Saitko mieheltäsi kukkia tai lahjan kun esikoinen syntyi?

[quote author="Vierailija" time="26.10.2013 klo 03:19"]

Oon saanut ap:n mieheltä usein kukkia  :) Että kyllä hänkin osaa olla romanttinen... :)

[/quote]Mieshän on kaksinaamainen sika!!! Vaimolleen ei ole kukkia ostanutl. Mikä sinun suhteesi häneen on?

[quote author="Vierailija" time="26.10.2013 klo 09:20"]

Unohda se viina, väsyttää vaan kahta kauheammin. Ja yritä nauttia vauvasta kaikesta huolimatta. Nuo pienet kasvaa ihan hirvittävää vauhtia, älä anna urpon miehen pilata vauvasta nauttimista. Ja tiedä vaikka tuo mies tajuaisi jotain

matkan varrella, toivotaan niin. Iso elämänmuutos kuitenkin molemmille. 

Voimia !

[/quote]

joo siis lähinnä nyt vaan naurattaa koko kotiutumishässäkkä, että miten rankkaa se uuden perheenjäsenen kotiutuminen voi miehelle olla. :) ja huomasin nyt viikonlopun aikana hänessä aivan uusia ulottuvuuksia, oiskohan lukenu täältä näitä juttuja, vai alkaako kenties sisäinen isä ottamaan valtaa. :) tottakai nautin vauvasta täysin rinnoin, sitä iloa ei elämästä poista mikään, kun saa pitää omaa lasta sylissä. <3

Kyllä muuten hävettää olla mies, kun kuulee tällaisia juttuja. Itsestään selvää on, että äidille annetaan vähintään kukkia synnytyksen jälkeen, varsinkin tuollaisessa tilanteessa, että lapsi on paljon toivottu ja odotettu.

Ja tekee se mies sitten kuinka helvetisti töitä ja äiti olisikin "vain" kotiäiti, niin totta hemmetissä siinä lapsen ja kodin hoidossa autetaan parhaan mukaan, kun toisella vielä paikat "sökönä" ja muutenkin väsynyt synnytyksestä. Minkälaisia sovinistisikoja sitä maa päällään kantaakaan. Ei tulisi itselle koskaan mieleenkään kohdella omaa puolisoaan tuolla tavalla. 

En, mutta menimme yhdessä muutaman viikon päästä valitsemaan minulle lahjan - otin uuden Mulberryn, jota vieläkin käytän :-)

Esikoisesta sain kukkia ja suklaalevyn, lisäksi mies toi esikoiselle nalle. Kuopukselle sain suklaalevyn ja taas hän tuo kuopukselle oman nallen. :) Emmä niistä kukista niin paljoa välitä, mutta mies tietää, että olen perso tietylle suklaalle ja muuta suklaata en syö, niin sitä hän toi. :) Lisäksi ne nallet molemmille muksuille olivat ihanat.

minä sain hienon orkidean ja kellon joka oli hienosti paketoitu.mun mies on puutarhuri toiselta ammatiltaan ja on kukka fani.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 00:51"]

Kyllähän se kukkapuska tietenkin olisi ollut ihana ele. Mies tekee edelleen sen hauskimman osuuden ja nainen joutuu kärvistelemään tuskissaan ja pahimassa tapauksessa kärsimään synnytyksen seurauksista vielä vuosia. Eihän biologialle mitään voi mutta pieninen muistaminen olisi kyllä lämmittänyt mieltä myös.

[/quote]

Ja nainenko ei ole mukana siinä hauskimmassa osiossa? Ei tietenkään miehen ja naisen osia raskausaikana tai synnytyksessä voi verrata, mutta osa naisista on hormoonihöyryissään melkoisen rasittavia noitia. Valitettavasti välillä miehen rooli synnytyksessä on olla haukuttavana, väärässä ja tiellä.

Minä en antanut vaimolleni lahjaa synnytyksen jälkeen. Koin että saimme parhaimman lahjan yhdessä. Miten on AP, annoitko miehellesi lahjan sen jalkeen kuin hän oli sinut saanut raskaaksi?

Tuo miehesi käytös voi myös johtua ihan siitä, ettei hän uskonut pystyvänsä auttamaan vauvan kanssa. Monille miehille vauvan hoito ei tule luonnostaan, eikä asiaa ollenkaan auta miten äidit tietävät kaiken aina paremmin. Minulla ainakin vauva aika oli hankalaa. Toisen ja kolmannen kanssa meni paremmin kun itse uskalsin eikä vaimokaan ollut aina neuvomassa.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 09:32"]

Ehdottimasti miehen tulee jollain tavalla muistaa äitiä synnytyksen jälkeen! Kyse on ELEestä, olkoon se sitten vaikka suklaapatukka ja tien varresta poimittu kukkakimppu :)

Mistä näitä urpoja tulee? Mulle ainakin itsestäänselvää, jos menen katsomaan jotain sairaalaan (vaikka miestä tai ystävää joka on katkaissut jalan), niin vien aina jotain tuliaista. Olkoon pieni juttu, mutta jos saan toisen iloiseksi sillä niin ei ole iso homma! Miksei siis mies voisi paria euroa uhrata vaimolleen?

Mielestäni tämä kuuluu samaan sarjaan kuin synttäreiden tai hääpäivän muistaminen - pieniä eleitä joilla saa toisen iloiseksi ja osoittaa välittämistä.

[/quote]

Minua lähinnä naurattaa tällainen amerikkalainen huomioiminen. Kun minä olin sairaalassa, minulle tärkeintä oli vieraat ja puhelut ei lahjat.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:30"]

Toi kyllä kukkia, minä olin 7 kuukautta kärsinyt kaksosraskauden kanssa, ja synnytyskään ei mennyt putkeen, vaan piti kiireelliseen sektioon mennä, ja puudutuspiikkiä ei meinattu saada laitettua millään kun tuli niin kovia ponnistussupistuksia koko ajan. Jälkeenpäin olin todella, todella kipeä, ja olisin kyllä omasta mielestäni ansainnut puutarhallisen kukkia ja kilon timantteja että tein henkeni kaupalla miehelle kaksi poikaa. Mies oli lähinnä innoissaan että itse pärjäsi sen kaiken hässäkän niin hyvin, pitkän ambulanssimatkan ja kaikki, ei edes meinannut pyörtyä, ja oli mun tukena.

Mies kyllä yritti olla vauvojen kanssa avuksi, mutta ei hänestä paljon aluksi ollut apua kun ei ollut tottunut pieniä vauvoja käsittelemään, ja minä aluksi imetin kun pojat pääsi sairaalasta kotiin.

Muistan kun pojat olivat olleet kotona ehkä viikon, ja minä olin ihan sumussa hoitamisessa, imetystä ympäri vuorokauden, ja erilaisia lääke- ja vitamiinitippoja piti muistaa antaa tiettyinä aikoina. Sanoin miehelle yksi päivä että pitäisi nuo lakanat vaihtaa, minähän valuin koko ajan kaikkia mahdollisia nesteitä, maitoa, hikeä ja ties mitä ällöä. No en jaksanut lakanoita vaihtaa, eikä mieskään siinä paikassa oikein sanonut mitään. Mutta seuraavana päivänä sanoi mulle, että pitää vaihtaa ainaki nuo sun puolen lakanat kun ne haisee, ei siis puhettakaan että mies olisi lakanoita vaihtanut, vaikka näki että minä olin hädin tuskin tolkuissani. Minä sitten vaihdoin ne lakanat, yksin. Se ottaa päähän vielä vuosienkin päästä.

Ja olen kyllä sanonut siitä miehelle, ja hän on pyytänyt anteeksi tekemisiään ja tekemättä jättämisiään mun raskauden ja poikien vauva-aikana.

Jos noin paha tilanne olisi kuin ap:llä, niin kyllä olisin jo lähtenyt. Monesti poikien vauva-aikana haaveilin avioerosta, lähinnä sen takia, että saisin pojat edes kerran viikossa isälleen ja saisin olla yksin. Nykyään saan aina nukkua aamupäivän jos haluan kun mies ei ole töissä, mies nousee aina poikien kanssa ylös

[/quote]

Etkö saanut itse pitää poikia, kun ne miehelle teit?

Sain marimekon olkalaukun ja kauniin kukkakimpun, kiitos rakkaalleni <3 

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:50"]

Odottakaahan ukot sitä päivää, että vauva syntyykin teidän sukuelimestänne! Alkaa kukkaset kelvata ja ymmärrätte niiden merkityksen!

[/quote]

Ja silloin ei naisten sanoilla tai muilla tekemisille ole mitään virkaa. Kukkien määrä ratkaisee.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 10:07"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:30"]

Toi kyllä kukkia, minä olin 7 kuukautta kärsinyt kaksosraskauden kanssa, ja synnytyskään ei mennyt putkeen, vaan piti kiireelliseen sektioon mennä, ja puudutuspiikkiä ei meinattu saada laitettua millään kun tuli niin kovia ponnistussupistuksia koko ajan. Jälkeenpäin olin todella, todella kipeä, ja olisin kyllä omasta mielestäni ansainnut puutarhallisen kukkia ja kilon timantteja että tein henkeni kaupalla miehelle kaksi poikaa. Mies oli lähinnä innoissaan että itse pärjäsi sen kaiken hässäkän niin hyvin, pitkän ambulanssimatkan ja kaikki, ei edes meinannut pyörtyä, ja oli mun tukena.

Mies kyllä yritti olla vauvojen kanssa avuksi, mutta ei hänestä paljon aluksi ollut apua kun ei ollut tottunut pieniä vauvoja käsittelemään, ja minä aluksi imetin kun pojat pääsi sairaalasta kotiin.

Muistan kun pojat olivat olleet kotona ehkä viikon, ja minä olin ihan sumussa hoitamisessa, imetystä ympäri vuorokauden, ja erilaisia lääke- ja vitamiinitippoja piti muistaa antaa tiettyinä aikoina. Sanoin miehelle yksi päivä että pitäisi nuo lakanat vaihtaa, minähän valuin koko ajan kaikkia mahdollisia nesteitä, maitoa, hikeä ja ties mitä ällöä. No en jaksanut lakanoita vaihtaa, eikä mieskään siinä paikassa oikein sanonut mitään. Mutta seuraavana päivänä sanoi mulle, että pitää vaihtaa ainaki nuo sun puolen lakanat kun ne haisee, ei siis puhettakaan että mies olisi lakanoita vaihtanut, vaikka näki että minä olin hädin tuskin tolkuissani. Minä sitten vaihdoin ne lakanat, yksin. Se ottaa päähän vielä vuosienkin päästä.

Ja olen kyllä sanonut siitä miehelle, ja hän on pyytänyt anteeksi tekemisiään ja tekemättä jättämisiään mun raskauden ja poikien vauva-aikana.

Jos noin paha tilanne olisi kuin ap:llä, niin kyllä olisin jo lähtenyt. Monesti poikien vauva-aikana haaveilin avioerosta, lähinnä sen takia, että saisin pojat edes kerran viikossa isälleen ja saisin olla yksin. Nykyään saan aina nukkua aamupäivän jos haluan kun mies ei ole töissä, mies nousee aina poikien kanssa ylös

[/quote]

Etkö saanut itse pitää poikia, kun ne miehelle teit?

[/quote]

En olisi tehnyt enää lapsia jos olisi vain minusta ollut kiinni. Minulla oli jo lapsi, miehellä ei, se oli minun velvollisuuteni antaa miehelle biologinen lapsi. 

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 10:17"]

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 01:50"]

Odottakaahan ukot sitä päivää, että vauva syntyykin teidän sukuelimestänne! Alkaa kukkaset kelvata ja ymmärrätte niiden merkityksen!

[/quote]

Ja silloin ei naisten sanoilla tai muilla tekemisille ole mitään virkaa. Kukkien määrä ratkaisee.

[/quote]

Jos nyt herranjumala kyläänkin mennään kukkapuskan kanssa, tai jonkun muun tuliaisen viinipullon, kahvipaketin tms. vaikka pelkkä tervehtiminen riittäisi, niin miksi ei veisi puolisolleen kukkia sen jälkeen kun tämä on kärsinyt järkyttävistä kivuista tuntikausia? Ei kukaan ole sanonut että kukkien määrällä olisi mitään merkitystä, vaan sillä eleellä että vie jotain, oli se mitä tahansa. Tottakai sanomiset ja tekemisetkin vaikuttaa, mutta ei kai ne sulje toisiaan pois? 

Hmmm.... Tosi ikävä tilanne AP:lla.

Tsemppiä tulevaan, tiedän että täällä on kärjistetty asioita, joten älä siis suutu jos kysyn nyt, että halusiko miehesi "oikeesti" lasta. vai onko hän vaan sanonut niin?

Siis lähinnä tämä tuli mieleeni siitä, että minun mieheni on sanonut monesti että haluaa lasta ja sitä yritettiin muutama kuukausi ja nyt kun olen raskaana niin joskus tuntuu siltä, että mahtoiko hän oikeesti halutakaan tätä. Voi olla että tämä ajatusmaailmani johtuu hormooneista ja muuttuneesta kropastani. Minua ahdistaa nähdä itteni tämmösenä valaana ja vielä enemmän ahdistaa se että ei jaksa tehdä mitään! Siivoominenkin on semmonen työvoitto jota pitää suunnitella monta päivää :( Ennen aina niin siisti koti on toisinaan helvetinmoinen sikolätti. Ja yhtään tilannetta ei auta se että miehelläni on ärsyttävä tapa jättää kaikki tavarat just siihen paikkaan kun sattuu käsistään laskemaan. Roskat ei mee roskiin asti, astiat jää lojumaan millon minnekin. Minä sitten siivousfriikkinä kiikutan niitä oikeelle paikalle. Joka kerta huomautan asiasta, varsinkin roskista, mutta ei tuota tulosta ja minua vituttaa olla tämmönen napisija "pikku jutuista". En haluisi olla se mäkättävä puoliso. Mutta en myöskään jaksaisi kerää toisen jälkiä koko aika. Minulla on 2 koiraakin hoidettavana :D Ne ovat täysin minun, olleet jo minulla ennen suhteemme alkua, en edes vaadi että hänen pitäisi ne hoitaa. Mies pääsee melko helpolla mielestäni kanssani tässä elämässä mutta pientä huomaavaisuutta toivoisin joskus. Myös se että minua sattuu liikkuminen ei tuota hänessä mitään reaktiota. Aikamoista huokailiua ja turhamaisuutta aiheuttaa hänessä jos pyydän että voisiko hän tuoda minulle jotain tai tehdä jotain puolestani. Minä en valita 24h/7 kuinka minua sattuu, ehkäpä hän ei siis todellakaan tiedä muka sitä kuinka paljon liikkuminen ja kyykistäminen sattuu.

Oho, nyt meni ohi aiheen. Anteeksi tämä vuodatus.

Piti sen verran sanoa vielä, että minä en ole edes osannut ajatella että voisiko mieheni muka tuoda minulle kukkia tai suklaata sairaalaan. En edes tiennyt että isät tekee tämmöstä tai isiltä odotetaan tämmöstä. Sen tiedän että isovanhemmat ja sukulaiset saattavat tuoda kukkia, ja ne on yleensä tarkoitettu vähän niin kun koko perheelle.

Kuulostaa ikävältä tuo, että joudut kaiken hoitamaan yksin.

NIin joudun minäkin. Mieheni liikkuvan työn vuoksi hän ei ole kotona kuin viikonloppuisin tai jos keikka sattuu osumaan lähelle kotiseutua sitten hän on kotona. Ja kun hän työkseen autoa ajaa niin eihän siitä tulisikaan mitään jos vauva pitää hänetkin yöllä hereillä. Eli minä tiedostan jo nyt tässä vaiheessa, että minä joudun öisin heräämään, minä joudun lapsen ruokkimaan ja hoitamaan ja minun pitäs pysyy jossakin järjissäni. Onneksi on molemmat isovanhemmat ja kaverit lähellä, että en "joudu" olemaan 24h/7 yksin lapsen kanssa. Rankkaa se tulee varmaan olemaan. Minulla kyse esikosesta ja ei mitään käsitystä lastenhoidosta tai miten rankkaa pienen vauvan kanssa oikeesti on, mutta en ota siitä mitään paineita. Minulla on hyvä tukiverkosto ympärillä ja saan apua tarvittaessa.

Suurin murheeni onkin, että millainen suhde lapselle kehittyy isäänsä jota näkee vain pari päivää viikossa :(

80, et sinä ole mikään valas, vaan normaalisti raskaana, se kuuluu naisen elämään. En käsitä miten nykyajan naisilla tuntuu olevan tärkeintä elämässä oma ulkonäkö, luulisi olevan lapsen hyvinvointi tärkein, ja omaa ulkonäköä ehtii pohtia sitten kun lapsi on turvallisesti oman kropan ulkopuolella.

Ja muutenkin, sano suoraan asiat miehelle että et ole hänen äitinsä, vaan olet paraikaa tekemässä lasta hänelle, ja se on rankkaa hommaa. Jos mies ei ala siivota jälkiään, anna olla, kaipa se mieskin jossain vaiheessa tajuaa että pitää siivota, jos ei tajua, niin parempi erota. Ota kuitenkin huomioon, että on eri asia, että jos ei siivoa roskiaan heti sillä sekunnilla, vai että eikö siivoa koskaan. Toiset ihmiset eivät siedä yhtään roskaa sekuntiakaan missään, vaikka ei ne roskat mitään haittaa vaikka muutaman tunnin ovat jossain pöydällä, pääasia että ei päiväkausia siinä loju.

Jokaisesta (4) sain jotain, kuopuksesta kultaisen timanttirannerenkaan ja kukat. En odottanut enkä tarvinnut muistamista mutta lämmittäähän se:)

Meillä nyt mies muistaa muutenkin, tuo kukkia talvella joka lauantai jne.

En saanut, mutta mieheni on kyllä muuten huomaavainen ja ihana puoliso ja isä. Äsken juuri lupasi hoitaa lapsen aamutouhut jotta saan nukkua pitempään, koska olen lähdössä illalla rimpsalle. :)

Miksi ap olet miehesi kanssa, et vaikuta onnelliselta?

Kukkia sain, kaikki muu menikin sitten ihan samoin kuin sinulla.

Nyt ollaankin sitten erottu, koska mies koki etten arvosta häntä tarpeeksi ja löysi naisen joka ilmeisesti arvostaa häntä,  eivät ole hankkineet yhteisiä lapsia.

No tohon lahja/kukka-asiaan. En kyllä odottanutkaan. Ulkopuoliset tuovat PERHEELLE lahjoja, ne lahjat ovat siis myös tuoreelle isälle. Tietenkin, koska sinä olet tehnyt suuren työn, on oikein että saat syödä enemmän kuin puolet suklaista ;) Mutta ei miehen kuulu lahjaa tuoda. Toki kukkia voi tuoda kun on niin iloinen uudesta perheenjäsenestä, mutta silloin ne ovat symboolinen ele ja ikään kuin vauvalle tarkoitettu. Annoitko sinä lahjan miehellesi, kun hänestä tuli isä?

Mutta tuohon loppuosaa... Harmi että teillä noin, varmasti se helpottaa kunhan lapsenne kasvaa. Eräällä ystävälläni oli samanlainen tilanne. Mies rakasti lapsia ja tykkäsi leikkiä niiden kanssa, lasta olivat myös pitkään yrittäneet. Sitten kun se OMA lapsi syntyi, ei enää kiinnostanutkaan. Ystäväni sai yksin hoitaa vauvan, heräillä, syöttää, vaihtaa vaippaa.. Mies ei osallistunut laisinkaan. Vielä toisenkin hankkivat vaikka ystäväni tiesi jo mihin ryhtyy. Kun lapset pääsivät sinne 4-5 vuoden ikään, isä kiinnostui ihan uudella tavalla. Nyt on hyvin läheinen lapsilleen, lapset ovat nyt molemmat jo yläasteella. Ehkä miehellesi on hankalaa ja epäluontevaa olla vauvan kanssa? Onhan se joillekkin "kiusallista" kun toinen ei puhu tai juuri kommunikoi mitenkään muutenkaan. Harmi... Voimia sinulle! 

Sain sekä kukkia että kultaisen korun. Toisesta lapsesta samoin.