voiko lapsen jättää kahdestaan isänsä kanssa puoleksi vuodeksi?

Mulle lapset ja mies ovat tärkeintä maailmassa, enkä ikinä jättäisi heitä noin pitkäksi aikaa kuin pakon edessä eli esim. sairaalareissu. Ja mun lapset ovat sentään jo vähän vanhempia. Mulle on aika vieras ajatus, että joku äiti pystyy edes moista harkitsemaan :(. Ennen mieheni tapaamista mä olin aika urakeskeinen. Se ura unohtui aika täydellisesti, kun tapasin mieheni ja perustimme perheen. Mä olen sitä mieltä, että on valittava jompi kumpi. Molempia ei voi saada. Mä valitsin perheeni. Olen onnellinen :)

tasa-arvoyhteiskunnassa myös nainen voi saada molemmat, sekä uran että perheen. Tää on varmaan niitä samoja, jotka arvostelee jotain Riikka Manneria täällä... Katkeria eksuramuijia;)

Terveisin, ei ap mutta vähän vastaavan ratkaisun tehnyt ja ihan normaalin kansalaisen kasvattanut nainen, joka sai sekä perheen että uran

joka aiemmin ehdotin koko perheen mukaan ottamista, ehdotan nyt koko suunnitelman hylkäämistä. Jos se alue on vaarallista lapselle ja miehelle, niin ei ole sopiva myöskään pienen lapsen äidille. On siis vaarallinen paikka ja mitä tahansa voi sattua. Pieni lapsi jäisi ilman äitiä mahdollisesti? Joten ehdottomasti ei sopiva paikka lähteä ja rahan takia ei ainakaan. Noihin hommiin pääsee myöhemminkin, jos vielä haluaa.

noista ei hommista ei TODELLAKAAN makseta kovinkaan kummoisesti, tiedän ihmisiä jotka on tehneet niitä. Siis oletan, että ap tarkoittaa siviilikriisinhallintatyyppisiä kenttähommia? Eli ei niihin lähdetä rahankiilto silmissä vaan ihan puhtaasti auttamisen halusta, joten ei ap varmasti kovin kylmä ihminen voi olla

tarkoitin että jos Suomessa ei ole normaalia että lapsi viettää aikaa erossa äidistään niin maailmassa on monta maata ja kulttuuria, joissa näin tehdään.

Joo, joissain maissa myös leikellään tyttöjen sukupuolielimet, eikä naisella ole mitään asiaa kodin ulkopuolelle yksin. Ulkomailla osataan kaikkia asiat niiin paljon paremmin.

Tai vaikkapa tämä työkeikka mahdollistaa minulle paremman aseman työelämässä ja paremman palkan ja sen että voin vaikka jäädä joskus pois töistä hetkeksi aikaa?

Se lohduttaakin sitä sun vauvaasi ihan hitosti, kun sä kerrot sille, että äiti on sun kanssa sitten muutaman vuoden päästä, paitsi jos silloin on luvassa vielä parempia uramahdollisuuksia.

Tai ostaa lapselleni vaikkapa ponin? Onko se lapsen parasta?

Kyllä. Poni on ehdottomasti parasta mitä äiti voi lapselleen antaa. Äidinrakkaus on niiin yliarvostettua.

t. Yks mies vaan

joka aiemmin ehdotin koko perheen mukaan ottamista, ehdotan nyt koko suunnitelman hylkäämistä. Jos se alue on vaarallista lapselle ja miehelle, niin ei ole sopiva myöskään pienen lapsen äidille. On siis vaarallinen paikka ja mitä tahansa voi sattua. Pieni lapsi jäisi ilman äitiä mahdollisesti? Joten ehdottomasti ei sopiva paikka lähteä ja rahan takia ei ainakaan. Noihin hommiin pääsee myöhemminkin, jos vielä haluaa.

voi sattua milloin vain ja missä vain. Toiset ihmiset välittävät enemmän myös muista kuin itsestään ja osaavat yhdistää elämässä monia asioita eivätkä tyydy vain yhteen.

Siis oletan, että ap tarkoittaa siviilikriisinhallintatyyppisiä kenttähommia? Eli ei niihin lähdetä rahankiilto silmissä vaan ihan puhtaasti auttamisen halusta, joten ei ap varmasti kovin kylmä ihminen voi olla

Miksei se sitten "auta lastaan"? Pätemisen tarve tässä on kyseessä.

Toiset ihmiset välittävät enemmän myös muista kuin itsestään ja osaavat yhdistää elämässä monia asioita eivätkä tyydy vain yhteen.

Ei taida olla tämän ketjun juttuja.

av:lla aina jos jokin NAINEN kehtaa haluta muutakin, kuin olla kotona miehensä elätettävänä, on kyseessä pätemisen tarve? miksei ihminen vaan voi haluta eri asioita elämässään?

Siis ihan oikeasti, kyllä se lapsi aivan satavarmasti enemmän kaipaa vanhempien läsnäoloa kuin jotain ponia!! Sille lapselle ei aivan varmasti ole tärkeintä se raha ja menestys vaan se, että häntä rakastetaan ja hänestä pidetään huolta ja että hän tuntee olevansa hyväksytty ja rakastettu vanhempiensa taholta, jotka kuitenkin ovat lapselle ne tärkeimmät ihmiset maailmassa. Ja #28 oletko ajatellut, että ehkä sitä lasten pahoinvointia on juuri siksi, että vanhemmat eivät vietä lastensa kanssa tarpeeksi aikaa, vaan tärkeämpää on työ, raha ja menestys. Ymmärrän toki, että töitä on tehtävä, mutta rajansa kaikella.



Sä olet ap ollut lapsellesi sen 9 kk mitä hän on ollut olemassa se ensisijainen vanhempi, johon hän on muodostanut kiintymyssuhteen ja johon lapsi turvaa hädän hetkellä, tottakai isäkin on lapselle tärkeä, mutta sä olet kuitenkin hoitanut ensisijaisesti lasta. Älä tee lapsellesi sitä, että hylkäät hänet yhtäkkiä puoleksi vuodeksi! Mä olen sitä mieltä, että sä aiheutat sillä aivan varmasti lapsellesi traumoja.

tai kotona oleminen vaan ap voisi käydä töissä ihan kotimaassa ilman että tarttee jättää perhettään ja aiheuttaa lapselle hylkäämiskokemus.

av:lla aina jos jokin NAINEN kehtaa haluta muutakin, kuin olla kotona miehensä elätettävänä, on kyseessä pätemisen tarve? miksei ihminen vaan voi haluta eri asioita elämässään?

Se onkin sitten eri asia mitä saa. Voi saada uran ja perheen jos joku tolkku säilyy.

mitään muutahan ei ole kuin "miehen elätettävänä" kotona tai puoleksi vuodeksi töihin ulkomaille, eihän...

ihminen : ( Voisi nyt ekana auttaa ja ajatella sitä omaa pientä lastaan : (((

minusta tuntuu että tämä lapsiparka tulee koko elämänsä jäämään vanhempiensa uraputkien ja menestymisen jalkoihin? Vaikuttavat siltä ihmistyypiltä jolle kelpaa lapseltakin vain parhaat tulokset ja ykkössijat.

Mitäs jos antaisitte adoptioon? Suomessa on paljon ihmisiä adoptiojnoissa ja lapsi saisi rakastavan kodin ja tasapainoiset vanhemmat. Teidänkin ongelma ratkeaisi. Pääsisitte nauttimaan niistä haasteista.

taas joku joka ei ymmärrä sarkasmia.

On etäiset välit, tuntuu vieraalta, traumaa puskee. Kuitenkin istun tässä, katselen ulos ikkunasta pariisilaiselle bulevardille ja koen olevani ihan onnellinen.







saaks mä sen ponin nyt?

Mulle lapset ja mies ovat tärkeintä maailmassa, enkä ikinä jättäisi heitä noin pitkäksi aikaa kuin pakon edessä eli esim. sairaalareissu. Ja mun lapset ovat sentään jo vähän vanhempia. Mulle on aika vieras ajatus, että joku äiti pystyy edes moista harkitsemaan :(. Ennen mieheni tapaamista mä olin aika urakeskeinen. Se ura unohtui aika täydellisesti, kun tapasin mieheni ja perustimme perheen. Mä olen sitä mieltä, että on valittava jompi kumpi. Molempia ei voi saada. Mä valitsin perheeni. Olen onnellinen :)

tasa-arvoyhteiskunnassa myös nainen voi saada molemmat, sekä uran että perheen. Tää on varmaan niitä samoja, jotka arvostelee jotain Riikka Manneria täällä... Katkeria eksuramuijia;) Terveisin, ei ap mutta vähän vastaavan ratkaisun tehnyt ja ihan normaalin kansalaisen kasvattanut nainen, joka sai sekä perheen että uran

Kun mä puhun urasta, mä tarkoitan asemaa, jossa joutuu antamaan liki kaikkensa, tekemään pitkiä päiviä, joustamaan aina se työn mukaan, työ on se ykkönen - ja kyllä kaikki se on silloin perheeltä pois, valitettavasti. Sitä mä en halunnut. Ja olen onnellinen juuri näin :)

Oletko oikeesti sitä mieltä, että esim. ap:n tapauksessa lapsi ei kaipaa äitiään tai kärsi siitä erosta millään tavalla? Että mieskin on ihan onnellinen ja tyytyväinen ½ vuoden erosta? Eikö ap kaipaa perhettää, lastaan? Eikö siinä mene ura perheen edelle? Onko sinusta ihan se ja sama, jos äiti (tai isä) elää erillään perheestä pidemmän aikaa työn vuoksi?

Toki voi saada sen uran ja perheen, mutta jompi kumpi (tai kummatkin) siinä kärsii. Mä valitsin itelleni tärkeimmän - ja luovuin siitä vähemmän tärkeästä. Mä käyn töissä, työni on mukavaa, mutta ei vaadi liikaa. Perhe on ykkönen. Näin ei olisi, jos olisin sen urani valinnut.

paljon "äitejä" jotka ovat valmiita hylkäämään lapsensa uran takia! Tai olettte jo tainneet hylätäkin kun noin kolahtelee...

saaks mä sen ponin nyt?

jossain Suomessa saisit mutta jotain rajaa sentään tahtomisellakin. ;)

Naisella (ja jos ei nyt tehdä tästä sukupuolikysymystä, sanotaan mieluummin ehkä VANHEMMALLA) on sitten vissiin kaksi vaihtoehtoa: Valita ura ja olla sen takia välillä kuukausia erossa perheestään tai valita lapsi ja olla toisen vanhemman tai yhteiskunnan elättinä kotona, niinkö?



Kyllä uran voi saada lapsen psyykettä ja lapsen ja vanhemman suhdetta ei-kohtuuttomasti kuormittavinkin uhrauksin! Siinä vaiheessa, jos ura vaatii näinkin radikaalisti nykyisen kehityspsykologian näkemyksiä uhmaavia uhrauksia, ei kukaan jolle "lapsi on tärkeintä koko maailmassa" valitse tilanteessa uran hyväksi ja lasta vastaan. Kyllähän se nyt on selkeä merkki siitä, ettei lapsi ja tämän kokonaisvaltainen hyvinvointi ole tärkeintä koko maailmassa.



Ja joo, Agatha Cristien äiti oli siellä sun täällä. Ja ulkomailla tehdään niin sun näin...Tiedättekö, että on vieläkin maita, joissa isovanhemmat kasvattavat lapsensa, ja maita, joissa lapset teitittelevät vanhempiaan. Ennen vanhaan meilläkin pirttisuomessa talon mies söi ensin ruuan ja nälkäiset lapset seisoivat rivissä vieressä ja katsoivat, mitä isältä - talon herralta, jota ei etunimellä kutsuttu - jäi syötäväksi yli. Onhan niitä erilaisia perhemalleja ja lapsi-vanhempi-suhteita ollut erilaisissa ja eri aikakausien kulttuureissa. Nyt on kuitenkin nyt ja lapsi kasvaa Suomalaisessa 2000-luvun sosiaaliskulttuurisessa ympäristössä. NE ovat ne standardit, joihin hän peilaa itseään ja joiden arvojen mukaan hän kehittyy. Ja niissä puitteissa ap on tekemässä tunnusmerkillisen teon, hylkäämässä lapsensa pitkäksi ajaksi. Vaikka sitä kuinka kiertää ja kaartaa ja vertaa entisaikaan tai muihin kulttuureihin, se vaikuttaa siihen suhteeseen, joka lapselle ja äidille muodostuu jatkossa. Ja se ei ole sellainen läheinen äiti-lapsi-suhde, johon meidän kulttuurissamme pyritään ja jota meikäläinen kasvatuspsykologia tukee.



Nimim. "Yks mies vaan" puhuu aika paljon asiaa. Poni ei korvaa äidin läsnäoloa. Sen mainitseminenkin kertoo jotain kieroutuneesta arvomaailmasta. Ja se, että äiti on mahdollisesti joskus tulevaisuudessa saatavilla ei korvaa sitä, että hän välillä ei ole näinkin pitkään aikaan.



Miten ap voi olla noin katveessa tämän asian suhteen? Päätös on tietysti ap:n, mutta ihan kuin hän ei ymmärtäisi, millaisen päätöksen on tekemässä. Jotenkin uskomattoman analyyttiseltä ja kylmän järkeilevältä, ulkoisiin faktoihin vertaavalta ja peilaavalta tuo asian pohdiskelu minusta kuulostaa...Pystytkö sinä tosiaan, ap, olemaan puoli vuotta erossa rakkaistasi vain, koska saat hyvän uratarjouksen? Vaikka mitään taloudellista välttämätöntä pakkoa ei ole (tyyliin perhe kuolee nälkään eikä saa lääkkeitä sairauksiinsa ellen lähde länsimaihin poimimaan mansikoita)?

Jos pystyt, etkö pysty edes hyväksymään sitä, että se kertoo jotain sinun arvo- ja tunnemaailmastasi?

Ymmärrän että ap:lla on olo, että jos nyt en ota tuota vastaan niin ikinä maailmassa ei tapahdu mitään kivaa. Tapahtuu, ja toisia tilaisuuksia tulee.



Ei naisen oikeasti tarvitse jäädä loppuelämäkseen hellan ääreen mutta jonkinlaista aikataulutusta voisi tehdä. Mä tiedän kaksi perheellistä naista jotka ovat olleet useamman kuukauden ulkomailla itsekseen työn tai opiskelun takia. On noita varmaan pilvin pimein mutta itse tunnen 2. Toinen lähti kun nuorin oli eskari-ikäinen ja toinen sitten "kypsemmällä iällä" kun lapset olivat jo muuttaneet pois kotoa. Vanhempi lapsi ymmärtää asiaa ihan eri tavalla ja ymmärtää mitä tarkoittaa että "äiti tulee pääsiäisenä kotiin" tms.



Että jos nyt vaikka vähän aikaa odottaisit, lapsihan ei osaa vielä edes kävellä ja täällä tarjotaan jotain netin käyttöä äidin korvikkeeksi.