Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelit, kun näit ensimmäisen kerran vauvasi?
17.09.2009 |
Tuli toisesta ketjusta mieleen, että ehkeivät ne ensimmäiset ajatuksetkaan siitä omasta vastasyntyneestä ole aina niin poliittisesti korrekteja. Itse voin tunnustaa, että ensimmäinen ajatukseni nähdessäni oman tyttäreni oli "Voi ei, miksi tuo on niin ruma?"
Tästä spontaanista reaktiosta olen tuntenut syyllisyyttä ja murehtinut ensimmäisen hetkemme alhaisia ajatuksia. Eihän se nyytti nyt kaunis ollut, verisenä ja turvonneena, eikä lainkaan sen näköinen mitä olin kuvitellut tai 4D-ultrasta nähnyt. Nenä oli lytyssä, enkä tunnistanut hänessä yhtään omaa tai puolisoni piirrettä.
Toki turvotus laski parissa päivässä ja lapsi on nyt vanhempana kaunein ja ihanin pieni tyttö maan päällä, enkä tätä ammoista ajatustani tule kenellekään livenä koskaan paljastamaan :)
Kommentit (61)
Miten noin hieno ja oikea voi tulla minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vauva on ihan sun siskon näköinen.
Vauva oli aivan erilainen kun olin kuvitellut ja minusta se oli iso ja ruma (4500g ja siniharmaa).
Vielä sairaalasta lähtiessä vilahti päässä ajatus, josko vaan häipyisin ja jättäisin tuon tuohon sängylle.
Kaksi kuukautta kesti, ennen kuin tunsin muuta kuin vaistomaista hoitamisen tarvetta. Ne kaksi kuukautta tuijottelin lähes pakonomaisesti vauvaa, tauotta. Sitten tulivat rakkauden tunteet, jotka ovat jatkuneet jo 17 vuotta :)
Toiseen vauvaan rakastuin aivan välittömästi ensisilmäyksellä.
Kolmas aiheutti ihastusta, mutta todellinen rakkaus kehittyi vasta muutaman viikon kuluessa.
Luulen, että näihin erilaisiin tuntemuksiin vaikutti synnytys kovastikin. Ensimmäinen synnytys oli pitkä ja aika raskas. Toinen aivan oppikirjan mukainen ja kesti kaikkiaan vain nelisen tuntia. Viimeinen oli lähes syöksysynnytys, enkä oikein kerinnyt siihen henkisesti mukaan.
"lapsi kuolee, mä en saa pitää sitä." tehkää jotain. (kaikki hyvin, parin päivän teho-osastolla olo on muisto enää)
1. Oliko tuo tosiaan mun mahassa? Oli niin "valmis" ja ponteva.
2. Kenen lapsi tää on? Oli ihan erinäköinen ja oloinen kun ensimmäinen :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Se onkin tyttö" Siinä oli ensimmäiset sanani kun näin esikoiseni!
Toiko meille nyt tulee asumaan?" (Jotenkin olin niin yllättynyt ettei se näyttänytkään täysin persoonattomalta vauvalta, jonkinlaiselta epähenkilöltä, vaan aivan täysin omanlaiseltaan persoonalta.)
Kakkosen kohdalla ajattelin varmaan että haiseepa pahalta (olin kakanut ponnistusvaiheessa) - kaunis muisto :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoinen: "Onpa siniset silmät"
Keskimmäisestä en rehellisesti sanoen muista mitä ajattelin.
Kuopus: "Ihanaa, se on tyttö". Tätä ajatusta itsekin hätkähdin, koska en ainakaan tietoisesti toivonut tyttöä, varsinkin meillä oli jo ennestään sekä tyttö että poika. Ehkä sitten alitajuisesti kuitenkin toivoin, vai mistä lienee tullut tuo ajatus.
1. Noin iso, tossako se nyt on?
2. Ihanaa se on oikeesti tyttö, miten sillä on noin leveä pää? ;D
Hassua muuten, että kun noita hetkiä ajattelee, niin vieläkin tulee pala kurkkuun ja haluaisi kokea sen vielä kerran (vaikkei oikeasti aio enää lapsia yrittääkään).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja minä mietin "ai niin juu, nythän se sukupuolikin näkyy". Olin vaan jännittäyt lapsen painoa (olin käynyt säännölisesti painoseurannassa vauvan pienen koon vuoksi), enkä jotenkin ollenkaan ollut ehtiä miettiä sukupuolta.
Tyttö oli aivan kuin Baby Björn nukke. Kun vauva laitettiin rinnalle hoin vaan etten näe sitä kunnolla ja laskin varpaat ja sormet...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun ollaan molemmat yhdessä koossa ja hengissä!" Synnytys ei edes ollut mitenkään erityisen vaikea, mutta silti tämä oli ensimmäinen ajatukseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Voi miten sievä, miten se voi olla noin ihanan näköinen?
2. Mutta ei se ole yhtään mun näköinen, ihan eri näköinen kuin minä.
3. Ihanaa, mä sain tytön!
4. Ompa se iso, 4210g.
esikoisen kohdalla eka ajatus oli, että "tiesinhän mä, että se on tyttö. Ja onpa muuten iso." Tyttö oli melkein viisikiloinen, mistä lie syystä. Ei ollut raskausdiabetesta eikä mitään muitakaan ongelmia raskausaikana.
Toisen kohdalla ensimmäinen ajatus oli, että "vitsi mikä rääpäle. Ja taaskin tiesin, poikahan se oli." Kuopus oli "vain" nelikiloinen, siskoaan 900g kevyempi ja pari senttiä lyhyempi. Hän syntyi viikon ennen laskettua aikaa, ja mulla oli raskaushepatoosi.
onpa maailman kaunein vauva, ihan sen näköinen kuin odotinkin ja ihan isänsä näköinen.
Kuopuksesta: tiesin että se on tyttö, onpa ruma :)
Nyt lapset jo vähän isompia ja molemmat oikein suloisia, esikoinen vaan oli heti syntyessään selvästi nätimpi, sileä, silkoinen ja ihan puhdas, kuopuksemme jotenkin rutussa ja limainen. :)
taas oli " no joo, iha söpö tyttö" mutta tunsin katsovani jonkun muun vauvaa... kun heräsin pahan raskausmyrkytyksen ja hätäsektion jälkeen teholla, letkuihin sidottuna ja tukevassa lääkepöhnässä... vaan auta armias kun äidivaistot heräsivät ,enkä saanut pitää vauvaa lähelläni kuin pari kertaa päivässä, pienen hetken..
ajattelin että ompas se kiukkuinen :) kiitin myös luojaa siitä, että lapsi hengitti.. syntyi pari kuukautta etuajassa sektiolla.
"Onpa sillä suippo pää!"
Toisen kohdalla:
"Jes, ei suippoa päätä!"
1. "voi, sieltä tuli sittenkin ihan oikea vauva", oli kait aika epätodellinen fiilis jotenkin, että se oli oikeesti totta että sieltä tuli oikea vauva.
2. "tässä se nyt on, meidän uusi perheenjäsen", ihan hassu ajatus, mutta jotenkin se oli eka mikä tuli mieleen, sellainen että "tämä kuuluu nyt meidän perheeseen" :-)
Rakkaus oli molemmilla kerroilla heti siinä, molemmat tosi ihania pieniä vauvoja (ihan normikokoisia vastasyntyneitä olivat, mutta vastasyntyneet nyt ovat aika pieniä).
MUN vauvat eivät ainakaan mitää rumia olleet! ;-DD Ainaskaan mun mielestä! :-D