Lue keskustelun säännöt.
Olen hoitanut lapseni yh:na ilman mitään apua
15.04.2014 |
Muuten on mennyt ihan mukavasti mutta työelämään ei ole oikein päässyt mukaan, kun lapset olisi sitten jääneet hoitamatta. Muutama vuosi vielä sitten tämä alkaa olla tässä, rupeaa olemaan sitä omaa aikaa, ehkä vielä töihinkin ehtii päästä.
Kommentit (31)
Kyllä minä 29 tajuan sinun ongelmasi mutta täällä on näitä kestojankkaajia. Ymmärrän tuon, että haluat olla olemassa lapsiasi varten, eihän heillä ketään muutakaan ole ja ei se työkään niin tärkeää ole, kunhan tulee toimeen. Käärinliinoissa ei ole taskuja :) ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule Ap, täältä ei kannata odottaa mitään järjen jättiläisten kommentteja.
Onko muita, jotka ei ole koskaan pyytäneet/saaneet hoitoapua lapselleen? Sanon vaan, että mielenkiintoista on ollut, siihen vielä tiukka rahatilanne, lasten terapiakäyntejä vamman takia ja hullu eksä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en usko, että tulee mitalia, vittuilua vaan, niin kuin tähänkin asti :) ap
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 12:06"]
en usko, että tulee mitalia, vittuilua vaan, niin kuin tähänkin asti :) ap
[/quote]
Joo...vittuilua se olikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä minä lapsilleni olen apua pyytänyt kun on tarvinnut ja itsellenikin terveydellisiin asioihin. Aina silti hoitanut kaikki 5 lastani yksin, mutta en minä edes pidä sitä minään suorituksena vaan rakkautena ja luonnollisena asiana.
Olen itse melko sairas eli sen puolesta lähinnä työelämä jäänyt minimiin, mutta ei lasten. Nyt syksyllä eskarissa aloittava meni päiväkotiin, aiemmin en uskaltanut laittaa ku on diabeetikko. Haasteet melkoiset sairauksien vuoksi, mutta en koe tarvitsevani apuja. Kotiavustajat eikä perhetyöntekijät eivät saa pistää insuliinia, joten mitä minä selaisella avulla teen, joka ei sitten kuitenkaan voi lapsia hoitaa??
Missään iltariennoissa ei kiinnosta heilua kun itsellä nuo omat sairaudet vie energiaa ihan tarpeeksi ja muutenkin elämän arvostus on muualla kun baarissa tmv.
On se minunkin eksä ihan hullu. Narsisti johon en uskalla olla edes yhteydessä enkä halua olla, en edes lasten vuoksi ja etenkään heidän vuoksi.
Äitini oli yh ja kävi töissä. Lapset voi laittaa tarhaan ja myöhemmin he ovat koulussa.
On meilläkin omia haasteita kun itsellä vuorotyö, 5 lasta (omia) ja mies reissutyössä. Lapset harrastaa iltaisin. On myös omaa aikaa... Minusta tuo on ihan normaalia elämää mutta onnee sinulle sinne työleiriin, kotiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi työelämään ei ole päässyt. Onko lapsilla/lapsella jokin sellainen vamma/ongelma, että tarvitsee äidin jatkuvan hoidon tai ei pärjää päiväkodissa syystä tai toisesta?
Moni asia on järjestettävissä. Esim. oman lapseni tarharyhmässä on kampurajalkainen lapsi, jonka fysioterapeutti käy pari kertaa viikossa tekemässä terapian lapsen kanssa. Vetäytyvät sivuhuoneeseen session ajaksi. Tai oman lapseni toiminta/puheterapia on aina joko aamun eka tai iltapäivän vika aika. Töissä siis pystyy käymään.
Onhan meitä ja lähinnä kyyniseksi ainakin minä tullut.
Ihminen joka oikeasti eniten apua tarvitsee sitä vähiten saa ynnä siitäkin pienestä mitä, syyllistetään.
Täydellisyyttä vaaditaan, varsinkin sitä vaativat ihmiset joilla itsellä helppo elämä.
Hienoja ja "viisaita" ohjeita on riittänyt, kuten " sinun täytyisi ottaa aikaa itsellesi, onko hyvä, että olet niin paljon lapsesi kanssa ja sinun pitäisi mennä rentoutumaan". Tätä sitten päivitelty ihan joukolla ja ketään ei ole kuitenkaan tarjoutunut lapsenvahdiksi.
Jos äiti on kokenut jotakin vastoinkäymisiä sen sijaan, että koettaisiin myötäuntoa alkaa haukkamainen vaaniminen siitä mitä virheitä mahdollisesti äiti tekee.
Jos lapsi on päiväkodissa ja äiti kotona niin on väärin, mutta kuten minun tapauksessani se on väärin kun olen pitänyt lasta kotona liikaa, " lapsi on liikaa äitinsä kanssa mitä siitäkin tulee".
No aika järjetöntä ja epäloogista touhua riittää joten enpä enää oikein noteeraa ihmisten puheita.
Olen pitänyt avunpyytämistä viisautena ja sellaista yksinselviämisen kulttuuria sairaana, mutta täytyy myöntää, että jotakin itseluottamusta tämä tuo. Toisaalta on mennyt usko ihmiskuntaan, mutta toisaalta jotakin sellaista olen oppinut elämästä mitä ei tukiverkkoja omaava ihminen voi koskaan tajuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan meitä ja lähinnä kyyniseksi ainakin minä tullut.
Ihminen joka oikeasti eniten apua tarvitsee sitä vähiten saa ynnä siitäkin pienestä mitä, syyllistetään.
Täydellisyyttä vaaditaan, varsinkin sitä vaativat ihmiset joilla itsellä helppo elämä.
Hienoja ja "viisaita" ohjeita on riittänyt, kuten " sinun täytyisi ottaa aikaa itsellesi, onko hyvä, että olet niin paljon lapsesi kanssa ja sinun pitäisi mennä rentoutumaan". Tätä sitten päivitelty ihan joukolla ja ketään ei ole kuitenkaan tarjoutunut lapsenvahdiksi.
Jos äiti on kokenut jotakin vastoinkäymisiä sen sijaan, että koettaisiin myötäuntoa alkaa haukkamainen vaaniminen siitä mitä virheitä mahdollisesti äiti tekee.
Jos lapsi on päiväkodissa ja äiti kotona niin on väärin, mutta kuten minun tapauksessani se on väärin kun olen pitänyt lasta kotona liikaa, " lapsi on liikaa äitinsä kanssa mitä siitäkin tulee".
No aika järjetöntä ja epäloogista touhua riittää joten enpä enää oikein noteeraa ihmisten puheita.
Olen pitänyt avunpyytämistä viisautena ja sellaista yksinselviämisen kulttuuria sairaana, mutta täytyy myöntää, että jotakin itseluottamusta tämä tuo. Toisaalta on mennyt usko ihmiskuntaan, mutta toisaalta jotakin sellaista olen oppinut elämästä mitä ei tukiverkkoja omaava ihminen voi koskaan tajuta.
En voi tuota roolia itselleni ottaa, koska en omista lapsiani kuten lemmikieläimiä, joten olen opiskellut ja käynyt töissä. Olen luottanut lapseni yhteiskunnan instanssin käsiin, enkä ole lapsistani tehnyt oman egoni jatkoa itsekäästi pätemällä, että vain ja vain minä tiedän mikä on lapsilleni hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette kyvyttömiä hankkimaan tukea ja apua, ei tasapainoa elämässä. Surullista. Kaikenkin voi saada, jos vain uskaltaa.
10 samaa mieltä ja olen kiinnittänyt huomiota juuri tuohon arvosteluun ja vähättelyyn mitä ihmiset harrastavat. Hauska kommentti oli myös se, että minun kannattaisi ostaa uusi sohva (vanha on risainen), no ostaisihan sitä jos rahaa olisi. Se ei myös pidä paikkaansa, että sossu ylläpitäisi kaikkia ihmisiä, kyllä ne on ne tietyt ja valitut, itse en ole sossusta saanut kuin muutaman kympin joskus ja nyt en ole sieltäkään enää aikoihin mitään pyydellyt. ap
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 12:24"]
Olette kyvyttömiä hankkimaan tukea ja apua, ei tasapainoa elämässä. Surullista. Kaikenkin voi saada, jos vain uskaltaa.
[/quote]
Ei voi saada apua, jos sitä ei ole olemassa. Mistä esimerkiksi olisi pitänyt hakea? ap
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 12:24"]
En voi tuota roolia itselleni ottaa, koska en omista lapsiani kuten lemmikieläimiä, joten olen opiskellut ja käynyt töissä. Olen luottanut lapseni yhteiskunnan instanssin käsiin, enkä ole lapsistani tehnyt oman egoni jatkoa itsekäästi pätemällä, että vain ja vain minä tiedän mikä on lapsilleni hyväksi.
[/quote]
Tuo onnistuu yksinhuoltajalta, jos saa koululaisen päivärytmiin sopivan työpaikan.
Oma kaveri sai ainakin sohvan kun erosi miehestään.
Ja sosiaalityö auttaa lastenhoidossakin, jotta saat omaa aikaa. Sinulla kun ei ole tuloja niin on vielä ilmaistakin.
Marttyyriuteen kuuluu jupista turhasta: miksi kukaan TARJOUTUU sinun lapselle hoitajaksi? Oletko koskaan kylässä ihan muuten vaan vai aina vaatimassa jotain toisilta? Miksi kukaan jatkuvasti tyrkyttää apua jos et vastaanota sitä? Sinähän voisit kysyä apua ja vastavuoroisesti apuasi tarjota.
Mutta hei mourua vaan.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 12:29"]
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 12:24"]
Olette kyvyttömiä hankkimaan tukea ja apua, ei tasapainoa elämässä. Surullista. Kaikenkin voi saada, jos vain uskaltaa.
[/quote]
Ei voi saada apua, jos sitä ei ole olemassa. Mistä esimerkiksi olisi pitänyt hakea? ap
[/quote]
Älä ihan oikeasi jaksa ottaa sitä pahimman martyyrin roolia sitten Jeesuksen vaikka pääsiäinen onkin. Apua saa kyllä kunnan sosiaalitoimelta, seurankunnalta ja monelta muulta vapaaehtoisjärjestöltä. Itsekin voi lähteä mukaan kehittämään verkostoa, jos valmista ratkaisua ei ole tarjolla. Ei yksin lapsiaan hoitava äiti ole mikään poikkeus tapaus vaan ihan arkipäivää, joten tähän hätään on kyllä vastattu.
T. yli 16-vuotta yhdenvanhemman perhettä pyörittänyt
7 ei nyt ymmärrä alaspäin peukuttelua. Perustelut?
Työelämäni on jäänyt vähäiseksi oman sairauteni vuoksi mikä todettiin muiden sairauksieni lisäksi viimeisimmän lapsen syntymän jälkeen.
Aiempien sairauksieni kanssa pärjäsin ja aloitin kouluttautumisen jo kevyempään ammattiin, vaikka minulle tarjottiin eläkettä.
Nyt tuokin osoittautunut uuden sairauden kanssa kovin haastavaksi ja aloitan syksyllä kolmannen koulutuksen, jotta saan nuo kaksi yhdistettyä ja haaveena tehdä töitä tulevaisuudessa omalla yrityksellä.
Vanhin lapseni on pian 16v. ja nuorin 4v. Diabeetikkolapselleni ei saatu päiväkotipaikkaa aikaisemmin. Olisin uskaltanut laittaa hänet päivähoitoon vuosi sairastumisesta kun sokerit saatiin jotenkin tasapainoon ja itse aloin selvitä siitä kun sairastuin myös ja kävin hyvin lähellä kuolemaa, mutta pariin vuoteen ei paikkaa saatu kun jouduimme muuttamaan miehen työn perässä. Diabeetikkoja kun ei päiväkodeissa ole paljoa ja se vaatii päiväkodeilta järjestelyjä ja koulutusta ja vaati minulta vanhempana palavereja, opastusta ja läsnäoloa paljon. Piti vain olla kärsivällinen.
Se, että meinasin kuolla teki minusta ihmisen, joka ei halua olla lapsistaan kauaa erossa. Toki isommat saavat joskus yökyläillä kavereillaan (ja kaverit meillä), mutta en pystyisi esim. antamaan heitä ns. sijaisperheeseen saadakseni muka lomaa. Toisekseen sellaiseen ei saa laittaa alle 4-vuotiasta niin siltikin nuorimmainen olisi ollut luonani aina. En vaan ole nähnyt tarvetta sellaiselle. Siivouksen tilasin joskus pari kertaa kun vatsani oli avattu ja en saanut rasittaa itseäni liikaa.
Meillä on mielestäni mennyt hyvin kaikista sairauksista huolimatta nämä pari vuotta mitä olen ollut pian kokonaan yksin.
Moni asia helpotti kun pääsin eroon miehestä, joka teki meille henkistä väkivaltaa sanoinkuvaamattomalla tavalla ja keinoilla.
Sosiaalitoimesta en ole tarvinnut senttiäkään, mutta hakisin jos tarvetta olisi. Elämme melko tavallista arkea ja hyvinkin tasapainoista ja säännöllisellä elämänrytmillä.
Koen arkemme olevan perushyvää, emme elä puutteessa, mutta emme myöskään kylve rahassa.
Ei kaikkia vaan kiinnosta olla lapsistaan erossa tai tarvitse vapaata, mutta en myöskään tuomitse mitenkään heitä, jotka tarvitsevat säännöllisesti omaa aikaa ilman lapsia.
Minä voin hyvin kun saan askarrella ja touhuta lasten kanssa, katsella leffoja ja ulkoilla.Minulle riittää kun saan juoda kahvini rauhassa ja se onnistuu ilman apujoukkojakin.
Jotkut joskus päivittelee kuinka minulla mahtaa olla rankkaa, mutta ne hetket on niin ohikiitäviä ja tiedän, että meillä jokaisella on omat haasteemme. Mutta on turhaa minulle tulla sanomaan, että minun tulisi olla töissä. Teen niinkuin pystyn ja parhaaksi tunnen sillä minulla ei ole varaa hajottaa itseäni, koska mitä lapsille sitten jää?
Minun on ajateltava lapsiani eikä vain omia halujani, sillä kyllä minua joskus houkuttelee vanhan ammattini työt.
Mutta tälläisten asioiden kanssa painii varmaan moni joiden sairaudet estää työelämän tai ainakin rajoittaa kovin. Oli lapsia tai ei.