Äidit! Kun näette äidin ja selvästikin adoptoidun lapsen,

joten ei se enää mikään kirjoitusvirhe ollut...

tarkoituksena on kymmenen vuoden sisällä adoptoida lapsi meille, jos saan miehen suostuteltua :)



Mä en tiedä, mikä mua varsinkin tummaihoisissa lapsissa viehättää, ne on NIIIIIIN söpöjä. Vaikutan varmaan ihan bimboblondilta, joka on adoptoimassa lasta, koska hän on NIIIIIIN söpö. On mulla älliäkin päässä, mut en osaa perustella, miksi jään hymyilemään hassusti.



Toinen on down-lapset. Nekin on NIIIIIN söpöjä. Niitäkin jään ihailemaan hymyssä suin. Ja valmistun erityisopettajaksi kahden vuoden päästä, eikä tämä söpöys ole ollut uravalintani vaikuttajana.



Meni vähän off topic, jos törmäätte tampereella kesäisin hölmösti hymyilevään emäntään lapsineen niin se olen vain minä... :)

sinun kannattaa prosessi heti vireille, jos aiot 10 vuoden sisällä saada adoptiolapsen. Tuurilla voi onnistua siinä ajassa, jos toimit nopeasti ja heti.



Ja motiiviksi tuo ei kyllä kelpaa, joten karahtaa karille jo neuvonnassa, jos tuollaisia rupeat selittämään...

että onpa kaunis lapsi tai sitten en ajattele mitään.



Paitsi jos käyttäytyy tai äitinsä käyttäytyy huonosti, silloin ajattelen että onpa tollo. Olen näetsen tyhmyysrasisti ja rasismini kohdistuu tasapuolisesti kaikenvärisiin ihmisiin.

Ja jaan haaveilemaan etta voi kunpa meillekin...

niin mitä ajattelette?

Ps. tai milloin se nyt niin selvää on, sekin kiinnostaa, että milloin arvelette että on adoptiolapsi ja milloin, että äidillä on maahanmuuttajamies

ajattelen, että on hienoa kun lapsi on saanut hyvän kodin jos biologiset vanhemmat eivät ole pystyneet sitä tarjoamaan.

joten ei se enää mikään kirjoitusvirhe ollut...

luulin kirjoittaneeni sanan vain kerran vaarin...

Olihan se siella kaksi kertaa vaarin! Ja kolme kertaa oikein! Huolimaton olin, se myonnettakoon, mutta en tietamaton!



Ulkomaalaisessa nappaimistossani ei ole pisteellisia kirjaimia, joita en saa edes ctrl+: kanssa kirjoitettua viesteihin, niin etta siita huomauttaminen on pikkumaista.

vähän vanhempia äitejä usein kiinalaisen näköisten tyttöjen kanssa.

Kuin myös verrattain paljon näkee vanhoja vanhempia downien kanssa.



Ajattelenpa vain, että nämä on näitä kultahammasrannikon uraohjuksia, jotka ovat heränneet lapsentekoon vähän liian myöhään..

koska 10 vuoden lapsettomuuden aikana itsekin kävimme läpi adoptioprosessia aika pitkälle.



Naapurissa on kolme adoptoitua lasta, jo murkkuikäisiä. Perheen tytär on "tunnettu" siitä, että ottaa pojalta kuin pojalta suihin. Nuorempi poika on jo 14-v ehtinyt rikollisiin puuhiin, ja koulussa kun jotain sattuu, häntä ensin epäillään. Vanhemmat ovat uskovaisia.

30-35-40- vai +40?

vähän vanhempia äitejä usein kiinalaisen näköisten tyttöjen kanssa.

Kuin myös verrattain paljon näkee vanhoja vanhempia downien kanssa.

Ajattelenpa vain, että nämä on näitä kultahammasrannikon uraohjuksia, jotka ovat heränneet lapsentekoon vähän liian myöhään..

Itsekään en ekana aattele, että on toinen adoptioperhe, jos on suomalainen äiti ja afrikkalaista alkuperää oleva lapsi, oli lapsi kuinka tumma hyvänsä. Vaikka osaan epäillä sitä, niin luonnollisempaa on ajatella että on monikulttuurinen perhe. Pk-seudulla on niin paljon perheitä, joissa on afrikkalaisperäinen isä.



Mutta jos näen kiinalaisen tytön ja suomalaisen äidin, niin olen kyllä lähes varma asiasta. Vaikka tiedän 2 perhettä pk-seudulta, joissa on kiinalainen mies ja suomalainen äiti.



Mä kyllä aika helposti erotan, kuka on kiinalainen, thaimaalainen, filippiiniläinen, vietnamilainen, harvoin erehdyn.



Siihen vaikuttaa muutkin asiat kuin pelkkä ulkonäkö, miten lapsi on puettu (täysin suomalaiset perheet pukevat käytännöllisemmin kuin muut :-)), jos on isompi kuin vauva, kuinka puhuu suomea ym. Samoin adoptiolapsen äitinä tietyt jutut lapsen käytöksessä kertoo mulle siitä.

Niin tai matkatuliainen.

Jos taas äiti on kaunis ja huoliteltu niin on adoptiolapsi.

30-35-40- vai +40?

Tietysti riippuu aina lapsenkin iästä, mutta siis sillä tavalla "vähän vanhempia", että näkee, ettei äiti ole ihan nuori ollut lapsen saadessaan ;).

Vielä vanhempia näkee sitten niiden kouluikäisen näköisten downien kanssa. Downien ikää vaikeampi arvioida, mutta sen verran nuorempia kuitenkin, että tietää ettei nekään vanhemmat ihan teinejä ole olleet lapsen saadessaan..

Kyllapa riittaa ahdasmielista vakea. En kertakaikkiaan sopeutuisi enaa Suomessa asumaan. Mina en edes "nae" ihmisten ihonvaria.



Pullaakin varmasti tarjoaisin vaaran sorttista.

Sama täällä kun jollain aiemmin, onneksi en asu enää Suomessa. Kauheata keskustelua,ompa paljon ahdamielistä, suvaitsematonta ja sivistymätöntä porukkaa. Tässäkin keskusteluussa LAPSI unohtuu täysin. Onneksi on toisinkin ajattelevia, mutta kyllähän tuo Suomi tuntuu tämän keskustelun perusteella aika takapajula vielä olevan. Tosi surullista..

Terveisiä keskieurooppalaisesta sivistysvaltiosta.

olen kuitenkin omaani nähnyt niin paljon + muita adoptiolapsia myös monien vuosien ajan, niin sen tunnistaa.



Voi olla sellaista tiettyä takertuvaisuutta, joka perustuu pelkoon, varmistelua että tykätään, jos on alkuvaiheen perheissä lapsen torjuntaakin, laitosolosuhteista johtuvaa käytöstä (joskus vaisuutta/apaattisuutta, joskus ylivilkkautta), sen voi nähdä, jos ei oo ollut tarpeeksi ruokaa, syliä (jota harvoin on näillä lapsilla tarpeeksi ollut) ym. Alkuvaiheessa voi nähdä jonkun eksyneen ilmeen, josta näkee, että tämä 2-v ei selvästi ole tottunut tähän ympäristöön, virikermäärään ym.



Kyllä omastanikin jossain määrin näkyy, että hän pelkää, että joutuu eroon musta, vaikka on tullut vauvana ja ollut jo 3 v, ja on ulospäin hyvinkin reippaan, vilkkaan, tomeran oloinen tyttö.



ap

ei siksi että ovat joutuneet adoptoimaan lapsettomuuden vuoksi, vaan siksi että ovat nalkissa vanhemmuuteen vaikka lapset on kuitenkin oikeasti jonkun muun lapsia. Vanhemmuus on rankkaa. En ikimaailmassa jaksais kasvattaa 24/7 jonkun muun lapsia. En usko että adoptiovanhemmat on tienneet mihin soppaan joutuvat kun adoptoimaan ryhtyvät.

30-35-40- vai +40?

Tietysti riippuu aina lapsenkin iästä, mutta siis sillä tavalla "vähän vanhempia", että näkee, ettei äiti ole ihan nuori ollut lapsen saadessaan ;).

Vielä vanhempia näkee sitten niiden kouluikäisen näköisten downien kanssa. Downien ikää vaikeampi arvioida, mutta sen verran nuorempia kuitenkin, että tietää ettei nekään vanhemmat ihan teinejä ole olleet lapsen saadessaan..

tuntemani down-lasten vanhemmat ovat lapsen syntyessä oleen kolmenkympin molemmin puolin. Eli eivät todellakaan "tyypillisiä" down-vanhempia.

T: 40-vuotiaana terveen lapsen saanut, nyt 43 ja raskaana (eikä vieläkään down-vauvaa tulossa)

yhtä hyvin kuin kuka tahansa muukin äidiksi tullut. Jossain määrin vähän liiankin valmistautunut, kaikkeen pahimpaankin, koska lopun kaiken meillä ei niin paljoa vaikeuksia oo ollut, mitä voisi olla.

Mutta se ero meissä on, että adoptoimaan ryhtyessäni tiesin 100 % että tykkään lapsista ja haluan lapsen :-). En hankkinut lasta tavan vuoksi, vahingossa, koska muillakin on, vaan koska halusimme perheeseen lapsen.

En siis koe, että jouduin nalkkiin vanhemmuuteen, vaan että saan kokea sen. Myös uhmaiän, kiukuttelun ja muun ikävän osaston.

Tytöllämme ei muuten muita vanhempia ole, joten on kyllä oikeasti meidän lapsi.

ap

ei siksi että ovat joutuneet adoptoimaan lapsettomuuden vuoksi, vaan siksi että ovat nalkissa vanhemmuuteen vaikka lapset on kuitenkin oikeasti jonkun muun lapsia. Vanhemmuus on rankkaa. En ikimaailmassa jaksais kasvattaa 24/7 jonkun muun lapsia. En usko että adoptiovanhemmat on tienneet mihin soppaan joutuvat kun adoptoimaan ryhtyvät.