Karmaiseva paljastus suorassa lähetyksessä: ”Nekrofilia kuuluu ammattiin”
Afrikkalaisessa ajankohtaisohjelmassa vieraillut ruumishuoneen työntekijä on tehnyt järkyttävän paljastuksen suorassa lähetyksessä. Mies kertoi, että työskennellessään opetussairaalassa hän harrasti seksiä kuolleiden kanssa. Haastattelija oli selvästi osannut varautua miehen paljastukseen, sillä hän kysyi Accran kaupungissa työskentelevältä ammattimieheltä tarkentavia kysymyksiä. Mies kertoi kuolleiden kanssa sekstaileminen kuului osaksi opetusta ja hän on tehnyt sitä usein. Työntekijä kertoi avoimesti, että kyse on opetusmetodista, sillä sen jälkeen, kun ihminen harrastaa seksiä ruumiin kanssa hän ei enää pelkää kuolleita. Kun kuolleen kanssa on läheisessä kontaktissa, ei kuolleen ihmisen läsnäolo ole enää niin pelottavaa tai vastenmielistä. Mies kertoi, että hänen esimiehensä olivat kannustaneet häntä nekrofiliaan. Hän myönsi maanneensa ruumiiden kanssa useita kertoja. Afrikkalaisessa televisio-ohjelmassa käyty keskustelu on järkyttänyt ihmisiä ympäri maailmaa. Huolestuttavinta keskustelun aiheessa oli se, että työntekijä piti nekrofiliaa luonnollisena asiana. On selvää, että vastaava opetusmetodi ei tulisi koskaan saamaan hyväksyntää länsimaissa. Vaikuttaisi siltä, että ruumishuoneella työskentelevien ammatissa on valtavia kulttuurieroja maiden välillä. http://www.stara.fi/2015/02/08/nekrofilia-kuuluu-ammattiin/
Kommentit (58)
Ja nyt mietimme, mistä niitä maahanmuuttajia tänne taas tulikaan...
Siis... Täh.. Miten se niinku onnistuu.......se pimppihan on kuiva ja niinku..... Whaaaat???!
Ollaan hiljaa, niin sitä ei tapahdu
No oikeasti mitä niin karmaisevaa tuossa on? Harrastetaanhan seksiä pumpattavien nukkiekin kanssa. Yhtä eloton seksikumppani kyseessä. En edes jaksa kauhistua mokomasta, tuskin ne vainajatkaan..
Ihanan rikasta kulttuuria!! Tätä täytyy saada Suomeenkin.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 22:55"]
Ja nyt mietimme, mistä niitä maahanmuuttajia tänne taas tulikaan...
[/quote]
Ja ajattele, että tuo on kulmakuntansa pientä eliittiä. Patologismies. Suurin osa ei osaa edes lukea :D
Vain persut voi tehdä jotakin tuollaista.
no uskokaa nyt mitä tahansa. Mitä tahansa paskaa voi laskea liikekelle ja tyhmät uskoo.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 23:01"]
Vain persut voi tehdä jotakin tuollaista.
[/quote]
Miten niin persut? Kyllä ne on ihan muut, jotka tuota tekee..
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 23:01"]
Vain persut voi tehdä jotakin tuollaista.
[/quote]
Oletko todellakin noin tyhmä?
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 23:01"]Vain persut voi tehdä jotakin tuollaista.
[/quote]
Ai Afrikka kuuluu nykyään Suomeen? En oo tiennytkään tätä.
No miten tuon nyt ottaa. Kuollut ei tiettävästi hommasta kärsi, mutta mitä liikkuu nekrofilistin aivoissa.
Vaimokkeen ei ainakaan tarvitse olla mustis, jos vaimoke löytyy, koska sivusuhde tuskin kestää kovin kauaa...lämpimissä oloissa...
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 23:05"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 23:01"]
Vain persut voi tehdä jotakin tuollaista.
[/quote]
Oletko todellakin noin tyhmä?
[/quote]
Hyysärit nyt ei ole ihan sitä loistavinta kärkeä.
Täytyy olla pikkasen vikaa päässä.
On näitä ollut ennenkin uutisissa. Ruotsissa se nainen harrasti seksiä kuolleen ihmisen luiden kanssa ja netistä löytyy nekrofiliasta kuvia. Kuolleena kaikki ihmiset näyttävät vain kasalta lihaa. Se mikä näyttää kauniilta silmissä on vain huijausta.
Ja jopa toiseen kommenttiin saakka saimme odottaa että joku Sherlock veti suoran yhtäläisyysmerkin tämän uutisen ja suomalaisen maahanmuuttopolitiikan välillä! Läpy, läpy!
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 23:21"]
Ja jopa toiseen kommenttiin saakka saimme odottaa että joku Sherlock veti suoran yhtäläisyysmerkin tämän uutisen ja suomalaisen maahanmuuttopolitiikan välillä! Läpy, läpy!
[/quote]
Kenen kanssa puhut?
HYI HELVETTI