Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miten väärin nämä sinusta ovat?

Vierailija
24.03.2015 |

Olen ollut avomieheni kanssa muutaman vuoden, enkä ole ollut hänelle kovin rehellinen. Suurin osa näistä on sellaisia, ettei kukaan tiedä tai ainakaan minä itse en ole kenellekään kertonut. Haluaisin kuulla mielipiteitä, että miten suurta vääryyttä olen mielestänne tehnyt miehelleni tai mitä ajattelisitte, jos näitä olisi teiltä salattu? 

Eli siis:

-Valehtelin, että minulla on ollut pari miestä ja siksi vain hyvin vähän kokemusta seksistä. Oikeasti olin neitsyt.

-Olen myös todella arka ja ujo seksin suhteen, mutta yritän esittää itsevarmaa ja rohkeaa, koska mieheni pitää siitä. Minusta se on ahdistavaa, enkä sen takia nauti seksistämme yhtään. Myös tyydytän itseni salaa säännöllisesti. 

-Minulla on ollut suuria ongelmia ruoan suhteen, ahmimista ja oksentelua, on edelleenkin joskus. 

-Kun olin lapsi, isäni oli väkivaltainen alkoholisti. Hän on nyt kuollut, mieheni ei ole edes tavannut häntä ja luulee, että hän oli ihan tavallinen. 

-Olen ollut masentunut ja ahdistunut vuosia, minulla on myös lääkitys, mikä toimii kohtuullisen hyvin. Kukaan ei tiedä, paitsi lääkäri ja psykologi. En ole koskaan ollut esimerkiksi poissa töistä, eikä minulla ole ollut vaikeuksia salata asiaa, mutta minulla on vieläkin välillä ihan hirveitä öitä. Mies nukkuu sikeästi, joten hän ei tiedä näistä mitään. 

Tiedän, että tämä on väärin, mutta kukaan ei olisi koskaan seurustellut kanssani, jos olisi tiennyt ja olin ihan mielettömän rakastunut mieheeni. Mikä näistä teidän mielestä on pahin? Tiedän, että pystyn pitämään nämä salassa lopun elämääni, joten olenko hirveä ihminen, kun en ole kertonut? Tiedän, että mieheni jättäisi minut, jos tietäisi, enkä myöskään halua kertoa. 

Kommentit (45)

Vierailija
21/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap mietihän vähän jos rakastat miestäsi niin ansaitseeko hän sinusta pinnan jonka olet luonut häntä varten ja annat, vai todellisen rakkauden johonkin aitoon ihmiseen? Voin sanoa, että on todella suuri eri rakastaa syvästi ihmistä jonka tuntee täysin. Rakkaus, jossa ei esitetä mitään vaan annetaan kaikki itsestä sellaisena kuin on, on sitä aitoa. 

Vierailija
22/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvin olisit voinut kertoa neitsyydestäsi. Monet epävarmat ihmiset luulevat, että neitsyys olisi huono juttu. Itsevarmat voisivat puolestaan mennä vaikka telkkariin kertomaan asiasta, eivät pidä sitä erikoisena. Tietysti jos ikää on jo 30, niin voi alkaa tuntua vähän erilaiselta muihin verrattuna.

Pahin on tuo, että sinulla on masennusta ja salaat sen. Muut eivät edes ole pahoja asioita vaan valehtelu olisi ongelma.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:33"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:30"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:25"]

Mikään noista asioista ei saisi minua hylkäämään rakasta ihmistä. Oletko nyt ihan varma että sinut jätettäiisin? Ehkä suurin kriisi voisi aiheutua siitä että olet teeskennellyt sängyssä. Mutta siitäkin selvittäisiin. 

[/quote]

En täysin varma, mutta melko varma. Minustakin nämä ovat suuria asioita ja suuria salaisuuksia, siksi ne ovatkin salaisuuksia. Enkä myös oikeasti halua kenenkään tietävän, että olen näin heikko. 

[/quote]

Olet oikeastaan aika itsekeskeinen ja tuomitseva. Monet noista asioista pätevät minuun, esimerkiksi. Pidät ilmeisesti kaikkia seksissä arkoja ja masentuneita jne. ihmisiä heikkoina ja surkeina. Häpeäisit. Suurinta heikkoutta on se, ettet voi tunnustaa omaa ihmisyyttäsi toiselle. Mitä jos hän jonain päivänä masentuu? Sairastuu? Hylkäätkö hänet?

[/quote]

Suurin heikkouteni on mielestäni syömishäiriöni, se on eniten itsestäni kiinni. Ja toki nuo ovat heikkouksia, mutta ei se tarkoita, ettei ne olisi inhimillisiä. En tietenkään hylkäisi miestäni minkään tuollaisen takia nyt kun hänet jo tunnen. Mutta jos minä olisin normaali ja olisin tavannut miehen, jossa on kaikki nuo viat kuin minussa... Olisi se ainakin laskenut kiinnostustani, jos ei mitään muuta. 

Vierailija
24/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet varmaan oppinut tuntemaan miehen jo niin hyvin, että osaat arvata hänen suhtautumisensa? Osaat ehkä jo puhua hänelle ja luottaa?

Vierailija
25/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:34"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:28"]

Luin tektisi aika huolettomasti. Mun mielestä suurin ongelmasi ei ole valehtelu noista vaan se, että sullahan on herranjestas ongelmia vaikka muille jakaa! Sinuna koittaisin päästä jonnekkin ammattiauttajalle juttelemaan asioista.

Suhteesi ei kuulosta myöskään terveeltä. Ensinnäkin teidän suhde tuntuu perustuvan hyvin paljon valheelle ja sinun esittämisellesi. Ei miehesi seurustele sinun kanssasi, vaan sen valheellisen kuvan jonka olet antanut. Oisi tottakai paikallaan juttelu miehen kanssa. Kerro hänelle nämä asiat ja kysy tahtooko hän tutustua vielä oikeaan sinuun. Myös tuo "olin ihan mielettömän rakastunut mieheeni" kuulostaa minun korvaani enemmänkin pakkomielteeltä tai muulta ripustautumiselta, kuin varsinaiselta rakkaudelta. 

[/quote]

Taisit lukea edelleen huolettomasti, kun mainitsin kyllä psykologin. :)

Suhteessamme on paljon muutakin kuin nämä asiat. Eikä ole kyse pakkomielteestä, eikä ripustautumisesta, olen ehkä hiukan liiankin itsenäinen. Kyllä epätäydellisetkin ihmiset rakastuu. 

 

[/quote]

 

Ehkä rakastuu, mutta rakastunut ihminen haluaa rakastaa toista, se ei onnistu mitenkään esittämällä jotain muuta kuin on. Sun tekstisi ei kuulosta rakastamiselta, vaan tosiaan enemmänkin siltä, että olet takertunut tähän mieheen.

Vierailija
26/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:36"]suurinta haittaa salailusi aiheuttaa itsellesi. sinun olisi varmasti helpompi elää, jos saisit olla avoimesti se kuka olet. ei ole tehnyt mitään väärää, tukahdutat vain itseäsi eläen valheellisessa kulississa. Mieti mitä haluat elämältäsi. Miksi luulet että miehesi jättäisi sinut, jos saisi tietää näistä asioista? ehkä kyseessä on vain omasta huonommuuden tunteestasi ja hylätyksi tulemisen pelostasi, vai onko miehesi luonteessa oikeasti jotain sellaista että tiedät ettei hän hyväksy kaltaisiasi ihmisiä? jos näin on, kannattaako sellaisen ihmisen kassa olla?

Voisit aloittaa miehelle avautuminen vähitellen, aloita vaikka tuosta vaikeasta lapsuudestasi ja alkoholisti isästäsi. ne selittävät paljon myöhempiä ongelmiasi. seksiin liittyvät asiat taas kannattaa jättää viimeiseksi, sillä miehesi varmasti loukkaantuu jos kuulee että olet vain esittänyt nauttivasi seksistä hänen kanssaan. Kun olet saanut rakennettua turvallisen ja luottamuksellisen suhteen mieheesi, voi olla että seksielämäsikin paranee ajan kanssa, ja esittäminen alkaa tuntumaan turhalta. 
[/quote]

Komppaan tätä. Mies21

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska teidän suhde perustuu valheelle, ei se voi olla missään mielessä hyvä suhde. Noi asiat tulee aina jäytämään sua ja mitä pidemmälle jätät kertomuksen sen enemmän petetyksi miehesi tuntee itsensä. Ongelma ei ole nuo asiat vaan ongelma on se, että olet valehdellut. Se tarkoittaa, että et luota miehesi hyvyyteen, että voisi noista huolimatta tykätä susta ja se on ihan puhtaasti sun miehen loukkaamista. Kerro noi asiat mahdollisimman pian ja selitä myös miksi olet valehdellut. Muuten tulet olemaan jossain vaiheessa todella onneton. Ja se on ihan sun omaa syytä.

Vierailija
28/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on vähän samansuuntaisia ongelmia kuin sulla ja mä olen ollut rehellinen. Ei siinä muuten ole juuri eroa sun tilanteeseen, mutta saanpahan ainakin joskus tukea puolisolta. Itse sen silti joutuu kantamaan ja kärsimään, vaikka kertoisi koko maailmalle...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et tee mitään väärää. Kaikkea ei elämästään tarvi kertoa vaikka seurustellaankin. Ehkä jonain päivänä uskallat kertoa. Jos mies sinut noiden asioiden takia jättäisi niin saattaisin kyllä lopettaa suhteen itse ensin.

Vierailija
30/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:36"]

suurinta haittaa salailusi aiheuttaa itsellesi. sinun olisi varmasti helpompi elää, jos saisit olla avoimesti se kuka olet. ei ole tehnyt mitään väärää, tukahdutat vain itseäsi eläen valheellisessa kulississa. Mieti mitä haluat elämältäsi. Miksi luulet että miehesi jättäisi sinut, jos saisi tietää näistä asioista? ehkä kyseessä on vain omasta huonommuuden tunteestasi ja hylätyksi tulemisen pelostasi, vai onko miehesi luonteessa oikeasti jotain sellaista että tiedät ettei hän hyväksy kaltaisiasi ihmisiä? jos näin on, kannattaako sellaisen ihmisen kassa olla?

Voisit aloittaa miehelle avautuminen vähitellen, aloita vaikka tuosta vaikeasta lapsuudestasi ja alkoholisti isästäsi. ne selittävät paljon myöhempiä ongelmiasi. seksiin liittyvät asiat taas kannattaa jättää viimeiseksi, sillä miehesi varmasti loukkaantuu jos kuulee että olet vain esittänyt nauttivasi seksistä hänen kanssaan. Kun olet saanut rakennettua turvallisen ja luottamuksellisen suhteen mieheesi, voi olla että seksielämäsikin paranee ajan kanssa, ja esittäminen alkaa tuntumaan turhalta. 

[/quote]

Minä itse koen, että koska mieheni ei tiedä, niin nämä asiat ovat vähemmän läsnä parisuhteessamme. Pelkään, että jos hän tietäisi, niin hän varoisi sanojaan ja varoisi tekemästä mitään, mikä ehkä hänen mielestään voisi ahdistaa minua ja vahtisi syömisiäni ja kaikki muuttuisi, eikä millään tavoin hyvään suuntaan.

 

Ei hän ole koskaan sanonut mitään pahaa, mutta emme ole näistä asioista puhuneetkaan.

Isästäni voisin periaatteessa kertoakin, siitä on jo niin kauan. Mutta siksi se ehkä tuntuu turhaltakin ja koska äitini jätti isäni hänen väkivaltaisesti raiskattuaan äitini meidän lasten edessä, en usko, että äitini haluaisi kenenkään kuulevan siitä. Voisin tietysti jättää sen kohdan pois tarinasta. 

Minusta myös tuntuu, että nämä olisi pitänyt kertoa alussa tai ei koskaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kuulosta pahalta etkä ole hirveä ihminen kun salaat tuollaista. Lähinnä tulee mieleen että tilanteen täytyy olla hyvin raskas sulle, nuo on asioita jotka on tarpeeksi raskaita kenelle tahansa. Ei ole helppoa kertoa ellei ole varma että saa myötätuntoa ja ymmärrystä. Jos kertoisit vaikka vain osan ja katsot miten mies suhtautuu.

Vierailija
32/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:36"]

Ap mietihän vähän jos rakastat miestäsi niin ansaitseeko hän sinusta pinnan jonka olet luonut häntä varten ja annat, vai todellisen rakkauden johonkin aitoon ihmiseen? Voin sanoa, että on todella suuri eri rakastaa syvästi ihmistä jonka tuntee täysin. Rakkaus, jossa ei esitetä mitään vaan annetaan kaikki itsestä sellaisena kuin on, on sitä aitoa. 

[/quote]

Hän ansaitsee parhaan version minusta ja sen olen antanut. Niin minä sen koen, ehkä olen väärässä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:37"]

Hyvin olisit voinut kertoa neitsyydestäsi. Monet epävarmat ihmiset luulevat, että neitsyys olisi huono juttu. Itsevarmat voisivat puolestaan mennä vaikka telkkariin kertomaan asiasta, eivät pidä sitä erikoisena. Tietysti jos ikää on jo 30, niin voi alkaa tuntua vähän erilaiselta muihin verrattuna.

Pahin on tuo, että sinulla on masennusta ja salaat sen. Muut eivät edes ole pahoja asioita vaan valehtelu olisi ongelma.

 

[/quote]

En tosiaan ollut ihan nuori enää. 

Masennus tuntuu jo näiden kaikkien vuosien jälkeen osalta itseäni. En tiedä muuttaisiko sen kertominen edes mitään. 

Vierailija
34/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:38"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:34"]

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:28"]

Luin tektisi aika huolettomasti. Mun mielestä suurin ongelmasi ei ole valehtelu noista vaan se, että sullahan on herranjestas ongelmia vaikka muille jakaa! Sinuna koittaisin päästä jonnekkin ammattiauttajalle juttelemaan asioista.

Suhteesi ei kuulosta myöskään terveeltä. Ensinnäkin teidän suhde tuntuu perustuvan hyvin paljon valheelle ja sinun esittämisellesi. Ei miehesi seurustele sinun kanssasi, vaan sen valheellisen kuvan jonka olet antanut. Oisi tottakai paikallaan juttelu miehen kanssa. Kerro hänelle nämä asiat ja kysy tahtooko hän tutustua vielä oikeaan sinuun. Myös tuo "olin ihan mielettömän rakastunut mieheeni" kuulostaa minun korvaani enemmänkin pakkomielteeltä tai muulta ripustautumiselta, kuin varsinaiselta rakkaudelta. 

[/quote]

Taisit lukea edelleen huolettomasti, kun mainitsin kyllä psykologin. :)

Suhteessamme on paljon muutakin kuin nämä asiat. Eikä ole kyse pakkomielteestä, eikä ripustautumisesta, olen ehkä hiukan liiankin itsenäinen. Kyllä epätäydellisetkin ihmiset rakastuu. 

 

[/quote]

 

Ehkä rakastuu, mutta rakastunut ihminen haluaa rakastaa toista, se ei onnistu mitenkään esittämällä jotain muuta kuin on. Sun tekstisi ei kuulosta rakastamiselta, vaan tosiaan enemmänkin siltä, että olet takertunut tähän mieheen.

[/quote]

No se on sinun mielipiteesi. Itse en kuitenkaan epäile rakkauttani häntä kohtaan yhtään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän kukaan heti alussa kaikkea läväytä silmille. Mutta kyllä siinä vaiheessa, jos vaihtoehto on valehteleminen tai totuuden kertominen, aina on parempi kertoa totuus. Noista muista asioista sitten kertoo pikkuhiljaa kun suhde alkaa näyttäytyä vakavammalta tai tulee jostain syystä esiin,

Itse en esim. puhunut syömishäiriöstäni (joka siihen aikaan oli mennyttä) kuin vasta muutaman vuoden naimisiin menon jälkeen, kun keskusteltiin johonkin asiaan liittyvästä ja paremmin kun asia alkoi olla mulle taas ongelma. 

Vierailija
36/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:39"]

Koska teidän suhde perustuu valheelle, ei se voi olla missään mielessä hyvä suhde. Noi asiat tulee aina jäytämään sua ja mitä pidemmälle jätät kertomuksen sen enemmän petetyksi miehesi tuntee itsensä. Ongelma ei ole nuo asiat vaan ongelma on se, että olet valehdellut. Se tarkoittaa, että et luota miehesi hyvyyteen, että voisi noista huolimatta tykätä susta ja se on ihan puhtaasti sun miehen loukkaamista. Kerro noi asiat mahdollisimman pian ja selitä myös miksi olet valehdellut. Muuten tulet olemaan jossain vaiheessa todella onneton. Ja se on ihan sun omaa syytä.

[/quote]

Ehkä. Mutta ehkä eroamme jostain muusta syystä tai ehkä asiat muuttuu paremmiksi, vaikka en kertoisikaan. Siinä on vain se, että jos kerron, niin sitä ei sitten saa takaisin, ei koskaan, vaikka mitä tapahtuisi. 

Olen ollut menneisyydessäni niin pohjalla, ettei se ole enää mahdollista ja minkä tahansa sitä paremman kestän. 

Vierailija
37/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:41"]

Mulla on vähän samansuuntaisia ongelmia kuin sulla ja mä olen ollut rehellinen. Ei siinä muuten ole juuri eroa sun tilanteeseen, mutta saanpahan ainakin joskus tukea puolisolta. Itse sen silti joutuu kantamaan ja kärsimään, vaikka kertoisi koko maailmalle...

[/quote]

Kerroitko heti alussa?

Vierailija
38/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen ollut mieheni kanssa jo 14 vuotta ja silti olen samassa tilanteessa. Ei siis just samat jutut, mutta joka tapauksessa on paljon asioita joita en ole hänelle kertonut.

Lopputulos tästä on tietysti ollut, ettemme ole kovin läheisiä. Meillä on lapset ja paljon yhteistä historiaa, ja tulemme toimeen kohtuullisen hyvin, mutta emme edelleenkään tunne toisiamme kovin hyvin, ja siinä missä asialle olisi ollut paljonkin tehtävissä joskus niin enää se ei todellakaan tunnu asialta johon jaksaisi ryhtyä. Haluaisin olla vihdoin vain omillani ja ehkä joskus aloittaa jotain jonkun toisen kanssa, ehkä en. Olen haaveillut erosta jo monta vuotta ja aion toteuttaa sen vuoden sisällä.

En voi suositella tätä lähestymistapaa.

Vierailija
39/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:42"]

Et tee mitään väärää. Kaikkea ei elämästään tarvi kertoa vaikka seurustellaankin. Ehkä jonain päivänä uskallat kertoa. Jos mies sinut noiden asioiden takia jättäisi niin saattaisin kyllä lopettaa suhteen itse ensin.

[/quote]

Minustakin osa noista on sellaisia, ettei ole niin suuria asioita, osa taas... Tuo masennus on se, mikä itseäni eniten vaivaa, siitä ehkä ajattelen, että miehellä olisi oikeus tietää... 

 

Vierailija
40/45 |
24.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.03.2015 klo 21:45"]

Ei kuulosta pahalta etkä ole hirveä ihminen kun salaat tuollaista. Lähinnä tulee mieleen että tilanteen täytyy olla hyvin raskas sulle, nuo on asioita jotka on tarpeeksi raskaita kenelle tahansa. Ei ole helppoa kertoa ellei ole varma että saa myötätuntoa ja ymmärrystä. Jos kertoisit vaikka vain osan ja katsot miten mies suhtautuu.

[/quote]

Tavallaan tilanne on paljon helpompi verrattuna niihin vuosiin, kun olin yksin, koska nyt on kuitenkin seuraa ja hyviäkin hetkiä. Se on todella ajoittaista, minulla on hyviä aikoja ja huonoja. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi kuusi