on niin vilkas, etten uskalla kyllä esim. kaupungille lähteä, jos en saa sitä rattaisiin. Mutta katsellaan.
Mä aloitan ä-loman 30 pvää ennen la:ta. Kivempi sit loppupäästä olla vähän pidempään vauvan kanssa ä-lomalla. Tosin mä en luultavasti mene töihin enää vuoden vaihteen jälkeen (teen sijaisuuksia) ja en heti ä-lomankaan jälkeen palaa työelämään.
Ä-pakkausta en ota, sillä meillä on kaikki kahden edellisen jäljiltä olevat pakkaustavarat tallessa. Ja kaikki muut vaatteet ja roippeet! Että oikeestaan vaan nuo tuplikset ostettavana. Ja täytyyhän sitä jotain uutta ihanaa vaatetta...
Mäkin tuntenut satunnaisia kuplimisia/ pulpahduksia alamasulla... Ehkä ne on niitä... Toisaalta kyllä huolestuttaa, onko pieni hengissä edes...
Pojalle on nimi valmiina, tytölle ei olleskaan. Mut poikahan se on. :)Tytöille on niin paljon ihania nimiä, on toki suosikkeja, mut ei mitään valmista "rimssua".
Mua mietityttää liian paljon sikarokote. Aargh!!! Miten mä pystyn päättämään kahdesta noin paskasta vaihtoehdosta???!!
Näihin ajatuksiin ja hyviä vointeja toivottaen,
Velmutar rv 14+1
Unohdin kysellä, että onko kenelläkään muulla ollut samoilla viikoilla tätä jomotusta häpyluussa? Mä muistelen, että aikaisemmilta raskauksiltakin oli. Siis kävellessä ja jalkoja nostettaessa tuntuu jomotus, vähän enemmän vasemmalla, ei ihan keskellä. Kotona pakko kävellä ankkamaisesti kun jomottaa..
Velmutar: Mä niin myös kamppailen ton rokotteen kanssa. Kummassa isompi riski?!! ARG..
Ai niin ja vielä äitiysloman aloituksesta. Mä oon jo äitiyslomalla!! =D Kuka mua enää mihinkään palkkais joten nautitaan nyt ja kunnolla!!
Aurinko ja tyyppi 15+2
Eli tänään on kolmelta np-ultra vähän kyl jännittää mut toivotaan et kaikki hyvin..Nyt taas tuntuu että tuo maha yhtäkkiä pienentynyt en sitten tiedä kai se voi olla vain sitä turvotusta joka välillä laskee...
Niin huomasinpa tuolla listassa että mulle vahingossa laitettu la 26.10 kun pitäisi siis olla 26.4.10 kylläpä tuosta kaikki varmaan on ymmärtänyt mutta osuipa yhtäkkiä silmään:)
Olen myös paljon miettinyt rokote-asiaa ja luultavasti en ota koska ei kyseistä tautia niin plajon ole enää ja jos ottaa rokotteen niin sen kanssa saa sitten monta vuotta pelätä tuleeko jotain vaikutuksia itselle tai lapselle...ehkä mielummin pelkää sitä tautia vähän nyt ja jos se tulee niin tulee ja jos siihen kuolee niin sitten vain oli mun aika lähteä..Joo kaikki varmaan ajattelee et ihmeakka mutta mun ajattelutapa vain on et kaikille on se päivä määrättynä ja luulen tosiaan et voi olla suuremmat riskit jos ottaa rokotteen...Mutta vaikeita juttuja...
have ja sintti 12+2
Kiva juttu. Olen vielä saikulla, kun sain ne maagiset kolme päivää aikaa parantua röhästä. Nyt jo pikkaisen äänikin pihisee. On tämä luksusta olla yksin kotona ja hiljaa, kun lapset hoidossa. Eilen nautiskelin ja otin jalkakylvyn, kuuntelin hyvää musaa ja hienostelin jopa lakkaamalla kynnet. Yleensä mulla ei ole aikaa moiseen. Illalla tulikin sitten totaali uupumus, kun lapset oli olleet pari tuntia kotona ja en enää jaksanut pysyä hereillä. Makasin jo ihan öönä sohvalla. Kummallisia tuollaiset yhtäkkiset väsymystilat.
Minulla on vielä kaikki lasten romppeet tallessa, istuimista ja vaunuista lähtien. Eipä tarvitse juuri ostella. Tosin ekovaippoja ajattelin nyt ihan tosissani miettiä. Inhosin aina sitä roskan määrää, kun 6-8 vaippaa vuorokaudessa meni roskiin.
Rokotteesta ajattelen samoin kuin Jännityspäivä. Näen riskit suurempina rokotteen ottamiselle kuin sille, että tauti todella tulisi. Ja jos se tosiaan tulisi, niin jos siitä ei selviäisi, niin se olisi menoa sitten. Olisi kuitenkin elänyt omantuntonsa mukaan. Nytkin tämä normaali flunssa mikä lie meni ihan ohi vain levolla, kuumalla juomalla, vitamiinien syömisellä ja ajalla. En olisi halunnut mitään antibiootteja sotkemaan elimistöä. Töissähän sitä heti kyseltiin, etteikö lääkettä annettu. Kai se on työpaikkojen halu vain saada työntekijät töihin lääkkeiden voimalla. Vanhoja konsteja ei enää kunnioiteta, kun niissähän menee aikaa.
rv 14+2
Neptunus, ilman muuta kannattaa kokeilla kestoja mutta ei herrantähden niitä jotka on äitiyspakkauksessa, ne kamalat rätit on pilanneet monen potentiaalisen kestoilijan innon. Rauhassa tutustuu asiaan ja hommaa muutamia erilaisia systeemejä kokeiluun. Viidakosta löytyy sitten se oma suosikki ja omalle pallerolle sopivin malli.
Mä olen kahdella edellisellä käyttänyt vain kestoja ja tällä kolmosella jatkan ilman muuta. Vaipat on kehittyneet niin huimasti, että en kyllä laittais enää niitä kamalia flanellisysteemeitä mitä oli kuus vuotta sitten esikoisella. Nyt on suosiossa bambu, hamppu ja voih niitä ihania kuoseja. Kaikkia joita kiinnostaa niin kannattaa eksyä joskus kestovaippainfo.fi ja sieltä tietokannat...
Electric_storm 13+3 vieläkään en oo keksinyt työnimeä tulokkaalle...
Täältä yksi uusi taas ilmottautuis joukkoon iloiseen :) La on 27.4.10 ja sairaalana HUS Lohja. Oon 21-vuotias ja mies 27-vuotias, lapsi oli toiveissa, ja sitä 8kk tehtiinkin "tulee jos tulee"-meinigillä :) Osu ja uppos :)
Np-ultrassa käyty, turvotus oli vain 0,7mm. Kovasti kaveri siellä nyrkkeili ja nyt jo vähän pelottaa mitä tulee olemaan kun liikkeet tuntuu :D Mieskin totesi kätilölle, että tätä me vähän odotettiinkiin, energistä lasta :)
Pahoinvointia en ole joutunut kokemaan, joten aika helppoa on ollut mun alku. Tosin tietämättömyys, kun esikoinen on tulossa, on tietysti vaivannut mieltä. Nytkin mietityttää mikä valas tulen olemaan huhtikuussa kun nyt jo sai ottaa äippähousut käyttöön. Pienenä ja atleettisena ihmisenä olen turvonnut tasapaksuksi mötikäksi :) Ihanaa, hih !
Nyt syyssäähän ulkoilemaan koirien kanssa :)
Niin ja kiitos, olen lukenut teidän viestiketjua syyskuun alusta saakka, ja saanut hirveästi vastauksia kirjoitustenne perustella :))
Aurinkoisin terkuin
Jennu (12+1) + Pikkumuru
Mukavasti olikin tullut luettavaa.
Rokotteesta. En ole juurikaan miettinyt rokotteen ottamista, en ole siitä myöskään ottanut nyt selvää sen kummemmin. Ajattelin, että kun en ole töissä jossa joutuisi tapaamaan paljon ihmisiä ja sitä kautta suurempi riski saada tartunta, niin en ottaisi. Loppuun asti en ole kumminkaan asiaa miettinyt.
Meillä on säästettynä melkein kaikki pojan vaatteet, suunnitelmissa oli toinen vauva melko pian, niin en hävittänyt muuta kuin sellaiset vaatteet joita en ikinä pistäisi yhdenkään vauvan päälle. =) (ikävä kyllä anopilla ja mulla on usein hyvin erilainen vaatemaku). Meillä oli kestovaipat käytössä ekat 4kk, sitten kyllästyin harsojen taitteluun totaalisesti. Nyt aion taas ottaa tulevalle vauvalle kestot käyttöön, mutta jotain parempia vaippoja niin jospa tulis käytettyä pidempään. Eilen mietin, et jos koittais laittaa pojalle nyt kokeeks yhden keston, kun sopivan kokoinen ois.
Muuten, te joilla on kans ollut päänsärkyä. Käytättekö pipoa tai jotain muuta päässä ulkona ollessa? Mä huomasin, että mun päänsäryt alkaa aina silloin jos olen ollut ulkona ilman lakkia. Nyt en sit lähde ulos ilman pipoa ollenkaan, kyllästyttää potea ja popsia pillereitä sitten jos ei pysty muuten olemaan.
Mulla ei ole mitään oireita ollut nyt pitkään aikaan. Hassun normaali olotila.. Mut välillä vatsassa tuntuu muljuntaa, joku siellä silti on. =)
Olen myös miettinyt miten kelan tuet sitten menee tulevaisuudessa. Olen nyt vielä vanhempainvapaalla hetken aikaa ja jään kotiin lasta hoitamaan siitä eteenpäin. Olikos se niin, että uusi äitiysraha laskettaisiin saman tulon perusteella kuin tuo edellinenkin, kun aikaa on mennyt noin vähän.
Jaha, poika kiljuu ulkona unissaan.. argh..miks ei voi nukkua.
Omppulin äiti rv 13+jotain( ei muista)
Joo, tosissaan ajatuksissani kiireessä kirjoitin ultrasta, tarkoitin siis neuvolaa. Se siis on niin kamalan harvoin. :/ Olisi ihanaa vaan päästä kuulemaan vaavin sydänäänet ekaa kertaa, mutta vielä saa viikkoja odotella. Loppuviikosta pitäisi vasta neuvolaan soitellakin, että saataisiin aika varatuksi!
Tänään ollut ihan kaamea olo. Olin bussissa ja huomasin, että oli huono olo, mutta yritin olla vaan ajattelematta sitä, josko menisi sitten ohi. No, kotiin päästyäni ja juuri syötyäni, oksensinkin sitten kaiken pois. Yäää. No, toivottavasti tämä tästä helpottaisi.
Tuli meille postissa tulokset verikokeesta ja ultrasta, ja lisääntynyttä riskiä Downin syndroomaan ei ole. :)
Eilen kävin vihdoin ostamassa d-vitamiini- ja rautatabletit. Toivottavasti lähtee hemoglobiini nousuun!
Juu, aurinkoista loppupäivää kaikille. ^^
Lisäystä. Eipä vaan tunnu menevän huono olo ohi. En tiiä johtuisko ehkä niistä rautatableteista, tai d-vitaaminista, jotka alotin tänään? Jälkimmäinen ainakin tuli ulos, väristä kun huomasi. :/ Äähh. Ja ihan kohta pitäisi lähteä taas jatkamaan matkaa.. Voi kunpa selviäisi bussimatkasta.
No, jotain hyvää tässäkin päivässä. Punnitsin itseni tasan kaksi viikkoa sitten, ihan vaan, että voisin seurata omaa painoani, ja koska neuvolan vaaka nyt tuntuu näyttävän vähän eri lukemaa kuin omani. No, nyt kahdessa viikossa paino ei ollut noussut ollenkaan, vaan laskenut 400g. :D Heh. Aloitin karkkilakon joskus 1.5 viikkoa sitten ettei paino nousisi kokoajan niin kauheasti. Ehkäpä se on aiheuttanut tämänkin. :)
Yritin kestovaippailua toisella lapsella jollain cittarin mallilla. Sellainen tumpelo oli, ettei lapsi voinut liikkua eikä halunnut sitä päälleen.
Tämä päivä on sitten mennyt ihan lepäillessä. Vein lapset siis hoitoon siinä puoli ysiltä ja tunti siitä, niin pötkähdin sohvalle. Nukuin mahtavat kolme tuntia. Yölläkin uni maittoi varmaan 8-9 tuntia. Eiköhän nämä lepokonstit jo kohta auta, nyt kun taas pystyy nukkumaan suu kiinni.
Huomenna taas töihin katselemaan venyneitä naamoja. Meillä pikkaisen tekopyhä ilmapiiri töissä. Selän takana paskaa, edessä esitetään ahkeraa. Mutta enää viisi kuukautta ja vakaana aikomuksenani on etsiä muu homma tuon jälkeen. Siellä en tietenkään sitä kerro. Olen ainoa lukuintoinen koko firmassa, joka haluaa itseään kehittää. Muille riittää sama seisahtunut maailma.En jaksa sellaista menoa. Elämässä pitää olla haasteita ja iloa uudesta. Kuppikunnat muodostuvat juuri siitä, että porukka jämähtää samaan paikkaan liian pitkäksi aikaa. Olen vielä miettinyt ihan kokonaan alan vaihtoa neljän vuoden koulutuksen turvin. Pitäisi vain olla varma, mille alalle suuntautuu...Opiskelen nytkin töiden ohessa ja en halua jättää siihen.
Electric_storm, ollaankin sitten samalla alalla! "Ylimääräistä" viranhaltijapäätöstä mäkin vähän toivoilen sille viimeiselle muutamalle viikolle ennen äitiysloman alkua, kun tämänhetkinen soppari loppuis hiukan ennen. Enkä hae ns. omaa paikkaani uudelleen, kun se hakuun menee, koska en ole kuitenkaan tulossa äitiysloman alusta seuraavan vuoden sisällä töihin.
Ristiriitaiset ajatukset sikainfluenssarokotteesta jatkuu. Puhuin rokotteesta anoppini kanssa vloppuna. Anoppi on hoitoalalla ja oli kovasti rokotteen kannalla. Mulla on neuvola parin viikon päästä, että saas kattoo sitten...
- Noomi ja tänään on jo 15+0! -
"pitkästä aikaa" :D
Kiitos onnitteluista kaikille :))
Jennu1, tervetuloa ja onnea! ihanaa, että joukkomme edelleen kasvaa :D
Aurinko, ihana kehto :)))
Marika79, mulla pahoinvointi alkoi helpottamaan vkolla 12 ja vkolla 13 loppui kokonaan, ihanaa! Mä meinasin ottaa äitiyspaketin, kun esikoinen on jo 7v... Ihan mielenkiinnostakin, että mitäs sieltä nykyään löytyy ;D... Nimestä vielä, että kyllä sitä on tullut mietittyä tahtomattakin ja jo ennen raskautta meillä on ollut nimi valmiina tytölle... Nyt sitten, kun tämä varmistui pojaksi niin etunimi on valmiina ja toinen hakusessa...
emilia82, Juu mullakin näkyy maha jo ihan selvästi, että nyt kun vihdoin kerroin töissä, oli moni jo arvanut :D... Äitiysloman voi aloittaa 30 ta 50 päivää ennen laskettua aikaa, sen saa päättää itse... Mutta se on sitten loppupäästä pois jos aloittaa aiemmin... Sairaslomaahan tietenkin saa helposti jos tulee lopussa kipeitä supistuksia tmv. mutta tietenkin se ei ole kiva asia töissä jos joutuu olemaan pitkään pois... Ekat liikkeet tuntuu musta ihan siltä, kun joku mato siellä mahassa möyrii :D! Sama tunne sitten vaan selkenee ja muuttuu kunnon potkuiksi sitten ;D!
electric storm, lääkäreillä on sellanen laite myös millä näkee onko otsa- tai poskionteloissa limaa... Sellai ihan turvallinen vekotin...
tytsä90, helsingissä ( tai en oo varma onko jossain päin) ei ole enää kerran kuussa neuvolaa, silloin mullakin esikoisen aikaa vielä oli... Mä oon ollut nyt yhden kerran neuvolassa ja seuraava on vasta rakenneultran jälkeen - jolloin oon jo jollai rv21-22! Lääkäriä ei ole ollut kertaakaan vielä! Aika kreisii :O
ellu+mini, mekin asutaan "pienessä" kodissa... Meillä on 59 neliöinen kaksio ja perheeseen kuuluu mä, mies, poika7v, koira ja kohta sitten tämä vauva :D! Saatiin tää niin halvalla ja tehtiin remontti... Nyt asutaan tässä niin kauan kun pystyy ja myydään sitten reilulla voitolla pois :)
Kolmasunelma, kyselit 3d-ultrasta... Mä olin ihan normaalissa ultrassa, mutta lääkäri välillä vaihtoi kuvan 3d-kuvaksi - en tiedä miksi... Mutta sukupuoli näkyi siis ihan selkeästi normaalilla ultralla, sitä se ei ees kattonut 3d:llä! Eka ultra missä kävin yksityisellä, oli 20min aika ja maksoi 94€ (kelakorvausten jälkeen) ja tää toinen oli 30min aika ja maksoi 146€ (kelakorvausten jälkeen) MUTTA en ole varma nostiko se myös hintaa kun lääkäri käytti 3d:tä vai tuliko noin iso ero vaan 10minuutista... Mutta ihan sama mitä ne maksaa, olivat sen arvoisia molemmat :D
Omaa napaa, ei muutoksia - väsyttää vaan kamalasti! Ja olo on onnellinen ja nyt tästä asiasta tuli todellisempaa, kun kerrottiin kaikille :)
fantasy rv16+5 = ultran mukaan! =)
Tuokin vähän riippuu mistä otetaan äippärahaan kun esim.itse olen ollut v 2008 koulussa enkä juuri töissä niin ei kannata sieltä laskea vaan se lasketaan äitiyslomaa edeltävältä puolelta vuodelta..Tälläkin hetkellä teen pätkätöitä eli ei ole vakipaikkaa toivon ja yritän vain että olisi mahd.paljon töitä siihen äippälomaan asti niin saa ainakin jonkun verran sitä rahaa..ja jos sitä joutuu pienemmällä pärjäämään niin sitten täytyy pärjätä:)Olisihan se ollut kiva jos olisi vakipaikka kun vaavi tulee mutta kyllä sitä varmaanki ilmanki pärjää ja ainakin näillä työmarkkinoilla olisi pian käynyt että olisin ollut 30 ennenkun lapsia tulee joten mielummin nyt:)Mutta tietenkin kaikki tekee omalla tavallaan:)
have ja sintti 12+1