Tulipa paha mieli eilisistä vieraista =(.
Kokoonnuimme opiskelukaveriporukalla meille. Kaikki tulivat lapsineen, emmekä olleet aikoihin tavanneet. Söimme ruuan ja joimme kahvit. Kukaan ei auttanut edes pöydän raivaamisessa, joten minun kaikki aika meni pöydän kattamiseen, raivaamiseen, kahvien laittamiseen, kattamiseen ja raivaamiseen. Kaikki lähtivät kotiin suoraan kahvipöydästä.
Lapsia oli yhteensä 7 ja koko asunto oli aivan mullinmallin. Kaikki lelut oli pitkin asuntoa. En ehtinyt juttelemaan itse vieraiden kanssa kuin syömisen ja kahvin ajan.
Olenko pahoittanut mieleni turhasta? Olisin toivonut, että he olisivat jääneet vielä kahvittelun jälkeen edes hetkeksi, kun en ehtinyt jutella heidän kanssaan. Kello ei ollut paljon eli kyse ei olut siitä, että lapset pitäisi saada kiireesti nukkumaan.
Aamusta jo aloin laittaa ruokaa ja ilta meni siivotessa. Jäi paha maku. Mies on työmatkalla, joten tapasimme naisporukalla ja hommat jäivät siksi yksin minulle. Itse yleensä tarjoan emännälle apua keittiössä ja aina kerään leluja vierailun päätteesi. Mitä mieltä?
Kommentit (81)
niin älä itke jälkikäteen.
Yksi lause olisi riittänyt hei korjataanko nämä sotkut yhdessä tai kuka auttaisi pöydän kattamisessa/siivoamisessa jne.
Älä kutsu vieraita
Kyllä minusta vieraana pitäisi ainakin tarjoutua auttamaan, ainahan emäntä voi kieltäytyä. Onpahan ainakin tarjouduttu avuksi, thats it...
Ja jos lapsia on mukana niin näissä vierailutilanteissa voi omille lapsilleen luontevasti opettaa että jäljet raivataan eli ne lelut pois kun lähdetään! Miten sitä taas lapsia kasvatetaan jos ei esimerkin avulla ?
Ja voihan emäntä/isäntä tässäkin tilanteessa sanoa että ei tarvitse raivata-me raivataan lelut sitten yhdessä kun omat lapset vielä jatkavat leikkiä tmv. Onpahan ainakin huomioitu kyläpaikassa. Minusta on kohteliasta edes tarjoutua, sekin voi jo keventää ( uupuneen )emännän mielen, se avun tarjoaminen.
ap. täällä sinule vastaavat nuo huonokäytöksiset ihmiset, jokta kuvittelevat että toisten koti on joku puuhamaa jossa heidän pennut saa temmeltää ja sotkea.
ei ole ok käytöstä, mutta kilttejä käytetään hyväksi, jotka eivät saa suuta auki.
ap. täällä sinule vastaavat nuo huonokäytöksiset ihmiset, jokta kuvittelevat että toisten koti on joku puuhamaa jossa heidän pennut saa temmeltää ja sotkea. ei ole ok käytöstä, mutta kilttejä käytetään hyväksi, jotka eivät saa suuta auki.
Itse en ymmärrä, että jos mennään vierailulle niin siihen kuuluisi jotenkin siivoaminen... Outoa, ainakin minun kotikasvatuksellani. Ehkä ap olisi voinut relata ja jättää noi kahvisydeemit pöytään. Ja tosiaan, jos risoo, niin olisit sanonut "ystaville/kavereille", että siivotaanko yhdessä, joka kyllä ihan käsittämätön juttu mulle.
että lähtee kuin mustalainen suoraan ruokapöydästä. Tai jotenkin noin se meni.
Eli on todella epäkohteliasta, kaikissa olosuhteissa, lähteä heti kun on tarjoilut syöty. Se osoittaa huonoa käytöstä ja röyhkeyttä. Yllättävää ja samalla surullista, että näistäkin vastauksista tuo tyhmyys paistoi läpi.
Syömisen jälkeen on se seurusteluaika. Mutta eipä täällä kotiäideillä ole käytösetiketistä mitään käsitystä. Moukkia.
Jos paikalla on useita naisia, voisi joku sanoa, että puolet vahtii lapsia ja me toinen puoli mennään korjaamaan jäljet.
Itse olisin ap:n housuissa aivan yhtä loukkaantunut.
minusta taas omassa lapsuudessa lapset istuivat kylässä hiljaa ja kiltisti ja vasta isäntäperheen lapsen pyynnöstä mentiin kiltisti hänen huoneeseen eikä itse vedetty mitään, ei yhtään mitään, vaan odotettiin, että isäntälapsi sanoo mitä tehdään.
nykyään pennut alkaa kiipeillä seinille kun oven avaa.
Miksi ihmeessä kutsut edes vieraita, kun tuntuu olevan aika pakkopullaa. Neuvo: älä kutsu vieraita!
että he tekevät emännän askareet eli valmistavat ruoan, kahvit ja yms.
Viestissä ilmenei ettei mies ollut kotona joka on ilmeisesti se aktiivisempi osapuoli kotiaskareissa ja nyt tämä pissaliisa jotui ihan itse hoitamaan hommiaan.
Lelut olisi toki ollut asiallista korjailla pois yhdessä keittiö olkoon emännän valtakuntaa.
Teit ilmeisesti liian vaivalloista ruokaa ja muuta tarjottavaa kykyihisi nähden koska koko päivä meni hommissa. Oliko koti kenties puunattava ennen vieraiden tuloa että sinne voi ketään kutsua.
en ole kokenut moista.. Aina ku meillä käy lapsiperheitä kylässä, (itellä 3 pientä) ni vievät vähintään omat likaiset astiat pois pöydästä. Monet kerrat ovat olleet laittamassakin tarjoiluja. Ja tuovat mukana milloin mitäkin tarjottavaa. Toisaalta, niinhän toimin itsekin. Se on vaan luonteva tapa meidän kaveripiirissä. Ja kyllä me voidaan lapsista huolimatta keskustella mielenkiintoisista asioista. :) Viimeksikin kun oli ystäväpariskunta lapsineen käymässä, me rouvan kanssa keskustelimme sisällä, lapset leikkivät omiaan ja miehet sitten ulkona grillin ääressä.. No, kerroin sit illalla miehelleni miten mielenkiintoisia meidän keskustelut oli, ni tämä arveli, että heillä olikin sit kesyt jutut tämän vieraan kanssa... :)
Mutta siis, todellakin, olisin minäkin vähintään ihmeissäni, jos porukka tulisi vain nauttimaan täydestä palvelusta.. Tulee vähän hyväksi käytön maku. Ja tosiaan pelkkä tarjoutuminen avuksi jo lämmittää mieltä.
Jos kutsut vieraita, tietenkin kestitset heitä. Eikä tuo määrä kuulosta kovin isolta.
en odota heidän auttavan keittiössä. Joskus joku tarjoutuu ja hieno homma. Kiva saada apua, mutta en odota kenenkään auttavan. Itselläni on kolme pientä lasta ja monesti ystäväni vahtivat samalla minun lapsia. Mikä helpottaa minun hommaa keittiössä kummasti.
Lähtieddä on kohteliasta siivota lastenhuoneita. Aikankin isoimmat lego-läjät olisi kiva, jos siivottaisiin. Kaikki ei niin tee, ja en jaksa siitä loukkaantua.
Kun itse menen kylään, kysyn voiko keittiössä auttaa jotenkin. Ja lähtiessä siivoamme lasten kanssa ainakin osan leluista.
Tuttavapiiriini kuuluu myös ihminen, joka tulee kutsumatta kylään kera kolmen erittäin villin lapsen. Odottaa ruuat ja kahvit. Hoidattaa vielä minulla lapsensakin ja tottakai jälkien siivoaminen kuuluu minulle. Jostain syystä, en heitä ole viime aikoina kutsunut kylään. :D Kesäkiireitä katsos.
Lapsia oli yhteensä 7 ja koko asunto oli aivan mullinmallin. Kaikki lelut oli pitkin asuntoa. En ehtinyt juttelemaan itse vieraiden kanssa kuin syömisen ja kahvin ajan.
---
Aamusta jo aloin laittaa ruokaa ja ilta meni siivotessa. Jäi paha maku. Mies on työmatkalla, joten tapasimme naisporukalla ja hommat jäivät siksi yksin minulle. Itse yleensä tarjoan emännälle apua keittiössä ja aina kerään leluja vierailun päätteesi. Mitä mieltä?
Musta vieraan ei tarvitse kahvipöydässä itse ruveta säätämään, vaikka toki läheisen ystävän luona voi niin tehdäkin ja aina saa kysyä, haluaako emäntä apua.
On kuitenkin vähän kyseenalaista antaa lastensa sotkea tai sotkea itse kylässä ja jättää siivoamatta, jos emäntä itse ei sitä kiellä.
Mutta se mietityttää, että jos halusit visiitin pääpainon olevan seurustelulla, miksi teit siitä noin vaikeaa? Tunnut uupuneen kaikesta oheissäädöstä. Jos kyläily ei kuitenkaan kestänyt kauaa, eikö kahvipöytä pikkusuolaisella (jota ei välttämättä tarvitse omin pikkukätösin aamulla väkertää) ladattuna olisi riittänyt?
Vastavuoroisuutta on se, että sitten toisen kotiin mennessään ei joudu kokkailemaan jne :)
Tosin saattaa olla, että tarjoudun apuun tai joku meillä, mutta en sitä odota, ei siis ole mielestäni mikään vieraan velvollisuus.
Yleensä kyllä esim kahvipöytään jäädään juttelemaan ja korkeintaan korjataan kupit sivuun. Se, että alkaa oikeasti siivoamaan jälkiä pois on kyllä mun mielestä merkki siitä, että "vieraat voi lähteä". Paikat siivotaan meillä kunnolla kuntoon vasta kun vieraat lähteneet. Silloin on aikaa, muutenhan kävisi juuri niin kuin ap:lle, että ei ehdi vieraiden kanssa jutellakaan. Ja kyläilyt valmistelen siten, että teen ruuat ja muut tarjoilut lähes valmiiksi ennen vieraita. Jos on kesken, pyydän vieraat kaveriksi keittiöön, mutta en halua ketään kokkauksiin mukaan.
Eri asia sitten on, jos saamme vaikkapa viikonloppuvieraita mökille. Ilman vesijohtovettä ja sähköä jne on todella iso urakka kestitä toisia ja silloin kun vieraat majoittuukin niin silloin kyllä kuuluu mun mielestä asiaan osallistua.
Vastavuoroisuutta on se, että sitten toisen kotiin mennessään ei joudu kokkailemaan jne :)
Se, että alkaa oikeasti siivoamaan jälkiä pois on kyllä mun mielestä merkki siitä, että "vieraat voi lähteä".
Emännänhän ei ole kohteliasta sanoa että "no nyt hus hus pois" joten siivoamaan rupeaminen on vaivihkainen merkki siitä että nyt saisivat vieraat jo lähteä.
edustajia. Toiseen kuuluu, että emäntä hoitaa kaiken vuorollaan, ja toiseen se että puuhataan yhdessä. Vieraasi varmaankin kuuluvat tuohon edellä mainittuun ja sinä jälkimmäiseen.
Missäköhän asut? Täällä Turussa monen polven turkulaisilla tai vastaavasti maalta lähialueilta tulleilla on monella(ei kaikilla) tuollainen tapa: emäntä hoitaa, saattavat uskaltaa kysyä voivatko auttaa. Kerran kyllä kävi niin, että yhden kysyessä toinen sanoi, etten minä emäntänä mitään apua tarvitse, olen niin hyvä emäntä. Avun tarjouksen siis saattaa joku tulkita jopa loukkaukseksi.
Kun taas muualta muuttaneet vieraani (riittää, että vanhemmat ovat muuttaneet ja itse ystäväni asuneet koko elämänsä täällä), pääasiassa tarttuvat toimeen ilman kysymistäkään. Toisaalta kyllä monesti myös pyydän apua. Ja nykyisin järjestän yhä enemmän nyyttäreitä. Odotan aikaa, että lapseni ovat vanhempia, jotta viitsisin järjestää päivälliskutsuja niin että hoidan kaiken itse.
voinut kutsua vieraat kahville siivoamatta ruokailuastioita ensin pois? Kahviastioita en siivonnutkaan ennen vieraiden lähtöä. En edes ehtinyt, kun lähtivät heti. Laitoin melkein heti ruuan jälkeen kahvit, että ehtisimme sitten istua rupattelemaan.
Pidän ruuanlaitosta, mutta toki kaiken tekeminen on helpompaa, jos mies on kotona ja auttaa lasten kanssa.
Ymmärrän, että emännän tehtävä on emännöidä. Tiedän myös, ettei minun olisi tarvinnut tehdä niin suuritöistä ruokaa. Ehkä se olikin virhe.
Silti minulle jäi huono maku siitä, etten ehtinyt jutella pitkästä aikaa tapaamieni ihmisten kanssa. Lelujen kaaos oli ennennäkemätön ja se hämmästytti minua, koska olen opettanut omia lapsiani aina siivoamaan kylässä lelut pois.
Selvästikin tämän ketjun perusteella tuollainen käytös on normaalia. Onneksi ei muuten ystäväpiirissäni!
ap
Ja 7 lasta ei ole paljon... Mikseivät ne omat lapsesi opastaneet - tai sinä?
voinut kutsua vieraat kahville siivoamatta ruokailuastioita ensin pois? Kahviastioita en siivonnutkaan ennen vieraiden lähtöä. En edes ehtinyt, kun lähtivät heti. Laitoin melkein heti ruuan jälkeen kahvit, että ehtisimme sitten istua rupattelemaan.
Pidän ruuanlaitosta, mutta toki kaiken tekeminen on helpompaa, jos mies on kotona ja auttaa lasten kanssa.
Ymmärrän, että emännän tehtävä on emännöidä. Tiedän myös, ettei minun olisi tarvinnut tehdä niin suuritöistä ruokaa. Ehkä se olikin virhe.
Silti minulle jäi huono maku siitä, etten ehtinyt jutella pitkästä aikaa tapaamieni ihmisten kanssa. Lelujen kaaos oli ennennäkemätön ja se hämmästytti minua, koska olen opettanut omia lapsiani aina siivoamaan kylässä lelut pois.
Selvästikin tämän ketjun perusteella tuollainen käytös on normaalia. Onneksi ei muuten ystäväpiirissäni!
ap
ketä ne vieraat oli jos ei ystäviäsi lue viimeinen kappaleesi uudelleen
Tuskin pissaillut missään? Taidatkohan edes tietää, mitä pissis tarkoittaa?
Ei lasten mukana ollessa voi kuin haaveilla oikeista keskusteluista. Sinun pitää nyt vaan rauhassa tyytyä lähivuodet pitämään kontakteja yllä tällä nykymallilla, myöhemmin sitten saat palkkiosi ja pystyt jälleen myös keskustelemaan kavereittesi kanssa kyläilyjen aikana. Vaikka vieraasi olisivat auttaneetkin, ei keskustelu varmastikaan olisi kohonnut sille tasolle jota toivot. Ei lasten kuullen jutella mistään oikesti kiinnostavasta.
Sinä toimit ihan oikein ja niin tekivät vieraasikin. Odotuksesi olivat liian suuret.