Aiotteko piilottaa lelukirjan?

En heitä! Vaan kerron lapsille että molemmat voi toivoa noin 100 euron arvosta leluja pukilta:)

En missään nimessä piilota. Lapset saavat haaveilla iltaisin sängyissään ihan vaikka miljoonasta lelusta. Kyllä he tietävät, ettei kaikkea voi saada. Usko tai älä, olen parina vuonna päällystänyt ne kontaktimuovilla, että kestävät sitä kaikkea selailua.

Kääkkä-äiti 44

Aion heittää roskiin. Me käydään joskus lapsen kanssa lelukaupoissa vain katselemassa ja mun mielestä lapsi löytää ihan riittävästi houkutuksia ja toivelistan täytettä niillä reissuilla. Tulee myös varmemmin sellaisia toiveita, joista lapsi tykkää, kun on päässyt tarkemmin tutkimaan lelua etukäteen ja ehkä jopa kokeilemaan. Itse pystyy vaivihkaa tutkimaan lelun laadun, joten ei tule niin helposti toiveeksi heti hajoavaa krääsää. (Lasta voi vähän ohjailla siellä leluhyllyillä. Saati, jos ne lelut ovat jo siellä näytekappaleina hajonneet, lapsi tajuaa itsekin, ettei niitä kannata toivoa.)

[quote author="Vierailija" time="26.10.2014 klo 12:57"]En ole koskaan piilottanut vaan lapset oli ihan onnesta soikeena kun saivat niitä selailla :)

Tosin meillä ei kerjätty eikä vinguttu lelujen perään koska meillä ainakin lapset ymmärsivät ettei kaikkea voi saada ja että maailma on täynnä ihanuuksia ja haaveilu oli kuitenkin kivaa.

Lahjalistat pysyi kohtuullisina ja muitutin aina että ne lahjatoiveet ovat vain toiveita ja kaikkia ei saa.

Minun mielestäni lahjalehdet oli mainio keino opettaa lapsia siihen että kaikkea ei saa ja he oppivat jo pienenä valitsemaan sen tärkeimmän "ykkösvaihtoehdon" sieltä isosta lelumäärästä.
[/quote]
Meillä oli sama systeemi. Lelukirjat olivat satukirjojakin suositumpia. Niitä selattiin ja katsottiin kuvia, kunnes hajosivat. Kesän tienoilla heitin vanhat pois ja kohta tulikin jo uudet katselukirjat.

8 lisää vielä, että pienempänä lapset eivät edes tajunneet, että lelut olivat myytävänä. Isompana sitten oppivat ymmärtämään myös sen, ettei kaikkea haluamaansa saa koskaan tässä maailmassa. Eivät traumatisoituneet siitä, vaikka ovat jo aikuisia.

Ei meille tule sitä lainkaan. On kielto sekä postilaatikossa että väestörekisterissä.

8-vuotias tajusi tänä syksynä, että meille ei voi tulla sitä, kun on mainoskielto. Myönsin asian näin olevan ja sanoin, että lukekoon mainoksia mummolassa tai ottaa kaupasta jonkun mainoskuvaston. Hän kohautti olkiaan.

Varsin pitkä lahjalista on tullut ilman mainoksiakin, mutta toiveet ovat vähän keskittyneempiä. Hän toivoo mieluummin paljon juttuja tietystä sarjasta kuin sitä ja tätä kymmenestä eri sarjasta, ja lisäksi toiveissa on lelukirjojen ulkopuolisiakin toiveita, kuten kuulokkeita ja muuta kivaa käyttötavaraa.

Meillä tulee pitkä lista pukille tuosta kirjasta. Ja toteutamme lähes kaiken:)

En tietenkään piilota! Selaan ensin itse huolella läpi ja sitten annan lasten käsittelyyn! Onhan siellä kaikkea ihanaa! Ja saa kai sitä halutakin mitä haluaa ja asiasta mainita! Sanon aina että voi toivoa joululahjaksi. Ei kai sitä niin vakavasti yhtä lelukuvastoa ottaa!

En piilota, heitän roskiin. Samoin Hobby Hallit ja muut mainokset. Tuottavat himoa tavaroihin, jota ei oikeasti tarvita.

En ole koskaan piilottanut vaan lapset oli ihan onnesta soikeena kun saivat niitä selailla :)

Tosin meillä ei kerjätty eikä vinguttu lelujen perään koska meillä ainakin lapset ymmärsivät ettei kaikkea voi saada ja että maailma on täynnä ihanuuksia ja haaveilu oli kuitenkin kivaa.

Lahjalistat pysyi kohtuullisina ja muitutin aina että ne lahjatoiveet ovat vain toiveita ja kaikkia ei saa.

Minun mielestäni lahjalehdet oli mainio keino opettaa lapsia siihen että kaikkea ei saa ja he oppivat jo pienenä valitsemaan sen tärkeimmän "ykkösvaihtoehdon" sieltä isosta lelumäärästä.

Siis meillä molemmat lapset keräsivät niitä lelulehtiä kasakaupalla ja tuntikausia niitä selailivat mutta ei niistä mitään ongelmaa ikinä tullut. Ne olivat vain kivoja.