Miniä ei näy suvussa mitenkään

Onko merkitystä lainkaan, jos ei nyt näy. Aikaa kutakin sanotaan. Tulee aika, kun miniästä kuoriutuu äreä anoppi ja silloinhan hän saa vapaasti näkyä ihan mielihalujensa mukaan.

Valitettavan yleisiä tuntuvat olevan ongelmat anoppien ja miniöiden välillä. Ap:lle pisteet siitä, että selkeästi haluaisi miniäänsä hyvän suhteen ja on valmis ottamaan miniän avosylin vastaan. Itsellä vähän toisin päin. Anoppi oli aluksi lämmin, ainakin näennäisesti, mutta nykyään hänelle on kehittynyt jokin päähän pinttymä siitä, että hän saa määritellä kuka oikeasti kuuluu perheeseen ja kuka ei. Ulkopuolelle jättöä, toisten miniöiden suosimista ja toisista selän takana puhumista.

Ulkopuolelle jättökin (johon myös pari suosikkiminiää osallistuu) tapahtuu niin salakavalasti, että siihen on vaikea puuttua. Jätetään kutsumatta yksi tai kaksi henkilöä (ne ei-suosikkiminiät) johonkin, mihin suvun muut naiset osallistuvat. Ei oteta mukaan keskusteluihin tai ylipäätään oteta mitään kontaktia oma-aloitteisesti, vaikka istuttaisiin nenät vastakkain samassa pöydässä. Jos yritän puhua jollekin, saan osaksi lyhyitä vastauksia ja joskus jopa haukottelua tai aiheen vaihtamista kesken keskustelun. Mies on sisarustensa kesken jokin mustalammas ja ainaisen pilkan kohteena, joten liekö asemani on siitä syystä ollut määriteltynä jo ennen kuin tulin edes mukaan kuvioihin. Väsyttävä tilanne kertakaikkiaan, ja asianosaiset eivät edes tajua, että pilaavat tällä eriarvoistavalla käytöksellä vähitellen suhteensa poikaansa/veljeensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ei ole tarvetta luoda syvää suhdetta appivanhempiin. Syitä voi olla monenlaisia eikä ihmisiä lähtökohtaisesti voi tai kannata yrittää pakottaa luomaan suhteita, joita he eivät halua luoda tai ylläpitää. Ainakaan sillä tasolla, millä sinä toivoisit. Monta kertaa ja millaisissa tilanteissa sitten näette yleensä?

Olemme tavanneet hyvin harvoin, keskimäärin ehkä kerran vuodessa. Viimeeksi näin heidät yhdessä viime kesänä kun olivat ohikulkumatkalla. Silloin aivan sattumalta soitin pojalle ja selvisi heidän reissu, jolloin kutsuin syömään meille kotiin. Viipyivät sen tunnin ajan ja lähtivät sitten matkoihinsa. Muutkin tapaamiskerrat ovat olleet samankaltaisia ja lyhykäisiä. Rentoa ajanviettoa emme ole ehtineet vielä viettämään. En halua tungetella tai alkaa ruokapöydässä tivaamaan miniältä asioita. Aikoinaan poika toi miniän tutustumiskäynnille ja sekin oli

'En halua tungetella...', mutta silti on jäätävä tarve tungetella koko ajan. Jos ette ole vihamielisissä väleissä, niin mitä sinä oikein haluat? Alat kuulostaa vähän rajattomalta ja rasittavalta, ehkä siksi sinuun pidetään rakoa.

Mitä haittaa,hän poikasi valinnut. Heidän oma elämä, anna olla.

kammottva sana koko miniä tai A NOPPI. oLEN 3melle a noppi ja väitän ettei meillä ole ikinä mitään skismaa ollut Kaikki olen ottannut avosylin vastaan, Jos ei joku halua tulla ns pönötysjuhliin , ,niin sou what. Meitin bileet on kyl mukavia ja kaikki on tulleet, oli sit synttärit tai hautajaiset. En itsekään tykännyt nuorena sukujuhlista. Aika kaameita, OLin ujo ja pelkäsin mieheni vanhoja sukulaisia- Naiset eri huonees ja miehet omas seuras. En uskaltanut puhua kenenkään kanssa. 

Ei tarvitsekaan näkyä. Jokaisella oma elämä. Piste.

Miksi ihmeessä sen miniän pitäisi ap:n suvussa näkyä????

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä sen miniän pitäisi ap:n suvussa näkyä????

No vois se nyt sen verran näyttäytyä, että tietäis miltä pojan avokki näyttää. 

Minä pysyttelen sivussa mieheni suvusta parhaani mukaan. Yhdessä olemme olleet miehen kanssa 30 vuotta. Osallistun juhliin kuten lasten synttärit, rippijuhliin, valmistujaiset, hautajaiset jne. Samoin meille kutsutaan vastaaviin tapahtumiin miehen suku ja tulevatkin. On ihan kivaa ja kaikki osaavat käyttäytyä. 

Mutta muuten en halua olla tekemisissä. Kauan sitten miehen siskot haukkuivat minut pataluhaksi aiheetta ja asiattomasti. Yksi oli mielisairaalakunnossa harhoissaan ja toinen uskoi. Olen niin kiltti lammas, että sentään olen tekemisissä tuon jälkeen. Moni laittaa vähemmästäkin  välit poikki lopullisesti.

Anoppi kulta varmaan on vuosia ihmetellyt miksi pojan perhe on etäällä. Eivätkä ihanat rakkaat tyttärensä ole koskaan äidilleen kertoneet..

Itsekeskeisyys valitettavasti lisääntynyt.Pitäisi ajatella muita,eikä vain itseään.Totta kai ihmetyttää,mikäli lapsen puoliso ei halua osallistua yhteisiin tapaamisiin,en pitäisi itsekään tuollaisesta tapauksesta.

Olin aikonaan näissä anopin ja mieheni sukulaisten häissä, hautajaisissa ym. tilaisuuksissa. Mutta huomasin sen, että jään aina yksin pöytään niinkuin kaikki muutkin miniät. Toki ymmärrän sen, että niissä tilaisuuksissa puhutaan sukulaisten kesken ja halutaan jutella heidän kanssaan. Mutta lopetin tämän tapettiruusuna olemisen, että miksi ihmeessä lähtisin enää? Näytille vain, että kyllä mun pojilla on niin hyvät vaimot, kun tulivat paikalle yms. vastaavaa? Kukaan ei puhunut siis meille näissä tilaisuuksissa yhtään mitään, ei edes ns. hyvä anoppi. 

Onko Mini jatkuvasti ajossa?

Ei avopuoliso ole miniä eikä sukua.  Siksi ei ilmeisesti suvussa näykään.

Monet ovat introverttejä, jotka kuormittuvat sosiaalisissa tilanteissa. Vaikka pidänkin kovasti omista lähisukulaisistani eli vanhemmistani ja sisaruksistani, niin en tapaa heitäkään kuin harvoin. Omia ystäviäni näen aivan liian vähän, koska oma jaksamiseni ei riitä. Kaikki energiani kuluu töissä ja omaa perhettä pyörittäessä. Appivanhemmat ovat prioriteettilistan hännillä, kun pitää valita, mihin sosiaalisiin tilanteisiin lähden mukaan itseäni uuvuttamaan. Kannattaa ymmärtää se, että ihmiset ovat erilaisia. Sinun tapasi ei ole se oikea tapa, jota kaikkien muidenkin pitäisi noudattaa.

Vierailija kirjoitti:

Olin aikonaan näissä anopin ja mieheni sukulaisten häissä, hautajaisissa ym. tilaisuuksissa. Mutta huomasin sen, että jään aina yksin pöytään niinkuin kaikki muutkin miniät. Toki ymmärrän sen, että niissä tilaisuuksissa puhutaan sukulaisten kesken ja halutaan jutella heidän kanssaan. Mutta lopetin tämän tapettiruusuna olemisen, että miksi ihmeessä lähtisin enää? Näytille vain, että kyllä mun pojilla on niin hyvät vaimot, kun tulivat paikalle yms. vastaavaa? Kukaan ei puhunut siis meille näissä tilaisuuksissa yhtään mitään, ei edes ns. hyvä anoppi. 

Mulla oli usein tunne ettei mua oikeen arvosteta. Eipä tule nykyään juuri nähtyä, kun lapset kasvaneet.

Vierailija kirjoitti:

Itsekeskeisyys valitettavasti lisääntynyt.Pitäisi ajatella muita,eikä vain itseään.Totta kai ihmetyttää,mikäli lapsen puoliso ei halua osallistua yhteisiin tapaamisiin,en pitäisi itsekään tuollaisesta tapauksesta.

Miksi anoppi sitten ajattelee itsekkäästi vain itseään? Olisi hyvä osata ajatella myös miniää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekeskeisyys valitettavasti lisääntynyt.Pitäisi ajatella muita,eikä vain itseään.Totta kai ihmetyttää,mikäli lapsen puoliso ei halua osallistua yhteisiin tapaamisiin,en pitäisi itsekään tuollaisesta tapauksesta.

Miksi anoppi sitten ajattelee itsekkäästi vain itseään? Olisi hyvä osata ajatella myös miniää.

Jos anopilla olisi hyvä suhde edes omiin lapsiinsa voisi kysyä heiltä suoraan. Mä olen ainakin omien lasteni kanssa sellaisissa puheväleissä, että voidaan puhua melkein mistä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekeskeisyys valitettavasti lisääntynyt.Pitäisi ajatella muita,eikä vain itseään.Totta kai ihmetyttää,mikäli lapsen puoliso ei halua osallistua yhteisiin tapaamisiin,en pitäisi itsekään tuollaisesta tapauksesta.

Miksi anoppi sitten ajattelee itsekkäästi vain itseään? Olisi hyvä osata ajatella myös miniää.

Meillä tilanne muuttui, kun todella ryhdyin toimimaan noin eli ajattelen myös miniää. Enää häntä ei kutsuta mihinkään suvun tapaamisiin, ei isoäidin synttäreille tai serkun häihin. Miniä saa olla ihan rauhassa juuri sellainen kuin on, puolison suku ei millään tavalla vaadi häntä osallistumaan tai olemaan mukana. Ei ole enää mitään kamalia kesämökinsiivoustalkoita keväällä (tai talkoot on, mutta miniä ei ole enää kesällä mökillä) eikä pönötysjuhlia sisarusten kesken. On vain rentoa oloa ja tuttuja, kivoja ihmisiä yhdessä ilman, että joudutaan miettimään, mikä vika meissä on, kun se yksi ei halunnut tulla mukaan.

Menin tyttikseni kanssa naimisiin -78, 21v vanhana. Muutama vuosi asuimme kotipaikkakunnalla lapsettomina. Isäni oli uusissa naimissa mutta äitipuoleni kanssa eivät käyneet meillä kylässä mutta me kyllä heidän luona kaupungissa ja mökillä jonne meitä ei kutsuttu yökylään. Vaimoni vanhempien kanssa kyläiltiin puolin ja toisin. 

Muutimme toiseen kaupunkiin parempien töiden perässä, matkaa entiseen kotikaupunkiin runsaat 400 km. Vaimoni viikottain soitteli vanhemmilleen ja minä isälleni, kun kesä ja mökkiaika niin aina kyläreissuilla yövyimme vaimoni vanhempien luona. Kun olimme kolmissakymmenissä meille tuli vauva. Vauva hoidettiin ilman sukulaisapua, ja kun välimatkaa oli niin kukaan ei yrittänyt neuvoa, tuputtaa ohjeita, tulla tutkimaan meidän kaappien sisältöä tms.  Emme olleet kenenkään kanssa riidoissa mutta viihdyimme hyvin omissa oloissamme. Niin ruuhkavuodet ja työvuodet meni ja olemme eläkkeellä. Oma poikamme perheineen asuu naapurikunnassa ja heidän luona käymme kerran viikossa / kahdessa viikossa. Huomenna viemme heille simaa, tippaleivät ja pojanpojalle vappupallon. Elämä on, hyvä näin!

Nämä ovat joskus mutkikkaita juttuja. Mieheni isä, nyt 80-vuotias, on ollut lapsilleen niin etäinen, että varsinaista tunnesuhdetta ei ole. Uusi vaimo 30 vuoden ajalta ihmettelee joskus rivien välistä muodollista ja harvaa kohtaamista, mutta ei hänelle halua avata koko pottia menneine alkoholivaivoineen ja entisen vaimon takana vehtaamisineen. Ne kun ovat menneisyyttä. Menneisyyden takia suhteet ovat hyvin hyvin ohuet. Kesämökille eivät ole koskaan pyytäneet ketään ensimmäisen liiton lapsista perheineen. Mökki on tosiaan uudemman vaimon, eikä hänen tarvitsekaan pyytää. Se on aivan ok, mutta ei se mitään läheisyyttä ja hyvää meininkiäkään luo, jos ei mitään yritystä ole. Ymmärrän uuden vaimon asenteen: naama vakavina kohdataan, eikä isäukon juttuja kuunnella. No, ei kuunnella ei, kun hän ei ole koskaan tikkua ristiin laittanut. Laiminlyöntiä jo kolmannessa polvessa, kuten kälyni tiivisti.