Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten väärin nämä sinusta ovat?

Vierailija
24.03.2015 |

Olen ollut avomieheni kanssa muutaman vuoden, enkä ole ollut hänelle kovin rehellinen. Suurin osa näistä on sellaisia, ettei kukaan tiedä tai ainakaan minä itse en ole kenellekään kertonut. Haluaisin kuulla mielipiteitä, että miten suurta vääryyttä olen mielestänne tehnyt miehelleni tai mitä ajattelisitte, jos näitä olisi teiltä salattu? 

Eli siis:

-Valehtelin, että minulla on ollut pari miestä ja siksi vain hyvin vähän kokemusta seksistä. Oikeasti olin neitsyt.

-Olen myös todella arka ja ujo seksin suhteen, mutta yritän esittää itsevarmaa ja rohkeaa, koska mieheni pitää siitä. Minusta se on ahdistavaa, enkä sen takia nauti seksistämme yhtään. Myös tyydytän itseni salaa säännöllisesti. 

-Minulla on ollut suuria ongelmia ruoan suhteen, ahmimista ja oksentelua, on edelleenkin joskus. 

-Kun olin lapsi, isäni oli väkivaltainen alkoholisti. Hän on nyt kuollut, mieheni ei ole edes tavannut häntä ja luulee, että hän oli ihan tavallinen. 

-Olen ollut masentunut ja ahdistunut vuosia, minulla on myös lääkitys, mikä toimii kohtuullisen hyvin. Kukaan ei tiedä, paitsi lääkäri ja psykologi. En ole koskaan ollut esimerkiksi poissa töistä, eikä minulla ole ollut vaikeuksia salata asiaa, mutta minulla on vieläkin välillä ihan hirveitä öitä. Mies nukkuu sikeästi, joten hän ei tiedä näistä mitään. 

Tiedän, että tämä on väärin, mutta kukaan ei olisi koskaan seurustellut kanssani, jos olisi tiennyt ja olin ihan mielettömän rakastunut mieheeni. Mikä näistä teidän mielestä on pahin? Tiedän, että pystyn pitämään nämä salassa lopun elämääni, joten olenko hirveä ihminen, kun en ole kertonut? Tiedän, että mieheni jättäisi minut, jos tietäisi, enkä myöskään halua kertoa. 

Kommentit (45)

Vierailija
1/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No tuota toi neitsyt juttu nyt ei oo niin paha. Mut kyllä mä ehkä ottaisin puheeks noi muut ongelmat. Ja jos mies ei ymmärrä, niin takaan että se ei oo oikee sulle. Koska itse pystyisin käsittelemään nämä asiat ja olisin tukenasi. Mies21

Vierailija
2/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:05"]-Olen myös todella arka ja ujo seksin suhteen, mutta yritän esittää itsevarmaa ja rohkeaa, koska mieheni pitää siitä. Minusta se on ahdistavaa, enkä sen takia nauti seksistämme yhtään. Myös tyydytän itseni salaa säännöllisesti.[/quote]

Kenekään ei pidä esittää seksissä sellaista tai suostua sellaiseen mikä ei itsestä tunnu hyvältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et ole hirveä ihminen sen takia että etä kerro, mutta olet sen takia onneton ja pysyt onnettomana. Et anna itsellesi tilaisuutta oppia nauttimaan seksistä,  päästä lapsuutesi yli tai parantua mielenterveysongelmistasi.

Ja itse en suostuisi olemaan sellaisen miehen kanssa, jolle tarvitsisi teeskennellä tuommoisista asioista. En usko, että se hyvää tekee sullekaan. Parempi ilman - mutta voihan miehesi olla fiksunpi kuin luulet.

Vierailija
4/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:17"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:05"]-Olen myös todella arka ja ujo seksin suhteen, mutta yritän esittää itsevarmaa ja rohkeaa, koska mieheni pitää siitä. Minusta se on ahdistavaa, enkä sen takia nauti seksistämme yhtään. Myös tyydytän itseni salaa säännöllisesti.[/quote]

Kenekään ei pidä esittää seksissä sellaista tai suostua sellaiseen mikä ei itsestä tunnu hyvältä.

[/quote]

Ymmärrän ja olen tiettyyn pisteeseen samaa mieltä, mutta minua arastuttaa vähän kaikki. En minä nyt ihan pimeässä ja peiton alla haluaisi, mutta haluaisin esimerkiksi hämärämmän valaistuksen ja koen osan asennoista ahdistaviksi ja koen myös tressiä siitä, että mies tykkää minun ottavan ohjat käsiini, kun en vieläkään koe, että osaan. Minusta tuntuu ihan koko ajan, että vain jotenkin haparoin ilman aavistustakaan siitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä ja se ahdistaa. 

Vierailija
5/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurin vääryys on ettet kerro miehelle, kuka sinä ihan oikeasti olet kun elämäsi on pelkkää esittämistä ja peittelyä.

Vierailija
6/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:20"][quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:17"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:05"]-Olen myös todella arka ja ujo seksin suhteen, mutta yritän esittää itsevarmaa ja rohkeaa, koska mieheni pitää siitä. Minusta se on ahdistavaa, enkä sen takia nauti seksistämme yhtään. Myös tyydytän itseni salaa säännöllisesti.[/quote]

Kenekään ei pidä esittää seksissä sellaista tai suostua sellaiseen mikä ei itsestä tunnu hyvältä.

[/quote]

Ymmärrän ja olen tiettyyn pisteeseen samaa mieltä, mutta minua arastuttaa vähän kaikki. En minä nyt ihan pimeässä ja peiton alla haluaisi, mutta haluaisin esimerkiksi hämärämmän valaistuksen ja koen osan asennoista ahdistaviksi ja koen myös tressiä siitä, että mies tykkää minun ottavan ohjat käsiini, kun en vieläkään koe, että osaan. Minusta tuntuu ihan koko ajan, että vain jotenkin haparoin ilman aavistustakaan siitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä ja se ahdistaa. 
[/quote]

Sun täytyy oikeesti avata suus nyt miehelles. Kesti se tai ei. Sulle ei tuu yhtään parempi olo jos pidät kaiken ton sisällä. Ihan oikeeati puhuminen auttaa. Kyllä mä uskon että miehes kuuntelee ja ymmärtää.. mies21

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:11"]

No tuota toi neitsyt juttu nyt ei oo niin paha. Mut kyllä mä ehkä ottaisin puheeks noi muut ongelmat. Ja jos mies ei ymmärrä, niin takaan että se ei oo oikee sulle. Koska itse pystyisin käsittelemään nämä asiat ja olisin tukenasi. Mies21

[/quote]

Minä en silti uskalla ottaa sitä riskiä, koska en halua menettää häntä. Minä myös pärjään noiden asioiden kanssa, ne ovat olleet osa elämääni niin kauan, etten enää edes muista muuta. 

Vierailija
8/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:19"]

Et ole hirveä ihminen sen takia että etä kerro, mutta olet sen takia onneton ja pysyt onnettomana. Et anna itsellesi tilaisuutta oppia nauttimaan seksistä,  päästä lapsuutesi yli tai parantua mielenterveysongelmistasi.

Ja itse en suostuisi olemaan sellaisen miehen kanssa, jolle tarvitsisi teeskennellä tuommoisista asioista. En usko, että se hyvää tekee sullekaan. Parempi ilman - mutta voihan miehesi olla fiksunpi kuin luulet.

[/quote]

Ehkä, mutta jos hän jättää minut, niin sitten ainakin olen onneton. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikään noista asioista ei saisi minua hylkäämään rakasta ihmistä. Oletko nyt ihan varma että sinut jätettäiisin? Ehkä suurin kriisi voisi aiheutua siitä että olet teeskennellyt sängyssä. Mutta siitäkin selvittäisiin. 

Vierailija
10/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:21"]

Suurin vääryys on ettet kerro miehelle, kuka sinä ihan oikeasti olet kun elämäsi on pelkkää esittämistä ja peittelyä.

[/quote]

Niin, kai se on niinkin. Mutta toisaalta hän tuntuu tykkäävän siitä ihmisestä, joka luulee minun olevan. Periaatteessa sekin olen kuitenkin minä, vain vähän parempi versio todellisesta minusta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luin tektisi aika huolettomasti. Mun mielestä suurin ongelmasi ei ole valehtelu noista vaan se, että sullahan on herranjestas ongelmia vaikka muille jakaa! Sinuna koittaisin päästä jonnekkin ammattiauttajalle juttelemaan asioista.

Suhteesi ei kuulosta myöskään terveeltä. Ensinnäkin teidän suhde tuntuu perustuvan hyvin paljon valheelle ja sinun esittämisellesi. Ei miehesi seurustele sinun kanssasi, vaan sen valheellisen kuvan jonka olet antanut. Oisi tottakai paikallaan juttelu miehen kanssa. Kerro hänelle nämä asiat ja kysy tahtooko hän tutustua vielä oikeaan sinuun. Myös tuo "olin ihan mielettömän rakastunut mieheeni" kuulostaa minun korvaani enemmänkin pakkomielteeltä tai muulta ripustautumiselta, kuin varsinaiselta rakkaudelta. 

Vierailija
12/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:23"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:20"][quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:17"] [quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:05"]-Olen myös todella arka ja ujo seksin suhteen, mutta yritän esittää itsevarmaa ja rohkeaa, koska mieheni pitää siitä. Minusta se on ahdistavaa, enkä sen takia nauti seksistämme yhtään. Myös tyydytän itseni salaa säännöllisesti.[/quote] Kenekään ei pidä esittää seksissä sellaista tai suostua sellaiseen mikä ei itsestä tunnu hyvältä. [/quote] Ymmärrän ja olen tiettyyn pisteeseen samaa mieltä, mutta minua arastuttaa vähän kaikki. En minä nyt ihan pimeässä ja peiton alla haluaisi, mutta haluaisin esimerkiksi hämärämmän valaistuksen ja koen osan asennoista ahdistaviksi ja koen myös tressiä siitä, että mies tykkää minun ottavan ohjat käsiini, kun en vieläkään koe, että osaan. Minusta tuntuu ihan koko ajan, että vain jotenkin haparoin ilman aavistustakaan siitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä ja se ahdistaa.  [/quote] Sun täytyy oikeesti avata suus nyt miehelles. Kesti se tai ei. Sulle ei tuu yhtään parempi olo jos pidät kaiken ton sisällä. Ihan oikeeati puhuminen auttaa. Kyllä mä uskon että miehes kuuntelee ja ymmärtää.. mies21

[/quote]

Pystyn salaamaan tämän lopun elämääni, siitä olen aivan varma. Salasin kaiken ennen miestäni muiltakin, perheeltäni, kavereilta, sukulaisiltani. 

Minä en rehellisesti sanoen halua kertoa. Minusta tuntuu, että jos kertoisin, niin nämä asiat saisivat aivan liian suuren roolin yhteisessä elämässämme, enkä halua sitä. Haluan yhteisen elämämme olevan niitä hyviä asioita, joita tottakai niitäkin on! Ja haluan hänen olevan onnellinen, eikä näiden asioiden kertominen ainakaan edistäisi sitä. Minulle se, että pystyn kuitenkin tekemään hänet onnelliseksi, että pystyn tekemään edes yhden ainoan hyvän asian elämässäni, on valtavan suuri asia, enkä halua tehdä mitään, mikä saattaisi muuttaa sitä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:26"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:21"]

Suurin vääryys on ettet kerro miehelle, kuka sinä ihan oikeasti olet kun elämäsi on pelkkää esittämistä ja peittelyä.

[/quote]

Niin, kai se on niinkin. Mutta toisaalta hän tuntuu tykkäävän siitä ihmisestä, joka luulee minun olevan. Periaatteessa sekin olen kuitenkin minä, vain vähän parempi versio todellisesta minusta. 

[/quote]

Ei suinkaan parempi versio, vaan feikki.

Vierailija
14/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:25"]

Mikään noista asioista ei saisi minua hylkäämään rakasta ihmistä. Oletko nyt ihan varma että sinut jätettäiisin? Ehkä suurin kriisi voisi aiheutua siitä että olet teeskennellyt sängyssä. Mutta siitäkin selvittäisiin. 

[/quote]

En täysin varma, mutta melko varma. Minustakin nämä ovat suuria asioita ja suuria salaisuuksia, siksi ne ovatkin salaisuuksia. Enkä myös oikeasti halua kenenkään tietävän, että olen näin heikko. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä menneisyytesi taakse ja katse tulevaisuuteen!!!!! Et pääse tosta mihinkään jos vaan vatvot epäoleellisia asioita! Lopeta itsesi analysointi ja nauti elämästä!!

Vierailija
16/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:30"]

Olet oikeastaan aika itsekeskeinen ja tuomitseva. Monet noista asioista pätevät minuun, esimerkiksi. Pidät ilmeisesti kaikkia seksissä arkoja ja masentuneita jne. ihmisiä heikkoina ja surkeina. Häpeäisit. Suurinta heikkoutta on se, ettet voi tunnustaa omaa ihmisyyttäsi toiselle. Mitä jos hän jonain päivänä masentuu? Sairastuu? Hylkäätkö hänet?

Vierailija
17/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:28"]

Luin tektisi aika huolettomasti. Mun mielestä suurin ongelmasi ei ole valehtelu noista vaan se, että sullahan on herranjestas ongelmia vaikka muille jakaa! Sinuna koittaisin päästä jonnekkin ammattiauttajalle juttelemaan asioista.

Suhteesi ei kuulosta myöskään terveeltä. Ensinnäkin teidän suhde tuntuu perustuvan hyvin paljon valheelle ja sinun esittämisellesi. Ei miehesi seurustele sinun kanssasi, vaan sen valheellisen kuvan jonka olet antanut. Oisi tottakai paikallaan juttelu miehen kanssa. Kerro hänelle nämä asiat ja kysy tahtooko hän tutustua vielä oikeaan sinuun. Myös tuo "olin ihan mielettömän rakastunut mieheeni" kuulostaa minun korvaani enemmänkin pakkomielteeltä tai muulta ripustautumiselta, kuin varsinaiselta rakkaudelta. 

[/quote]

Taisit lukea edelleen huolettomasti, kun mainitsin kyllä psykologin. :)

Suhteessamme on paljon muutakin kuin nämä asiat. Eikä ole kyse pakkomielteestä, eikä ripustautumisesta, olen ehkä hiukan liiankin itsenäinen. Kyllä epätäydellisetkin ihmiset rakastuu. 

Vierailija
18/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:30"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:26"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:21"]

Suurin vääryys on ettet kerro miehelle, kuka sinä ihan oikeasti olet kun elämäsi on pelkkää esittämistä ja peittelyä.

[/quote]

Niin, kai se on niinkin. Mutta toisaalta hän tuntuu tykkäävän siitä ihmisestä, joka luulee minun olevan. Periaatteessa sekin olen kuitenkin minä, vain vähän parempi versio todellisesta minusta. 

[/quote]

Ei suinkaan parempi versio, vaan feikki.

[/quote]

Sitten jokainen maailman ihminen on feikki, koska on täysin mahdotonta (tai narsistista) kertoa kenellekään joka ikistä yksityiskohtaa itsestään. 

Vierailija
19/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:32"]

Jätä menneisyytesi taakse ja katse tulevaisuuteen!!!!! Et pääse tosta mihinkään jos vaan vatvot epäoleellisia asioita! Lopeta itsesi analysointi ja nauti elämästä!!

[/quote]

Kiitti! :)

Vierailija
20/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

suurinta haittaa salailusi aiheuttaa itsellesi. sinun olisi varmasti helpompi elää, jos saisit olla avoimesti se kuka olet. ei ole tehnyt mitään väärää, tukahdutat vain itseäsi eläen valheellisessa kulississa. Mieti mitä haluat elämältäsi. Miksi luulet että miehesi jättäisi sinut, jos saisi tietää näistä asioista? ehkä kyseessä on vain omasta huonommuuden tunteestasi ja hylätyksi tulemisen pelostasi, vai onko miehesi luonteessa oikeasti jotain sellaista että tiedät ettei hän hyväksy kaltaisiasi ihmisiä? jos näin on, kannattaako sellaisen ihmisen kassa olla?

Voisit aloittaa miehelle avautuminen vähitellen, aloita vaikka tuosta vaikeasta lapsuudestasi ja alkoholisti isästäsi. ne selittävät paljon myöhempiä ongelmiasi. seksiin liittyvät asiat taas kannattaa jättää viimeiseksi, sillä miehesi varmasti loukkaantuu jos kuulee että olet vain esittänyt nauttivasi seksistä hänen kanssaan. Kun olet saanut rakennettua turvallisen ja luottamuksellisen suhteen mieheesi, voi olla että seksielämäsikin paranee ajan kanssa, ja esittäminen alkaa tuntumaan turhalta. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi yksi