Karmaiseva paljastus suorassa lähetyksessä: ”Nekrofilia kuuluu ammattiin”
Afrikkalaisessa ajankohtaisohjelmassa vieraillut ruumishuoneen työntekijä on tehnyt järkyttävän paljastuksen suorassa lähetyksessä. Mies kertoi, että työskennellessään opetussairaalassa hän harrasti seksiä kuolleiden kanssa. Haastattelija oli selvästi osannut varautua miehen paljastukseen, sillä hän kysyi Accran kaupungissa työskentelevältä ammattimieheltä tarkentavia kysymyksiä. Mies kertoi kuolleiden kanssa sekstaileminen kuului osaksi opetusta ja hän on tehnyt sitä usein. Työntekijä kertoi avoimesti, että kyse on opetusmetodista, sillä sen jälkeen, kun ihminen harrastaa seksiä ruumiin kanssa hän ei enää pelkää kuolleita. Kun kuolleen kanssa on läheisessä kontaktissa, ei kuolleen ihmisen läsnäolo ole enää niin pelottavaa tai vastenmielistä. Mies kertoi, että hänen esimiehensä olivat kannustaneet häntä nekrofiliaan. Hän myönsi maanneensa ruumiiden kanssa useita kertoja. Afrikkalaisessa televisio-ohjelmassa käyty keskustelu on järkyttänyt ihmisiä ympäri maailmaa. Huolestuttavinta keskustelun aiheessa oli se, että työntekijä piti nekrofiliaa luonnollisena asiana. On selvää, että vastaava opetusmetodi ei tulisi koskaan saamaan hyväksyntää länsimaissa. Vaikuttaisi siltä, että ruumishuoneella työskentelevien ammatissa on valtavia kulttuurieroja maiden välillä. http://www.stara.fi/2015/02/08/nekrofilia-kuuluu-ammattiin/
Kommentit (58)
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 23:01"]
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 22:55"]
Ja nyt mietimme, mistä niitä maahanmuuttajia tänne taas tulikaan...
[/quote]
Ja ajattele, että tuo on kulmakuntansa pientä eliittiä. Patologismies. Suurin osa ei osaa edes lukea :D
[/quote]
Kyseinen mies ei ole patologi.
" Kas, mikäpä lärpäke se siinä terskan päässä roikkuu?" ...." Kas entisen emännän häppärithän ne siinä lerpattaa"...
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 04:09"]
" Kas, mikäpä lärpäke se siinä terskan päässä roikkuu?" ...." Kas entisen emännän häppärithän ne siinä lerpattaa"...
[/quote]
Heh:D
Persujen vaalikampanja on näköjään omalla oikealla tasollaan tässäkin.
No joo. Jes. Eipä tarvi ihmetellä miten se ebola räjähtää käsiin....
Näitä korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia Suomikin tarvitsee, muuten meiltä loppuu työvoima.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 22:56"]
No oikeasti mitä niin karmaisevaa tuossa on? Harrastetaanhan seksiä pumpattavien nukkiekin kanssa. Yhtä eloton seksikumppani kyseessä. En edes jaksa kauhistua mokomasta, tuskin ne vainajatkaan..
[/quote] Lisäksi sinulle tiedoksi - harrastetaanhan seksiä elottomien hieromasauvojen ja vibraattorienkin kanssa. Tutkimuksen mukaan 60 % naisista on käyttänyt, kokeillut tai omistanut sellaisen. Vempain tai vempaimet liittyvät 20 %:n eli joka viidennen nykynaisen seksitapoihin vakituisesti. Enpä usko barbarojen yltävän samalle tasolle.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 23:49"]
Ebola
[/quote]
Vähän meni ohi. Niinkuin jokainen sivistynyt maantietonsa lukenut suomalainen tietenkin tietää, Accra on Ghanan pääkaupunki, ja Ghanahan nimenomaan säästyi Ebolalalta, toisin kuin moni lähimaa.
Kaikkea mitä netissä liikkuu, ei kannata uskoa.
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 23:10"]
No miten tuon nyt ottaa. Kuollut ei tiettävästi hommasta kärsi, mutta mitä liikkuu nekrofilistin aivoissa.
Vaimokkeen ei ainakaan tarvitse olla mustis, jos vaimoke löytyy, koska sivusuhde tuskin kestää kovin kauaa...lämpimissä oloissa...
[/quote]
Paitsi tietty, että ruumiista irtoavat bakteerit sitten kulkeutuvat vaimollekin.
"On selvää, että vastaava opetusmetodi ei tulisi koskaan saamaan hyväksyntää länsimaissa. Vaikuttaisi siltä, että ruumishuoneella työskentelevien ammatissa on valtavia kulttuurieroja maiden välillä."
Onpa naurettava johtopäätös. Aivan kuin tällainen "opetusmetodi" olisi hyvksyttävä missään maassa. Hieman voisi miettiä, kenen puheita ottaa tosissaan. Toisaalta kun tietää, minkälaisia ihmisiä Starallakin on tössä, ei avutonta toimittamista voi kauheasti kummastella.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 00:53"]
[/quote]
Mies puhuu ihan asiallisesti omasta necrophiliastaan:-(
Oletteko nähneet afrikkalaista luutaa. Ei se ole smanalainen kuin täällä. Miksi kondomiaopettajalla ei olisi ollut tekopenistä mukana?
Kaikkea te uskottekin. Journaslismin taso ei tuolla aina päätä huimaa. Hyviä tarinoita saa maksamalla. Pieni raha tv-yhtiölle on iso raha jollekin köyhälle tyypille. Tyyppi on valmis kertomaan tarinaa. Ei se kuolleisiin sekaantuminen on afrikassakaan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="08.02.2015 klo 23:01"]
Ihanan rikasta kulttuuria!! Tätä täytyy saada Suomeenkin.
[/quote]
Löytyy peräkammarin pojillekin kohta toiveammatti.
🤭🤣
Pitikin arvata ja eksyä ja tietää.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 00:23"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2015 klo 00:05"]
Kannattaa silti tarkistaa uutislähteen luotettavuus. Kaksi vuotta sitten oli tälläistä urbaanilegendaa liikkeellä eli väitettiin perusteetta Egyptin parlamentin tehneen asiaan liittyen lain.
Egyptiläiset tavat nekrofiliassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/11926836
[/quote]
Islam sallii kuolleisiin sekaantumisen kuitenkin - tuo lakiesitys, tehtiin sitä tai - tai tehtiin se kenen tahansa toimesta, niin kertoi se kuitenkin islamista tämän sekaantumisasian.
[/quote]
Vaan kun tuollaista lakialoitetta ei tehty. Et löydä mistään netistä linkkiä tuohon aloitteeseen tai edes skannattua kopiota aloitteesta - sitä kun ei ole olemassa. Silti se elää omaa elämäänsä.
Esittäkää paikkansapitäviä väitteitä. Niitä ei voi kumota vaatimalla todisteita ja islamin ongelmakohtien osalta materiaalia löytyy kirjastoksi asti.