voiko lapsen jättää kahdestaan isänsä kanssa puoleksi vuodeksi?

äiti hoitovapaalle ja vauvan kanssa mukaan. Miksi asiaa pitää edes miettiä kun tilanne on päinvastainen?

Itse en tosin pystyisi olemaan lapsestani erossa kahta viikkoa pidempään.

Ihan mielenkiinnosta, moni perhe elää niin että isä on eri paikassa. Onko se hyväksyttävämpää?

Kysymys ei olekaan siitä onko tämä tai tuo hyväksyttävää vaan siitä, että jos vanhempi, äiti tai isä, häviää lapsen elämästä, lapsi kokee sen hylkäämisenä. Oman vanhemman, isän tai äidin, hylkäämäksi joutuminen on koko perustyrvallisuuden syntymistä järisyttävä kokemus. Se on kokemus, joka seuraa lasta koko hänen elämänsä ajan.

Eikä tämä nyt mikään nykykeksintö ole, oletteko ikinä tutustuneet vaikkapa sotalapsina Ruotsiin lähetettyjen ajatuksiin ja mietteisiin? Entä ennen sotia isättöminä syntyneiden ns. lehtolapsien?

itsekkäitä ja henkiseltä kapasiteetiltaan vaatimattomia ihmisiä...



Ap haluaa ehdoin tahdoin tuonne komennukselleen. Ja mitä ilmeisimmin ap:n mies haluaa olla tuon 6 kk omassa työssään - pätemässä ja rahaa hankkimassa.



Lapsensa hyvää ajattelevat vanhemmat neuvottelisivat keskenään kompromissin; toinen tekee työtä, toinen on hoitovapaalla lapsen kanssa. Tässä tapauksessa siis ap on töissä komennuksellaan ja mies kotona lapsen kanssa. Tulotaso ehkä hitusen laskee, mutta toisaalta koko perhe saa olla yhdessä ja ennenkaikkea lapsen suhde molempiin vanhempiin säilyy.



Ahneutta on se, että kumpikaan ei halua lapsen edun takia joustaa.



terveisin hyväpalkkaisesta duunista hoitovapaalla maksimiajan ollut ja senkin jälkeen lyhennettyä työpäivää tehnyt yh

aloitin ketjun ihan vain sen takia, että halusin mielipiteitä asiaan, joka oli yksi mieleen tullut vaihtoehto.



Meillä on muuten alunperin suhtauduttu asioihin niin, että me olimme kahdestaankin jo perhe, jossa ajateltiin asiat perheen kannalta. Lapsi on tullut osaksi perhettämme mutta meistä ei ole mielestäni missään vaiheessa tullut (ja se on ollut aina tarkoituskin) perhettä, jossa eletään vain lapsen ehdoilla. Mutta siis toki puolen vuoden ero ei sitä tarkoita=)

Jos minulle tulisi sellainen tilaisuus, mistä olen aina haaveillut ja olisi hyödyksi tulevaisuutta varten, lähtisin. Tosin miehen kanssa pitäisi olla tarkasti mietitty asia käytännössä kaikin puolin ja toivoisin,että mies tekisi tällöin vaikka lyhyempää työpäivää.

Vaikeinta olisi varmasti ikävä toisiamme kohtaan,mutta 6kk on kuitenkin todella lyhyt aika.

Jos on lapsi, ei voi ajatella vain itseään ja miestään. Nro 28 taisi vastausta kirjoittaessaan unohtaa, että ap:llä on alle vuoden ikäinen lapsi.

Jos on lapsi, ei voi ajatella vain itseään ja miestään. Nro 28 taisi vastausta kirjoittaessaan unohtaa, että ap:llä on alle vuoden ikäinen lapsi.

Ei kaikkien tarvitse elää tietyn kaavan mukaan. Eihän ap ole tässä hylkäämässä lastaan lopullisesti ja selvästi pohtii asian kaikkia puolia. Maailmassa on paljon julmuutta, lapsia kuolee kärsien joka hetki, lapset joutuvat elämään hakkaavien, juopottelevien vanhempien kanssa jne., Suomessakin yhä useampi nuori voi pahoin kun kukaan ei välitä. Ap ja hänen mies selvästi välittävät elämästään ja perheestään kokonaisuudessaan, haluavat tehdä elämästään antoisampaa, mikä ei ole av-raadin mielestä hyväksyttyä. ;)

-28

joka on menettänyt biologisen äitinsä vauvana (3 kk vanhana) ja oli lastenkodissa muutaman kk ja me saatiin hänet kun oli 7,5 kk ja nyt hän on ollut meillä jo pian 6 v.



Ja todellakin meidänkin lapsella on eroahdistusta ym. enemmän kuin keskivertolapsella, vaikka oli noin pieni. Hän unohti kyllä äidin ja lastenkodit täditkin, mutta kiintymyssuhdekatkokset vaikuttavat elämään ja ihmissuhteisiin koko elämän.



Meillä on myös biolapsi, joten voin verrata.



En ikipäivänä lähtisi 6 kk:ksi kokonaan pois lapsen luota. Lapsi unohtaa sinut kokonaan, unohtaa myös isänsä jos ootte siellä muualla au pairin kanssa. Kun tuut takaisin aloitat nollapisteestä tai miinuksen puolelta, koska lapsi saattaa jollain tasolla pelätä sitä uudlleen hylkäämistä.



Traumatisoit lapsen syyttä suotta. Koko perhe mukaan vaan koko 6 kk:ksi.

Mutta nykyaikana on kaikki systeemit, että voi tietsikan ja kameran välityksellä nähdä ja puhua toistensa kanssa joka päivä. Systeemit vaan kuntoon. Ja kotiin jätät paljon valokuvia itsestäsi, niin ikävän tullessa suureksi niitä isä voi lapsen kanssa katsella ja jutella sinusta.

Oikeasti 6kk on lyhyt aika loppujenlopuksi. Ja tää ulkomaan komennus on varmasti ainutkertainen kokemus, kannattaa käyttää hyväksi.

Mutta nykyaikana on kaikki systeemit, että voi tietsikan ja kameran välityksellä nähdä ja puhua toistensa kanssa joka päivä. Systeemit vaan kuntoon. Ja kotiin jätät paljon valokuvia itsestäsi, niin ikävän tullessa suureksi niitä isä voi lapsen kanssa katsella ja jutella sinusta.

Oikeasti 6kk on lyhyt aika loppujenlopuksi. Ja tää ulkomaan komennus on varmasti ainutkertainen kokemus, kannattaa käyttää hyväksi.

Kouluikäisen kanssa nuo ohjeet varmaan olisivatkin riittävät, vaikka ikävä olisikin puolin ja toisin. Mutta alle vuoden vanha on ihan eri juttu, ei osaa edes puhua kunnolla.

Puhumattakaan omista lapsistani, vaikka isoin onkin jo koululainen ja toinen menee eskariin. En voisi ikimaailmassa olla noin pitkää aikaa heistä erossa. Muutama päivä menee, korkeintaan viikko, mutta sen kauempaan en ikinä pystyisi.

Saati nyt sitten lasta. Mutta tapansa kullakin.

Ihan mielenkiinnosta, moni perhe elää niin että isä on eri paikassa. Onko se hyväksyttävämpää?

Jos minulle tulisi sellainen tilaisuus, mistä olen aina haaveillut ja olisi hyödyksi tulevaisuutta varten, lähtisin. Tosin miehen kanssa pitäisi olla tarkasti mietitty asia käytännössä kaikin puolin ja toivoisin,että mies tekisi tällöin vaikka lyhyempää työpäivää.

Vaikeinta olisi varmasti ikävä toisiamme kohtaan,mutta 6kk on kuitenkin todella lyhyt aika.

Se on normaalissa arjen tuoksinassa lyhyt aika, äsken oli joulu ja nyt on jo juhannus, hups vaan. Mutta, kun olet jonkin rajallisen ajan jossain ja siihen liittyy vielä tuollainen tilanne jossa on erossa lapsesta ja miehestä ja samalla tavalla se lapsi on erossa äidistä ja mies vaimostaan, se on kaikille osapuolille tuskallisen pitkä aika. Kyllä siinä laskee päiviä ja viikkoja ja kuukausia aamukamman kanssa ja se ensimmäiset viikot tuntuvat siltä kuin lähtisi konttaamalla ylittämään Saharaa.

Puhun kokemuksesta, en muista mikä numero olin mutta kirjoitin tuolla aikaisemmin miehen 5 kk komennuksesta joka oli kamalan pitkä aika noin henkisesti meille koko perheelle. Sitä ei voi järjellä ajatella eikä ennakoida ennen kuin sen kokee. Muistan kuinka en voinut pestä pyykkikoriin jääneitä mieheni vaatteita (tuntui melkein kuin toinen olisi kuollut silloin ihan alkussa!)ja lapset varasivat isän peiton ja tyynyn joihin ei saanut vaihtaa vuodevaatteita koko aikana. Kyllä meillä todella monet itkut itkettiin, niin äiti, isä kuin lapsetkin.

ap:n lapsi on 9kk eli hänelle 6kk on 2/3 hänen tähän astisesta elämästään! Mietipä sitä! Eli sama jos itse olet 30v niin vastaava aika vaikka miehesi lähteä työmatkalle olisi 20 vuodeksi. Tuntuisiko pitkältä ajalta?

ap:n lapsi on 9kk eli hänelle 6kk on 2/3 hänen tähän astisesta elämästään! Mietipä sitä! Eli sama jos itse olet 30v niin vastaava aika vaikka miehesi lähteä työmatkalle olisi 20 vuodeksi. Tuntuisiko pitkältä ajalta?

Totta kai se ei ole helppo juttu, mutta kuten sanoin, eihän se äiti ole lastansa lopullisesti hylkäämässä, tekniikka auttaa nykypäivänä yhteydenpitoa. Näen ehkä asiat hieman eri kantilta kun on kokemusta ja elämää eletty muuallakin kuin Suomessa. Tiedän myös,miltä 2,5v kaukosuhde miehestä tuntuu (joku mainitsi myös miehen ikävöimisen ja hitaan ajan kulun).

-28

Totta kai se ei ole helppo juttu, mutta kuten sanoin, eihän se äiti ole lastansa lopullisesti hylkäämässä, tekniikka auttaa nykypäivänä yhteydenpitoa. Näen ehkä asiat hieman eri kantilta kun on kokemusta ja elämää eletty muuallakin kuin Suomessa. Tiedän myös,miltä 2,5v kaukosuhde miehestä tuntuu (joku mainitsi myös miehen ikävöimisen ja hitaan ajan kulun).

-28

jotkut ymmärtää tässäkin keskustelussa asioita tahallaan ihan väärin.



ei nyt ole kysymys sukupuolesta. ei kenestäkään normaalista ihmisestä sekään ole ok, että isä asuu vaikka josain toisella puolella maata ja käy vaan visitiillä kotonaan. isät vaan useammin näin tekee, mutta kyllä se niin on, ett niiden suhde lapsiinsa on IHAN eri kuin lähi-isällä. tässäkin naapurustossa on useita tämmösiä perheitä joissa isä on aina kuukausia kerrallaan toisessa maassa ja kyllä sen isän merkitys siinä perheessa on vaan se, että mamalla on volvo, hieno talo, lapsilla siistejä kuteita jne. isä on tosi hauska kyläilijä kun sillä on aina tuliaisia mukanaan.



tuon ikäinen lapsi unohtaa parissa kuukaudessa jo äitinsä, itse en kyllä haluaisi sellaista tehdä. ei mikään työjuttu korvaisi sitä ikinä. meillä mies on jäänyt hoitovapaalle juurikin siksi, että minä sain luoda uraa ja se toimi ihan hyvin. toki rahallisesti oltiin tiukemmilla kuin jos mies olisi ollut töissä mutta kysymys oli vaan sen hetkisestä uhrauksesta lapsen ja tulevaisuuden takia.

sinä ap kykenet edes harkitsemaan sellaista että jättäisit vauvaikäisesi ½v:ksi ilman sinua.

tosin tuli neljän viikon välein viikoksi kotiin. Tuolloin lapset oli 1,5v ja 4v. Pienempi ei osannut ensimmäisen puolen vuoden aikana ikävöidä, isompi senkin edestä. Miehen tullessa lomille pienempi vierasti hetken isäänsä. Eli en usko että noin pieni kun sinun lapsesi on osaa hirveesti ikävöidä, pikemminkin siinä käy niin että unohtaa hyvin pian sinut. Puoli vuotta kokonaan pois kotoa on hyvin pitkä aika, uskon että lapsesi unohtaa sinut siinä ajassa.

Meillä lapset kärsi eroahdistuksesta vielä puoli vuotta kotiutumisen jälkeen, isän lähtö mihin vain vaikka kauppaan sai aikaan itkut. Nyt on onneksi sekin unohtunut ja luotto siihen että isi pysyy kotona on palannut.



Toki ymmärrän sen että jos tarjolla on todella hyvä tilaisuus, on sitä vaikea jättää käyttämättä. Miehelläni oli juuri näin.