Lue keskustelun säännöt.
Elämäni on pelkkää selviytymistä kriisistä toiseen. Muita?
01.10.2014 |
Tämä alkaa olla jo ihan uskomatonta. Olen vasta 25v, mutta elämäni on ollut todella hankalaa. Alan jo menettäö toivoni sen suhteen, että elämäni tästä helpottuisi. Miksi minä, miksi minun läheiseni? En minä ole tehnyt pahaa kenellekkään, olen oikeasti ihan hyvä ihminen ja en todella ansaitse tätä paskaa. Pahintahan tässä on se, että en itse voi juuri näihin kriiseihin vaikuttaa. En todellakaan tiedä kauanko jaksan fyysisesti tai henkisesti tätä karusellia, koska kriisien aikaan kehokin menee aivan sekaisin ja mieli on musta. Minulle ja minun lähipiirille tulevat nämä kuolemat, sairastumiset, erot ja ties mitkä aina syksyisin. Joka helvetin syksy on ollut joku iso kriisi.
Juuri kun olen päässyt jaloilleni edellisestä suuresta kriisistä niin jo tulee seuraava. Näin on mennyt jo monta vuotta. Kriisit iskevät aina syksyisin. Mietinkin jo tässä, että kyllä jotain varmaan tänäkin syksynä tapahtuu. Esimerkikiksi voisi sanoa tästä viimeisen viiden vuoden tapahtunutta mm.minun paha syömishäiriö ja masennus (noh, tämä sentään oli minun käsissäni), todella likainen ja riitaisa yllätysero puolison taholta, oma fyysinen sairastuminen jonka seurauksena en voinut oikein opiskella tms, vanhempani onnettomuus ja sen seurauksena pitkäaikainen sairaus, minulle tärkeän henkilön kuolema ja siitä jatkunut kuukausia kestänyt perintöriita. Eikä tämä syksykään ole poikkeus, toinen vanhemmistani sairastui syöpään. Minun rakas vanhempani, en kestä. Miksi vitussa nämä tulevat aina syksyllä? Kokoan itseni aina kevään ja kesäisin olen ollut jo enemmän jaloillani, tokikaan en aina ihan kunnossa. Syksy tulee ja romuttaa kaiken.
Kun tuntuu, että en minä jaksa enää. En edes fyysisesti: unettomuusjaksoja, fyysistä pahaa oloa, itkemistä, hiukset lähtee, kuukautiset jää pois, laihdun tai lihon, en liiku, stressaan. Henkisesti taas en vaan JAKSA vuodesta toiseen käydä läpi näitä tunteiden kirjoja alkujärkytyksestä jo suht toipuneeseen oloon. Sit kaikki lähtee alusta. Ja jokainen vastoinkäyminen on kuluttanut voimavaroja, eikä se suru tietenkään poistu ikinä kokonaan ja jokainen vastoinkäyminen on jättänyt arven sydämeen.
En jaksa enää tsempata ja yrittää kun ei tästä tunnu tulevan mitään. Olisi omaakin elämää elettävänä, parisuhdetta, töitä jne. Mutta kun kaikki takkuaa ja alisuoritan elämäni jokaisella osa-alueella näiden kriisien takia. En minä enää usko, että kaikki me saadaan joskus paskat niskaan. Mulle tulee ne muidenkin paskat, enkä edes ansaitsisi tätä. En toki toivo mitään pahaa kenellekkään, mutta vertaistukea ei ole. Kaverellani on ollut ehkä ero, ehkä sairaus tai kenties vanhempi kuollut. He selvisivät ajan kanssa, mutta kun mulle tuntuu tulevan näitä shokkeja vuosittain.
Vertaistukea?
Kiitos ja anteeksi.
Kommentit (29)
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 12:54"]
No onhan sinulla ollut tiheään noita vastoinkäymisiä. Olet kyllä tosi nuori vielä, että jospa piakkoin muutama tasainenkin vuosi olisi tulossa.
[/quote]
Tätä minäkin toivon. Tuntuu vaan, että nuoruusvuodet ovat menneet jotenkin äkkiä ohitse ja en ole ehtinyt nauttia nuoruudesta ollenkaan.. En edes tajua, että olen näin "vanha".
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskity hyviin asioihin. Parisuhde ym. Ole onnellinen että sulla sentään on JOTAIN hyvin.
Täällä toinen.
Tunnistan kaiken tuon tunteen mistä puhut.
Mitään ratkaisua minulla ei tilanteeseen on. Päätin vain, että seison aina jaloillani, otan kaiken vastaan, mitä siinä menetänkään. En odota elämältä mitään, päivä kerrallaan. Mutta päätin, etten luovuta, taistelen loppuun asti.
Sitten tuli se isku, joka romahdutti. Lapseni kuoli. Menetin terveyteni, liikuntakykyni, ja talous kaatui. Elämältä tippui täysin pohja, ja en saa enää mistään kiinni.
Odotan vain jokaikinen päivä mitä seuraavaksi. En uskalla ajatella, että mikään enää kääntyisi parempaan. Vaikka aina olen järkähtämättä seisonut vastoinkäymisten edessä, niin lapseni kuolema oli se tappoisku minulle. Olen luovuttanut, olen vain tyhjä turha haamu, joka haahuilee vaivoin tässä elämässä, merkityksetön.
En usko, että tällä elämällä on minulle mitään hyvää annettavaa.
Joidenkin kuuluu kärsiä. Jos ei olisi ihmisiä, jotka kärsisi, ei olisi ihmisiä, jotka olisivat onnellsia. Aina pitää olla vastakohta, jotta toinen voi olla olemassa.
Sellaista elämä on.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 13:00"]Keskity hyviin asioihin. Parisuhde ym. Ole onnellinen että sulla sentään on JOTAIN hyvin.
[/quote]
No tottakai sitä aina ajattelee ja noiden asioiden avulla sitä jaksaakin edes vähän. Mutta vastoinkäyminen vastoinkäymiseltä alkaa voimavarat hiipua, vaikka sitä kuinka koittais ajatella, että tuolla on nätti ilma ja aamukahvi tuoksui hyvälle.
Ap
5, voi sinua. Voimia hurjasti <3
Osittain tunnistan itseni tuosta. Välillä tuntuu, että miksi mä menen ostamaan itselleni vaikka kivan uuden paidan. Mitä merkitystä sillä edes on kun muut asiat ovat niin huonosti? Tai mitä merkitystä sillä elämäni kannalta on. Turhaa kaikki. Eilenkin vaan tuijottelin pitkään peilikuvaani ja mietin, että miten olen ikäisekseni näin vanhan ja väsyneen näköinen. Ennen kaikkea olen harmaa ja menettänyt elämäniloni. Sitten ajattelen taas, että no kyllä minä tästä selviän kun ei ole vaihtoehtoja, päivä kerrallaan mennään jne jne. Takaraivossa kytee kuitenkin, että miksi edes vaivautua tekemään ja tsemppaamaan, koska kohta olen pohjalla kuitenkin.
Tuntuu jo fyysisesti siltä, että kroppa pettää alta kun vuoteen mahtuu aina useamman kuukauden "järkytys" ja keho oireilee..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin joskus aiemmin, että elämäni on jotenkin erityisen kauheaa ja minulle on varmasti annettu enemmän taakkaa kannettavaksi kuin kenenkään pitäisi jaksaa. Juuri noin ajattelin: kriisiä seuraa aina kriisi, koskaan ei saa vain olla ja levähtää.
Ajan mittaan olen kuitenkin ruvennut miettimään, että elämä on jatkuvaa liikettä. Koko ajan tapahtuu jotakin ihan kaikille, ei ole olemassa mitään stabiilia onnen tai täydellisen onnettomuuden tilaa. Voin vain valita sen miten suhtaudun näihin tilanteiden muuttumisiin ja otanko ne "henkilökohtaisena vittuiluna kohtalolta". Asioita vain tapahtuu, ei se ole karmaa. Voin kyllä houkutella luokseni enemmän hymyä ja valoisia ihmisiä olemalla itse valoisampi.
kaikille näitä tapahtuu: kuolee isä, kaveri. Äiti sairastuu syöpään. Seuraavaksi kuolee veljen appi, oman ystävän mies, veli eroaa onnellisena pidetystä liitosta ja palaa loppuun. Myötäsuren... Vesi tulee läpi katosta ja homevauriopelko valvottaa yökausia. Tiskikone, kiuas ja pyykkikone hajoavat yhtäaikaa ja rahat loppuvat. Läheinen tekee itsemurhan ja sen myötä aikuinen lapsi vajoaa masennukseen. Ongelmat alkavat kasaantua ja hän alkaa vajota avun ulottuattomiin. Pienellä lapsella todetaan sairaus, joka vie hänet ennenaikaiseen hautaan...
Siis oikeasti. Jatkuvaa liikettä tämä elämä on, ikäviä juttuja tapahtuu koko ajan, mutta yleensä niitä ei ole sen enmpää kuin muillakaan. Joakinen joutuu kohtaamaan kuolemaa, sairauksia, kipuja, pettymyksiä, huolia. Huolettomuus kuuluu lapsuuteen.
Tervetuloa joukkoon. Elämä ei todellakaan ole reilua eikä oikeudenmukaista.
Minut pitää pystyssä ainoastaan tietoisuus siitä, että poismenoni aiheuttaisi vain lisää kriisejä ja surua.
Sinäkin tiedät varmasti, että olemassaolollasi on suuri merkitys muille. Se kannattelee.
Mitäpä, jos hakeutuisit juttelemaan jonkun psykologin kanssa. Jo se, että saisit purettua tuota pahaa oloa jollekin, joka kuuntelee, auttaisi varmasti.
Koska olet noin nuori, saat varmasti asiantuntevaa apua. Hae sitä, ennen kuin jaksamisesi pettää totaalisesti. Aloita vaikka terveyskeskuksesta.
Säilytä herkkyytesi, se voi kääntyä voimavaraksesi jossain vaiheessa. Vaali niitä harvoja onnen ja ilon hetkiä surun ja tuskan keskellä. Älä anna mielesi katkeroitua.
Toivon sydämestäni sinulle parempaa elämää jatkossa. Ja sellainen tulee, vaikka sitä juuri nyt et usko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jobilla oli Raamatussa vaikeaa. Ja Jeesus tietää, mitä on kärsiä, koska hän on kantanut kaikki kärsimyksemme.
Jeesusteluahan tämä voi jonkun mielestä olla, mutta minulle tuollaiset ajatukset tuovat jotain järkeä kaikkeen, kun vaikeuksia kasaantuu vaikeuksien päälle. Kun vaikeuksia on kertakaikkiaan liikaa, pitää löytää joku elämää suurempi ajatus kaikesta.
8, olen koittanut ajatella asiaa myös noin. Suurin ongelma tässä taitaa olla se kun en ehdi toipua mistään kunnolla ja se vetää pikkuhiljaa pohjalle. Kaikiltahan joskus kuolee läheisiä jne, mutta harvalla menee nuoruusvuodet jatkuvasti tämmöseen ruljanssiin. Tuntuu, että nämä asiat tapahtuvat niin nopeasti, että en pysy perässä ja on haastavaa saada omaa elämää eteenpäin. En minäkään usko karmaan, kaikkihan on vaan sattumaa.
9, tokikaan en itselleni mitään tee, koska en koe olevani täysin hyödytön jne. Kiitos kauniista sanoistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuolta minustakin on tuntunut. Voin vaan toivoa, että sinä saisit välillä olla rauhassa, kuten minä nyt. Olen siis 30 ja vihdoin tuntuu, että välillä on valoakin tunnelin päässä. Ehkä se aika koittaa sullekin. :)
Auttaisko sua yhtään, jos kerron, että muillakin on vaikeaa? Ei niistä aina edes huomaa sitä, kun joko esittävät iloista tai sitten sulkevat vaan huonot asiat pois mielestään. Se on elämää, valitettavasti. :( Aina voi käydä jotain pahaa ja me kaikki kuollaan joskus jne... Ei voi kun yrittää, vaikka elämä olisikin rankempaa kuin naapurilla...
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 13:16"]
8, olen koittanut ajatella asiaa myös noin. Suurin ongelma tässä taitaa olla se kun en ehdi toipua mistään kunnolla ja se vetää pikkuhiljaa pohjalle. Kaikiltahan joskus kuolee läheisiä jne, mutta harvalla menee nuoruusvuodet jatkuvasti tämmöseen ruljanssiin. Tuntuu, että nämä asiat tapahtuvat niin nopeasti, että en pysy perässä ja on haastavaa saada omaa elämää eteenpäin. En minäkään usko karmaan, kaikkihan on vaan sattumaa. 9, tokikaan en itselleni mitään tee, koska en koe olevani täysin hyödytön jne. Kiitos kauniista sanoistasi.
[/quote]
Niinpä... Mutta sinä olet vahva! Onko sulla ketään läheistä tukena elämässä?
t.12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tarkoita olla ilkeä, mutta eihän sinulle koko ajan tapahdu jotain kamalaa. Tietenkin läheisten sairaudet yms. vaikuttavat sinuun, mutta ei siltä välty meistä kukaan. On ikävää kuulla että sinullakin on ollut sairauksia, mutta tosiaan onhan tuo syömishäiriö esimerkiksi sellainen, mihin olisit voinut vaikuttaa. Anteeksi kun sanon niin. Mutta se on todellakin eri asia kuin joku onnettomuus, mikä on monen sattuman summa. En tiedä saatko kiinni mitä tarkoitan.
Minä koin lapsuudessa useita läheisten kuolemia, erityisen järkyttäviäkin. Sitten oli seesteisempää kunnes taas viime vuodet ovat olleet vaikeampia. Näen sen vain niin että aikuisen elämässä on jo niitä vanhoja ihmisiä, jotka sairastelevat enemmän. Sosiaalinen piiri on mahdollisesti aika laaja, jolloin on niitä ystäviä joille voi sattua jos vaikka mitä.
Yritä vain itse tehdä kaikkesi, jotta elämä olisi hyvää. Näe huominen päivä kaikesta huolimatta mahdollisuutena parempaan.
Täällä yksi kohtalotoveri! Minä olen taistellut itseni suht täysjärkiseksi aikuiseksi äärimmäisen kaaottisen lapsuuden ja nuoruuden jälkeen (vanhempien ero, äidin vakavat mielenterveysongelmat, rahattomuus...), vain huomatakseni, että rakkaat ihmiset kuolevat ympäriltäni, uran ja parisuhteen luominen on äärimmäisen vaikeaa ja keikkuakseni itse masennuksen rajamailla.
On tässä monesti tullut mietittyä, että kohta on aivan pakko tapahtua jotain hyvää - ja sitten taas rysähtää. Enkä todellakaan jaksa kuulla enää kertaakaan, että "sulle on käynyt niin paljon". No on, olen alle kolmekymppinen ja haudannut kummatkin vanhempani, toinen kuoli syöpään ja toinen teki omat valintansa. Mutta silti, pakkoko kaiken pask.. on yhden ihmisen niskaan kaatua!? Ja joo, tiedän, "jokaisella annetaan niin paljon kun pysyy kantamaan". Ehkäpä olisin halunnut kantaa vähän vähemmän.
Minulla on onneksi nyt taloudellisesti suht turvattu tilanne, paljon ystäviä, sukulaisia, harrastuksia, työ, opiskelupaikka yms. Näistä asioista voin olla onnellinen, mutta silti tuntuu, että niitä huonoja juttuja on ja on ollut liikaa.
Mutta elämä jatkuu. Vaikka hampaat irvessä. Ehkä kyse on paljon myös omasta asenteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua masentaa mutta tervetuloa elämään aikuisena.
Sitä se on yhtä vuoristorataa...hyvää ja pahaa, arkea ja juhlaa, iloa ja surua, kaaosta ja vähemmän kaaosta.
Elämää ei voi kontrolloida mutta se miten päivästä toiseen selviää itse sen kaiken keskellä niin siihen voi vaikuttaa.
Toi ois voinu olla mun kirjoittamaa. Tuntuu, ettei saa hetkee hengähtää ja nauttia, kun taas tapahtuu jotain kamalaa.
Mutta tätä kai se elämä on... jotenkin tuntuu vaan, että millon romahtaa kokonaan.
En tiedä mitä tähän voisi sano muuta kuin että sitä se elämä on. Pitää vain puskea eteenpäin kuten miljoonat muutkin, et todellakaan ole ainoa.
Olisi omaakin elämää elettävänä -- alisuoritan elämäni jokaisella osa-alueella näiden kriisien takia.
Nuo lauseet kiinnitti mun huomion. Ymmärrän täysin, että alat olla väsynyt ja katkera siihen, että kaikkea paskaa tapahtuu elämässä nyt. Mutta se on nyt sinun elämääsi, eikä jokin sivunäytelmä siinä. Ole armollinen itsellesi, mieti prioriteettisi uudelleen: mitä on pakko tehdä nyt, mitä voit jättää tuonnemmaksi. Säästele voimiasi. Elämäsi muuttuu, anna itsesikin muuttua sen mukana. Kyllä tssapaino löytyy vielä, mutta sinun on ensin rauhoituttava ja löydettävä se sisältäsi. Älä suorita mitään.
Tuntuu ap sun puolesta aika epäreilulta, varsinkin kun täälläkin valitetaan kun eletään täydellistä elämää ilman mitään haasteita ja on tylsää kun ei tapahdu mitään jne. :(
Kiitos vastanneille.
Tuntuu, että olen jo karsinut kaiken mitä pystyn. Ei tähän ainakaan auta muuten hektinen elämäntilanne rahahuolineen ja kiireineen. En tiedä, olenko liian herkkä? Voi tietysti olla, että mä olen jo ihan masentunut kun voimavarat niin loppu. En ehdi koskaan toipua ennen kuin menen taas pohjalle :(
Ei pitäisi vertailla muihin, mutta kellään tuntemallani ihmisellä ei ole ollut näin isoja ongelmia ja näin lyhyessä ajassa. Helppohan se on muiden sanoa, että ajattele positiivisesti kun olen valmiiksi ihan rikki. Ei siinä kauheesti sisäistä rauhaa löydetä kun koko ajan tapahtuu jotain.. Toki yritän työstää omaa suhtautumistani asioihin, elämää kun ei voi suunnitella.. Tämä vaan on jotenkin niin raskasta :(. Tuntuu, että ei olisi edes mun ikäisen "tehtävä" painiskella näin isojen asioiden kanssa ihan jatkuvasti..
Ap
No onhan sinulla ollut tiheään noita vastoinkäymisiä. Olet kyllä tosi nuori vielä, että jospa piakkoin muutama tasainenkin vuosi olisi tulossa.