90%:sesti elämä on sitä, miksi sen ITSE tekee!

Jos esim oma haave on tulla ökyrikkaaksi ja koulutus on lähihoitaja, niin silloin pitää miettiä mikä siinä rikkaana olossa on sitä, mitä kaipaa. Ja sitten miettiä millä sen voisi korvata, mikä olisi sellainen raelistinen juttu jota tavoitella.



Mitäänhän ei helpolla saa, siitä ei ole kyse. Pitääolla valmis myös tekemään uhrauksia ja todella miettiä mitä haluaa. JA jos jotain ei voi saavuttaa, niin se pitää hyväksyä.

Kun luulisihan sitä, että ne kivut muistuttaisivat koko ajan liiankin kanssa siitä omasta tilasta. Kuinka siinä pystyy keskittymään onnellisena elämiseen?

V..tättää nämä kivut! Äh huomenna taas sama juttu jne jne. Kääntää homma toiseen suuntaan. Negatiiviset ajatukset vain katkeroittavat ja niiden kanssa tulee hulluksi. Voisi yrittää keksiä vaikkakin tyhmältä saattaa kuulostaa mutta...ihanaa kun aurinko paistaa tai kiva kun näen tänään jonkun tutun ym ym....



Nämä on niitä valintoja mistä ap puhui.

MOnet tajuavat väärin koko tämän alotuksen.



Toiset taas ei katkeruudeltaan näe mitään. (21)



Anteeksi jos loukkaan mutta niin se vain on että niillä eväillä on mentävä jotka jokainen on saanut. Se mitä tapahtuu itsestä riippumatta, niihin ei kukaan voi vaikuttaa. Mutta se oma asennoituminen tapahtumiin, siihen voi vaikuttaa.



JA sit se yks törppö (13?), luuletko tosiaan että sulla ei oo vaihtoehtoja? :D Harmi ettei noin tyhmä yksilö ole jäänyt lapsettomaksi!



Ja pyydän jo etukäteen anteeksi (ja perun puheeni jo nyt, en toivo kenellekkään lapsettomuutta. Tosin joidenkin kohdalla sitä olisi todella voinut ylempi taho miettiä..) , en ole katkera musta on vaan käsittämätöntä kuinka jotkut voivat olla niin avuttomia ja tyhmiä.



Kukaan muu ei tee sua onnelliseksi kuin sinä itse.

tuo on se harha millä ihmisiä kyykytetään työelämässä sun muualla. Itse elelen elämää " oman itseni herrana" , välillä menee hyvin välillä huonosti riippuen siitä miten on sujunut; ja se sujuminen taas riippuu paitsi omasta ammattitaidosta ja hyvinvoinnista myös siitä keiden kanssa olen tekemisissä, mikä kenenkin mielestän on hyvää työtä jne. Hirveesti elämässä on kiinni siitä millaiset taidot olet saanut lähtökohtaisesti, millaisia kokemuksia elämässäsi lapsuudesta lähtien on kertynyt, millaisten ihmisten kanssa olet tekemisissä.

Aikuiseksi kasvamisen yksi edellytys on että osaat asettaa joskus jonkun muut tarpeet etusijalle; esim. noiehdotukset siitä että aina voi valita avioeron- totta mutta se taas vaikuttaa esim. lasten elämään.

ELÄMÄ ON KOMPROMISSEJA, ja ne ei aina oo kivoja. Niimpä elämä ei aina oo kivaa.

Yksinkertainen esimerkki erlämän epäreiluudesta; 2 perhettä odottaa lasta; toinen perhe saa sairaan lapsen, toinen terveen joka rasittaa vanhempiaan heräilemällä monta kertaa yössä syömään. Molemmat tekee elämästään parasta mahdollista- ovat fiksuja. Silti sairaan lapsen vanhempien arki on ihan eri planeetalla sen toisen perheen arjen kanssa. Elämä voi oikeesti olla myös tosi epäreilua- ja aina voi valita sen ajatteleeko hyvää vai pahaa, mutta kun on tarpeeksi raskasta voimat loppuu ja sairastuu. Ei siinä ole mitään valitsemista. Eikä oikein siinäkään jos mies ei tykkää ettäkäyt kavereiden kanssa ulkona syömässä- onko siinä kohtaa realistinen vaihtoehto esim. 4;n lapsen äidille avioero? tai ystävän tuominen kotiin syömään? Ei ole.



Eli on paskaa tuo väitteesi. Ihminen voi valita kantaako vastuuta elämästään vai ripustautuuko muihin-siinä se. Toisten ihmisten, olosuhteiden sattuman armoilla ihminen on.

onneksi on Suomessa kipupumput ja muut. Useissa muissa maissa ei ole mitään.



Noh, läheltä olen seurannut useampaa lähisukulaista, jotka syöpä vienyt. Eivät huutaneet kipujen takia tms. Saivat kuolla kotona. Se oli yksi onnen aihe siinä vaiheessa, olla rakkaittensa keskellä. Tietysti vuodepotilaana onnen aiheet ovat aika vähäiset, mutta jos on elänyt elämänsä niin, ettei ole katumisen aihetta, voi sitäkin ajatella lämmöllä.



Olen ollut töissä terveyskeskuksen vuodeosastolla ja siellä olen nähnyt syöpäpotilaita joille ei ruoka maita, kukaan ei käy katsomassa ja samassa huoneessa makaa ties kuinka monta muuta ihmistä. Heillä onkin vaikeampaa olla tyytyväinen tilanteeseensa.



Mutta meidän suvussa ainakin olemme aina pitäneet toisistamme huolta. Se on aina tuonut henkistä helpotusta. Siksi tulisi elää koko ajan niin kuin olisi elämänsä viimeinen päivä, kertoa ihmisille miten heistä välittää.



Isosedälläni on leukemia, mutta hän istuu kotona vaimonsa kanssa ja soittaa harmonikkaa. Elinaikaa ei ole paljon, mutta hän nauttii siitä mitä jäljellä on. Tietäen, että on sukua joka häntä auttaa, yksin ei jätetä.

voi tulla vähän eri prosenttiluvut. Onnellisuus ei kuitenkaan ole tiettyjä asioita, vaan tapa suhtautua asioihin, kuten monet esimerkit ketjussa ovat valaisseet.



Jokin aika sitten oli paljon juttua tutkimuksesta, jossa oli tutkittu ihmisiä, joilla on aina " ihan tajuttoman hyvä mäihä" . En lukenut itse tutkimusta, vaan kuvauksia siitä, mutta lopputulos oli, että sellaiset ihmiset vain huomaavat enemmän vaihtoehtoja ympärillään ja osaavat valita monista vaihtoehdoista sen, joka tuottaa uusia mahdollisuuksia.



Mutta silti en sanoisi, että kenellä tahansa ihmisellä olisi 90 % tilanteissa muuttaa elmänsä paremmaksi. Vastoinkäymiset tuppaavat ketjuuntua. Esimerkiksi vakavassa taloudellisessa ahdingossa, johon yhdistyy mielentervyeden pettämistä, voi olla aika vaikea lähteä itse kerimään tilannetta auki näkemällä vain " asioiden positiiviset puolet" .

Se minun haaveeni taitaa olla epärealistinen, koska siihen ei vuosien myötä ole vieläkään löytynyt mitään ratkaisua. Ja silti siitä haaveestaan ei osaa yhtään hellittää, kun se tuntuu aina läsnäolevalta, samalla tavalla kuin jokin sairaus.



27

Tee työtä kuin eläisit ikuisesti. Rakasta kuin kuolisit tänään. (Seneca)

voi lähteä miettimään, mikä siinä haaveessa on se todellinen tavoite. Saman tavoitteen voi saada muutakin kautta, vaikkakin eri tavalla kuin mikä alkuperäinen tavoite oli.

Eikä onnellisuus, edelleenkään ole kiinni siitä onko vakipaikka, perheenjäsenet kaikki terveitä ja parisuhde kukoistuksessaan.

Onnellisuus (jota uskon ap:n tässä ajavan takaa sillä kun hän sanoo, että elämä on sitä millaista siitä tekee) ei ole kiinni tuollaisista asioista.

Onnellisuus vaatii paljon ajatustyötä myös, asioiden työstämistä. Jos sun työsi on tuollaista kuin kuvaat, niin siitä voit katkeroitua, tai vaihtaa alaa. On paljon töitä, joissa saa helposti vakipaikan ja töitä riittää minkä tehdä jaksaa.

TAas noiden perheiden tilanteisiin, sairaan lapsen saaminen on aina kriisi mutta siitäkin voi kummuta niin paljon hyvää, jos sille hyvällekin antaa tilaisuuden. Ja sekin on oma valinta, että sen sairaan lapsen hoidon tekee kunnialla. Turha katkeroitua siitä, että on pakko, ei ole. Lapsen voi antaa laitokseen tms. jos sen kokee helpommaksi. Mutta jos valitsee hoitaa lapsensa itse, niin se katkeruus kannattaa työstää pois aika nopeasti.

Vierailija:

tuo on se harha millä ihmisiä kyykytetään työelämässä sun muualla. Itse elelen elämää " oman itseni herrana" , välillä menee hyvin välillä huonosti riippuen siitä miten on sujunut; ja se sujuminen taas riippuu paitsi omasta ammattitaidosta ja hyvinvoinnista myös siitä keiden kanssa olen tekemisissä, mikä kenenkin mielestän on hyvää työtä jne. Hirveesti elämässä on kiinni siitä millaiset taidot olet saanut lähtökohtaisesti, millaisia kokemuksia elämässäsi lapsuudesta lähtien on kertynyt, millaisten ihmisten kanssa olet tekemisissä.

Aikuiseksi kasvamisen yksi edellytys on että osaat asettaa joskus jonkun muut tarpeet etusijalle; esim. noiehdotukset siitä että aina voi valita avioeron- totta mutta se taas vaikuttaa esim. lasten elämään.

ELÄMÄ ON KOMPROMISSEJA, ja ne ei aina oo kivoja. Niimpä elämä ei aina oo kivaa.

Yksinkertainen esimerkki erlämän epäreiluudesta; 2 perhettä odottaa lasta; toinen perhe saa sairaan lapsen, toinen terveen joka rasittaa vanhempiaan heräilemällä monta kertaa yössä syömään. Molemmat tekee elämästään parasta mahdollista- ovat fiksuja. Silti sairaan lapsen vanhempien arki on ihan eri planeetalla sen toisen perheen arjen kanssa. Elämä voi oikeesti olla myös tosi epäreilua- ja aina voi valita sen ajatteleeko hyvää vai pahaa, mutta kun on tarpeeksi raskasta voimat loppuu ja sairastuu. Ei siinä ole mitään valitsemista. Eikä oikein siinäkään jos mies ei tykkää ettäkäyt kavereiden kanssa ulkona syömässä- onko siinä kohtaa realistinen vaihtoehto esim. 4;n lapsen äidille avioero? tai ystävän tuominen kotiin syömään? Ei ole.

Eli on paskaa tuo väitteesi. Ihminen voi valita kantaako vastuuta elämästään vai ripustautuuko muihin-siinä se. Toisten ihmisten, olosuhteiden sattuman armoilla ihminen on.

Jos joku on onneton lapsettomuudestaan, niin täällä kuorossa huudetaan, että oma vika, kun olet onneton. Puuttumatta siihen onko tuossa perää vai ei, niin ainakaan ette näytä parhainta empatiakykyänne.

Vierailija:

voi lähteä miettimään, mikä siinä haaveessa on se todellinen tavoite. Saman tavoitteen voi saada muutakin kautta, vaikkakin eri tavalla kuin mikä alkuperäinen tavoite oli.

Siinä vaan tulee vanha suomalainen sananlasku vastaan: Suo siellä - vetelä täällä.

27

että kun on elämässä nolla-odotuksilla, jokainen positiivinen asia on suuri, mukava yllätys. Kun ei odota mitään, ei voi pettyä.



Auttaa myös, jos osaa nauttia yksinkertaisista asioista. Minun päiväni on todella iloiseksi tehnyt esim. bussissa minulle hymyillyt vieras vauva, puhtaan pyykin tuoksu, auttava ele joltakulta jos vaikka olen pudottanut jotain, hyvänmakuinen ruoka, lämmin auringonpaiste...



Jos vain ihailee kuuta kaukaa ja paistattelee sen valossa ja sitten tähti tippuukin syliin, on omat fiilikset tyystin erilaiset kuin sillä, joka kurkotteli koko kuuta itselleen, muttei saanut mitään.

Sikäli totta jos tarkoitetaan että kun lakkaa haluamasta mahdottomia ja hyväksyy tosiasiat, voi elämä tuntua ajoittain jopa onnelliselta.

Aina kannattaa olla avulias ja ystävällinen muille, pitää omasta lähipiiristä huolta silloin kun itsellä menee hyvin. Mikään ei ole ihanampaa kin saada apua silloin kun sitä itse tarvitsee.

Elämän rakentaminen hyväksi oikeasti vaatii aikamoista epäitsekkyyttä. Mutta antamansa saa kyllä takaisin, ei ehkä samasta osoitteesta mihin on itse antanut, yleensä ennemminkin aika yllättävältä taholta.

Itse en esimerkiksi olisi kuvailemassasi tilanteessa pulassa, koska mulla on niin vahva lähipiiri, jossa toinen toisiamme autamme. EN myöskään koskana esitä ulospäin että meillä menisi paremmin kuin menee, koska se on omiaan lisäämään kriisiä tuollaisessa tilanteessa.

Vierailija:

voi tulla vähän eri prosenttiluvut. Onnellisuus ei kuitenkaan ole tiettyjä asioita, vaan tapa suhtautua asioihin, kuten monet esimerkit ketjussa ovat valaisseet.

Jokin aika sitten oli paljon juttua tutkimuksesta, jossa oli tutkittu ihmisiä, joilla on aina " ihan tajuttoman hyvä mäihä" . En lukenut itse tutkimusta, vaan kuvauksia siitä, mutta lopputulos oli, että sellaiset ihmiset vain huomaavat enemmän vaihtoehtoja ympärillään ja osaavat valita monista vaihtoehdoista sen, joka tuottaa uusia mahdollisuuksia.

Mutta silti en sanoisi, että kenellä tahansa ihmisellä olisi 90 % tilanteissa muuttaa elmänsä paremmaksi. Vastoinkäymiset tuppaavat ketjuuntua. Esimerkiksi vakavassa taloudellisessa ahdingossa, johon yhdistyy mielentervyeden pettämistä, voi olla aika vaikea lähteä itse kerimään tilannetta auki näkemällä vain " asioiden positiiviset puolet" .

itse olen kokenut asunnottomuuden, työttömyyden, avioeron, useampia keskenmenoja ja silti olen voinut nousta kaiken tuon alta onnelliseksi. Päätin niin, korjasin tilannettani parisen vuotta ja sitten; onni!

Kas siinä se onnellisuuden salaisuus tulikin.



Sinä itse (ja se lapseton) päätätte kannattaako näistä teksteistä syyllistyä, mitä se auttaa? Muuta kuin että voi entistä syvemmälle vajota itsesääliin ja ruikutukseen ja katkeruuteen. Tai sitten voi myös miettiä, että olisikohan näissä jutuissa mitään perää? pystyisinkö minäkin siihen? miten elämäni muuttuisi, jos luopuisin katkeruudestani?



En minä ainakaan näitä kirjoita sen takia, että olisi jotenkin kivaa kääntää veistä haavassa, olenhan itse ollut joskus ihan samassa jamassa. Mutta sen tiedän ,että surkuttelu ja säälittely se kaikkein vähiten mitään auttaa.



Se on varmasti omalla tavallaan hieno ja itsetuntoa nostattava kuvitelma, että MINUN suruni nyt vaan on suurta, että sille ei voi mitään, MINÄ olisin niin paljon halunnut lasta, ettei kukaan koskaan ole halunnutkaan... tosiasiassa se ei kuitenkaan ole niin, omille asenteilleen voi tehdä jotain. Ei se käy kuin napsis vaan, töitä sen eteen täytyy tehdä. Tänään on hyvä päivä aloittaa.

Ei tosin lapsettomuuden kohdalla minulla, vaan vakavan sairauden takia. Menetyksiään saa surra, mutta ei pidä jäädä tuleen makaamaan. Meillä ei ole kuin tämä yksi elämä, joten kannattaa ihan oikeasti miettiä, kuinka ison osan siitä haluaa käyttää itsesäälissä ja katkeruudessa märehtimiseen.

Vierailija:

Jos joku on onneton lapsettomuudestaan, niin täällä kuorossa huudetaan, että oma vika, kun olet onneton. Puuttumatta siihen onko tuossa perää vai ei, niin ainakaan ette näytä parhainta empatiakykyänne.

onko syntynyt kulta-, puu- vai pahvilusikka suussa.



Jos on tietyt perusedellytykset lapsuudessa ja nuoruudessa:

turvallinen koti, peruselintarpeet tyydytetty, mahdollisuus käydä koulua normaalisti (että esim. kotona ei tartte hoitaa alkkari-yh-äidin tehtäviä päivät ja yöt läpeensä) jne



silloin aika pitkälle voi itse tehdä elämänsä.



Mutta jos noi perusedellytykset ei täyty, voi se 80% energiasta mennä vaan siihen että selviää hengissä kaikesta