Lue keskustelun säännöt.
Elämäni on pelkkää selviytymistä kriisistä toiseen. Muita?
01.10.2014 |
Tämä alkaa olla jo ihan uskomatonta. Olen vasta 25v, mutta elämäni on ollut todella hankalaa. Alan jo menettäö toivoni sen suhteen, että elämäni tästä helpottuisi. Miksi minä, miksi minun läheiseni? En minä ole tehnyt pahaa kenellekkään, olen oikeasti ihan hyvä ihminen ja en todella ansaitse tätä paskaa. Pahintahan tässä on se, että en itse voi juuri näihin kriiseihin vaikuttaa. En todellakaan tiedä kauanko jaksan fyysisesti tai henkisesti tätä karusellia, koska kriisien aikaan kehokin menee aivan sekaisin ja mieli on musta. Minulle ja minun lähipiirille tulevat nämä kuolemat, sairastumiset, erot ja ties mitkä aina syksyisin. Joka helvetin syksy on ollut joku iso kriisi.
Juuri kun olen päässyt jaloilleni edellisestä suuresta kriisistä niin jo tulee seuraava. Näin on mennyt jo monta vuotta. Kriisit iskevät aina syksyisin. Mietinkin jo tässä, että kyllä jotain varmaan tänäkin syksynä tapahtuu. Esimerkikiksi voisi sanoa tästä viimeisen viiden vuoden tapahtunutta mm.minun paha syömishäiriö ja masennus (noh, tämä sentään oli minun käsissäni), todella likainen ja riitaisa yllätysero puolison taholta, oma fyysinen sairastuminen jonka seurauksena en voinut oikein opiskella tms, vanhempani onnettomuus ja sen seurauksena pitkäaikainen sairaus, minulle tärkeän henkilön kuolema ja siitä jatkunut kuukausia kestänyt perintöriita. Eikä tämä syksykään ole poikkeus, toinen vanhemmistani sairastui syöpään. Minun rakas vanhempani, en kestä. Miksi vitussa nämä tulevat aina syksyllä? Kokoan itseni aina kevään ja kesäisin olen ollut jo enemmän jaloillani, tokikaan en aina ihan kunnossa. Syksy tulee ja romuttaa kaiken.
Kun tuntuu, että en minä jaksa enää. En edes fyysisesti: unettomuusjaksoja, fyysistä pahaa oloa, itkemistä, hiukset lähtee, kuukautiset jää pois, laihdun tai lihon, en liiku, stressaan. Henkisesti taas en vaan JAKSA vuodesta toiseen käydä läpi näitä tunteiden kirjoja alkujärkytyksestä jo suht toipuneeseen oloon. Sit kaikki lähtee alusta. Ja jokainen vastoinkäyminen on kuluttanut voimavaroja, eikä se suru tietenkään poistu ikinä kokonaan ja jokainen vastoinkäyminen on jättänyt arven sydämeen.
En jaksa enää tsempata ja yrittää kun ei tästä tunnu tulevan mitään. Olisi omaakin elämää elettävänä, parisuhdetta, töitä jne. Mutta kun kaikki takkuaa ja alisuoritan elämäni jokaisella osa-alueella näiden kriisien takia. En minä enää usko, että kaikki me saadaan joskus paskat niskaan. Mulle tulee ne muidenkin paskat, enkä edes ansaitsisi tätä. En toki toivo mitään pahaa kenellekkään, mutta vertaistukea ei ole. Kaverellani on ollut ehkä ero, ehkä sairaus tai kenties vanhempi kuollut. He selvisivät ajan kanssa, mutta kun mulle tuntuu tulevan näitä shokkeja vuosittain.
Vertaistukea?
Kiitos ja anteeksi.
Kommentit (29)
[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 16:07"]
Kiitos vastanneille. Tuntuu, että olen jo karsinut kaiken mitä pystyn. Ei tähän ainakaan auta muuten hektinen elämäntilanne rahahuolineen ja kiireineen. En tiedä, olenko liian herkkä? Voi tietysti olla, että mä olen jo ihan masentunut kun voimavarat niin loppu. En ehdi koskaan toipua ennen kuin menen taas pohjalle :( Ei pitäisi vertailla muihin, mutta kellään tuntemallani ihmisellä ei ole ollut näin isoja ongelmia ja näin lyhyessä ajassa. Helppohan se on muiden sanoa, että ajattele positiivisesti kun olen valmiiksi ihan rikki. Ei siinä kauheesti sisäistä rauhaa löydetä kun koko ajan tapahtuu jotain.. Toki yritän työstää omaa suhtautumistani asioihin, elämää kun ei voi suunnitella.. Tämä vaan on jotenkin niin raskasta :(. Tuntuu, että ei olisi edes mun ikäisen "tehtävä" painiskella näin isojen asioiden kanssa ihan jatkuvasti.. Ap
[/quote]
En usko, että sinä olet liian herkkä.
Joidenkin elämässä sattuu ja tapahtuu enemmän, niin se vain on. Ja kullakin on oma henkinen kapasiteetti käsittellä niitä. Jokaisella on myös se "raja", joka tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin.
Olet väsynyt, sinulle on sattunut paljon ja suhde tähän elämään on muuttunut. Elämä tuntuu varmasti vaikealta ja välillä sietämättömältä, eikä tarjoa tarpeeksi iloa ja onnea.
Itsekkin väsyin nimenomaa siihen jatkuvaan pommitukseen, kun elämä tuntui olevan niin epätasapainossa, surut ja murheet, huolet ja tuska kasvoi onnea ja iloa suuremmaksi.
Lapseni menetys oli niin suuri tuska, että silloin menetin uskoni elämään, koska pelkään niin paljon mitä vielä pahempaa elämä tarjoaa. Ensin ajattelin, että lapsen kuolema on pahinta mitä voin kohdata, ja niin se onkin. Mutta se ei "rohkaissut" elämään, vaan aiheutti menettämisenpelon.
Usein ihmiset ei oikeasti tiedä mitä menettäminen on, ennenkuin itse menettää ja siksi useat neuvot ja "ole vain positiivinen" jutut tulevat tietämättömän suusta. Puhun tässä siis ylipäätänsä kaikista menetyksistä, toiveista, unelmista, elämänasenteesta. Kaiken voi menettää.
Lisäksi on eri asia menettää aikuisella iällä asioita, jos on puhdas tausta niitä vasten. Silloin sietokyky on korkeampi ja menetykset ja vastoinkäymiset kestää paremmin. Mutta jos on alkujaan vaikeuksia kokenut, niin se tausta mihin menetykset osuu, ei ole puhdas ja asioiden käsittelykyky on heikentynyt entisten murheiden kautta.
Olen käyttänyt vertaiskuvaa vaikka kukkamaljakosta itse selittäessäni miltä tälläinen vastoinkäymisten virta tuntuu. Kun tiputat vaasin lattialle se menee rikki. Voit liimata vaasin, mutta siitä ei tule koskaan entisen veroinen, vaan liimaussaumat ja pienen pienet puuttuvat palat näkyy. Kun tiputat vaasin uudestaan, liimaminen on entistä hankalampaa, mutta siihen pystyy vieläkin, vaikka se näkyy yhä selkeämmin ja maljakosta puuttuu palasia.
Mitä useammin tätä vaasia rikotaan, sitä vaikeampi se on korjata ja sitä heikompi siitä tulee särkymään uudelleen. Lopulta sinulla on käsissä vain pientä lasisilppua, josta sinun pitäisi muotoilla kokonaan uusi vaasi.
Sen olen elämässä myös huomannut, että joskus ihmisen on hajottava ja vaasi on rikottava aivan pieneksi tomuksi. Ja luoda kaikki uudelleen. On hyvä joskus olla itsekäs ja uppoutua itseensä ja omiin tunteisiinsa. Tähän on myös hyvä hakea apua, ammattilaisen kanssa on huomattavasti helpompi koota itseään uudestaan, kuin yksin.
Usein isojen ongelmien kanssa on hyvä myös nähdä se "ulkopuolinen" näkökulma.
Kun tottuu vastoinkäymisiin, oppii pian näkemään vain asioiden negatiiviset puolet ja odottamaan pahaa elämältä.
Ja mitä sanontaan "kukin saa vain sen mitä pystyy kantamaan", niin se sanonta on ihan typerä. Itsemurhat, mielisairaudet jne. on osoitus siitä. Kenenkään ei pitäisi ajatella niin.
Toki me voimme kantaa vastoinkäymisemme kaikki. Mutta joidenkin kohdalla se on niin uuvuttava taistelu, ettei siihen yksin pysty, ja se ei ole häpeän asia.
Toivotan sinulle paljon tsemppiä ja onnea tulevaan. Minä uskon, että vielä sinä olet onnellinen elämässäsi.
Mutta kehottaisin hakemaan keskusteluapua, jotta onnen löytäminen olisi hieman helpompaa.
Olen itsekkin alle 30 vuotias ja kovia kokenut, mutta jos ei mitään muuta niin yritetään ajatella niin, että me elämme sitten onnellista vanhuutta, kun nuoruus menee taistelemiseen.
Joku pieni toivonpilke pitäisi aina löytää elämästä, oli se sitten kuinka pieni tai hullulta tuntuva tahansa, silloin jaksaa elää.
t.5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kiitos vielä sulle vastauksestasi. Puit sanoiksi sen mitä itse yritin.. Kyllä minäkin tiedän, että menettäminen kuuluu elämään jos vanhaksi elää. Minä nyt jätin litaniasta pois kaikki muut ikäiselleni "luonnolliset" vaikeudet kuten isovanhempieni kuolemat jne..
En todellakaan usko noihin "vaikeuksia annetaan niille, jotka voivat niitä kestää". Enhän usko jumalaankaan, joten en tokikaan usko mihinkään tommosiin. Jos olisin uskossa, olis varmaan helpompi selittää itselle nämä asiat ja kestää... Kun en ole eikä se ole valintakysymys..
Kun liika on liikaa. Ehkä mä soittelen johonkin, et saisko tähän apua. En tiedä enää, mikä on normaalia surua tilanteessani vai olenko jotenkin masentunut. Tuntuu niin pahalta, että elämä ei tavallaan etene tällaisten asioiden takia.
Sinä joka kommentoit syömishäiriötäni. Sairastuminen siihen ei ollut valintakysymys! Parantumiseen toki osittain vaikutin itse, mutta se ei ollut helppoa vaan vei oikeasti voimavaroja aivan helvetisti ja pääkoppani ei ole sen jälkeen ollut tavallaan entisensä, jos siis sietokykyä miettii.
Ap
Näistä parista tällaisesta kommentista huomaa, että joillain on vähän liian helppoa.
Kaikkien elämässä on vastoinkäymisiä, mutta toisten elämässä huomattavasti enemmän. Esimerkiksi omassa perheessäni on ollut monta hyvin vakavaa sairautta, ja kaikki paitsi yksi minun lisäkseni perheenjäsenistäni on kuollut. Olen ollut pitkiä aikoja elämästäni työttömänä, tullut irtisanotuksi laittomasti, sairastunut vakavasti nuorena, ollut pitkiä aikoja sairaalassa, kokenut pahoja taloudellisia vaikeuksia, ollut kiusattu vuosikausia, niitä vesivahinkojakin home-epäilyineen on ollut, myös liikuntakykyyni vaikuttanut pitkäaikainen vammautuminen, olen ollut eräässä hyvin traumaattisessa tilanteessa sattumalta mukana ym. Ja on paljon pahempiakin tarinoita kuin minun.Kyllä näitä sattuu.
Joillain sitten taas suurimmat kriisit elämässä ovat sitä luokkaa, että lemmikki kuoli lapsena, nuorena riideltiin kaverin kanssa, poikaystävästä on erottu ja kerran jäi kiva työpaikka saamatta. Kaikkien elämä ei todellakaan kulje kriisistä toiseen. Joillain kulkee, ja se on raskasta ja epäoikeudenmukaista.[quote author="Vierailija" time="01.10.2014 klo 14:19"]
En halua masentaa mutta tervetuloa elämään aikuisena.
Sitä se on yhtä vuoristorataa...hyvää ja pahaa, arkea ja juhlaa, iloa ja surua, kaaosta ja vähemmän kaaosta.
Elämää ei voi kontrolloida mutta se miten päivästä toiseen selviää itse sen kaiken keskellä niin siihen voi vaikuttaa.
[/quote]
25, totta puhut.. minäkin jätin tekstistäni pois ne elämän pienet vastoinkäymiset, kuten esimerkiksi jotkut erittäin vaikeat ja kuluttavat ihmissuhteet, työn henkinen kuormittavuus yms.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jobilla oli Raamatussa vaikeaa. Ja Jeesus tietää, mitä on kärsiä, koska hän on kantanut kaikki kärsimyksemme.
Jeesusteluahan tämä voi jonkun mielestä olla, mutta minulle tuollaiset ajatukset tuovat jotain järkeä kaikkeen, kun vaikeuksia kasaantuu vaikeuksien päälle. Kun vaikeuksia on kertakaikkiaan liikaa, pitää löytää joku elämää suurempi ajatus kaikesta.
Vanha ketju enkä ole (kiihko)uskovainen, mutta pitää miettiä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
25, totta puhut.. minäkin jätin tekstistäni pois ne elämän pienet vastoinkäymiset, kuten esimerkiksi jotkut erittäin vaikeat ja kuluttavat ihmissuhteet, työn henkinen kuormittavuus yms.
Ap
Vanha ketju, mutta täällä toinen kärsijä.
Kriisiä kriisin perään.
Henkinen ja fyysinen oireilu.
Olet heikko. Onneksesi asut Suomessa, jossa heikoillekin turvataan elintaso.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole elämäniloa näkynyt. Selviytyä tässä vaan pitänyt. Olen pian 50v fyysisesti sairas ja henkinen puolikin alkaa olla loppusuoralla.
Nro 16 Miksi kirjoitit, että tervetuloa elämään aikuisena? Eikö ap kirjoittanut, että nuoruus ja varhaisaikuisuus ovat menneet kriisistä toiseen?